Kerralla enemmän

 Tervetuloa lämpimään etelään. Täällä on satanut vettä ja myrskynnyt joka ikinen päivä jo yli viikon.  Perjantaiaamu valkeni kirjaimellisesti hurjalla raesateella, mikä antoi toiveita siitä, että toissaöinen lumi vuorilla olisi vielä tallella ja pääsisin bongaamaan jokatalvisen lumiukkoni. Ei muuta kuin varusteet kasaan.

Koira, kurahousut ja kumisaappaat. Ulkoillessa rapa roiskuu ja kuola lentää, selvähän se. Mitenkäs tuo takki näyttääkin niin sinivioletilta kuvassa.. oikeasti se on tämän värinen: 

 

 Tämä on selvä mainos. Nyt minullakin on aito talvitakki, kesti hyvin Suomen 20 pakkasastetta eikä ole yhtään liikaa täälläkään.  Mikä parasta, hupunkin saa rutattua suppuun niin ettei tuulen poikanenkaan pääse korviin. Tuli testattua kunnon tuulessa, vuorilla nimittäin puhalsi niin, että oli välillä sidottava itsensä koiran kanssa samaan hihnaan.

Onneksi ostin uuden takin, ette ikinä arvaa kuinka edelliselle kävi. Se oli sellainen pidempi ja kevyempi syysmalli, vedenpitävällä pinnoitteella. Pinta oli jo vähän kulunut, ei kai ole kestänyt täkäläistä kesähellettä oikein hyvin. Pesin sen ohjeiden mukaan koneessa ja kappas, siitä mureni kokonaan pinta pois, jäi jäljelle vain siisti läpinäkyvä pohjakangas, sellainen kiiltävä vuorin näköinen. Enpä ole sellaistakaan ennen nähnyt!  Omistan nyt siis erittäin lämpimän sisätakin, varmaan ihan tarpeen sekin kun sisälämpötila välillä laskee 16 asteeseen. Ja sitä pintamurua oli muuten sitten koko pesukone täynnä ja kaikki mukana olevat pyykit jouduin huuhtelemaan uudestaan pariin otteeseen..

 Sama murutauti on iskenyt kumisaappaisiini, ei näillä enää kovin syvissä lätäköissä kahlailla. Viime keväänä mureni lenkkareistani pojat alta kesken patikkaretken ja samoin on käynyt yksille kesäsandaaleillekin aikaisemmin. Mitä ihmeen aineita näissä oikein käytetään, vai liikkuuko meidän ilmatilassamme jotain outoa murutusvirusta. Voinkohan jo alkaa syyttää polvienikin murenemista samasta syystä..

 

 Mutta palatakseni lumen etsintään, ei sitä vielä 600 metristä löytynyt. Vesi vain virtasi ja monin paikoin oli vuorenrinteitäkin valunut tielle. Puita oli kaatuillut ja metsässä tuuli tiputteli oksia korkkitammista. Pysyteltiin varmuuden vuoksi aukeammilla paikoilla.

 

 800 m. Vielä toissapäivänä täällä oli 30 cm lunta, nyt pelkkää loskaa.

 1000 m. Huipullakaan ei ollut enää kuin märät rippeet. Tuli kuitenkin bongattua vuoden ensimmäinen lumi. Lumiukkoja ei näkynyt, enkä itsekään tarjentunut ilman käsineitä sellaista väkeltää.  Nyt pitää toivoa, että talvi tulisi vielä uudestaan käymään.

 

Bongasin sentään söpön, kikkarakarvaisen aasin, kai palaamassa karkumatkaltaan kohti kotia.  Näitä ei täällä enää kovin usein näe, ovat kai päätyneet lihakaupan hyllyille.

Nyt tuli kirjoitettua kerralla pitkästi, kun vielä pääsisin nettiin tämän postaamaan. Täällä kuulemma asennetaan valokaapeleita ja netin pitäisi ruveta toimimaan paremmin.. sitten joskus. Toistaiseksi pitää itse toimia valon nopeudella,  netti aukeaa jos aukeaa ja häipyy saman tien. Är-syt-tä-vää! 

Vaimon comeback

Takaisin täällä, missä hedelmät poimitaan puista ja valkoista löytyy vain seinistä. Olisi kyllä aika söpöä, jos lumihangestakin pukkaisi keltaisia kumkvatteja tai peräti appelsiinipuita.

Talvi silti on täälläkin. Taisi olla eka kerta, kun matkan aikana ei tarvinnut vähentää tai lisätä vaatteita. Pariisissa pakasti -3 eikä täälläkään mikään kovin lämmin ole vaikka plussan puolella mennäänkin.
Lunta ei tarvitse puutarhassa kolata, mutta lapiolle ja haravalle olisi hommia. Koira on käynyt ’tasoittamassa’ kukkapenkkini ja sieltä sun täältä kuolleitten lehtien seasta nousevat jo narsissit hyvää vauhtia. Heräävä kevät, kuka ties. Meteo kyllä ilmoitti, että ARKTINEN talvi on vielä edessä päin. Onneksi tuli hankittua kunnon arktiset varusteet. Kyllä kelpaa odotella.

Nyt sitten pitäisi palautua arkeen kunhan ensin loppukin itsestäni löytää perille. Aasialaiset sanovat, että sielu seuraa aina vähän perässä, varsinkin jos liian nopeasti matkataan. Omani jää vuosi vuodelta yhä pidemmäksi aikaa vaeltamaan jonnekin välille. Sitä odotellessa teen inventaaria siitä miten miehen talous pärjää yksikseen:

- Ruuanlaitto sujuu ja tiskaaminen, mutta siihen ei kuulu tiskialtaan pyyhkiminen puhumattakaan kaapinovien pyyhkimisestä. Kuivunut tomaattisose ovenkahvassa on ihan normi juttu, kuka sitä huomaisikaan. Kerran oli poksahtanut kokonainen tomaattisosepurkki kaapissa, eihän sitäkään kukaan huomannut.
- Siivous sujuu, mutta siihen kuuluu vain lattian pesu mopilla, imuri on turha kapistus. Ja vessapytyn puhtaana pito; on erittäin ehdottoman tärkeää, että vessapytty hohtaa kloorivalkoisuutta. Lavuaarin ei ole niin väliä, siihenhän ei istuta.
Pölyjen pyyhkiminen ei missään tapauksessa kuulu siivoukseen. Minkä ihmeen pölyn? Kuvitelkaa vain mitä tässä hiekkamaassa voi seurata kuukauden täydellisestä pyyhkimättömyydestä.
- Pyykinpesu ei suju. Likaiset vaatteet voi heittää kamarin nurkkaan tai viedä pesulaan. Sinne ne saattavat unohtua, joten parrei ostaa kaupasta uusia jos nurkka täyttyy vanhoista.
Onneksi lapset ovat jo aikuisia, niille voisi käydä samalla tapaa. En  tosin ole koskaan ottanut riskiä kokeilla. 
- Oikeastaan vaimokin on aika turha kapistus, mutta telkkaria on kivempi katsella kaksin. Kadonneet kanavatkin vaimo osaa etsiä takaisin.

Tältä siis näyttää vaimon comeback tällä suunnalla. Mitenkäs teidän miehenne selviävät vaimottomista ajoista?

Hyvää mieltä

  "Listaa asioita, jotka tuovat hyvää mieltä. Ihan sekalaisessa järjestyksessä. Haasteeseen kuuluu jakaa vähintään kymmenen hyvän mielen asiaa. Anna eteenpäin ainakin viidelle bloggaajalle." 

 Ohari hönkäisi partsiltaan tämmöisen haasteen ja lupasin hommata pinkit lasit, joilla hetken katsella maailmaa. Muuten onkin  vaikea nähdä se pelkkä hyvä. Monipuolinäköiseksi itsensä luuleva kun näkee etee ja takaa, sivusta ja läpi,   usein näkee  sellaistakin mitä ei edes ole, mutta sitä mitä pitäisi ei sitten näekään.   Tässä kuitenkin ne lupaamani yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista.



Minä niin mieleni hyvitin, kun pääsin mökkimetsän rauhaan. Kerrankin talvimaisemaan.  Ehdin pyöritellä vain  jopa muutaman lumipallon lumilyhdyksi ennen kuin pakkanen iski. Lumiukkojakin piti, mutta sormet jäätyivät  ja  oli kuivista lapasista pulaa.

Hyvilläni olen myös, ettei meillä kotona tarvitse kolata lunta, siihen hommaan en ole näköjään syntynyt. Ne kolantyhjennyslihakset sijaitsevat muuten olkapään takaosassa niskan ja olkavarren välissä eikä niitä tarvita hiekan lapioimisessa.

Hyvää tekee myös huomata, että reiden sisäpuolella on lihaksia, joiden olemassaolosta ei ole ollut tietoakaan. Niitä tarvitaan tarpomiseen niin umpihangessa kuin  liukkaallakin pinnalla. Kuka olisi uskonut! Vahinko, että  olette jo kaikkeen tähän niin tottuneet ettette voi päästä osalliseksi näin masokistisista nautinnoista.

Mökillä vietimme äitini ysikymppisiä.  Suurta kiitollista onnea tunnen siitä, että vanhempani vielä ovat omatoimisia ja pääsevät omin voimin liikkumaankin kaupungista maalle. Pärjäävät itsenäisinä toistaiseksi eikä tarvitse olla sidottuna  vanhainkodin sänkyyn. Niitä murheellisia tarinoita kuulee jo aivan liikaa.

Rutkasti hyvää mieltä synnyttää  myös suuren suvun kokoontuminen. Kaukana kun asuu ei ehdi kyllästyä tahi riitaantua. Olisi itsekin pitänyt perustaa suurperhe, riittäisi nyt jälkeläistä poikineen. No, onneksi  on edes ne kaksi lapsenlasta ja sain viettää joulun heidän kanssaan.

Lisää hyvää mieltä.  Että voi mennä kauppaan, ostaa peruna-sipuli –pakasteen, valmiiksi suikaloitua kirjolohta ja kolmen juuston kermaa ja lykätä ainekset uuniin. Simbsalabim!  Niin hyvää. Kiitos siitä ihanille ystävilleni, jotka osaavat osoittaa minulle oikeat uutuustuotteet.  Olisipa ruuanlaitto kotonakin noin helppoa eikä tarvitsisi aloittaa perunoiden kuorimisella, kalan perkaamisella, kerman  tai edes sen yhden ainoan juuston etsimisellä..

Valaistut puut pimeässä. Hatun nosto niille, jotka ovat piskuisia lamppuja puiden oksille kiertäneet.  Ehkei niin ekologinen kädenjälki, mutta voi miten kauniita ovat!

Tarkemmin ajatellen hyvää mieltä saa elämän joka hetkestä, ne pahan mielen tuottajat ovat poikkeuksia, joita harvemmin osuu kohdalle, kaikki muu siinä välissä on pelkkää hyvää. Eikä siinä tarvita edes pinkkejä laseja. Se, että jokaisessa asiassa on aina kääntöpuolikin, on sitten jo toinen juttu, mutta senkin voi nähdä tuntematta pahaa mieltä, tarpeellisena tasapainottajana.

Siinä nyt oli varmaan jo ne yhdeksän hyvää, ja sitten niihin kymmeneen kauniiseen - ei kun viittähän vaan vaaditaankin. Olen ollut niin pitkään netin ulottumattomissa, etten tiedä kuka tähän haasteeseen ei mahdollisesti ole vielä vastannut, jos sellainen henkilö löytyy niin tästä vaan sitten haaste mukaan ja näppäilemään. Olkaatten hyvät!

Minulla alkaa viimeiset talvipäivät olla käsillä ja kohta paluu lämpimään edessä. Tulipa pitkästä aikaa koettua  pätkä Suomen talvea. Kyllä siitäkin hyviä puolia löytyy, mutta en silti ihan heti ajatellut tulla niitä uudestaan etsimään.

Oikein hyvää vuoden jatkoa kaikille!