Kotimaista, lits ja läts

Piti laittaa tuommoinen otsikko, edellisen jälkeen se kuvaa hyvin muutosta. Hyvinhän täällä Suomessa onkin lotissut. Annabassa kuulemma ovat kärsineet vesipulasta, joten mukavaa, että olen edelleen täällä  valuvien vesihanojen äärellä. Lämpötilojen puolesta tuntuu aivan algerialaiselta talvelta -  silloin kun se ylipäätään on tullakseen.


Mitäs täällä sitten on puuhailtu?  Ainakin kaikkea muuta kuin tietokoneen ääressä istumista. Niinä harvoina poutapäivinä on tietysti... mitäs muutakaan kuin...

                                                          ... panostettu vesisotaan.

Siellä sun täällä hyyryläisenä  kiertäessäni olen tietysti myös nauttinut luonnosta. Mukavinta se on silloin kun luontoilun voi yhdistää taiteeseen - ja kahvilaan.  Algeriassa sellaista ei juurikaan tapahdu, joten olen kiertänyt suomalaisia patsaspuistoja ja näyttelyitä - ja kahviloita.

Alpo Jaakolan patsaspuistossa Loimaalla Haapojen nainen.

 Olavi Lanun puisto Lahdessa, Harmaa tammikuu. ( Kyllähän tammikuussa jo syliä kaipaakin.)

Tiirinkosken tehtaalla Tiiriössä, Hämeenlinnan lähistöllä, voi ihastella vaikka lampaita tai jos on sisustuksesta kiinnostunut niin voi käydä ostoksilla aivan ihanassa life style -myymälässä. Siitä on TÄÄLLÄ -klik- loistava kuvaus kuvineen.  Kannattaa poiketa!

Siellä on myös maittava vohvelibaari, njam, jos nälkä yllättää. 

Eräässä salolaisessa sisustusliikkeessä (Bizzarre) osui silmään vanhan päästävedettävän sängyn uusiokäyttö istuimina. Ihana! Ja kuulemma ne tästäkin muodosta saa vielä kasattua kokonaiseksi vuoteeksi tarpeen vaatiessa.

Tampereen uusi Torni oli myös käyntilistalla.  Arkkitehtuurisesti se näyttää aika sekavan tekniseltä, kuin jättikokoinen piirilevy, mutta maisemat huipulta ovat hulppeat.

Entinen kämppänikin näkyy siinä heti etualalla tuossa harmaassa kerrostalossa.  Muuten on aseman seutu muuttunut paljon niiltä ajoilta, tuskin olisin osannut enää työpaikalleni mennä - vaan eipä ihme, rakennukset on jo purettu, ei ollut Tullintoriakaan vielä 70-luvulla. 

Vertailun vuoksi halusin käydä Helsingin Tornissakin kaffella, matalampi on, mutta kattonäkymät upeita.  Tämä on SusuPetalin ottama kuva,  hän toimi oppaanani citykävelyllä. Kiitos vaan Susu kaikesta!  Yksi niitä harvoja aurinkoisia päiviä, vaan tuuli oli niiiiin kylmä. 

Jos Tampere niin sitten Turkukin. Täällä ei käyty torneissa vaan taidenäyttelyissä.  Terho Sakin suihkukaivoveistos on tässä, tosi huonosta kulmasta kuvattuna.

Art goes Logomo, nykytaiteen ryhmänäyttely. Siellä oli monenlaista tyyliä. Tässä vasemmalla Leena Nion viivataidetta ja oikealla Fabian Marcaccion Ghost paintant.  Hänen outoja materiaalivalintojaan voi klikata katsomaan TÄNNE.

Yksityiskohta Nion työstä.  Niinpä vain yksinkertaisillakin viivoilla voi saada hienoa jälkeä. Niolla on muuten mosaiikkiateljee Jokelassa (klikatkaa katsomaan),  En ole käynyt, mutta vaikuttaa mielenkiintoiselta kohteelta. 

Wäinö Aaltosen museossa on meneillään Jacob Hashimoton uskomaton näyttely Gas giants and encertain atmospheres. 

Sitä ei voi sanoin kuvat eikä oikein valokuvatakaan, se pitää nähdä. Näyttely on siellä vielä 24.9. asti, menkää ihmeessä katsomaan. 

Hänen työnsä koostuvat  lukemattomista pienistä osista, jotka riippuvat ohuissa langoissa monessa kerroksessa. On siinä ollut näpertämistä ja että vielä saa ne kuljetettua paikasta toiseen ja kiinnitettyä näytteille. Jotkut työt kävisivät modernista ryijystä, vaan miten saisi pölyt ikinä puhdistettua.

Kesän Suomi-herkkuihin kuuluu ehdottomasti kirjasto. Pääasiassa luen jännityskirjallisuutta ja runoja. Tänä kesänä minulle lykättiin käteen rakkaustarina, jota en iki maailmassa olisi itse lainannut. Ja mikä vahinko olisikaan ollut!  Jan-Philipp Sendkerin kirja Sydämenlyönneissä ikuisuus oli aivan upea tarina Burmasta juuriaan etsivän amerikkalaisnaisen elämästä, tai paremminkin hänen vanhempiensa rakkaustarina.  Ja siihen on ilmestynyt jatko-osakin Sydämen ääntä ei voi unohtaa jo viime talvena, nyt lähden sitä metsästämään.

Kuvassa Raision kirjasto, jonka fasadia koristaa Tiina Vainion Ajan rajat. Mahtava kivipolku kuuluu osana teokseen, n. 8000 valkoista luonnonkiveä ja mustaa noppakiveä. Kaunis!

Taidetta edelleen. Juhani Perälän värikkäitä töitä kävin ihastelemassa Jokioisten Tietotalolla.  Joulukuussa niitä voi katsella myös Järvenpään kirjastossa.

Paraisten ideariihessä kävin nautiskelemassa muuten vaan.  Siellä sielu lepää kellarin viinejä nautiskellen ja rökrutassa meren aaltoja kuunnellen.  Ideoita pursuaa ympärillä ja kirjahyllystä löytyy aina iltalukemista...

No niin, kesä alkaa olla kokolailla paketissa. Vielä pääsen juhlimaan sukulaistytön häitä ja syyskuun lopussa häämöttääkin jo  horisontissa Algeria.

Oikein mukavaa syksyä kaikille! 

Päijännettä riittää - osa 2

Paluumatka hurautettiin toista rantaa etappina Kuhmoinen. Paikka, josta sentään olen kuullut nimen tätä ennen, mutta en olisi osannut kartalle sijoittaa.  Nyt tiedän, että siellä on ainakin satama ja historiallinen Kuhmoisten saha. Paljon muutakin toki.  Ja ystävällisiä ihmisiä, jotka jaksoivat kierrättää ja valistaa turistia ja järjestää pääsyn jopa taidenäyttelyyn, vaikka se olikin loppunut jo heinäkuun alussa.

Taiteilija Eino Viikilä (kurkatkaa hänen kotisivuaan)  toivotti tunkeilijat tervetulleeksi pihapiiriinsä ja hänen henkilökohtaisella opastuksellaan päästiin tutustumaan hersyvän hauskoihin  keramiikkatöihin.

Iso rehevä pihapiiri kukkatarhoineen jo sinällään oli näkemisen arvoinen. Yksi unelmieni pihoista. Humoristisia taideteoksia  oli aseteltu sopiville paikoille sinne tänne. Kaikilla oli niin hauskat nimetkin, että pitää hattua nostaa taiteilijan mielikuvitukselle.

 

Yksi lemppareistani, Laitilan lentokenttä. Rysseliin lento. Kanasilla on maukkaat ilmeet.  Ja huomatkaa yksityiskohta..

Hauska kone,  selvästi kanaakin vähän arveluttaa.  Tästä tuli jostain syystä mieleen sanonta lyhyt kuin kanan lento... jos vielä vieressä olisi kasvanut brysselinkaali.

Kaikista teoksista ei tullut otettua nimiä ylös

 

mutta tässä oli ainakin kyseessä Roturistiriita. 

Tämän gallerian puolella asustelevan otuksen olisin mielelläni ottanut roikkumaan parvekkeeni reunalta, olisi naapurin rouvallakin ollut jotain katseltavaa.  Meillähän kiipeilee parvekkeille yleensä vain rottia, tämä jättimalli olisi vaihteeksi sävähdyttänyt. Hykertelin itsekseni pelkästä ajatuksesta. Valitettavasti sekä pakaasini että lompakkoni ovat määrällisesti rajalliset.

Savipajassa opiskeli ehkä tuleva keraamikko dreijan käyttöä. Näytti mukavalta. Olisi kiva kokeilla miltä savi tuntuu pyöriessään ja saisiko siitä mitään aikaiseksi. Hyvin se neitoselta näytti sujuvan, vaikka monta silmäparia olikin vieressä seuraamassa.

Kaunis rakkauskirje omenapuun alla.  Nyt vain  kuva siitä kiitoksena taiteilijalle ja hänen perheelleen mukavasta vastaanotosta, uhratusta ajasta ja hyvän mielen tuottamisesta tuiki tavalliselle talliaisellekin. Suuret kiitokset!

 Eino Viikilän teoksia on vielä esillä Orivedellä Leporannan taidekesässä 10.8. asti ja Naivistit Iittalassa -näyttelyssä 25.8. asti.

Kiitokset myös Kuhmoisten isäntäväelle kaikesta vaivannäöstä ja herkullisesta kestityksestä. Haa, nyt voin myös sanoa syöneeni samoja lusikkaleipiä kuin Sauli ja Jennikin!  Voiko enää paremmaksi laittaa... paitsi jos Sauli kutsuu syömään näitä linnaansa. 
Kiitokset teille!

Päijänteen rannoilla- osa 1

 

Jee, nyt se taas tuli, tilaisuus päästä paikkoihin, joissa en ole ennen käynyt!  Ihan suksilla ei tarvinnut lähteä, vaikka pari kylmempää päivää osuikin kohdalle, vaan ystäväni avasi Mitsunsa ovet ja ei kun matkaan. Kuvasta jo ainakin Lepis tietää mikä oli eka kohde, hän se on jättänytkin tämän siemenen  kaivertamaan aivojani.

 

Joutsahan se! Joutsan Teboililta saa muuten mahdottoman hyviä korvapuusteja. Kannattaa tankata itsensä ennen kuin lähtee tarpomaan Haihatuksen taidekeskuksen peltoja ja galleriaa. Siellä oli meneillään näyttely Muu maa, avoinna 4.8. asti,  pääasiassa ITE-taidetta. Wikipedia selittää sen uudelleenartikuloiduksi kansantaiteeksi. Mielikuvituksen ja luovuuden räiskettä ainakin, inspiroivaa kaikin puolin.

Saara Vallineva. Paratiisi

 Löytyykö kotoa tarpeettomia palapelejä? Ei kannata heittää roskiin, palasista voi taiteilla vaikka mitä.

Johanna Juvonen & Biagio Rosa. Mielikuvituksen hedelmiä

 Oi, granaattiomenankaan kuoria ei kannata heittää pois!  Syksyn satoa ja mielikuvituksen lentoa odotellen...

Mauri Korhonen. Ilkeän noidan talo

Tämä näkkileipäarkkitehtuuri muistutti hämmästyttävästi Annaban  keskeneräistä rakennuskantaa. Ilkeitä noitiakin löytyisi.
Ja jos en väärin muista, niin seuraavat huippuhulvattomat taulut ovat myös Korhosen käsialaa sarjasta Vanha merimies muistelee :

Rio de Janeiron favelat

Silta Kioton keisarillisessa puutarhassa

Sarjassa oli vielä taulut The Red Eiffel ja Sidneyn oopperatalo. Uskomatonta mitä kaikkea vanhoilla rintsikoillakin voi ilmaista! Haihatuksessa olisi saanut kulumaan aikaa vaikka kuinka. Joltisen sitä kuluikin, vaan etiäpäin oli kiire. 

 Kärkistensillan pylonissa kiipeili alaston mies. Onneksi ei ihan autoilijan silmän korkeudella, siinä olisi huomio saattanut herpaantua liikenteestä. Se onkin tarkoitettu lähinnä vesilläliikkujien silmille, mutta utelias kävelijäkin voi sen sillalta kurkata, veistos siis on kyseessä. Seppo Uuranmäen teos Poikittain

Matkan historiallinen osuus tuli suoritettua Luhangan Tammijärven mäkitupalaismuseossa. Siellä voi tutustua suomalaiseen elinympäristöön aina 1700-luvulta lähtien.  Varsinkin sen ajan tavaroista kiinnostuneille mielenkiintoinen kohde. Tekee terää pudottautua nykyasunnosta tuon aikaiseen tupaan ja kuvitella itsensä keskitalvella vällyihin kiedottuna uunin kupeeseen. Huh.

Minä pidän yleensä kenkäni hamaan loppuun, mutta ihan näin loppuun ei vielä ole tarvinnut.

 

 Matkamme määränpää Korpilahdella osoittautui oikein unelmapaikaksi. Kallioita, kiviä, ihania kiviä...

 

 Päijänne loiski laiskasti rantakivikkoon ja järvelle kaikui iloisten rouvien laulantaa.. männikkömetsät ja rantojen raidat.. Keski-Suomessahan oltiin.

 Hiekkaranta rohkeille uimareille... ei siis minulle, sattui ne kylmät päivät kohdalle ja minullehan kelpaa vain numerot 23:sta  alkaen.

 Espanjalaista linssikeittoa terassilla ilta-auringon paisteessa, njam! Aidoilla espanjalaisilla makkaroilla höystettynä. No,  tuo musta verimakkara vaatii minulta vähän lisää totuttelua..

 Nälkäiset sorsatkin halusivat osingoille. Emolla oli 9 pikkuista, joten lisäruokinta tulikin tarpeeseen.
. 

Odotettiin yön pimenemistä, että saataisiin kuva kuunsillasta. Hämärsihän se lopulta vähän. Keskiyön kuutamo ja mummot haamuilemassa männikössä. Mahtavaa!
Suuret kiitokset Ritvalle, joka minut tästä ihanuudesta kutsui nauttimaan!

Paluumatkasta tuleekin sitten toinen postaus, kunhan ehdin sen tehdä, toivottavasti ennen kuin korpi taas kutsuu netittömään tilaansa.