Vielä Suomi-kuvia

Paras aamukahvipaikka. Istua kalliolla muki kädessä ja kuunnella meren loiskeita Paraisten saaristossa. Thank you so very much!

Porvoossa on onnistuttu rakentamaan uutta vanhaan mielikuvaani sopivaksi.  Yksi mukavimmista kesäkaupungeista, siellä on aina kiva käydä kahvilla.

Forssan Lamminrantaa kesäiltana. Täällä sitä on joskus nuorena polskittu, vesi oli tietysti paljon lämpimämpää siihen aikaan ja hyppytelineissäkin oli kolme kerrosta, rohkeimmille katto neljäntenä. En kuulunut niihin.

Lamminrannan tuntumassa voi myös pestä ja mankeloida mattoja. Onkohan tämmöisiä paikkoja ollenkaan muualla kuin Suomessa vai onko ihan kotimainen erikoisuus?

Vettä ei Suomesta puutu. Tämä on Tuusulanjärven toinen pää eli Järvenpäässä ollaan.

Järvenpäässä koristellaan aitoja erilaisin kukkatelinein joka vuosi. Edellisten vuosien saappaiden ja kassien jälkeen oli tänä vuonna vuorossa polkupyörät.

Tuusulanjärven keskipaikkeilla on Sarvikallio, tuttu monista Pekka Halosen ja Eero Järnefeltin maalauksista. Tyydytti vähän korkean paikan kaipuutani.


Vielä tähän loppuun Helsinki-kuvia. Ole yrittänyt joka kesä tutustua johonkin kaupungin kolkkaan, yleensä kun tulee pyörittyä vain   rautatieaseman ja Stockan välissä. Sinnekin näytän aina eksyvän juuri mielenosoitusten aikaan....

Tänä kesänä sain tutustua Kumpulan ja Käpylän seutuihin paljasjalkaisen kumpulalaisen opastuksella, kiitokset Raili ja Markus!

Tuli tutuksi Olympiakylä, Kisakylä, Puu-Käpylä ja siirtolapuutarha. Puu-Käpylä on kokonaisuudessaan arkkitehti Martti Välikankaan suunnittelema 1920-luvulla. Todella viehättävä ja monivivahteinen alue, jonka jälkeen ihmettelee vain, miksi Suomessa nykyään rakennetaan kaikki kaupunkikorttelit niin yksitoikkoisen samanlaisiksi, talot toinen toistensa kopioiksi. No, Välikangas kävikin ottamassa vaikutteita Italiasta..

Pupulla on lokoisat oltavat Kumpulan rehevien siirtolapuutarhojen kätköissä. 

 

 Kosken kohina on varmaan jäänyt korviini soimaan varhaislapsuudesta, sillä edelleenkin pysähdyn jokaisen solisevan puron partaalla. Tämä peräti 3 metrin putous löytyi Pitäjämäeltä Strömbergin puistosta ja taitaa olla pääkaupungin ainoa luonnonmukainen ryöpsähdys.  Putouksen reunaa voi loikkia kivipaasia pitkin kosken yli....

 

...tuosta noin...hop hop ja hop, en pudonnut. Puiston laidalla on Kalevalakorun tehdas, jonka myymälässä myydään...hm... myynnistä poistettuja koruja - alennettuun hintaan, joten käytin tarjouksen hyväkseni :)

Tämä taas on Vantaanjoen suulla oleva Vanhankaupunginkosken läntinen haara eli voimalaitoksen pato.

 

Ja tässä sen itäisen haaran kalaportaat. Tarkkasilmäinen voi bongata onkivan Snadi broidinkin.

 

Tässä ihaillaan samaista maisemaa vastarannalta Verkatehtaanpuistosta Katariina Saksilaisen kanssa.  Katariina oli Kustaa Vaasan ensimmäinen vaimo ja siis Ruotsin kuningatar 1531-35, kunnes menehtyi lapsivuoteeseen 22-vuotiaana. 

 Samalla reissulla käytiin tutustumassa myös Arabianrannan arkkitehtuuriin... 

Näitä betoniporsaita näyttää sikiävän vähän joka paikkaan. 

 

Jees, vihdoin perillä, kotona!   

Täällä jatkuu kesä, sähköt katkeilee, vesi samoin,  nettiyhteydet sentään sain kiertoteitse toimimaan.

Ja niinkin kävi kuten usein ennenkin...

Toisen polven mamu, santarmien sukua. Toivottavasti on saanut hyvää perimää ja kasvaa hyväksi vartijaksemme.

Lähtölaskenta alkanut osa 1

Suomi-loma on tänä vuonna ollut pelkkää nettilepoa, täynnä reaalielämän nautintoja. Pitää kai sentään tänne kirjata ylös mihin se aika on oikein valahtanut, alkaa nimittäin jo alkuloma häipyä muistista. Olen solahtanut syntysuomalaisuuteeni niin hyvin, etten ole edes huomannut mitään omituista - ensin hiljaisuuteen totuttuani.

Tässä siis kuvakavalkadi reissuiltani, tosi huonoja otoksia huonolla kameralla ja osa vielä huonommalla kännykällä. Mutta silti, seuraa kuva-arvoituksia sateisten päivien ratoksi:

 1. Täydet pisteet, jos tiedätte missä kaupungissa kapteeni Koukku ryövää jätskejä.

Samaisessa kaupungissa on siis satamakin. Ja minä kun olen aina kuvitellut sen sisämaacityksi! Haloo, siis Vesijärven rannalla.. olen ilmeisesti katsellut vain mäkihyppyä. Ja sanoa pitää, että uuden Sibeliustalon ymppääminen vanhaan tiilirakennukseen ei silmääni miellyttänyt. Satama-alueella oli kyllä mukavasti kahviloita turisteille. 

 

2. Tässä seurataan muotinäytöstä merenrantakaupungissa (rantaa tosin saa hakea), pitäähän sitä yrittää olla in vaikka out olisikin. Vain paikalliset voivat arvata missä sijaitsee Muotiperho.

Lisävihje. Tämän joku voi jopa tunnistaa. Leena Luostarisen hehkeää taidetta tarjolla 4.10. asti.

Kaupungin liepeillä kukkulalla on myös C.L. Engelin suunnittelema vanha kirkko, jota ympäröi kaunis hautausmaa. Sieltä löytyi tämmöisiä ristejä, joista yksi oli kirjoitettu arabialaisin kirjaimin, huomasin vasta kuvasta. Tietääkö joku näistä enemmän?

 3. Sitten ollaankin jo ihan oikean meren rannalla

Tätä ei voi väärin arvata...

värimestarin salongin ovi sopisi mainiosti Algerian kotiimmekin

Jo vain, anopin vanhat luudanjämätkin voisi säilyttää koristeeksi!

4.  Supisuomalainen kesämaisema. Tämä järvi on kuitenkin kuuluisa talvisesta tarinasta...

...jonka pääosaa kuuleman mukaan esitti tämä Aimo Tukiaisen veistämä mies nimeltänsä Lalli. Harvemmin murhamiehille kukkia ja mansikoita tarjotaan, mutta täällä päin näköjään ollaan armeliaita. 

 

5.  Tätä ei voi arvata ellei tiedä. En vaan ymmärrä, miten heinäkuussa sunnuntaisin voi olla kaikki
turistikohteet kiinni. Monet vielä lauantaisinkin, länsisuomalaiset viettävät kai pidennettyä viikonloppua, viis turisteista.

Ruukinpuisto jäi siis tutkimatta.  Eurajoen koski sentään virtasi näkyvästi ohi paperitehtaan, Euran paperi, kai muistatte, se tosin on nykyisin japanilainen Jujo Thermal.

6. Tämä ihan vain esimerkkinä siitä, miten pidennetty viikonloppu toimii Hämeen puolella.

7.  Vihje: vedellä ja leivällä...

Jos ei kelpaa, niin tällä pakkosyöttöpenkillä pannaan kelpaamaan.

Karkuun ei pääse, vaikka osaisikin käyttää tiirikkaa, taitavatkin saavat tällä auki vain abloy-lukon.

Ollaan siis kuritushuoneella, joka on ojentanut hairahtaneita oikealle tielle aina vuoteen 1993 asti.  Valtion täysihoito ei houkuttele ainakaan näissä tiloissa.

 

Ei ollut kai giljotiinia, kun piti kirveellä mestata, pyövelillä piti olla enemmän kuin papua hauiksessa. Kuolemantuomio poistettiin Suomen rikoslaista vasta 1972. Viimeinen rauhan aikana tapahtunut virallinen mestaus suoritettiin kuitenkin jo 1825, todennäköisesti silloin katkaistiin kaula Tahvo Putkoselta, joka oli aiheuttanut kuoleman naapurilleen lyömällä tätä metrin koivuhalolla otsaan, sen lisäksi että oli vielä juopotellut ja rikkonut pyhärauhaakin. 

Rangaistukset ovat monessa asiassa lieventyneet sittemmin vähän liikaakin. 

Huh, ulos ja äkkiä...

Kas, Vanajavesihän se siinä!