keskiviikko 31. lokakuuta 2012

Uups, nyt se näki mut...



Meni vallan jalatkin solmuun säikähdyksestä. Onko ihme kun pitää kaikki kahdeksan saada tottelemaan yhtä aikaa... ja hop!


Tämä on kaiketi hyppyhämähäkki, joku niistä 109:stä täkäläisestä, jotka osaavat hyppiä, mutta eivät kutoa verkkoa - paitsi sen yhden langan josta roikkua tarpeen tullen. Kaikki eivät onneksi asu meillä. Eikä tämäkään kauaa. Kuules nyt ei auta hypyt eikä kahdeksan silmääkään... LÄTS!

Se oli sen KI-loppuisen loppu se! Muut löytyvät TÄÄLTÄ.

Tässä oli meille ihan tarpeeksi halloweenia. Oikein mukavaa kauhujuhlaa kaikille muillekin  sitä viettäville!

keskiviikko 24. lokakuuta 2012

Lirinää


Kirjainhaasteessa etsitään NÄ-loppuisia sanoja. Tässä nyt ei näy kuin ne lirit, yrittäkää kuulla se NÄkin, vaikka en ääniefektejä saanutkaan mukaan. Voin vakuutta että hyvin kuului.

lauantai 20. lokakuuta 2012

Elävien elävien viikko

 
Nyt on taas se viikko vuodesta, jolloin lammaskauppiaat valloittavat teiden varret ja kohta on määkiviä joka pihassa ja välillä parvekkeellakin. Ensi perjantaina pääsevät hengestään. Toivottavasti kukaan ei tuo meille lammasta(an) teurastettavaksi, ollaan luovuttu tuosta tavasta jo vuosia sitten ja annetaan lammas elävänä katolisen kirkon orpokodille. Mutta aina joku sukulainen on huolehtinut meidänkin puolestamme. Hohhoijaa.
Ja lauantai on sitten se sukulointipyhä (siitä ei päästä eroon)  ja sen jälkeen on vuoden suurin juhla ohi. Huh.

Kalenterikesäkin on ohi eikä rannoilla enää tarkene kuin lehmät. Eihän lämpöä olekaan kuin vaivaiset 32 ja veden lämpötilakin vain 24, hui! Lehmät eivät ui (miksiköhän?) mutta tykkäävät ruskettaa itseään, jotkut näyttävät jo yligrillatuiltakin.  Kaikki kuvat on muuten napattu liikkuvasta autosta (minähän en turhaan itseäni grillaa), joten laatu on tavallistakin huonoa huonompi.



Esikaupukialueilla lehmät liikkuvat niin kuin ihmisetkin vapaasti kaduilla. Tässä kuvassa ei tosin näy ihmisiä kun oli siestan aika. Autokuskin pitää olla valppaana, sillä onnettomuuden sattuessa syy on  lähes aina kuskissa, ei jalankulkijassa.
Mösjöö on aika tarkka kuski, ei ole vielä ketään kolhinut. Ja näkee sellaistakin mitä muut eivät ehdi. Niin kuin vaikka koiran hietikolla. Näitkö? No en.
Pysähdytään. Ai joo, niinpä näkyy, otanpa kuvan!
Odotas kun peruutan niin näkyy paremmin... KLOKS... tolppa! Tolpat eivät vietä siestaa, hoitavat hommiaan yötä päivää ja välillä näkymättöminäkin. Nyt taisi tarkka kuski innostua liikaa, uusi auto ei enää ole uusi. Aika kauan sen koskemattomuus kestikin, harvoin sitä kuitenkaan itse ensimmäisenä tärvellään.

Ja tässä se pahanonnen kuva. Etsi koira. 
 
 

sunnuntai 14. lokakuuta 2012

Melkein syksy


Melkein näyttäisi ruskaltakin kauempaa katsoen. Korkkitammimetsä on kärähtänyt kesän aikana ja lehdet kuumuuteen kärventyneet, rungot mustina. Mutta korkkitammi ei vähästä säikähdä ja uutta vihreää jo versoo tilalle, onneksi. Näitä metsäpalojen jälkiä näkyy siellä täällä vuorten rinteillä niin kuin joka vuosi.


Vähän ylempänä ikivihreä eukalyptus yritti sekin olla kovasti syksyinen. Komeat oranssit ovat kiemuraisia  palkoja, jotka kohta muuttuvat ruskeiksi nekin.


Pohjoisen puolella kukkivat (ja haisivat) tahmahirvenjuuret. Ja katsokaapa taivasta! Jee, pilviä, kiitoksia kamalasti! Lämpötilat ovat laskeneet jo alle 30 suurimman osan aikaa ja parina yönä on ollut oikein kunnon ukkosmyrskyt. Vettäkin siis, vau!


 Melkein mustikoitakin, mutta tietenkään eivät syötäviä. Näitä kasvaa piipensaissa ylempänä vuoristossa.
Matkalla sinne osuimme santarmien tiesulkuun. Niitä on yleensä aina tietyissä paikoissa, jotka osaamme aika hyvin kiertää, mutta olivat varmaan hoksanneet sen. 
- Ajokortti ja rekisteriote  (kunnossa)
- Katsastustodistus (kunnossa)
- Koiran paperit. 
- Täh?  (Mösjöö)  Tirsk tirsk (minä). Näin jo silmissäni miten tehdään Tinallekin henkkarit poliisilaitoksella.. tassunjälki tuohon...hau hau.. Onneksi ei Juan ollut mukana, se inhoaa santarmeja yli kaiken ja olisi jo hälyttänyt paikalle koko pataljoonan.
- Rokotustodistus (ei tietenkään sellaista mukana kanneta)
Siinä sitten selvitettiin pitkään onko vai eikö meillä oikeus kuljettaa paperitonta koiraa matkassamme. Eivät kyllä uskaltaneet sitä takavarikoidakaan. Kukaan ei kysynyt minun papereitani. Hei, voisin olla vaikka laiton maahanmuuttaja! Olisitte nyt kysyneet senkin.  En nimittäin ikinä kuljeta papereita mukanani, nehän voidaan vaikka varastaa ja sittenpä vasta vaikeaksi menee.

Vielä yksi tapaaminen, jonka seurauksena rallattelin lopun päivää... oli hepokatti maantiellä poikittain.. kirjaimellisesti... jalajallanjalajalavei.  Nyt voitte rallatella tekin.

maanantai 8. lokakuuta 2012

Loppukirjaimet ...lo

 Iloahan se tuottaa kun jääkaapista lehahtaa esiin koteloitunut perhonen...

Kohta ilo muuttuu kiloksi.

Tällaisia söpöjä koteloita saa yleensä mukaansa muistoksi häistä ja ne sisältävät valikoiman juhlissa tarjottuja kakkusia. Vaikka en itse päässyt juhliin, lähetettiin minulle silti valikoima omia lemppareitani, mantelisarvia, odottivat kiltisti jääkaapissa kunnes saavuin. Hyvin säilyviä, maiskis!

Muiden LO-loppuisia sanoja voi käydä katsomassa TÄÄLLÄ.

lauantai 6. lokakuuta 2012

Keskusteluja maan asujaisten kesken


 - Tuu nyt jo muru pois sieltä, en minä millään pahalla! 
- Mu-hhmh.


- Bööh, pysy sitten siellä. On tässä parempaakin tekemistä kuin lepytellä mököttävää lehmää..
Ja sonni jatkoi matkaansa niin kuin vain muina miehinä voi lokkien seuratessa näytelmää uteliaina. Lehmihaikarat pyörittelivät päitään, kumman perään uskaltaisi lähteä jos kummankaan. 


Jättimerisipulit viheltelivät taivaita kohti, asiahan ei heille kuulunut. 
Mutta hih huomasitteko..sip tsupsup sup...

Tässä ei paljon muuta maailmaa huomattu. Käytettyjen kenkien myyjällä riitti selitettävää kiivassanaiselle asiakkaalle.  TUUT  TUUT! 

Käytiin siis perjantaina katsomassa mitä joelle kuuluu. Vesi oli huomattavasti laskenut sitten kevään ja väritkin olivat aika epäilyttäviä. Vihreyttä ei rannoilta kummemmin vielä löytynyt, roskia sitä enemmän. Aurinko porotti 32 astetta, joten lenkkeilyä en jaksanut pitkään harrastaa, kipin kapin takaisin viileään autoon.
Niin, meillä on nyt semmoinenkin, uusi viileä auto ( ei mitään sukua rakkaalle Range-papalle, josta emme ole raaskineet luopua).


tiistai 2. lokakuuta 2012

Retrospektiivistä yksinpuhelua

Mennä viikolla puhelintolppaamme kiipesi paikallisen puhelinyhtiön huoltomies korjaamaan linjoja, kenen lie naapurin kutsumana.  Miten en sitä huomannutkaan, paikalliset refleksini  taitavat olla vielä kesätauolla ; yleensä yhden linjan korjaus katkaisee toisen. Tolppa on juuri porttimme pielessä ja jatkuvan silmäilyni alla, tai jos ei minun niin koiran. No koirakaan ei jaksanut haukkua. Yhtäkkiä vain nettiyhteyteni katkesi kesken skypetyksen.  Mies ehti karata ennen kuin ehdin hätiin. Argh!

Olen siis ollut pakotetulla nettitauolla ja on ollut aikaa fundeerata. Suuria ajatuksia itsestäni.  
1. pv. Kuten, että pakotettu katkos ei ole ollenkaan sama kuin vapaaehtoinen. Kaikenlainen pakottaminen nostaa adrenaliinitasoni hetkellisesti vaarallisiin lukemiin. Hyvä etten käynyt kivittämässä tolppaa kuoliaaksi.

2. pv. Google on ujuttanut cookien aivoihini. Näkymättömän virtanapin. Jos sitä ei voi painaa, ei mikään toimi, pyörin ympyrää ja etsin keksiäni kuin robotti ilman ohjaimia. Biibittäisin jos olisin robotti, mutta kun en niin kiroilen luovasti. En löydä päätä enkä häntää.

3. pv. Turhaan toistelen itselleni, että kiva, nyt on aikaa tehdä muutakin... mutta sen merkkivalon pitää silti vilkkua, olla olemassa, sen huomaamattomuus imee kaiken keskittymiseni. Vaikka ei tarvetta olisikaan, niin mahdollisuus on silti oltava. Elämä on kiinni mahdollisuudesta, vapaa valinta, toivo, ilman sitä ihminen kuihtuu.

4. pv.  Paitsi ei lihallisesti. Netti on silmänruokaakin. Jos sitä ei ole, pitää silmäni ruokkia suun kautta. Kummallista, mutta niin se vaan on. 

5. pv. Viidennen valituksen jälkeen aloin kehitellä murhanhimoisia ajatuksia paikallista puhelinyhtiötä kohtaan. Aloin jopa ymmärtää nuorisoa, joka mellakoidessaan tuhoaa kaiken. Turhauttavaa vaan onkin, kun mikään ei toimi.

6. pv.  Pärjään ilmankin, en siis ole mitenkään riippuvainen, ehei. Luulin, että mielikuvituksenikin on muuttanut nettiin, kun en pääse siihenkään käsiksi. On aina helppoa laittaa oma saamattomuus jonkun muun syyksi, katkera juttu huomata tämäkin piirre itsessä.

7. pv. No nyt on viikko kulunut. Valituksia on tehty 1/pv ja tänään tullaan, sanovat. Ollaan sitten passissa. Enemmän tai vähemmän kärsivällisesti joka päivä, viikossa on näet seitsemän tänäpäistä, se oikea ei  ole vielä tullut. Vakavasti harkitsin kiipeämistä tolppaan ja kaikkien johtojen  katkaisemista, koko kortteli mykäksi ja massiivinen valitusryöppy. Onneksi ei kiipeäminen enää onnistu.

8. pv. Jihuu!  Tolppamiehen paluu! Edellinen tolppamies oli näppäissyt johtoni irti, niin vähän arvelinkin. Hetki vilkasta kommunikointia parvekkeen ja tolpan välillä. Nyt on elämän vihreä valo taas napin painalluksen päässä. Huh että helpotti. Pääsen taas blogikierrokselle!