maanantai 30. toukokuuta 2016

Kirjahaaste


Ritalta sain haasteen vastata kirjakysymyksiin. Lukemiseni rajoittuu nykyään lähinnä kesälomiin Suomessa, kiitos sikäläisten kirjastojen, mutta katsotaan mitä tästä haasteesta saan levitettyä… 
 
Kirja, jota luen juuri nyt

 


Tai jonka luin viimeksi, sillä tällä hetkellä en lue varsinaisesti mitään, selailen kyllä useitakin Annaban historiaan liittyviä teoksia.  Norjalaisesta Nesbosta löysin vinkin alun perin Tuulan blogista, ja viime kesänä taisin lukea kaikki Nesbot, mitä kirjastosta löytyi. Isänsä pojan ostin matkalukemiseksi maaliskuussa, muuten en enää kirjoja ostakaan. Kirjamakuni vaihtelee ajoittain ja laidasta laitaan,  viime vuosina olen ahminut lähinnä jännityskirjallisuutta, oma elämäni on kai liian tylsää. 

Kirja, josta pidin lapsena. 
 
Voi voi, kaikista. Luin kaiken minkä käsiini sain - jo ennen kuin opin lukemaan  :)
Harmitti niin, kun isosisko ja isoveli saivat aapiset koulusta. Lopulta tätini osti minulle oman aapisen ja aapiskukko muni sen väliin silloin tällöin pipareita - siitä jäi ikuinen pahe, tykkään edelleenkin napostella lukiessa.
Ensimmäinen oikea oma kirjanen (jonka nimeä en muista, mutta se ei ollut vielä Hanhiemon lipas) oli tietenkin elämää suurempi juttu.  Se alkoi lorulla, jonka kyllä muistan vieläkin ulkoa:

Katsos pikku Elliä:
hän syö kauravelliä
ja ihan yht'äkkiä
peljästyy hämähäkkiä,
jolla oli pelkästään
ikävä olla yksinään
ja siksi tuli katsomaan
mitä söi Elli tuolillaan. 


Se on Kirsi Kunnaksen runo, mutta sen opin vasta paljon myöhemmin. 


Viisikot ja Tiina-sarja olivat jossain iässä suosikkejani. Samaistuin niin satasella Tiinaan, vahinko että yhtään Juhaa ei kylän kakaroista löytynyt.
Maalla ei minun lapsuudessani usein lapsille ostettu kirjoja, joten koulun kirjasto tuli luettua läpikotaisin ala-asteiässä. Koulun kirjasto toimi samalla kyläläisten kirjastona, joten tuli luettua paljon aikuisillekin tarkoitettuja kirjoja, pelkän lukemisen ilosta.

Kuvassa 1961 painettu ranskalainen versio Seikkailujen linnasta, joka Ranskassa on laitettu Mystery-sarjaan kuuluvaksi, mutta joka siis alun perin on Adventure-sarjaan kuuluva.







Kirja, joka jäi kesken


Algerian levottomuuksien alkaessa 80-luvun lopulla Ranskan kulttuurikeskus Annabassa lopetti toimintansa ja perin heidän kirjastostaan suuren kasan vanhoja kirjoja, lähinnä lastenkirjoja. Niiden joukossa oli tämä Thomas Mannin Taikavuori, painettu 1947.    Monta kertaa olen sitä aloittanut, mutta en ole jaksanut jatkaa, pitäisi kai kokeilla suomeksi. Mutta syytän siitä nettiä. Jos sitä ei olisi keksitty, lukisin mitä tahansa paremman puutteessa.


Kirja, joka teki vaikutuksen
 
En tiedä tekeekö mikään kirja enää kovin  suurta vaikutusta. Aika pienenä lapsena löysin vanhempieni kätköistä meriseikkailua käsittelevän kirjan, oikeammin löytöretkeä.  Kirja aukaisi silmäni ensimmäistä kertaa ulkomaailmaan ja herätti valtavan kaukokaipuun. Minulla on vieläkin silmieni edessä mielikuvia kirjan tuottamista visioista, myrskyistä merellä ja oudon maailman ihmisistä. Se varmaankin herätti kipinän matkustamiseen, sellaisen pois-kipinän, josta toinnuin vasta aikuisena täällä.  Rakastan edelleenkin uusien paikkojen löytämistä, mutta matkustaa en itse viitsisi. Tässä kohden netistä on suuri hyöty.
Löysin kirjan talvella siivotessani vanhempieni asuntoa – ja kääk, siivosin sen kiertoon muiden kamojen ohella! Ei tainnut olla järki kokonaan tallella sillä hetkellä. Nyt en enää yhtään muista mikä oli kirjan nimi. Mutta Kon-Tiki kuului samanlaiseen lukukokemukseen, joten napsautan sen tähän.
 Kuvassa ranskalaisena kuvitettuna versiona vuodelta 1951.





Kirja, johon palaan uudelleen
 
Tjaa, pitäisi lukea uudestaan koko kirjahyllyni, niin on jo kaikki unohtunut. Kohta varmaan riittää yksi kirja, sitä voisi sitten lukea uudestaan ja uudestaan aina uutena eikä edes olisi väliä mistä kohtaa alkaisi.


Tuo Kolme miestä veneessä on joskus Pariisin välilaskun aikaan tipahtanut muististani Seine-jokeen. Olen päättänyt sen sieltä onkia ja palauttaa takaisin Thames-jokeen. Kirjan  huumori miellytti, se onkin ainoa asia, mitä siitä muistan. Ehkä palautuu jotain mieleen kun uudelleen aloitan. Kirjan olemassaolokin palautui mieleeni telkkarista nähdyn elokuvan Comme un avion jälkeen, veneretki sekin. Selvä vinkki siis lukea tuo kirja uudestaan.
Romain Garyn kirjoihin palaan aina vain uudelleen. Niiden hienovarainen huumori ja kielikuvat ovat jotain, mikä näköjään on vaikea kääntää. Maailman suurin pettymys oli lukea Tästä eteenpäin matkaliput eivät kelpaa suomeksi.  Niin se vaan on, että alkuperäiskielellä pitäisi ainakin jotkut kirjat ymmärtää.  Vaikka vanhemmiten muuten olenkin ruvennut lukemaan mieluiten äidinkielelläni. Englanninkielinen pokkarihyllyni ainakin saa rauhassa pölyttyä.










tiistai 24. toukokuuta 2016

Puhtaat valkeat lakanat


On valkoiset ja puhtaaksi pesty vuosikymmenien pölystä.  Anopin kapioista oli vielä pari jäljellä, jotka hän minulle lahjoitti.    Niitä katsellessa mietin, että jos olisi pitänyt tällaiset itse ommella ennen kuin sai astua avioliiton satamaan, niin minä olisin saanut elää useammankin elämän sinkkuna.

Ja mitäs näillä nyt sitten tekisin, kun eivät vastaa nykyaikaisten lakanoiden mittoja. Olisin ripustanut verhoksi, mutta meillä ei ole sopivia ikkunoita, tulisi tosi nätti kappakin, mutta pitäisi rikkoa seinään sopiva ikkuna ensin.  Voisi tietysti tehdä pitkiä tyynyliinojakin traversin-tyynylle, sekin tietysti ensin pitäisi tehdä.  Jos teillä lukijoilla on ideoita niin vink vink ja link link. 

Linkistä puheen ollen........


Sitä saa etsiä, mutta niin on tarkoituskin.


Siellä se  luuraa palmussa, linkki, jota kautta vinkkinne tulevat läppäriini  (mahtava aasinsilta asiasta toiseen, eikös :)  Lakanoiden kanssa tällä ei ole mitään tekemistä - toistaiseksi, mutta ehkä siihen joskus joku tuulen viemä riepu vielä tarttuu.

Mutta siis ajatella, meillekin on jo ehtinyt tämä ekoesteettinen antennin piilottaja. Olen nähnyt vasta tämän yhden, mikä sinänsä jo oli ihme, sillä täällä ei niin estetiikasta välitetä. Muualla päin maailmaa näitä nousee kuin sieniä sateella vaikka minkälaisina versioina. Ensimmäisen antennimännyn kai keksivät New Yorkin osavaltiossa 2005,  se oli siis 35 metriä korkea tekomänty, jonka kansa nimesi -miksiköhän - Frankensteinin mukaan Frankenpineksi. 
Täytyy tunnustaa, että tekojättipalmu kyllä sopii maisemaan paremmin kuin pelkkä metallihäkkyrä tolpan päässä. 
Mihinkäs muuten muualla kätketään nämä karseat tietoliikenteen tukiasemat sun muut härpäkkeet? Suomessa en ole pahemmin katsellut ympärilleni sillä silmällä, mutta pakkohan niiden jossain on olla, ehkä niin tosi hyvin näkyvillä ettei enää edes huomaa, sehän se paras piilo onkin.



tiistai 26. huhtikuuta 2016

Vielä elossa

Aika noloa pitää joulutervehdystä läpi kesän, vaikka kohtahan taas onkin uusi joulu. Jos nyt kuitenkin saisi aikaan uuden postauksen vanhan eteen. Pääsiäinen mennä hurahti ohi, mutta vappua ja juhannusta ehtii vielä toivotella sitä ennen. Aika on katoava käsite, ja viime aikoina se on tuntunut katoavan hurjaa vauhtia.



 Sydäntalvi kului Suomen pakkasissa. Äitini maallinen aika loppui ja isänikin jouduin hyvästelemään palvelutalon asukkaaksi, hän menetti kaiken kerralla, puolisonsa, kotinsa ja terveytensä.  Siitä jäi jotenkin tyhjä olo itsellekin. Asuntoakin piti tyhjentää, siinä tuli ajatelleeksi paitsi yhden aikakauden loppua myös tavaran merkitystä ihmisen elämässä. Niin turhaa kaikki,  kuitenkin niin monessa esineessä elää jonkinlainen muisto, mutta loppujen lopuksi paras muisto elää kuitenkin sydämen sopukoissa.  Ja elämä jatkuu.


 Maaliskuussa aurinko jo pilkisti pilven takaa ja kevätjää kutsui. Vetten päällä kävely saa ajattelemaan kaikenlaisia asioita. Muun muassa ilmastonmuutosta. Jos vaikka menisikin niin päin, että Välimeri jäätyisi - loppuisi rupuisten paattien liikennöinti. Suomellekin voisi tulla hyvät potkukelkkamarkkinat tälle suunnalle. Vempeleen pitäisi tietysti olla osittain sähkökäyttöinen, täällä kun ei olla kauhean aktiivisia potkimaan muuta kuin palloa.


Eikä muutenkaan. Meillä koiratkin syö maaten... 


Nurmikko? Kukkapenkki? 


Persikkapuu sentään jaksaa kukkia.


tiistai 22. joulukuuta 2015

Hyvää joulua


Oikein makoisaa joulua kaikille! Ja kiitos tästä vuodesta kaikille sitkeille lukijoilleni, vaikka kovin huonosti olen tänne mitään saanut aikaiseksi. Samalla toivottelen Hyvää Uutta Vuotta 2016, sillä blogikatkoni näyttää jatkuvan vielä tästä eteenpäinkin. Ehkä ensi vuonna taas ollaan kuulolla, kuka tietää.
Siispä oikein hyviä jatkoja kaikille, nauttikaa lomista!

maanantai 30. marraskuuta 2015

Vaihteeksi haastetta


Haaste kulkee blogista toiseen ja haasteen saa aina alle 200 lukijan blogi. Eli tällä jaamme näkyvyyttä niin haasteen antajalle, kun haasteen saajille :).
Kiitä haasteen antajaa, vastaa hänen esittämiin kysymyks
iin ja luo 11 uutta kysymystä. Sen jälkeen listaa 11 Liebester awardin ansaitsevaa blogia.                                                                                
Kiitän siis Vilukissia  tästä haasteesta ja vastailen hänen esittämiinsä kysymyksiin parhaan taitoni mukaan, vaikka en tässä nyt mitään näkyvyyttä olekaan metsästämässä. Enää.  

                                                                  
 1.Miksi kirjoitat blogia? 
Jos tätä nyt voi vielä sanoa kirjoittamiseksi... Joulukuussa tulee 8 vuotta yhteiseloa täyteen, en osaa luopuakaan.

 2.Suurin haaveesi?
Eiköhän se olisi oma kämppä Suomessa. Mitä turhia kaunistelemaan, iso lottovoittokin riittäisi, sillä saisi kämpän ja pystyisi sitä pitämään ylläkin...

Oikeesti tuollainen algerialainen kerroskotitalo isolla pihalla olisi mukava, jokaiselle lapselle perheineen oma kerros ja vanhukset alakertaan, jee! Miksiköhän lapseni eivät ole tästä innostuneita...

3.Mikä vuodenaika on mieluisin?
Kevät Algeriassa, kesä Suomessa.

4.Missä ammatissa haluaisit olla?
 Kyllä tämä eläkeläisyys riittää vallan mainiosti. Mutta jos on pakko, niin voisin olla vaikka vahtikoira....


5.Piha- vai sisätyöt (kotitöistä)?


Työt? Minulla on tämmöinen sinihilkka, joka tekee ihan mielellään. Minä teen silloin kun en katso sitä työksi, sisällä tai ulkona ihan sama.

6.Poltatko kynttilöitä?
Vain ja ainoastaan sähkökatkojen aikana. LUKSEJA MULLE! Ainakin 500.  Ei ole paljon pyydetty, jos auringonvalossakin kerran on 50 000-100 000 luksia.

7.Lyhyehkö matka liikuntaharrastukseen, valitsetko moottoroidun kulkuvälineen, vai jonkun muun? Minkä?
Olkkarissa on sohvan lisäksi stepperi, olen jaksanut sinne vielä kävellä.  Sähköpotkulauta olisi kyllä aika jees.

8.Paras liikuntamuoto?
Jalat kantaa toistaiseksi, mukavinta se on hitaasti luonnossa...


joskus sinne on vaan niin hankala päästä. Suomessa tykkään pyöräillä, pääsee helpommin ja nopeammin perille.

9.Asutko maalla vai kaupungissa?

Meidän poukama tuo ylempi ranta, osa Annaba citya, noin 640 000 ihmistä, lehmiä, kulkukoiria, villisikoja... siis kaupungissa asun.

10.Oletko ikinä laihduttanut?
Heheh, juu, joka kevät muutaman kilon, että voin taas kesän syödä rauhassa kotomaan herkkuja niin ei tarvi vaatevarastoa uusia joka vuosi.

11.Vierastatko vammaisia ihmisiä?
Saatan vierastaa yhtä hyvin ei-vammaisiakin. Se vähän riippuu, olen tosi huono keksimään small talkia tuntemattomien kanssa, olen itse se vammainen. 


Tämä haaste on kuin bumerangi, vähän väliä palaa takaisin. Nyt se on tehnyt 2½ vuotta kierrosta ennen kuin osui uudelleen kohdalleni. Olen siis ennenkin tehnyt paljastuksia täällä, silloin en tehnyt kuin yhden uuden kysymyksen, nyt en tee sitäkään. En myöskään keksi 11 uutta haastettavaa, lisää näkyvyyttä halutessanne voitte vastata näihin Vilukissin kysymyksiin tai sitten noihin linkin takana oleviin aikaisempiin kysymyksiin. Olen niin tylsä tällä kertaa.