Hyvää joulua

Oikein makoisaa joulua kaikille! Ja kiitos tästä vuodesta kaikille sitkeille lukijoilleni, vaikka kovin huonosti olen tänne mitään saanut aikaiseksi. Samalla toivottelen Hyvää Uutta Vuotta 2016, sillä blogikatkoni näyttää jatkuvan vielä tästä eteenpäinkin. Ehkä ensi vuonna taas ollaan kuulolla, kuka tietää.
Siispä oikein hyviä jatkoja kaikille, nauttikaa lomista!

Vaihteeksi haastetta

Haaste kulkee blogista toiseen ja haasteen saa aina alle 200 lukijan blogi. Eli tällä jaamme näkyvyyttä niin haasteen antajalle, kun haasteen saajille :).
Kiitä haasteen antajaa, vastaa hänen esittämiin kysymyksiin ja luo 11 uutta kysymystä. Sen jälkeen listaa 11 Liebester awardin ansaitsevaa blogia.                                                                                

Kiitän siis Vilukissia  tästä haasteesta ja vastailen hänen esittämiinsä kysymyksiin parhaan taitoni mukaan, vaikka en tässä nyt mitään näkyvyyttä olekaan metsästämässä. Enää.  

                                                                  

 1.Miksi kirjoitat blogia? 

Jos tätä nyt voi vielä sanoa kirjoittamiseksi... Joulukuussa tulee 8 vuotta yhteiseloa täyteen, en osaa luopuakaan.

 2.Suurin haaveesi?
Eiköhän se olisi oma kämppä Suomessa. Mitä turhia kaunistelemaan, iso lottovoittokin riittäisi, sillä saisi kämpän ja pystyisi sitä pitämään ylläkin...

Oikeesti tuollainen algerialainen kerroskotitalo isolla pihalla olisi mukava, jokaiselle lapselle perheineen oma kerros ja vanhukset alakertaan, jee! Miksiköhän lapseni eivät ole tästä innostuneita...

3.Mikä vuodenaika on mieluisin?
Kevät Algeriassa, kesä Suomessa.

4.Missä ammatissa haluaisit olla?
 Kyllä tämä eläkeläisyys riittää vallan mainiosti. Mutta jos on pakko, niin voisin olla vaikka vahtikoira....

5.Piha- vai sisätyöt (kotitöistä)?

Työt? Minulla on tämmöinen sinihilkka, joka tekee ihan mielellään. Minä teen silloin kun en katso sitä työksi, sisällä tai ulkona ihan sama.

6.Poltatko kynttilöitä?
Vain ja ainoastaan sähkökatkojen aikana. LUKSEJA MULLE! Ainakin 500.  Ei ole paljon pyydetty, jos auringonvalossakin kerran on 50 000-100 000 luksia.

7.Lyhyehkö matka liikuntaharrastukseen, valitsetko moottoroidun kulkuvälineen, vai jonkun muun? Minkä?
Olkkarissa on sohvan lisäksi stepperi, olen jaksanut sinne vielä kävellä.  Sähköpotkulauta olisi kyllä aika jees.

8.Paras liikuntamuoto?
Jalat kantaa toistaiseksi, mukavinta se on hitaasti luonnossa...

joskus sinne on vaan niin hankala päästä. Suomessa tykkään pyöräillä, pääsee helpommin ja nopeammin perille.

9.Asutko maalla vai kaupungissa?

Meidän poukama tuo ylempi ranta, osa Annaba citya, noin 640 000 ihmistä, lehmiä, kulkukoiria, villisikoja... siis kaupungissa asun.

10.Oletko ikinä laihduttanut?
Heheh, juu, joka kevät muutaman kilon, että voin taas kesän syödä rauhassa kotomaan herkkuja niin ei tarvi vaatevarastoa uusia joka vuosi.

11.Vierastatko vammaisia ihmisiä?
Saatan vierastaa yhtä hyvin ei-vammaisiakin. Se vähän riippuu, olen tosi huono keksimään small talkia tuntemattomien kanssa, olen itse se vammainen. 


Tämä haaste on kuin bumerangi, vähän väliä palaa takaisin. Nyt se on tehnyt 2½ vuotta kierrosta ennen kuin osui uudelleen kohdalleni. Olen siis ennenkin tehnyt paljastuksia täällä, silloin en tehnyt kuin yhden uuden kysymyksen, nyt en tee sitäkään. En myöskään keksi 11 uutta haastettavaa, lisää näkyvyyttä halutessanne voitte vastata näihin Vilukissin kysymyksiin tai sitten noihin linkin takana oleviin aikaisempiin kysymyksiin. Olen niin tylsä tällä kertaa.

Mihin silmäni panisin...

SusuPetal kirjoitti TÄÄLLÄ koskettavan tarinan katseista, varsinkin kännykkään tuijottelijoista, klikkaa lukemaan. Sen jälkeen rupesin miettimään asiaa täkäläiseltä kannalta, että mihin minä, mihin me silmämme pistämme, mitä katsomme. 

 Normaalisti ihminen kulkee pää pystyssä, antaa katseen kiertää ympäristössä sen kummemmin viivähtämättä vastaantulijoissa, katsekontaktia otetaan lähemmin vain tuttuja kohdatessa. Paitsi minä, joka en näe tuttujakaan elleivät huomaa puhutella tai tarttua hihasta. Väenpaljoudessa liikkuessa vastaantulijat ovat vain hahmoja, joihin yritän olla törmäämättä. 
Usein katselen maahan, sillä täällä se on täynnä kuoppia, kiviä tai muita esteitä, jotka vain odottavat kampittamistani. Ne muutamat kerrat, jolloin en ole kiinnittänyt asiaan huomiota olen syleillyt vatsallani katua. Vähemmästäkin oppii. Tasapainoaistinikin on kehittynyt enemmän silmän kuin sisäkorvan varaan,  jos katselen liikaa ympärilleni siksakkailen kuin humalainen, pimeässä olen suorastaan kompura. 

Kun tulín Algeriaan nuorena blondina, mieheni käski välttää katsekontaktia kadulla. Aika pian ymmärsin miksi. Kun väestöstä suuri osa on nuoria miehiä, jotka toimettomina viettävät aikaansa kaduilla katsellen ohikulkijoita, heittelemällä huomautuksia, yrittäen iskeä, niin pelkkä katsekontakti tulkitaan selväksi merkiksi kiinnostuksesta.

(kuva pöllitty netistä)

 The hitist. Hittisti, siksi näitä nuoria miehiä kutsutaan. Tulee arabian sanasta hit, joka tarkoittaa seinää. Siis seiniinnojailijat. Oikeaoppinen hittisti pitelee yleensä pystyssä aina samaa seinää julkisella paikalla, on suht hyvin pukeutunut ja hallitsee yhdellä jalalla seisomisen. Hänellä on ääretön kärsivällisyys seistä hievahtamatta tunteja, no ehkä jalkaa välillä vaihtaen. Hän huomioi kaiken ja vielä muistaakin - vaikka miten joku tuntematon neitonen viikko sitten ohi kävellessään oli pukeutunut samoihin vaatteisiin, hän myös huomauttaa siitä ääneen. Näitä hittistejä yleensä on rivissä iso liuta, joten ohikulkija on aikamoisessa katseiden ja kommenttien ristitulessa. Siinä oppii aika pian olemaan näkemättä ja kuulematta, katsomaan vastaantulijoitakin ohi ja läpi. 
 Hittistien tuoreempi sukupolvi saattaa välillä katsella kännykkääkin, mutta ei sitäkään niin tiiviisti, että kadulla jotain jäisi näkemättä.

Algeriassakin lähes kaikilla on jo kännykkä ellei useampikin, myös nettiyhteydellä.  Sitä käytetäänkin, mutta siitä ei ole tullut ihmisen korviketta. Sosiaalinen kanssakäyminen on täällä vielä voimissaan, ihmiset tarvitsevat toistensa fyysistä läheisyyttä, yhteistä ilonpitoa - ja puheenaiheita, joita toisen näkeminen synnyttää.

Viime mainittu saattaa kuulostaa hassulta, mutta se on se kuuluisa 'arabialainen  puhelin', jolle kännykkä on tullut vain apuvälineeksi. Miten muuten voisi olla perillä toisten asioista, ellei itse näe, kuule ja kysele, johtopäätökset voi sitten välittää eteenpäin kännykällä.
Täällä käytetään sanaa skannaus, kun tavataan toinen ihminen. Skannauksen taso on suoraan verrannollinen kohteliaisuustasoon. Kahden poskipusun välillä kohtelias tuttava on ehtinyt skannata sinut päästä varpaisiin ja takaisin ja tallentanut kaiken yksityiskohtia myöten muistiinsa. Vähemmän kohtelias antaa katseensa liukua hitaasti ylös alas ja ristiin, niin että varmasti tunnet katseen fyysisestikin liikkuvan kropallasi, vedät vatsaa sisään ja mietit, onko puserossa tahra, sauma ratkennut, nappi pudonnut... Sitten on vielä niitä häpeämättömästi tuijottajia, jotka eivät käännä päätään vaikka kuinka yrität vastaan tuijottaa. Jos joskus tarvitsisi  rikosta todistaa, niin algerialainen olisi varmasti maailman paras todistaja. Itse pystyisin korkeintaan kertomaan oliko kysessä mies vai nainen. Euroopan puolella en välttämättä sitäkään varman päälle.

Syksyä odotellessa

Joo, kyllä minä olen täällä edelleen. Mitään ei vaan tapahdu, mitään ei ole sanottavaa, kuvauskohdekin on aina se yks ja sama, kuva tosin tuoreeltaan otettu. Syksyä tässä innokkaana odotellaan. Hellettä riittää kolmeenkymppiin, mutta ranta on tyhjä jopa viikonloppuna. Tahtoo sanoa, että alkuasukkailla on talvi jo alkanut. Ollapa alkuasukas!
 

Kukkuloilla alkavat pensasmansikat kypsyä.Tähänkään ei ole mitään sanomista, paitsi että miksi ihmeessä niitä sanotaan mansikoiksi. Niin harhaan johtavaa. Kyllä niitä silti retkieväänä syö.

Vuositarkastus hupapuistossa. Eipä siellä paljoa ole tapahtunut, en enää edes muista kuinka monta vuotta sitä on  jo rakennettu. Epäilen tosin, että työmiehet ovat keksineet sivubisneksen, sillä nuo savi- ja betoniruukut kyllä lisääntyvät huimaa vauhtia, niitä on satoja ympäriinsä!

Ja aitakin on pystytetty, se homma täällä hoidetaan aina ensimmäisenä. Onneksi ei vielä ollut portteja asennettu, päästiin lenkkimetsäämme.

Miten silmäni aina osuukin näihin maalarimiesten aikaan saannoksiin... niin, kuka muu näitä alapuolia katselisikaan kuin minä, kauniistahan se ruoste on, taitaa olla ihan muodissa.

 Paikallas siinä! Nyt levätään. 

 Tina ottaa adoptioäidin tehtävät tosissaan, jaksaa olla riepoteltavana ja leikkiä pienemmän kanssa kuin myös ojentaa silloin, kun mennään liiallisuuksiin. Usein riittää kun laskee painavan tassunsa toisen päälle... tai sievän päänsä :)

Vielä Suomi-kuvia

Paras aamukahvipaikka. Istua kalliolla muki kädessä ja kuunnella meren loiskeita Paraisten saaristossa. Thank you so very much!

Porvoossa on onnistuttu rakentamaan uutta vanhaan mielikuvaani sopivaksi.  Yksi mukavimmista kesäkaupungeista, siellä on aina kiva käydä kahvilla.

Forssan Lamminrantaa kesäiltana. Täällä sitä on joskus nuorena polskittu, vesi oli tietysti paljon lämpimämpää siihen aikaan ja hyppytelineissäkin oli kolme kerrosta, rohkeimmille katto neljäntenä. En kuulunut niihin.

Lamminrannan tuntumassa voi myös pestä ja mankeloida mattoja. Onkohan tämmöisiä paikkoja ollenkaan muualla kuin Suomessa vai onko ihan kotimainen erikoisuus?

Vettä ei Suomesta puutu. Tämä on Tuusulanjärven toinen pää eli Järvenpäässä ollaan.

Järvenpäässä koristellaan aitoja erilaisin kukkatelinein joka vuosi. Edellisten vuosien saappaiden ja kassien jälkeen oli tänä vuonna vuorossa polkupyörät.

Tuusulanjärven keskipaikkeilla on Sarvikallio, tuttu monista Pekka Halosen ja Eero Järnefeltin maalauksista. Tyydytti vähän korkean paikan kaipuutani.


Vielä tähän loppuun Helsinki-kuvia. Ole yrittänyt joka kesä tutustua johonkin kaupungin kolkkaan, yleensä kun tulee pyörittyä vain   rautatieaseman ja Stockan välissä. Sinnekin näytän aina eksyvän juuri mielenosoitusten aikaan....

Tänä kesänä sain tutustua Kumpulan ja Käpylän seutuihin paljasjalkaisen kumpulalaisen opastuksella, kiitokset Raili ja Markus!

Tuli tutuksi Olympiakylä, Kisakylä, Puu-Käpylä ja siirtolapuutarha. Puu-Käpylä on kokonaisuudessaan arkkitehti Martti Välikankaan suunnittelema 1920-luvulla. Todella viehättävä ja monivivahteinen alue, jonka jälkeen ihmettelee vain, miksi Suomessa nykyään rakennetaan kaikki kaupunkikorttelit niin yksitoikkoisen samanlaisiksi, talot toinen toistensa kopioiksi. No, Välikangas kävikin ottamassa vaikutteita Italiasta..

Pupulla on lokoisat oltavat Kumpulan rehevien siirtolapuutarhojen kätköissä. 

 

 Kosken kohina on varmaan jäänyt korviini soimaan varhaislapsuudesta, sillä edelleenkin pysähdyn jokaisen solisevan puron partaalla. Tämä peräti 3 metrin putous löytyi Pitäjämäeltä Strömbergin puistosta ja taitaa olla pääkaupungin ainoa luonnonmukainen ryöpsähdys.  Putouksen reunaa voi loikkia kivipaasia pitkin kosken yli....

 

...tuosta noin...hop hop ja hop, en pudonnut. Puiston laidalla on Kalevalakorun tehdas, jonka myymälässä myydään...hm... myynnistä poistettuja koruja - alennettuun hintaan, joten käytin tarjouksen hyväkseni :)

Tämä taas on Vantaanjoen suulla oleva Vanhankaupunginkosken läntinen haara eli voimalaitoksen pato.

 

Ja tässä sen itäisen haaran kalaportaat. Tarkkasilmäinen voi bongata onkivan Snadi broidinkin.

 

Tässä ihaillaan samaista maisemaa vastarannalta Verkatehtaanpuistosta Katariina Saksilaisen kanssa.  Katariina oli Kustaa Vaasan ensimmäinen vaimo ja siis Ruotsin kuningatar 1531-35, kunnes menehtyi lapsivuoteeseen 22-vuotiaana. 

 Samalla reissulla käytiin tutustumassa myös Arabianrannan arkkitehtuuriin... 

Näitä betoniporsaita näyttää sikiävän vähän joka paikkaan. 

 

Jees, vihdoin perillä, kotona!   

Täällä jatkuu kesä, sähköt katkeilee, vesi samoin,  nettiyhteydet sentään sain kiertoteitse toimimaan.

Ja niinkin kävi kuten usein ennenkin...

Toisen polven mamu, santarmien sukua. Toivottavasti on saanut hyvää perimää ja kasvaa hyväksi vartijaksemme.

Lähtölaskenta alkanut osa 1

Suomi-loma on tänä vuonna ollut pelkkää nettilepoa, täynnä reaalielämän nautintoja. Pitää kai sentään tänne kirjata ylös mihin se aika on oikein valahtanut, alkaa nimittäin jo alkuloma häipyä muistista. Olen solahtanut syntysuomalaisuuteeni niin hyvin, etten ole edes huomannut mitään omituista - ensin hiljaisuuteen totuttuani.

Tässä siis kuvakavalkadi reissuiltani, tosi huonoja otoksia huonolla kameralla ja osa vielä huonommalla kännykällä. Mutta silti, seuraa kuva-arvoituksia sateisten päivien ratoksi:

 1. Täydet pisteet, jos tiedätte missä kaupungissa kapteeni Koukku ryövää jätskejä.

Samaisessa kaupungissa on siis satamakin. Ja minä kun olen aina kuvitellut sen sisämaacityksi! Haloo, siis Vesijärven rannalla.. olen ilmeisesti katsellut vain mäkihyppyä. Ja sanoa pitää, että uuden Sibeliustalon ymppääminen vanhaan tiilirakennukseen ei silmääni miellyttänyt. Satama-alueella oli kyllä mukavasti kahviloita turisteille. 

 

2. Tässä seurataan muotinäytöstä merenrantakaupungissa (rantaa tosin saa hakea), pitäähän sitä yrittää olla in vaikka out olisikin. Vain paikalliset voivat arvata missä sijaitsee Muotiperho.

Lisävihje. Tämän joku voi jopa tunnistaa. Leena Luostarisen hehkeää taidetta tarjolla 4.10. asti.

Kaupungin liepeillä kukkulalla on myös C.L. Engelin suunnittelema vanha kirkko, jota ympäröi kaunis hautausmaa. Sieltä löytyi tämmöisiä ristejä, joista yksi oli kirjoitettu arabialaisin kirjaimin, huomasin vasta kuvasta. Tietääkö joku näistä enemmän?

 3. Sitten ollaankin jo ihan oikean meren rannalla

Tätä ei voi väärin arvata...

värimestarin salongin ovi sopisi mainiosti Algerian kotiimmekin

Jo vain, anopin vanhat luudanjämätkin voisi säilyttää koristeeksi!

4.  Supisuomalainen kesämaisema. Tämä järvi on kuitenkin kuuluisa talvisesta tarinasta...

...jonka pääosaa kuuleman mukaan esitti tämä Aimo Tukiaisen veistämä mies nimeltänsä Lalli. Harvemmin murhamiehille kukkia ja mansikoita tarjotaan, mutta täällä päin näköjään ollaan armeliaita. 

 

5.  Tätä ei voi arvata ellei tiedä. En vaan ymmärrä, miten heinäkuussa sunnuntaisin voi olla kaikki
turistikohteet kiinni. Monet vielä lauantaisinkin, länsisuomalaiset viettävät kai pidennettyä viikonloppua, viis turisteista.

Ruukinpuisto jäi siis tutkimatta.  Eurajoen koski sentään virtasi näkyvästi ohi paperitehtaan, Euran paperi, kai muistatte, se tosin on nykyisin japanilainen Jujo Thermal.

6. Tämä ihan vain esimerkkinä siitä, miten pidennetty viikonloppu toimii Hämeen puolella.

7.  Vihje: vedellä ja leivällä...

Jos ei kelpaa, niin tällä pakkosyöttöpenkillä pannaan kelpaamaan.

Karkuun ei pääse, vaikka osaisikin käyttää tiirikkaa, taitavatkin saavat tällä auki vain abloy-lukon.

Ollaan siis kuritushuoneella, joka on ojentanut hairahtaneita oikealle tielle aina vuoteen 1993 asti.  Valtion täysihoito ei houkuttele ainakaan näissä tiloissa.

 

Ei ollut kai giljotiinia, kun piti kirveellä mestata, pyövelillä piti olla enemmän kuin papua hauiksessa. Kuolemantuomio poistettiin Suomen rikoslaista vasta 1972. Viimeinen rauhan aikana tapahtunut virallinen mestaus suoritettiin kuitenkin jo 1825, todennäköisesti silloin katkaistiin kaula Tahvo Putkoselta, joka oli aiheuttanut kuoleman naapurilleen lyömällä tätä metrin koivuhalolla otsaan, sen lisäksi että oli vielä juopotellut ja rikkonut pyhärauhaakin. 

Rangaistukset ovat monessa asiassa lieventyneet sittemmin vähän liikaakin. 

Huh, ulos ja äkkiä...

Kas, Vanajavesihän se siinä!