Kahvia, kiitos!

Kun ei ole mitään tähdellistä kerrottavaa eikä valitettavaakaan enää, kun vieraat jo lähtivät, niin Jaelin blogista bongasin tämmöisen haasteen, "jossa piti esitellä kahvi/teekuppinsa.Samalla piti kertoa hieman juomatottumuksistaan". Kaikkihan nyt ilman muuta haluavat tietää mitä juon ja miten...

Siis kahvia. Meillä on kolme eri kokoista mutteripannua. Pienintä mies käyttää ollessaan yksin, keskikokoinen on meille kahdelle ja isoin kun vieraatkin haluavat osansa. Kaikki olivat ihan mustia vielä tänä aamuna ja ajattelin ne kuvata tänne juuri sellaisina kaasulieden kauniiksi mustuttamina. Mutta voi ei, Mösjööllä on jonkinsortin kuudes aisti, ellei peräti seitsemäs, aikeistani tietämättä meni ja hankasi ne päivän aikana puhtaaksi!  Uskomatonta, juuri nyt vaikka ovat vuosia saaneet rauhassa mustua!!

Kahvi meillä jauhatetaan pavuista kahvikaupassa sellaiseksi kuin halutaan ja on siis aina suht tuoretta. Tähän piti laittaa kuva meidän kahvikaupasta, mutta eipä sitä taaskaan mistään löytynyt, vaikka mielestäni koko digikuvavaraston kävin läpi. Argh!
Teetä ei itse sellaisenaan paljoa juoda, minä joskus vihreää ja flunssaisena yrttiteetä, muuten juon hopeateetä. Englannissa ollessani opin juomaan teen maidolla, nykyisin hopeateeni on pelkkää keitettyä vettä maidolla :)
Ja sitten siirrytään kuppeihin..

Minun kuppini on tuo valkoinen. Mösjöö juo tuosta pienesta antiikkikupista, avioliittomme ensimmäiset kupit, ei ole kuin tuo yksi enää jäljellä ja sitä pitää varjella kuin silmäterää - sitä on haettu roskapussia myöten, kun on joskus ollut kateissa. Iso muki on minun iltamukini, juon siitä iltahörppyni eli hopeateetä tai vihreää telkkaria tuijotellen.
Olen kahvinlipittäjä. Aamulla menee yksi kuppi maidolla ja toinen tietskarin edessä mustana. Termospullo säilyttää loput ruokakahveiksi. Iltapäivällä keitetään sama satsi uusiksi.  Kaikkiaan kulutan kahvia noin kuusi kupillista päivässä, en enää litrakaupalla kuten ennen. 

En ole astioiden kerääjä, kuppeja meiltä silti löytyy montaa eri kokoa, vieraiden mieltymysten mukaan. Paikalliset vieraat yleensä juovat kahvinsa pienistä espressokupeista ja ne tarjoillaan isolta tarjottimelta maan tavan mukaan olohuoneen matalalle pöydälle. Meillä ei kateta pöytää muuta kuin vähän vieraammille, joita onneksi harvoin käy. Yleensä on käytössä tarjottimet, joilla kukin kuskaa kahvejaan ja ruokiaan mihin milloinkin haluaa, useimmiten telkkarin eteen.
 Omien kavereitteni kesken lipitämme kahvit/teet lasimukeista parvekkeella ilman sen kummempaa protokollaa kesät talvet.

Torstain herkut ja retro kattaus 70-luvun hengessä :)   Kirsikka-kangas tuukina (olisikohan Finlaysonin)  ja Sarviksen punaiset astiat.

Tästä meemistä saa muutkin halutessaan innostua ja tarjoilla minullekin kahvia, kiitos :D 

Mieleni minun tekevi

Tulin todistamaan, että täällä vielä olla ruikutetaan, vaikka mieli tekisikin lähteä pilvien mukana kauas muualle laulamahan. Kuten näkyy takkia ei vielä ole tarennut pois riisua, tuuli on sen verran kylmä vaikka aurinko paistaisikin.
Täällä on talvilomien aika, ei mitään tekemistä pääsiäisen kanssa, sattui vain osumaan samaan aikaan. Ja meillä on taas lomaillut sukulaisia enemmän kanssa.
Kuka vielä selittäisi mikä ihmeen vietti vaivaa 8-vuotiaita lapsia. Siis vietti heitellä kaikkea mahdollista aidan yli naapuriin. Siinä hommassa on jotain aivan älyttömän hauskaa. Ja se näyttää olevan vuoron perään  jokaisen sukupolven harrastus samassa iässä, kerran ainakin pitää kokeilla. Muistan kyllä itsekin, kun omat lapseni olivat pieniä ja talvilomalla serkkujen kanssa heittelivät maahan pudonneita hedelmän alkuja aidan yli ja voi sitä kikatuksen määrää kun naapuri huomasi.  Joukossa oikein tyhmyys tuplaantui.
Nykypolvet heittelevät kivenmurikoita ja mätiä hedelmiä samaisen naapurin pihalle, huomattavasti suurempi riski rikkoa ikkunoita tai vanhingoittaa ihmisiä, ja volyymit ovat entistä kovempia.  Naapuri kyllä muistaa kaiken kymmenien vuosien takaakin, muistuttaa meitäkin. 
No pojat saivat tietysti rangaistuksensa, kävivät pyytämässä anteeksi ja siivosivat naapurin pihan. Toivottavasti ymmärsivät kerrasta. Naapuri toivottaa edelleenkin hyvää huomenta, seuraavaa kasisarjaa odotellen....

On siis ollut vilkas talviloma. Anopin apulainenkin otti hatkat, ei kestänyt enempää. Sanoi kyllä tulevansa takaisin loman jälkeen. Argh! Voisinpa minäkin! Miten sitä ennen nuorempana kesti paljon suurempaakin sakkia ja jopa nautti seurasta,  kai sitä on aikojen saatossa hermosäikeet kutistuneet ja haurastuneet. Soppakauhakin on alkanut painaa liikaa. Kuuloni valitettavasti on vain herkistynyt....

Mutta Hyvää Pääsiäistä teille muille ketä siitä saatte nauttia, toivottaa vanha äkäinen akka.

Maaliskuu!

Apua! Ihan huomaamatta pääsi näin pitkälle. Piti äkkiä tulla siivoamaan lumet täältä blogista pois, kun lupasivat ensi viikolle jo 18 astetta lämmintä. Ja aurinkoa! Sitä ei olekaan pahemmin näkynyt sitten joulun. Vettä sen sijaan on tullut lähes joka päivä, niin että padot ja pellot ovat sitä täynnä, silti kaupunki rajoittaa veden käyttöä joka päivä. Jemmaavat kai kesää varten.
Katselin viime vuoden maaliskuun kuviani ja kylmiä päiviä oli silloinkin, mutta luonto oli jo hyvin kukassa. Narsissit ja amaryllikset hehkuttivat, joulutähti loisti niin punaisena, nyt siinä ei vielä ole lehden lehteä. Sen sijaan parvekkeellani on pieni yllätys.

Tämän joulukaktuksen alun toin tänne äidiltäni 40 vuotta sitten sisäkukaksi. Kasvanut se on, mutta ei kukkinut kertaakaan, meillä on kai liian pimeää. Viime kesänä heitin sen parvekkeelle ja pelkäsin, että talvella paleltuu, sillä lämpötilat ovat hivelleet öisin 3-4 astetta.  Mutta ei, nyt se vihdoin ymmärsi kukkiakin! Hiljaa hyvä tulee.

Peltokehäkukat ovat taas vallanneet puutarhani, ne sentään uhmaavat kylmää ja sadetta joka vuosi säännöllisesti maaliskuun alusta lähtien. Jotain väriä tähän harmauteen.

 Muuten näyttää vielä näin märältä. Koristekaalit ovat fiksuina kasvattaneet lisää tulvansietovartta.

Ei mitään kadehdittavaa, parin viimeisen kuukauden ajan näkymä parvekkeeltani on ollut useimmiten tämmöinen. Ei houkuttele, ei.

Oletteko nähneet...

 Viimeksi postasin talvestamme tammikuun eka päivä.   Sitä on täällä jatkunut siitä lähtien, mikä kestoltaan on aika harvinaista. Pakko oli tänne postata, etten taas ensi vuonna valita miten talvi on tavallista kylmempi.

 No lumi nyt ei ole teille sellainen ihme kuin meille, mutta oletteko ennen nähneet, että lumiukotkin karkaisivat...

 Varooo! Jos olisin tiennyt, että matka on näin mutkainen, en olisi lähtenyt...

Aah, minä nautin, heti on paljon lämpeempi!

Jippii jippii! Mie lähen etelään!  Hups, bikinitkin vauhdissa putoo...

Ramsar ja me

Tonga-järvi El Kalan kansallispuistossa, 80 km Annabasta itään. 

Ubeira-järvi, myöskin El Kalan alueella. Jee, täällä on oikeita järviäkin!

 Lintujärvi, Lac des Oiseaux, El Tarf, n. 50 km Annabasta

Ramsar on kaupunki Iranissa, missä 2.2.1971 allekirjoitettiin kansainvälinen kosteikkojen suojelusopimus, Ramsar Convention. Se astui voimaan 1975 ja sen ovat allekirjoittaneet lähes kaikki maailman valtiot.  Tänään vietetäänkin kansainvälistä kosteikkojen päivää, siksi nämä kuvat täkäläisistä kosteikoista, jotka ovat elintärkeitä talvehtimispaikkoja monille vesilinnuille.
Algeriassa tuon sopimuksen alaisia kosteikkoja on peräti 50, joista jotkut jo hyvää vauhtia katoamassa suojelusopimuksista huolimatta. Annaban ainoa Ramsar-kosteikko, Fetzara-järvi, hupenee koko ajan  rakentamisen ja saastumisen alle -  ja huh, on niin nopea katoamaan, että sen kuvakin on jo kadonnut koneeltani.
Mutta eipä hätää. Laitan tähän kuvan meidän omasta ’kosteikostamme’.

 

 

 

Tässä ei nyt näy sitä lainehtivaa vettä, joka löytyy varsinaisen puutarhan puolelta samanlaisten risukasojen alta, mutta voin vakuuttaa, että kosteutta löytyy niin maasta, puista kuin meistäkin. Pari viikkoa on sataa lorottanut täysillä ja olemme yrittäneet päästä näistä oksakasoista eroon pilkkomalla niitä pieniksi.
Tammikuu on täällä  hedelmäpuiden leikkausaikaa, meillä niitä on 17 kpl, jotka ammattipuutarhuri (92 v) rankalla kädellä pätkäisi puolessa päivässä, meille jäävä jälkihoito vie enemmän aikaa, sillä näitä ei voi tällaisenaan mihinkään viedä eikä kaupungissa edes polttaa. Omistaisipa edes motorisoidun sahan...

Yhden kasan alta paljastui kukkimaan pyrkivä iiris.

Meidän kosteikkomme lintukanta koostuu enimmäkseen varpusista, jonkin verran myös turkinkyyhkyistä, sinitiaisista ja bulbuleista sekä yhdestä mustarastaspariskunnasta.    

Ja nyt sadevaattet päälle ja ruumiillisen työn pariin! Kesään mennessä kehitän itselleni ehkä hauikset.

Bloggaaminen on niin harventunut, että toivotankin teille kerralla oikein mukavaa helmikuuta!