Terveisiä maalta

  Olen ollut netittömällä korpilomalla ja katsellut pääasiassa horsman kasvua, ei kuitenkaan juuritasolta, en minä tässä mitään haamukirjoitusta sentään vielä harrasta, kukinnon korkeudelta katselin ja siinä vieressä tunsin itseni aika keskenkasvuiseksi. Mikä oli tietysti ihan ok, kun oli muitakin keskenkasvuisia matkassa. 

Vatuista ei ollut pulaa. Näitä en kyllä ole itse poiminut, perkaamiseen sentään osallistuin. Tunnustan, hävisin tuloksella 3-8, tekniikkani ei taida olla ihan huippuunsa hiottu. Algeriassa ei kasva vattuja, sehän se syy, tottakai..

 Selvä pyy,  naapurin koiranpennulta on päässyt yksi välipala karkuun.

Luonnon oma installaatio. Mikähän lastenjuhla on menellään, melkoinen populaatio ainakin yhdelle tuomenlehdelle.  Näistä kasvaa takuulla aikuisina jotain borrelioosipunkkeja tai muuta yhtä ällöä. Saa kertoa ken tietää. 

 Välillä piti käydä katsomassa inhimillisempääkin populaatiota, ettei vallan metsistyisi. Pilvenmäen harrasteautonäyttelyssä sai sopivan ihmiskylvyn, yli 30 000 kävijää muutamassa tunnissa, alkoi jo tuntua melkein kotoiselta tungokselta. Pojilla riitti kiinnostuksen kohteita, taisi niitäkin olla pitkälti yli 2000 ihmeteltäväksi. Kilometrejä kertyi ja hiki virtasi (ai kenellä), lämpötila liikkui lähes afrikkalaisissa lukemissa.

Lastenhuollosta siirryinkin sitten suoraan vanhustenhuoltoon. Hommassa ei suurta eroa ole paitsi huollettavien nopeudessa. Avun vastaanottaminen näyttää olevan yhtä vaikeaa kummassakin tapauksessa, minä-itte mentaliteetilla mennään vaikka ei pystyttäisikään. Samaa sitkeyttä en kyllä ole anopissani huomannut, hän ihan mielellään huutaa apua ihan muutenkin vaan. Jossain tuossa välillä olisi varmaan se kultainen keskitie, jota toivoisin itse pystyväni kulkemaan kun se aika koittaa.

Ja että nyt tulisi käytyä kaikki ikäluokat varmasti läpi, kävin vielä katsomassa Jokioisten 100 vuotta vanhalla Höyläämöllä teini-ikäisten rockia ja maailmantuskaa räiskyvän esityksen Populäärimusiikkia Vittulajänkältä.
Mikael Niemen romaaniin perustuvan näytelmän on käsikirjoittanut ja ohjannut näyttelijä Tommi Liski omalla tavallaan sijoittaen sen 1970-luvun maalaiselämään ja roolittaen sen paikallisilla nuorilla. Huikea esitys! Valtavassa hämyisessä makasiinissa tapahtui sisällä ja ulkona,  lavalla, lavan alla ja yllä, oivaa tilan käyttöä. 30 nuorta ja muutama aikuinen.  Ja mitä lahjakkuuksia nämä nuoret,vaikka monet vasta ensikertalaisia näyttämöllä! En ole lukenut kirjaa, mutta hyvin silti nopeatempoinen esitys imaisi vanhankin sisäänsä, oman nuoruuden kiihkeys ja kasvukivut muistuivat mieleen. Kipeää ja hauskaa, koskettavaa. Kiitos erilaisesta teatterielämyksestä, onnea ja menestystä näille nuorille!

Päijännettä riittää - osa 2

Paluumatka hurautettiin toista rantaa etappina Kuhmoinen. Paikka, josta sentään olen kuullut nimen tätä ennen, mutta en olisi osannut kartalle sijoittaa.  Nyt tiedän, että siellä on ainakin satama ja historiallinen Kuhmoisten saha. Paljon muutakin toki.  Ja ystävällisiä ihmisiä, jotka jaksoivat kierrättää ja valistaa turistia ja järjestää pääsyn jopa taidenäyttelyyn, vaikka se olikin loppunut jo heinäkuun alussa.

Taiteilija Eino Viikilä (kurkatkaa hänen kotisivuaan)  toivotti tunkeilijat tervetulleeksi pihapiiriinsä ja hänen henkilökohtaisella opastuksellaan päästiin tutustumaan hersyvän hauskoihin  keramiikkatöihin.

Iso rehevä pihapiiri kukkatarhoineen jo sinällään oli näkemisen arvoinen. Yksi unelmieni pihoista. Humoristisia taideteoksia  oli aseteltu sopiville paikoille sinne tänne. Kaikilla oli niin hauskat nimetkin, että pitää hattua nostaa taiteilijan mielikuvitukselle.

 

Yksi lemppareistani, Laitilan lentokenttä. Rysseliin lento. Kanasilla on maukkaat ilmeet.  Ja huomatkaa yksityiskohta..

Hauska kone,  selvästi kanaakin vähän arveluttaa.  Tästä tuli jostain syystä mieleen sanonta lyhyt kuin kanan lento... jos vielä vieressä olisi kasvanut brysselinkaali.

Kaikista teoksista ei tullut otettua nimiä ylös

 

mutta tässä oli ainakin kyseessä Roturistiriita. 

Tämän gallerian puolella asustelevan otuksen olisin mielelläni ottanut roikkumaan parvekkeeni reunalta, olisi naapurin rouvallakin ollut jotain katseltavaa.  Meillähän kiipeilee parvekkeille yleensä vain rottia, tämä jättimalli olisi vaihteeksi sävähdyttänyt. Hykertelin itsekseni pelkästä ajatuksesta. Valitettavasti sekä pakaasini että lompakkoni ovat määrällisesti rajalliset.

Savipajassa opiskeli ehkä tuleva keraamikko dreijan käyttöä. Näytti mukavalta. Olisi kiva kokeilla miltä savi tuntuu pyöriessään ja saisiko siitä mitään aikaiseksi. Hyvin se neitoselta näytti sujuvan, vaikka monta silmäparia olikin vieressä seuraamassa.

Kaunis rakkauskirje omenapuun alla.  Nyt vain  kuva siitä kiitoksena taiteilijalle ja hänen perheelleen mukavasta vastaanotosta, uhratusta ajasta ja hyvän mielen tuottamisesta tuiki tavalliselle talliaisellekin. Suuret kiitokset!

 Eino Viikilän teoksia on vielä esillä Orivedellä Leporannan taidekesässä 10.8. asti ja Naivistit Iittalassa -näyttelyssä 25.8. asti.

Kiitokset myös Kuhmoisten isäntäväelle kaikesta vaivannäöstä ja herkullisesta kestityksestä. Haa, nyt voin myös sanoa syöneeni samoja lusikkaleipiä kuin Sauli ja Jennikin!  Voiko enää paremmaksi laittaa... paitsi jos Sauli kutsuu syömään näitä linnaansa. 
Kiitokset teille!