Pitkä litania paljastuksia

 Marja-Leena Arkea, juhlaa ja unelmia –blogista haastoi vastaamaan 11 kysymykseen. Ja kiitos myös tunnustuksesta!  Haasteeseen olen jo vastannutkin kerran, mutta mennään nyt vielä uusilla kysymyksillä.  Vähällä ette tästä kyllä selviä kun vauhtiin pääsen..

1. Jos voisit valita minkä tahansa lemmikin, niin mikä se olisi?
En ottaisi enää mitään, kaikenlaisia olen jo nähnyt. Minusta on tehty koiraihminenkin lupaa kysymättä. Onneksi ollaan samaa mieltä edes siitä, että koiran tulee olla suht iso, muuten astuisin/istuisin sen päälle. Mutta kun se (ne) jo on, niin voisin kyllä ottaa lisäksi lemmikkirobotin, joka imuroi karvat, lapioi jätteet ja täyttää puutarhaan kaivetut kuopat.

 

 Juan osaa laittaa hännän solmuun uidessa.

 Tina ui vain jalkapohjaa ja häntä sojottaa taivaalle kuin snorkkeli väärin päin.

2. Luottoleipomuksesi, jossa onnistut aina?
Onnistuminen on suhteellinen käsite. Osaan tehdä lässähtäneestä täytekakkupohjastakin syötävän  savariinin. ”Uuden ruokalajin löytyminen on hyödyllisempää ihmiskunnan onnelle kuin uuden tähden löytyminen”, sanoi itse savariinin keksijä ranskalainen gastronomi Brillat-Savarinkin.
No taatelikakkua en ole vielä koskaan pilannut - ainakaan sen jälkeen kun sain ajastimella varustetun uunin.

3. Ehdoton herkkusi?
Fazerin sininen. Maitosuklaa. Suklaa. Eikä ole ollut yhtään suklaata kotona pitkään aikaan - ilmankos ei ole energiaa bloggailuunkaan riittänyt.

4. Ensimmäisen autonne merkki?

 Heh, apelta peritty viininpunainen Citroen DS  vuosimallia 61.  Siinä oli näpsät kumikappaleet puskurissa, minkä vuoksi Mösjöö ajeli sillä vähän samaan tapaan kuin hupapuiston törmäysautollakin. Kerran se simahti illalla keskikaupungille ja piti jättää sinne yöksi. Aamulla siitä puuttui etupenkitkin. Korjauksen jälkeen Mösjöö ajoi sillä vielä muutaman reissun kaljakorin päällä istuen.
Kuva on vuodelta 1975, rannalle oltiin menossa sukulaisten kanssa ja kuten näkyy, nokkapellin nostoa harjoiteltiin jo silloin. Tästä siis sai alkunsa Mösjöön kieroutunut rakkaussuhde romuautoihin - ikuinen rakkaus, sanoisin.

5. Onko sinulla paheita joita et mainosta blogissasi?
Vaikka kuinka. Enkä edelleenkään mainosta niitä blogissani.

6. Paras päähänpistosi tällä viikolla?
Tyhjää, tyhjää, tyhjää.. eipä ole mikään pisto päähän asti päässyt viime aikoina paitsi aurinko melkein.

7. Suosikki urheilulaji?
Penkkiurheilijaksi rupean vain, jos on mukana suomalaisia tai algerialaisia, joita kannustaa. Youtubesta seuraan nyt lätkäkisoja puolen tunnin viiveellä.
Itselleni  se on tämä surffailu netin aallokossa. Ja kävelehtiminen luonnossa...

viimeksi hypähtelyä jättiruokoviidakossa...

kyykkykävelyä.karhunvatukkapusikossa



henkäilyä pellon pientareella. Eipä ole montaa  kauniimpaa näkyä kuin punaiset unikot pellolla

yksikin riittää.

8. Lemppari tuunauksesi, tekeleesi alltime?
Inhoan neulomista yli kaiken, kärsivällisyyteni ei kerta kaikkiaan riitä, siitä huolimatta olen saanut aikaiseksi yhden ison  villatakin itselleni, ihanan punainen, paksu, lämmin, ollut tarpeellinenkin Suomen talvessa. Suurin
saavutukseni ikinä, vaadin että minut haudataankin sen kanssa.

9. Mikä on riittävä määrä unta sinulle?
 6½  - 7 tuntia

10. Oletko saavuttanut elämässäsi ne joita pienenä halusit?
En muista, että olisin halunnut mitään ihmeellistä, mitä nyt laulutaitoa, mutta sitä ei voi saavuttaa. En ole koskaan asettanut itselleni päämääriä, joihin olisin sen kummemmin pyrkinyt, elämä on kuljettanut mukanaan. Huomaan, että loppujen lopuksi olen aina elänyt aika algerialaisittain, lattiatasossa päivä kerrallaan. Täällähän ei kovin tarkkoja suunnitelmia kannata tehdäkään, kunhan ryhtyy johonkin niin tapahtumat alkavat edetä omalla painollaan milloin mihinkin suuntaan, yleensä päinvastaiseen kuin alkuperin oli tarkoitus. 

11. Välistä puuttuu yksi talvihattukysymys, kun eihän meillä sellaisia tarvitse. Korvaan sen uudella kysymyksellä: Oletko koskaan varastanut mitään? 

 Tämä kysymys nimittäin nousi pintaan tuolla pellon laidalla kävellessä, kun mies poimi ohi kulkeissaan pussillisen papuja pientareelta. Tunsin heti kamalaa syyllisyyttä moisesta hävyttömyydestä ja kuljinkin hyvän matkaa edellä ettei vain kukaan yhdistäisi minua papuvarkaaseen. Heh, tuskin pellon omistaja pientareen rikkaruohojen keskeltä papuja noukkii, mutta silti.
Siinä taivastellessani mietin reaktiotani ja muistui mieleen omat varkaudet. Taisin olla 7-vuotias kun pikkuveljen kanssa varastettiin mummon kassista pipareita. Juostiin nurkanpäähän niitä syömään ja siellä minua vastaan tuli hirveän suuri musta koira, jota en tunnistanut. Olin satavarma, että nyt Jumala rankaisee minua, pyhäkoulussahan oli sanottu että jos varastaa vaikka nuppineulankin.. En vielä tänä päivänä ole varma oliko koira todellinen vai syyllisen mielikuvitukseni tuote. Silloin päätin etten enää ikinä varasta.
Pelästystä ei montaa vuotta kestänyt, kun samaisen pikkuveljen kanssa käytiin omppuvarkaissa naapurissa. Isoveli antoi meidät ilmi ja selvisin pelkällä nuhdesaarnalla vain siksi että tuli vieraita juuri ennen kuin päästiin
koivuniemen herraan asti.
Teini-ikään päästyäni asuttiin jo kaupungissa ja käytiin omppuvarkaissa isoveljen kanssa. Se oli olevinaan niin jännää niin jännää. Muutaman kerran jälkeen siinä ei enää ollut mitään hohtoa ja se jäi. Mutta aikuisikään mennessä oppi oli jo mennyt perille ja kun kerran vahingossa tuli Prismasta mukaan maksamaton suklaapatukka palasin takaisin sen maksamaan. En tieten tahtoen ole mitään ottanut mukaani edes hotelleista, vaikka monet sitäkin harrastavat. Aika yleistä muuten, tiedän, kun olen ollut hotellissa töissä.
Olen niin kauan elänyt täällä varkaiden paratiisissa, että suorastaan yllätyin rehellisyydestäni, varsinkin kun minulta on varastettu useastikin kaikenlaista. No ehkä en sentään enää palaisi takaisin kauppaan maksamaan
vahingossa mukaan tullutta suklaapatukkaa, anteeksi jo etukäteen.

 En jaa tätä haastetta eteenpäin, kun on jo monta kierrosta mennyt, mutta vastatkaa vaikka viimeiseen kysymykseeni. Onko tie rehellisyyteen ollut aina niin suora? Missä kulkee teidän rehellisyytenne raja?