lauantai 9. syyskuuta 2017

Kotimaista, lits ja läts

Piti laittaa tuommoinen otsikko, edellisen jälkeen se kuvaa hyvin muutosta. Hyvinhän täällä Suomessa onkin lotissut. Annabassa kuulemma ovat kärsineet vesipulasta, joten mukavaa, että olen edelleen täällä  valuvien vesihanojen äärellä. Lämpötilojen puolesta tuntuu aivan algerialaiselta talvelta -  silloin kun se ylipäätään on tullakseen.


Mitäs täällä sitten on puuhailtu?  Ainakin kaikkea muuta kuin tietokoneen ääressä istumista. Niinä harvoina poutapäivinä on tietysti... mitäs muutakaan kuin...

                                                          ... panostettu vesisotaan.

Siellä sun täällä hyyryläisenä  kiertäessäni olen tietysti myös nauttinut luonnosta. Mukavinta se on silloin kun luontoilun voi yhdistää taiteeseen - ja kahvilaan.  Algeriassa sellaista ei juurikaan tapahdu, joten olen kiertänyt suomalaisia patsaspuistoja ja näyttelyitä - ja kahviloita.



Alpo Jaakolan patsaspuistossa Loimaalla Haapojen nainen.

 Olavi Lanun puisto Lahdessa, Harmaa tammikuu. ( Kyllähän tammikuussa jo syliä kaipaakin.)

Tiirinkosken tehtaalla Tiiriössä, Hämeenlinnan lähistöllä, voi ihastella vaikka lampaita tai jos on sisustuksesta kiinnostunut niin voi käydä ostoksilla aivan ihanassa life style -myymälässä. Siitä on TÄÄLLÄ -klik- loistava kuvaus kuvineen.  Kannattaa poiketa!

Siellä on myös maittava vohvelibaari, njam, jos nälkä yllättää. 

Eräässä salolaisessa sisustusliikkeessä (Bizzarre) osui silmään vanhan päästävedettävän sängyn uusiokäyttö istuimina. Ihana! Ja kuulemma ne tästäkin muodosta saa vielä kasattua kokonaiseksi vuoteeksi tarpeen vaatiessa.


Tampereen uusi Torni oli myös käyntilistalla.  Arkkitehtuurisesti se näyttää aika sekavan tekniseltä, kuin jättikokoinen piirilevy, mutta maisemat huipulta ovat hulppeat.

Entinen kämppänikin näkyy siinä heti etualalla tuossa harmaassa kerrostalossa.  Muuten on aseman seutu muuttunut paljon niiltä ajoilta, tuskin olisin osannut enää työpaikalleni mennä - vaan eipä ihme, rakennukset on jo purettu, ei ollut Tullintoriakaan vielä 70-luvulla. 


Vertailun vuoksi halusin käydä Helsingin Tornissakin kaffella, matalampi on, mutta kattonäkymät upeita.  Tämä on SusuPetalin ottama kuva,  hän toimi oppaanani citykävelyllä. Kiitos vaan Susu kaikesta!  Yksi niitä harvoja aurinkoisia päiviä, vaan tuuli oli niiiiin kylmä. 


Jos Tampere niin sitten Turkukin. Täällä ei käyty torneissa vaan taidenäyttelyissä.  Terho Sakin suihkukaivoveistos on tässä, tosi huonosta kulmasta kuvattuna.


Art goes Logomo, nykytaiteen ryhmänäyttely. Siellä oli monenlaista tyyliä. Tässä vasemmalla Leena Nion viivataidetta ja oikealla Fabian Marcaccion Ghost paintant.  Hänen outoja materiaalivalintojaan voi klikata katsomaan TÄNNE.


Yksityiskohta Nion työstä.  Niinpä vain yksinkertaisillakin viivoilla voi saada hienoa jälkeä. Niolla on muuten mosaiikkiateljee Jokelassa (klikatkaa katsomaan),  En ole käynyt, mutta vaikuttaa mielenkiintoiselta kohteelta. 

Wäinö Aaltosen museossa on meneillään Jacob Hashimoton uskomaton näyttely Gas giants and encertain atmospheres. 
Sitä ei voi sanoin kuvat eikä oikein valokuvatakaan, se pitää nähdä. Näyttely on siellä vielä 24.9. asti, menkää ihmeessä katsomaan. 


Hänen työnsä koostuvat  lukemattomista pienistä osista, jotka riippuvat ohuissa langoissa monessa kerroksessa. On siinä ollut näpertämistä ja että vielä saa ne kuljetettua paikasta toiseen ja kiinnitettyä näytteille. Jotkut työt kävisivät modernista ryijystä, vaan miten saisi pölyt ikinä puhdistettua.

Kesän Suomi-herkkuihin kuuluu ehdottomasti kirjasto. Pääasiassa luen jännityskirjallisuutta ja runoja. Tänä kesänä minulle lykättiin käteen rakkaustarina, jota en iki maailmassa olisi itse lainannut. Ja mikä vahinko olisikaan ollut!  Jan-Philipp Sendkerin kirja Sydämenlyönneissä ikuisuus oli aivan upea tarina Burmasta juuriaan etsivän amerikkalaisnaisen elämästä, tai paremminkin hänen vanhempiensa rakkaustarina.  Ja siihen on ilmestynyt jatko-osakin Sydämen ääntä ei voi unohtaa jo viime talvena, nyt lähden sitä metsästämään.

Kuvassa Raision kirjasto, jonka fasadia koristaa Tiina Vainion Ajan rajat. Mahtava kivipolku kuuluu osana teokseen, n. 8000 valkoista luonnonkiveä ja mustaa noppakiveä. Kaunis!



Taidetta edelleen. Juhani Perälän värikkäitä töitä kävin ihastelemassa Jokioisten Tietotalolla.  Joulukuussa niitä voi katsella myös Järvenpään kirjastossa.





Paraisten ideariihessä kävin nautiskelemassa muuten vaan.  Siellä sielu lepää kellarin viinejä nautiskellen ja rökrutassa meren aaltoja kuunnellen.  Ideoita pursuaa ympärillä ja kirjahyllystä löytyy aina iltalukemista...


No niin, kesä alkaa olla kokolailla paketissa. Vielä pääsen juhlimaan sukulaistytön häitä ja syyskuun lopussa häämöttääkin jo  horisontissa Algeria.

Oikein mukavaa syksyä kaikille!