perjantai 3. maaliskuuta 2017

Minä ja Algeria

Blogeissa on kiertänyt meemi kertoa itsestään 25 asiaa.  Koska itsestä on aina niin helppo kertoa, niin kerronpa sitten minäkin muutaman totuuden vaikka suhteestani tähän maahan, jossa olen asunut 2/3 tähänastisesta elämästäni. 

Elikä  Minä ja Algeria:

1. Algeriassa on yli 41 miljoonaa asukasta, keski-ikä 27,8 vuotta.  Minä edustan määrällisesti  1 prosenttia niin ikä- kuin ulkomaalaisuustilastossakin. Sanomattakin selvää, että kadulla tunnen itseni jokseenkin vanhaksi. Suomessa keski-ikä on 42,4. Mikä helpotus edes lomalla, joka viides vastaantulija on ikäiseni tai vanhempi.

2. Naisten keskimääräinen elinikä on 78,2 vuotta. Jos muuttaisin vanhoilla päivilläni Suomeen, pitäisivät minua hengissä vielä kuusi ylimääräistä vuotta. Ehkä.

3. Täällä on lailla kielletty vanhempien laittaminen hoitolaitokseen, jos vain lapsia on elossa. Huollossani on siis anoppi, 96 v, sitkeä poikkeus tilastoissa. Sellaiseen sitkeyteen ei minulla ole pyrkyä.


4. Työllistettyjen määrä maassa on runsas 12 miljoonaa - ottaen huomioon, että tilastoissa asevelvollisten lisäksi työllistetyksi lasketaan, jos tekee tunnin töitä viikossa. Hurjaa,kun suurin osa väestöstä on työikäisiä. Omaishoitajuutta ei lasketa työksi. Onneksi työllistän yhden apulaisen edes aamupäivisin.

Villanpesupäivä


5. Algerian laajasta populaatiosta suurin osa asuu kapealla rantakaistaleella. Olen ahtautunut samaan läjään. Välimeri loiskii parinsadan metrin päässä.
 Ennen ulko-oveltani näki meren.  Kerran näin unta, että valtava hyökyaalto vyöryi ovesta sisään, menin kylpyammeeseen pakoon. Varmaan rauta-amme olisikin kellunut hyvin, heräsin ennen kuin voin testata.

Siltä varalta on puutarhassakin amme.


7. Useimmat Algerian rannikkokaupungit ovat ranskalaisten rakentamia, kolonialismin jäänteitä. Mekin asumme entisessä ranskalaisvillassa. Kaksi erillistä kerrosta, ranskalaisittain keskeltä aukeavat ikkunat ja ovet sisään päin, pienessä vessassakin, hyvä jos itse sisään mahtuu.  Jokainen algerialainen haluaisi omakotitalon,  kukapa ei. Se ratkaisisi asunto-ongelman tuleviltakin sukupolvilta, kerroksia voi lisätä tarpeen mukaan.

Siksi merinäköalani on nykyään tällainen

8. Patonki, valtion tukema peruselintarvike. Ilman sitä ei algerialainen elä, joten sitä pitää ostaa aina liikaa ja aina tuoretta. Seuraavan päivän leivät  kerätään elikoille syötäväksi, roskiin niitä ei saa heittää eikä maahan. Sen sijaan voi jättää esim aidalle, jos vaikka kulkukissa kaipaisi purtavaa. Patongin lisäksi voidaan syödä paikallista rieskaa kesraa. Tai muuta omatekoista.

Leivän paistoa Saharassa


9. Haarukka ei ole ollenkaan välttämätön kapistus, soosiruuat syödään patongin palalla. Soosiruokia on melkein kaikki muut paitsi spaghetti, siinäkin täytyy haarukan alla pitää patongin palaa. Lusikkaruuista nyt puhumattakaan.Joitakin tomaattisoosiruokia on minunkin ihan pakko syödä patongilla, se vaan on niin hyvää, varsinkin jos soosiin vielä tiputtaa sulatejuuston paloja.

10.  Perinteisesti syödään lattialla istuen matalan pöydän ääressä kaikki samasta kiposta onkien. Erittäin kätevää suurella porukalla. Ei ole ikinä tuottanut minulle ongelmaa, vaikka usein jo käytetäänkin  omia lautasia. Ongelmanani on nykyään päästä risti-istunnasta ylös, joten meillä on ihan oikea pöytä ja tuolit.


→  Ryhmäruokakippoja on oltava kaapissa kaiken varalta


11. Annabassa ei kukaan huvikseen liiku talvella ulkona pimeän aikaan paitsi rosvot ja hörhöt. Meidän residenssikorttelinkin kadunkulmalta saavat hörhöt kaiken tarvitsemansa. Animaatiota pitkälle yöhön, minunkin korvilleni.

12. Kesällä ja paastokuukauden aikaan naisetkin voivat liikkua pimeällä ainakin ilta yhteentoista. Sen jälkeen vain kevytkenkäisimmät. Minulla on tosi painavat kengät, useimmiten citylenkkarit. 


Lenkkarit kesäliikenteessä

13. Jos haluaa käydä päivittäisellä kävelylenkillä kaikessa rauhassa väljästi, on se tehtävä auringonnousun aikaan. Siksi käynkin lenkillä vain kerran viikossa, vähän kauempana ja vähän pidempään.

14. Ystäväni käy joogatunneilla, tekevät kerran pari vuodessa retkiä Saharaankin joogaamaan. Kiinnostaisi minuakin, mutta en ole ryhmäsielu. Joillekin aurinkotervehdyskin on pakanallista, entisajan egyptiläisten auringonpalvontaa kuulemma. Ne, jotka näkevät siinäkin uskontoa, tervehtivät sen sijaan Allahia. Minun joogani on enää pelkkää hengitystä.

 Kameli-asana

 15. Annaba on kuuluisa rannoistaan. Jotta niistä voisi kesällä nauttia, pitää iskeä auringonvarjo hiekkaan tarpeeksi varhain.
Myöhemmin rannan valloittavat röyhkeäsilmäiset nuoret miehet. Ymmärrettävää miksi nykyään bikinien asemasta monet naiset käyttävät suojaavampia varusteita. Tuttavillani on tapana pulahtaa veteen silloin, kun aurinko pilkistää horisontin takaa. 

 Lähirannat odottava.  Aikainen herätys, not for me.

 16. Bussi ei täällä ole koskaan myöhässä. Sillä ei ole aikataulua eikä aina varmaa päämäärääkään. Mieluummin heilautan taksin, ne ovat keltaisia ja niitä Annabassa riittää jonoksi asti. Kaupunkiin pääsee 120 dinaarilla eli noin eurolla, hinta saattaa vaihdella matkustajan aksentin mukaan. Kauempiin kaupunginosiin eivät kaikki taksit viitsi lähteä ollenkaan.



17. Jokaisen talon ikkunalla, katolla tai parvekkeella on lautasantenni, useimmiten monta. Kanavat on kaikki piratoitu piraattimodeemilla. Meillä näkyy Ranskan kanavat  ja alakerrassa arabimaiden.   Kun koodit vaihtuvat,kanavat häviää ja Mösjöö saa hepulin, ei osaa nukkuakaan ilman Colomboa, joten aika pian piraattihuoltomies käy koodaamassa etsivän takaisin henkiin. Aitoja modeemeja ja kortteja ei Annabassa myydä, joten en tunne huonoa omaatuntoa piratoimisesta. Algerialaiselle telkkari on yhtä tärkeä kuin leipä, minulle tärkein on nettiyhteys, yksi kokonainen mega, riittää sekin.

Emme ole ainoita rikollisia

18. Me ajelemme vain vanhoilla autoilla, niitä ei kukaan halua varastaa eikä edes osiksi hajottaa. Uusiakin on ostettu, mutta jostain syystä hetimiten myyty pois. Olisi kyllä korkea aika yksi kunnollinen pitääkin. Jos en vielä ole kehittänyt Kippari-Kallen hauiksia, niin se johtuu yksinomaan siitä, että algerialaiset ovat tosi avuliaita teiden ritareita.

Lisää työvoimaa tarvitaan vielä

19. Algeriassa laillinen avio-ikä on 19 niin pojille kuin tytöille. Alaikäinen tyttö voidaan naittaa vain tietyissä tapauksissa. Seillainen tietty tapaus on raiskaus.  Järkyttävää, onneton uhri voidaan vanhoillisten vanhempiensa vaatimuksesta naittaa raiskaajalleen, joka avioliitolla pyyhkii rikoksensa olemattomaksi. Jos uhri vielä on tullut raskaaksi niin tuomari eritoten suosittelee liittoa. Länsimainen näkemykseni on, että uhria tässä rangaistaan elinkautisella. Toki tiedän, että tietyissä sosiaalisissa tapauksissa tai tietyssä maalaisympäristössä tätä lain aukkoa voidaan myös käyttää keinona naimisiin pääsemiseksi molemmin puolin, mutta silti!
Naiset käyvät täällä jatkuvaa taistoa oikeuksistaan, paljon ovat edistyneet, mutta paljon on vielä taisteltavaakin, vanhaa kulttuuria ei niin vain kaadeta. Naisten oikeuksia ei niinkään paljon rajoita laki kuin suvun miehet, mutta tässäkin asiassa ero rannikkokaupunkien ja sisämaan välillä on valtaisa.
Ulkomaalaisena minulla ei ole samanlaisia rajoituksia, mutta näitä tarinoita jaksan ihmetellä edelleenkin.

20. Jos analysoidaan tilastoja, niin yleisten onnellisuusmittarien mukaan ollakseen onnellinen ihmisen pitäisi asua pohjoisella pallonpuoliskolla, harvaan asutussa maassa (missä lämpötila  pakkasen puolella), ja olla varakas. Vaikka Suomessa. Algeria on sillä listalla 38/156.
Miten se onnellisuus sitten näkyy ja näytetään? Suomessa se näkyy materialistisena hyvinvointina, täällä se on sisäistä, se pursuaa musiikissa, tanssissa, yhteisessä ilonpidossa. Sitä ei tarvitse etukäteen suunnitella, siinä vain yhtäkkiä joku alkaa taputtaa, kotikeittiössä, kadunkulmassa, rannalla, ja istik istik lanteet alkavat heilua,ikään ja sukupuoleen katsomatta, estoitta, rytmi on veressä, onni liikkeissä, ei siihen tarvitse päihteitä eikä mitään maallista rekvisiittaa.
Paitsi väen puuttuessa tarvitsee sen soittimen - laitan joka ilta musiikin soimaan ja hetkuttelen antaumuksella, päivän murheet ravisutan eetteriin.

Minulla on vielä vanhanajan kasettisoitinkin ja vanhaa kunnon rockia! Jee!. 

Tässä tuli nyt lastattua useemman postauksen verran juttua, periaatteella harvoin mutta paljon :) . Jos jaksoitte tänne asti niin onneksi olkoon sitkeydestänne!

EDiT: Ennen kuin joku luulee, etten osaa laskea edes kymmeneen, niin kutonen pelästyi yksinäisyyttään ja  huomaamattani hyppäsi seiskan seuraan. Täällä ei mikään ole niin kauhean tarkkaan, en minäkään.

tiistai 17. tammikuuta 2017

Uusi vuosi uudet kujeet


Sitä on tullut siihen ikään, että kaikki sukurasitteet alkavat nostaa päätään, vaikka kuinka luulisi niiltä olevansa turvassa. Karvas totuus. Juuri kun on tottunut kuuntelemaan nivelien uikutusta, oppinut luopumaan risti-istunnasta, oppinut istumaan tuolilla lattian sijaan ja laittamaan sukat jalkaan istuen, oppinut arvostamaan pitkävartista kenkälusikkaa,  lepäämään ylämäkiä kävellessä,  lopettanut kaikenlaisen hyppelemisen  ja huomannut rappusten kaiteen olevan kätevä apu, niin eikös vielä viedä loputkin makeasta elämästä. Piti siirtyä vähähiilihydraattiseen ruokavalioon. Hyvästi pullat, hyvästi suklaa!
En kyllä ikinä olisi uskonut, että syömäkelpoista leipää voisi tehdä ilman jauhoja. Mutta jee, karppaajien muna-mantelileipä vastaa melkein samaa. Olen jauhanut sekaan manteleita ja erilasia pähkinöitä.  Mikrossa ei kestä kauaa, vuokasämpylät voi halkaista ja paahtaa, päällyksillä saa vaikka mitä vaihtelua. Hyvää!
Täällä saa manteleita kilon 3,5 eurolla ja saksanpähkinöitäkin 6 e/kg, niitä meillä tosin kasvaa omassakin puussa, mutta aina ei jaksa askarrella kuorien kanssa.

Vuosi on alkanut täällä myös kylmissä merkeissä. En muista 40-vuotisen olemiseni aikana yhtään näin katkeamatonta kylmää kautta. Sadetta, myrskyä, ukkosta joka ikinen päivä.
 

Tänä aamuna mies joutui eka kerran elämässään putsaamaan tuulilasin lumesta ennen töihin lähtöä. Luistelukelit ovat siis vihdoin alkaneet ja tottakai minunkin piti päästä bongaamaan vuosittaista lumiukkoani.



Alku näytti hankalalta. Hirmuinen raesade ja viima piiskasi niin, että koiratkin olivat aivan ihmeissään. Tina selvästi ajatteli, että ei mikään koiranilma, ei ikinä. 


Puolessa välissä näytti jo lupaavalta.... 

Aika autiolta näytti ylempänäkin. Täällä on ollut lunta jo useamman päivän, mutta ilmeisesti myrsky on pitänyt ukonrakentajat poissa kaduilta. Eteenpäin vielä vähän...

Tämän pidemmälle ei päästy. Alkoi uusi lumisade ja sumu peitti lähitienoot, tien pinta tuli todella liukkaaksi kesärenkailla luistelijoille. Täyskäännös siis. Paikalliset nuoret olivat siellä jo valmiina ohjaamassa liikennettä ja työntämässä autoja.  Ei lumiukon rakentajia, mutta jonkunsortin lumiukko näkyy istuvan yhden auton nokalla. 


Siinä sentään yksi rohkea taiteilemassa. Hm, ihan kuin olisi ottanut mallia minun masustani...  Tämän täytyy nyt kelvata tämän vuoden lumiukkobongaukseksi.

Turvaväli, mikä se on?


Takaisin normaaliin. Paluumatkalla bongasin tällaisen upean penkkiparin. Olispa kiva tuunata puutarhaani..


Villinarsissit kukkivat! Tästä alkaa kevät. Mukavaa kevään odotusta teillekin!