lauantai 9. syyskuuta 2017

Kotimaista, lits ja läts

Piti laittaa tuommoinen otsikko, edellisen jälkeen se kuvaa hyvin muutosta. Hyvinhän täällä Suomessa onkin lotissut. Annabassa kuulemma ovat kärsineet vesipulasta, joten mukavaa, että olen edelleen täällä  valuvien vesihanojen äärellä. Lämpötilojen puolesta tuntuu aivan algerialaiselta talvelta -  silloin kun se ylipäätään on tullakseen.


Mitäs täällä sitten on puuhailtu?  Ainakin kaikkea muuta kuin tietokoneen ääressä istumista. Niinä harvoina poutapäivinä on tietysti... mitäs muutakaan kuin...

                                                          ... panostettu vesisotaan.

Siellä sun täällä hyyryläisenä  kiertäessäni olen tietysti myös nauttinut luonnosta. Mukavinta se on silloin kun luontoilun voi yhdistää taiteeseen - ja kahvilaan.  Algeriassa sellaista ei juurikaan tapahdu, joten olen kiertänyt suomalaisia patsaspuistoja ja näyttelyitä - ja kahviloita.



Alpo Jaakolan patsaspuistossa Loimaalla Haapojen nainen.

 Olavi Lanun puisto Lahdessa, Harmaa tammikuu. ( Kyllähän tammikuussa jo syliä kaipaakin.)

Tiirinkosken tehtaalla Tiiriössä, Hämeenlinnan lähistöllä, voi ihastella vaikka lampaita tai jos on sisustuksesta kiinnostunut niin voi käydä ostoksilla aivan ihanassa life style -myymälässä. Siitä on TÄÄLLÄ -klik- loistava kuvaus kuvineen.  Kannattaa poiketa!

Siellä on myös maittava vohvelibaari, njam, jos nälkä yllättää. 

Eräässä salolaisessa sisustusliikkeessä (Bizzarre) osui silmään vanhan päästävedettävän sängyn uusiokäyttö istuimina. Ihana! Ja kuulemma ne tästäkin muodosta saa vielä kasattua kokonaiseksi vuoteeksi tarpeen vaatiessa.


Tampereen uusi Torni oli myös käyntilistalla.  Arkkitehtuurisesti se näyttää aika sekavan tekniseltä, kuin jättikokoinen piirilevy, mutta maisemat huipulta ovat hulppeat.

Entinen kämppänikin näkyy siinä heti etualalla tuossa harmaassa kerrostalossa.  Muuten on aseman seutu muuttunut paljon niiltä ajoilta, tuskin olisin osannut enää työpaikalleni mennä - vaan eipä ihme, rakennukset on jo purettu, ei ollut Tullintoriakaan vielä 70-luvulla. 


Vertailun vuoksi halusin käydä Helsingin Tornissakin kaffella, matalampi on, mutta kattonäkymät upeita.  Tämä on SusuPetalin ottama kuva,  hän toimi oppaanani citykävelyllä. Kiitos vaan Susu kaikesta!  Yksi niitä harvoja aurinkoisia päiviä, vaan tuuli oli niiiiin kylmä. 


Jos Tampere niin sitten Turkukin. Täällä ei käyty torneissa vaan taidenäyttelyissä.  Terho Sakin suihkukaivoveistos on tässä, tosi huonosta kulmasta kuvattuna.


Art goes Logomo, nykytaiteen ryhmänäyttely. Siellä oli monenlaista tyyliä. Tässä vasemmalla Leena Nion viivataidetta ja oikealla Fabian Marcaccion Ghost paintant.  Hänen outoja materiaalivalintojaan voi klikata katsomaan TÄNNE.


Yksityiskohta Nion työstä.  Niinpä vain yksinkertaisillakin viivoilla voi saada hienoa jälkeä. Niolla on muuten mosaiikkiateljee Jokelassa (klikatkaa katsomaan),  En ole käynyt, mutta vaikuttaa mielenkiintoiselta kohteelta. 

Wäinö Aaltosen museossa on meneillään Jacob Hashimoton uskomaton näyttely Gas giants and encertain atmospheres. 
Sitä ei voi sanoin kuvat eikä oikein valokuvatakaan, se pitää nähdä. Näyttely on siellä vielä 24.9. asti, menkää ihmeessä katsomaan. 


Hänen työnsä koostuvat  lukemattomista pienistä osista, jotka riippuvat ohuissa langoissa monessa kerroksessa. On siinä ollut näpertämistä ja että vielä saa ne kuljetettua paikasta toiseen ja kiinnitettyä näytteille. Jotkut työt kävisivät modernista ryijystä, vaan miten saisi pölyt ikinä puhdistettua.

Kesän Suomi-herkkuihin kuuluu ehdottomasti kirjasto. Pääasiassa luen jännityskirjallisuutta ja runoja. Tänä kesänä minulle lykättiin käteen rakkaustarina, jota en iki maailmassa olisi itse lainannut. Ja mikä vahinko olisikaan ollut!  Jan-Philipp Sendkerin kirja Sydämenlyönneissä ikuisuus oli aivan upea tarina Burmasta juuriaan etsivän amerikkalaisnaisen elämästä, tai paremminkin hänen vanhempiensa rakkaustarina.  Ja siihen on ilmestynyt jatko-osakin Sydämen ääntä ei voi unohtaa jo viime talvena, nyt lähden sitä metsästämään.

Kuvassa Raision kirjasto, jonka fasadia koristaa Tiina Vainion Ajan rajat. Mahtava kivipolku kuuluu osana teokseen, n. 8000 valkoista luonnonkiveä ja mustaa noppakiveä. Kaunis!



Taidetta edelleen. Juhani Perälän värikkäitä töitä kävin ihastelemassa Jokioisten Tietotalolla.  Joulukuussa niitä voi katsella myös Järvenpään kirjastossa.





Paraisten ideariihessä kävin nautiskelemassa muuten vaan.  Siellä sielu lepää kellarin viinejä nautiskellen ja rökrutassa meren aaltoja kuunnellen.  Ideoita pursuaa ympärillä ja kirjahyllystä löytyy aina iltalukemista...


No niin, kesä alkaa olla kokolailla paketissa. Vielä pääsen juhlimaan sukulaistytön häitä ja syyskuun lopussa häämöttääkin jo  horisontissa Algeria.

Oikein mukavaa syksyä kaikille! 

lauantai 17. kesäkuuta 2017

Lääh ja puh

Se on kesä. Kuukauden etuajassa. Joka kesä katselen kalenteria ja yritän ehtiä kuumuuden alta pois sinne viileään Suomeen.  Nytkin olen varannut lennot paria viikkoa aiemmin kuin tavallista. Ei se perhana riitä! Ovat ripustaneet auringon sääkarttaan aivan liian aikaisin. Vasta kesäkuu ja mittarissa asteet  nousevat pitkälle päälle 30, heinä-elokuun lämpöihin, mitä ollenkaan myöhemmin.  Pitäisi siirtyä puolivuotislomiin. Isäntä vaan ei oikein tykännyt ehdotuksestani, hänen mielestään kolme kuukauttakin on tarpeeksi. Höh. Sääliksi kyllä käy niitä, jotka näillä helteillä paastoavat syömättä ja juomatta koko päivän. 

Hortensiani eivät pahemmin kärsi helteistä, kunhan muistaa kastella.

Tänä vuonna vaihteeksi kauniin sinisiä. Ruostunut rautatanko kukkien juurella ajoi asiansa. 

Tuoksuköynnöksen pitäisi alkaa kukkia tähän aikaan, mutta siinä kukoistavat nyt vain kirvat. Vaikka aika kauniin oranssisia nämä oleanterikirvat. Pschhhh myrkkyä... 

 Ainoa hyvä puoli helteissä, luumut ehtivät kypsyä ennen lähtöäni - ja niitä riittää. Makeita ovat!

Puutarhassa ei sitten paljon muuta tapahdukaan, paitsi persikat vielä odottavat kypsymistään. Niitä en ehdi maistella.  Rikkaruohot tekevät kuolemaa, mikä tietty hyvä sekin. Vettä ei ole sadellut aikoihin eikä sitä varmaan ennen syksyä tulekaan. Maa alkaa olla kuivuudesta sementin kovaa vaikka sitä kuinka kastelisi. Kesässä ei täällä ole mitään kaunista, paitsi jos voi päivät istua hiekkarannalla ja katsella merta. Rannatkin kyllä jo alkavat täyttyä niin ettei sitä mertakaan kohta enää erota. 
Onneksi heinäkuu jo häämöttää. Tervetuloa Suomen ihana viileys, pakkaan villasukat laukkuun!


perjantai 3. maaliskuuta 2017

Minä ja Algeria

Blogeissa on kiertänyt meemi kertoa itsestään 25 asiaa.  Koska itsestä on aina niin helppo kertoa, niin kerronpa sitten minäkin muutaman totuuden vaikka suhteestani tähän maahan, jossa olen asunut 2/3 tähänastisesta elämästäni. 

Elikä  Minä ja Algeria:

1. Algeriassa on yli 41 miljoonaa asukasta, keski-ikä 27,8 vuotta.  Minä edustan määrällisesti  1 prosenttia niin ikä- kuin ulkomaalaisuustilastossakin. Sanomattakin selvää, että kadulla tunnen itseni jokseenkin vanhaksi. Suomessa keski-ikä on 42,4. Mikä helpotus edes lomalla, joka viides vastaantulija on ikäiseni tai vanhempi.

2. Naisten keskimääräinen elinikä on 78,2 vuotta. Jos muuttaisin vanhoilla päivilläni Suomeen, pitäisivät minua hengissä vielä kuusi ylimääräistä vuotta. Ehkä.

3. Täällä on lailla kielletty vanhempien laittaminen hoitolaitokseen, jos vain lapsia on elossa. Huollossani on siis anoppi, 96 v, sitkeä poikkeus tilastoissa. Sellaiseen sitkeyteen ei minulla ole pyrkyä.


4. Työllistettyjen määrä maassa on runsas 12 miljoonaa - ottaen huomioon, että tilastoissa asevelvollisten lisäksi työllistetyksi lasketaan, jos tekee tunnin töitä viikossa. Hurjaa,kun suurin osa väestöstä on työikäisiä. Omaishoitajuutta ei lasketa työksi. Onneksi työllistän yhden apulaisen edes aamupäivisin.

Villanpesupäivä


5. Algerian laajasta populaatiosta suurin osa asuu kapealla rantakaistaleella. Olen ahtautunut samaan läjään. Välimeri loiskii parinsadan metrin päässä.
 Ennen ulko-oveltani näki meren.  Kerran näin unta, että valtava hyökyaalto vyöryi ovesta sisään, menin kylpyammeeseen pakoon. Varmaan rauta-amme olisikin kellunut hyvin, heräsin ennen kuin voin testata.

Siltä varalta on puutarhassakin amme.


7. Useimmat Algerian rannikkokaupungit ovat ranskalaisten rakentamia, kolonialismin jäänteitä. Mekin asumme entisessä ranskalaisvillassa. Kaksi erillistä kerrosta, ranskalaisittain keskeltä aukeavat ikkunat ja ovet sisään päin, pienessä vessassakin, hyvä jos itse sisään mahtuu.  Jokainen algerialainen haluaisi omakotitalon,  kukapa ei. Se ratkaisisi asunto-ongelman tuleviltakin sukupolvilta, kerroksia voi lisätä tarpeen mukaan.

Siksi merinäköalani on nykyään tällainen

8. Patonki, valtion tukema peruselintarvike. Ilman sitä ei algerialainen elä, joten sitä pitää ostaa aina liikaa ja aina tuoretta. Seuraavan päivän leivät  kerätään elikoille syötäväksi, roskiin niitä ei saa heittää eikä maahan. Sen sijaan voi jättää esim aidalle, jos vaikka kulkukissa kaipaisi purtavaa. Patongin lisäksi voidaan syödä paikallista rieskaa kesraa. Tai muuta omatekoista.

Leivän paistoa Saharassa


9. Haarukka ei ole ollenkaan välttämätön kapistus, soosiruuat syödään patongin palalla. Soosiruokia on melkein kaikki muut paitsi spaghetti, siinäkin täytyy haarukan alla pitää patongin palaa. Lusikkaruuista nyt puhumattakaan.Joitakin tomaattisoosiruokia on minunkin ihan pakko syödä patongilla, se vaan on niin hyvää, varsinkin jos soosiin vielä tiputtaa sulatejuuston paloja.

10.  Perinteisesti syödään lattialla istuen matalan pöydän ääressä kaikki samasta kiposta onkien. Erittäin kätevää suurella porukalla. Ei ole ikinä tuottanut minulle ongelmaa, vaikka usein jo käytetäänkin  omia lautasia. Ongelmanani on nykyään päästä risti-istunnasta ylös, joten meillä on ihan oikea pöytä ja tuolit.


→  Ryhmäruokakippoja on oltava kaapissa kaiken varalta


11. Annabassa ei kukaan huvikseen liiku talvella ulkona pimeän aikaan paitsi rosvot ja hörhöt. Meidän residenssikorttelinkin kadunkulmalta saavat hörhöt kaiken tarvitsemansa. Animaatiota pitkälle yöhön, minunkin korvilleni.

12. Kesällä ja paastokuukauden aikaan naisetkin voivat liikkua pimeällä ainakin ilta yhteentoista. Sen jälkeen vain kevytkenkäisimmät. Minulla on tosi painavat kengät, useimmiten citylenkkarit. 


Lenkkarit kesäliikenteessä

13. Jos haluaa käydä päivittäisellä kävelylenkillä kaikessa rauhassa väljästi, on se tehtävä auringonnousun aikaan. Siksi käynkin lenkillä vain kerran viikossa, vähän kauempana ja vähän pidempään.

14. Ystäväni käy joogatunneilla, tekevät kerran pari vuodessa retkiä Saharaankin joogaamaan. Kiinnostaisi minuakin, mutta en ole ryhmäsielu. Joillekin aurinkotervehdyskin on pakanallista, entisajan egyptiläisten auringonpalvontaa kuulemma. Ne, jotka näkevät siinäkin uskontoa, tervehtivät sen sijaan Allahia. Minun joogani on enää pelkkää hengitystä.

 Kameli-asana

 15. Annaba on kuuluisa rannoistaan. Jotta niistä voisi kesällä nauttia, pitää iskeä auringonvarjo hiekkaan tarpeeksi varhain.
Myöhemmin rannan valloittavat röyhkeäsilmäiset nuoret miehet. Ymmärrettävää miksi nykyään bikinien asemasta monet naiset käyttävät suojaavampia varusteita. Tuttavillani on tapana pulahtaa veteen silloin, kun aurinko pilkistää horisontin takaa. 

 Lähirannat odottava.  Aikainen herätys, not for me.

 16. Bussi ei täällä ole koskaan myöhässä. Sillä ei ole aikataulua eikä aina varmaa päämäärääkään. Mieluummin heilautan taksin, ne ovat keltaisia ja niitä Annabassa riittää jonoksi asti. Kaupunkiin pääsee 120 dinaarilla eli noin eurolla, hinta saattaa vaihdella matkustajan aksentin mukaan. Kauempiin kaupunginosiin eivät kaikki taksit viitsi lähteä ollenkaan.



17. Jokaisen talon ikkunalla, katolla tai parvekkeella on lautasantenni, useimmiten monta. Kanavat on kaikki piratoitu piraattimodeemilla. Meillä näkyy Ranskan kanavat  ja alakerrassa arabimaiden.   Kun koodit vaihtuvat,kanavat häviää ja Mösjöö saa hepulin, ei osaa nukkuakaan ilman Colomboa, joten aika pian piraattihuoltomies käy koodaamassa etsivän takaisin henkiin. Aitoja modeemeja ja kortteja ei Annabassa myydä, joten en tunne huonoa omaatuntoa piratoimisesta. Algerialaiselle telkkari on yhtä tärkeä kuin leipä, minulle tärkein on nettiyhteys, yksi kokonainen mega, riittää sekin.

Emme ole ainoita rikollisia

18. Me ajelemme vain vanhoilla autoilla, niitä ei kukaan halua varastaa eikä edes osiksi hajottaa. Uusiakin on ostettu, mutta jostain syystä hetimiten myyty pois. Olisi kyllä korkea aika yksi kunnollinen pitääkin. Jos en vielä ole kehittänyt Kippari-Kallen hauiksia, niin se johtuu yksinomaan siitä, että algerialaiset ovat tosi avuliaita teiden ritareita.

Lisää työvoimaa tarvitaan vielä

19. Algeriassa laillinen avio-ikä on 19 niin pojille kuin tytöille. Alaikäinen tyttö voidaan naittaa vain tietyissä tapauksissa. Seillainen tietty tapaus on raiskaus.  Järkyttävää, onneton uhri voidaan vanhoillisten vanhempiensa vaatimuksesta naittaa raiskaajalleen, joka avioliitolla pyyhkii rikoksensa olemattomaksi. Jos uhri vielä on tullut raskaaksi niin tuomari eritoten suosittelee liittoa. Länsimainen näkemykseni on, että uhria tässä rangaistaan elinkautisella. Toki tiedän, että tietyissä sosiaalisissa tapauksissa tai tietyssä maalaisympäristössä tätä lain aukkoa voidaan myös käyttää keinona naimisiin pääsemiseksi molemmin puolin, mutta silti!
Naiset käyvät täällä jatkuvaa taistoa oikeuksistaan, paljon ovat edistyneet, mutta paljon on vielä taisteltavaakin, vanhaa kulttuuria ei niin vain kaadeta. Naisten oikeuksia ei niinkään paljon rajoita laki kuin suvun miehet, mutta tässäkin asiassa ero rannikkokaupunkien ja sisämaan välillä on valtaisa.
Ulkomaalaisena minulla ei ole samanlaisia rajoituksia, mutta näitä tarinoita jaksan ihmetellä edelleenkin.

20. Jos analysoidaan tilastoja, niin yleisten onnellisuusmittarien mukaan ollakseen onnellinen ihmisen pitäisi asua pohjoisella pallonpuoliskolla, harvaan asutussa maassa (missä lämpötila  pakkasen puolella), ja olla varakas. Vaikka Suomessa. Algeria on sillä listalla 38/156.
Miten se onnellisuus sitten näkyy ja näytetään? Suomessa se näkyy materialistisena hyvinvointina, täällä se on sisäistä, se pursuaa musiikissa, tanssissa, yhteisessä ilonpidossa. Sitä ei tarvitse etukäteen suunnitella, siinä vain yhtäkkiä joku alkaa taputtaa, kotikeittiössä, kadunkulmassa, rannalla, ja istik istik lanteet alkavat heilua,ikään ja sukupuoleen katsomatta, estoitta, rytmi on veressä, onni liikkeissä, ei siihen tarvitse päihteitä eikä mitään maallista rekvisiittaa.
Paitsi väen puuttuessa tarvitsee sen soittimen - laitan joka ilta musiikin soimaan ja hetkuttelen antaumuksella, päivän murheet ravisutan eetteriin.

Minulla on vielä vanhanajan kasettisoitinkin ja vanhaa kunnon rockia! Jee!. 

Tässä tuli nyt lastattua useemman postauksen verran juttua, periaatteella harvoin mutta paljon :) . Jos jaksoitte tänne asti niin onneksi olkoon sitkeydestänne!

EDiT: Ennen kuin joku luulee, etten osaa laskea edes kymmeneen, niin kutonen pelästyi yksinäisyyttään ja  huomaamattani hyppäsi seiskan seuraan. Täällä ei mikään ole niin kauhean tarkkaan, en minäkään.

tiistai 17. tammikuuta 2017

Uusi vuosi uudet kujeet


Sitä on tullut siihen ikään, että kaikki sukurasitteet alkavat nostaa päätään, vaikka kuinka luulisi niiltä olevansa turvassa. Karvas totuus. Juuri kun on tottunut kuuntelemaan nivelien uikutusta, oppinut luopumaan risti-istunnasta, oppinut istumaan tuolilla lattian sijaan ja laittamaan sukat jalkaan istuen, oppinut arvostamaan pitkävartista kenkälusikkaa,  lepäämään ylämäkiä kävellessä,  lopettanut kaikenlaisen hyppelemisen  ja huomannut rappusten kaiteen olevan kätevä apu, niin eikös vielä viedä loputkin makeasta elämästä. Piti siirtyä vähähiilihydraattiseen ruokavalioon. Hyvästi pullat, hyvästi suklaa!
En kyllä ikinä olisi uskonut, että syömäkelpoista leipää voisi tehdä ilman jauhoja. Mutta jee, karppaajien muna-mantelileipä vastaa melkein samaa. Olen jauhanut sekaan manteleita ja erilasia pähkinöitä.  Mikrossa ei kestä kauaa, vuokasämpylät voi halkaista ja paahtaa, päällyksillä saa vaikka mitä vaihtelua. Hyvää!
Täällä saa manteleita kilon 3,5 eurolla ja saksanpähkinöitäkin 6 e/kg, niitä meillä tosin kasvaa omassakin puussa, mutta aina ei jaksa askarrella kuorien kanssa.

Vuosi on alkanut täällä myös kylmissä merkeissä. En muista 40-vuotisen olemiseni aikana yhtään näin katkeamatonta kylmää kautta. Sadetta, myrskyä, ukkosta joka ikinen päivä.
 

Tänä aamuna mies joutui eka kerran elämässään putsaamaan tuulilasin lumesta ennen töihin lähtöä. Luistelukelit ovat siis vihdoin alkaneet ja tottakai minunkin piti päästä bongaamaan vuosittaista lumiukkoani.



Alku näytti hankalalta. Hirmuinen raesade ja viima piiskasi niin, että koiratkin olivat aivan ihmeissään. Tina selvästi ajatteli, että ei mikään koiranilma, ei ikinä. 


Puolessa välissä näytti jo lupaavalta.... 

Aika autiolta näytti ylempänäkin. Täällä on ollut lunta jo useamman päivän, mutta ilmeisesti myrsky on pitänyt ukonrakentajat poissa kaduilta. Eteenpäin vielä vähän...

Tämän pidemmälle ei päästy. Alkoi uusi lumisade ja sumu peitti lähitienoot, tien pinta tuli todella liukkaaksi kesärenkailla luistelijoille. Täyskäännös siis. Paikalliset nuoret olivat siellä jo valmiina ohjaamassa liikennettä ja työntämässä autoja.  Ei lumiukon rakentajia, mutta jonkunsortin lumiukko näkyy istuvan yhden auton nokalla. 


Siinä sentään yksi rohkea taiteilemassa. Hm, ihan kuin olisi ottanut mallia minun masustani...  Tämän täytyy nyt kelvata tämän vuoden lumiukkobongaukseksi.

Turvaväli, mikä se on?


Takaisin normaaliin. Paluumatkalla bongasin tällaisen upean penkkiparin. Olispa kiva tuunata puutarhaani..


Villinarsissit kukkivat! Tästä alkaa kevät. Mukavaa kevään odotusta teillekin!


tiistai 20. joulukuuta 2016

Joulua


Mehän emme ole viettäneet oikeasti joulua enää vuosikymmeniin, viimeksi kai silloin kun lapset olivat vielä kotona. Ystävien kanssa on juotu joulukahvit ja siinä se. Nyt kaikki ystäväni ovat kuka missäkin maassa. Tänä vuonna en ole edes koristellut kotiani mitenkään. Viime vuoden koristeet keräsin pois vasta huhtikuussa, jouduin nimittäin lähtemään äkisti Suomeen. Äitini nukkui pois heti joulunpyhien jälkeen ja siellä vierähti aikaa. Tänä vuonna sytytän vain kynttilät äitini muistolle.

Kiitokset teille kaikille, jotka olette seuranneet mukanani elämässäni ja blogimaailmassa. Teille kaikille toivotan näin yhteisesti

OIKEIN HYVÄÄ JA RAUHALLISTA JOULUA!