tiistai 31. joulukuuta 2013

Onnellista vuotta 2014


ei ole kynnystä vanhan ja uuden välissä
ei merkkiä palaa takaisin tai astu yli
ajan virrassa liu’un ohi
 ympärilläni muistot menneestä 
toiveet tulevasta

Taas on yksi vuosi kulutettu loppuun. Kuudes blogivuosikin täytetty. Suhde blogiin on jo kuin vanhalla avioparilla, kaikki tarpeellinen on sanottu, mutta hiljaa yhdessä olisi silti vielä kivaa. Mitenkähän se blogin suhteen toimii.. mietinpä sitä ensi vuonna, seitsemän olisi sentään parempi kuin kuusi.

Toivotan kaikille sydämellistä tulevaa vuotta ja onnea kukkuroittain matkaanne!


lauantai 21. joulukuuta 2013

Joulua!

Miss' sypressit tuoksuvat talvellakin..

Tässä kyllä tuoksuu seetri ja tähän typistyy meidän joulunviettomme. Tapaninkaffet tosin juodaan ulkolaisten ystävien kesken ja se on siinä. Itsekseni kuuntelen joululauluja kun siltä tuntuu, lahjoja ei jaeta eikä mamma ole laittanut kystä kyllä enempää kuin muinakaan arkipäivinä. Meillä ei ole vietetty joulua sen jälkeen kun lapset lähtivät kotoa eikä ole tunnetta sitä yksin viettääkään. Minusta joulu kun on sellainen mukava seuraleikki, joka vaatii ympäristönkin osallistumista. Tunnelmaa valmistellaan jo varhain jouluvaloineen, markkinoineen ja lauluineen, mieluusti vielä lumihiutaleiden leijuessa taustalla. Viime jouluna sitä oli kiva käydä katsomassa Suomessa, täällä en sitä enää kaipaa. En ole korttejakaan lähetellyt moneen vuoteen, mutta kiitän niitä, jotka siitä huolimatta muistavat minua.

Tässä nyt toivotan teille kaikille yhteisesti, niin ystäville, tutuille kuin tuntemattomille lukijoillenikin

        MITÄ PARHAINTA JA TUNNELMALLISINTA JOULUA! 

 

tiistai 17. joulukuuta 2013

Öljyä rattaisiin

 
 
Vihdoinkin! Kaupunkimme on siirtymässä tietotekniikkaan! Siis ihan kohta voi olla henkilötiedot koneella ja vaativammankin asteisen virkatodistuksen voi(si) saada asuinkunnastaan eikä tarvi sitä lähteä anomaan  synnyinpaikaltaan. Puhumattakaan muista virallisista papereista, joiden jonottamiseen ja odottamiseen kuluu aikaa muutamasta tunnista muutamaan kuukauteen. Käteen saattaa saada lopulta käsinkirjoitetun lomakkeen, hyvässä lykyssä kopion kera,  kalkeeripaperilla saatu aikaan se ihme.  Kuka vielä muistaa kalkeeripaperin... niitä käytetään täällä kaikissa virastoissa, missä vaan lomakkeita tarvitaan. Lomakkeetkin kyllä ovat aika usein loppu, krooninen paperipula.

Yleensä papereissa on vielä virheitä, joiden korjaamiseen kuluu muutama kuukausi lisää. Minunkin mieheni on sinnikkäästi kirjattu siviilisäätyyn naimaton, mutta sehän on oma vikamme, kun emme silloin ammoin jaksaneet juosta pääkaupungin ulkoministeriössä kirjauttamassa itseämme. Algerian lähetystö ei sitä hommaa hoida, vaikka heidän kirjoissaan olemmekin Suomessa vihitty pari ja virallisen perhekirjan omistajia. 
Vähän kyllä ihmettelen, miten mieheni viimeisessä virkatodistuksessa siviilisäädyksi oli muutettu  eronnut. Olenkohan missannut jotain? Vai onko jo sen verran vanha mies ettei voi olla enää naimaton. Seuraavassa minut kai sitten jo kolkataan hengiltä ja saadaan merkintä leski.
Toisilla taas eroaminen voi olla hankalaakin.  Eilen laukkukaupassa eräs herra kertoi, että hänen paperissaan oli merkitty aviopuolisoksi hänen appensa. Kesti viisi kuukautta, että sai eron appiukostaan, vaikka lain mukaan moinen liitto ei täällä edes ole sallittu. Näitä byrokratian helmiä kyllä riittää, ei tule puheenaiheista pula.

Mutta oottain aikaa parempaa. Saadaanhan me jo 3G-verkkokin, Annabaan luvattu kolmen vuoden sisällä. Ja kuulemma ensi vuonna voisi ehkä jo maksaa nettilaskunsakin netin kautta! Jee!


Kunhan ei valuisi tarpeelliset öljyt hukkaan...

lauantai 7. joulukuuta 2013

Kun ei ole parempaakan tekemistä..

 - Hei, odota Tina... Mitä ne puhui itsenäisyyspäivästä, itsenäisyys, mitä se on?
- Sitä ettei ole kenenkään hihnassa, niin kuin me nyt, ollaan vapaita.
-  Se on sitten vain kerran viikossa, itsenäisyyspäivä.
- No muun aikaa ollaan sellaisia näennäisiä itsenäisyyksiä. Täyshoito ja silleen.. ei huono juttu ollenkaan.


- Tuu kattoon! Mä löysin vapaan puun!
- Hölmö! Kaikki puut on vapaita..
- Ai tää ei oo kenenkän?  Kastelenpa vähän... nyt mä omin sen, se on MUN.

Kukkuu!

Grrh.. sainpas kiinni. Hei missä sä oot, täähän on tyhjä.. 

Kyllä mä vielä sut saan kiinni...

Auts, hyppäsin ohi... 
Juan, sä oot toivoton... anna kun mä autan sua 

No niin, räkäistä hommaa, mutta saatiinpa se lannistettua.

Huhuu, meri on täällä, tänne päin! 

 Mahdollisuuksia... 

Mun rinkeli, tätä et ota! 

  
Etkä mun piippua, oisko antaa tulta.

En mä nyt ota mitään, hei hei!

Yksi salamatkustaja silti paljastui, onkohan uinut pohjoisesta asti.





maanantai 2. joulukuuta 2013

Mistä jäin paitsi

Olisi ollut mahdollisuus päästä miesten matkassa vuoristorataan kokemaan korkean paikan huikeaa tunnetta ylätasangolle. Tuonne vuorenhuipun tasanteelle, missä puolen miljoonaa ihmistä asuu Algerian kolmanneksi suuremmassa kaupungissa Constantinessa. Päivän reissu. En mennyt. Ja miksi en mennyt?
Siksi että Algeriassa ei vielä ole keksitty yleisiä vessoja edes huoltoasemille eikä tuolla matkalla liiemmin kasva pusikoitakaan. Olen kyllä nähnyt täkäläisten naisten tienvieressä  levittelevän kaapujaan ympyrään, että joku hätäinen voisi piipahtaa näin rakennetussa huussissa, mutta enpä kyllä olisi ilennyt pyytää lähes tuntemattomia miehiä minulle sellaista rakentamaan. Viimeksi olen käynyt Constantinessa parikymmentä vuotta sitten, edesmenneellä apellani oli siellä asunto, joten oli aina kyläpaikka tiedossa. Nyt tyydyin lähettämään mieheni matkaan vain kamerani, mutta näköjään kuvaaminen ei ollut miehillä pääosassa.

Yllä olevasta kuvasta voi lopusta päin lukea, että edellä ajava auto on rekisteröity Constantinessa (25) vuonna 1999 (199), ensimmäiset numerot ovat varsinaista tunnusta. Täällä siis nuo tiedot eivät ole mitenkään salaisia. Heti tunnistetaan ulkopaikkakuntalainen, jos töpeksii liikenteessä, ja varsinkin vuosilukuja on hauska seurata.  Jokaisella kaupungilla on omat tunnuksensa, Annaban autot kulkevat numerolla 23. Sama luku on myös postinumerossa esim. Annaba 23 000, viimeinen numero vaihtelee postitoimiston mukaan.

Kuvien laadussa ei ole kehumista, liikkuvasta autosta otettu ja vettäkin satoi, onneksi ei lunta. Ihmettelen miten tuolla talvella pärjäävät lumen kanssa ja kesärenkailla..

Siellä kierretään vuorta ympäri, ympäri, ylemmäksi ja ylemmäksi... 

välillä kallion läpikin... 

Kaupungin halkaisee Rhumelin rotko ja puoliskot yhdistää toisiinsa seitsemän siltaa, joista kai pari taitaa olla tällä hetkellä autoliikenteellekin kunnossa ja yksi kävelysilta. Uusi moderni viaduc on vielä rakenteilla.  Tuon sillan korkeudelta on pudotus 175 metriä. Huikea tunne kun siellä kävelee. Se onkin itsemurhakandidaattien ykköspaikka.


Asukkaita on tuolla kalliolla ollut jo 30 000 vuotta sitten, seinämässä on luolia luolapiirroksineen todistamassa
menneistä eläjistä. Turvallinen paikka tietysti, ei ihan heti pääse vihollinen yllättämään, vaikka onhan se vallattu moneen otteeseen pitkän historiansa aikana.


No niin, ovat päässeet ylös asti (ei ollut meidän automme matkassa), vielä sillan ylitys...

siitä oikealle

ja tullaan kaupunkiin, joka ei suuremmin eroa muista täkäläisistä. Kapeat kadut, paljon autoja ja jalankulkijat siellä seassa.  En jäänyt paitsi kuin tulotien hienoista maisemista ja sillalla kävelemisen huikeasta tunteesta, kun tuuli tuntuu vievän mukanaan pilviin.