Kukkuloilla alkavat pensasmansikat kypsyä.Tähänkään ei ole mitään sanomista, paitsi että miksi ihmeessä niitä sanotaan mansikoiksi. Niin harhaan johtavaa. Kyllä niitä silti retkieväänä syö.
Vuositarkastus hupapuistossa. Eipä siellä paljoa ole tapahtunut, en enää edes muista kuinka monta vuotta sitä on jo rakennettu. Epäilen tosin, että työmiehet ovat keksineet sivubisneksen, sillä nuo savi- ja betoniruukut kyllä lisääntyvät huimaa vauhtia, niitä on satoja ympäriinsä!
Ja aitakin on pystytetty, se homma täällä hoidetaan aina ensimmäisenä. Onneksi ei vielä ollut portteja asennettu, päästiin lenkkimetsäämme.
Miten silmäni aina osuukin näihin maalarimiesten aikaan saannoksiin... niin, kuka muu näitä alapuolia katselisikaan kuin minä, kauniistahan se ruoste on, taitaa olla ihan muodissa.
Paikallas siinä! Nyt levätään.
Tina ottaa adoptioäidin tehtävät tosissaan, jaksaa olla riepoteltavana ja leikkiä pienemmän kanssa kuin myös ojentaa silloin, kun mennään liiallisuuksiin. Usein riittää kun laskee painavan tassunsa toisen päälle... tai sievän päänsä :)