lauantai 16. helmikuuta 2013

Siivoojan sielu

Tällä asteella on siis bloggaamiseni. Ei enää mitään sanottavaa, en edes käynyt kaupassa enkä ostanut sitä sun tätä. Söin kyllä, papusoppaa, mutta sillä asteella en vielä ole, että kirjottaisin suolentoiminnasta.
Joten kirjoitan siivoamisesta. Hirveä energiapurskahdus, tänään nimittäin paistaa AURINKO! 

Aloitin työpöydästäni. Sille oli kasautunut kaikenlaista roinaa, miten sekin lie mahdollista. Esimerkiksi Satusivellin-haasteen piirustusharjoituksia. Roskiin vaan... paperisilpuksi. Silppua saa aikaan saksilla... kas kaikenlaisia muotoja.. kolmioita.. ympyröitä... Kasautuivat kivasti pöydän pintaan. Niitä oli mukava tökkiä sormella eri asentoihin. Tökinkin aika kauan.. noin.. ja noin.. tai noin..  Kannataako näitä pois heittääkään, voisi leikkiä vaikka lasten kanssa (jos niitä siis olisi lähistöllä).

Rannalta keräämäni korkkipuun palasetkin lojuivat vielä pöydällä. Miten nekin vielä siinä..  Parvekkeen kaapissa on niiden paikka. Ai kappas, täällähän on kaikenlaista kivaa roinaa.. Tuostakin voisi saada... missäs nettisivulla se taas olikaan.. Menenpä katsomaan... juku miten hienoja ideoita! Otanpa tuon kuvan talteen..
Mitä nuo CD:tkin vielä tuossa pöydän reunalla.. ai niin olin ottamassa varmuuskopioita, mutta homma jäi kesken. Mihinkä taas jäinkään.. niin ne piti lajitella kuvakirjaa varten...

Aurinko paistaa edelleen, mutta siivous jäi tuolle asteelle. Aamun työ, hohhoijaa. Mutta tottakai tämä urakka piti julkaista koko maailmalle, tulipa edes blogattua. Nyt lähdenkin tästä siivoamaan  puutarhaa ja nauttimaan auringosta.
Terveisiä supersiistille siskolleni, joka joutui jakamaan kanssani huoneensa monen monta  vuotta: mikään ei ole muuttunut.


28 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Niinkö..on siis muitakin ees taas haahuilijoita!

      Poista
  2. Jostain syystä tuo suolentoiminta tulee kuitenkin aika usein puheeksi, kun istutaan iltaa ystävien kanssa. Itsekin joskus oikein nauretaan, että jossain vaiheessa tulee aina se anaalivaihe. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai, minun kaveripiirissäni sanotaan, että suolentoiminta tulee puheeksi vasta myöhemmällä iällä, sen jälkeen kun on kaikki taudit ja vaivat ensin käyty läpi moneen kertaan. Mutta te olettekin niin nuoria, että kyse taitaa olla vasta lapsuuden anaalivaiheesta :)

      Poista
  3. Paljonhan sä huomasit matkan varrella. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kumma kun ei mitään näy, edes sitä puolikasta..

      Poista
  4. Eilen olin vähän samoissa hommissa;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun näitä ylienergisiä päiviä riittää sielläkin :)

      Poista
  5. Herranjeskura mikä taideteos löytyi pöydältäsi!!! Tuossa on aurinkoa koko maailmalle, meille ainakin, joka on täällä niin harvinaista herkkua, että..
    Mitä siivouksista, sotkeuhan ne paikat kuitenkin uudestaan :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, kaikki roskat pitää kuvata ennen pois heittoa ja sitten vain kuvaan vähän tehosteita mukaan ja a vot, johan hohtaa ja lämmittää ympär maailmaa :D Turha onkin mitään pois korjata kun heti miten saattaa tarvita uudestaan..

      Poista
  6. Ahkeruus palkitaan!
    Hiljaiseksi on tämä blogielämä käynyt itse kullakin näin sydäntalvella. Liekö kevään odotusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu minä se osaan ainakin itseni palkitsemisen. Kävinkin just kurkkimassa blogejasi, ei ole paljon kamera laulanut sielläkään, synttäritkin meni sivu suuni.

      Poista
  7. Hi, tollasta se pakkaa joskus olemaan, kun alkaa siivoon, se laajenee ja laajenee ja lopulta ollaan vallan jossain muualla.
    Mutta kyllähän sen siivouksen aina voi tehdä huomenna, hi!
    Paljon kivempaa tekemistä on kaikki muu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitäiskin osata olla vain tyytyväinen, että on keksinyt parempaa tekemistä siivoamisen tilalle - minä kyllä osaan tuon laistamisen taidon jo liiankin hyvin.

      Poista
  8. Näyttää niin hyvältä, että älä vaan heitä pois. Sitä paitsi eihän sitä tiedä, mitä uusissa haasteissa käsketään tehdä. SatuSivellin voi käskeä etsiä vanhat kuvat ja muokata niitä ;-D
    Pääasia, että aurinko paistaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee, aurinko paistaa eikä edes vielä kuumasti, ihanteellista.
      No taiteilut kyllä ehti mennä jo roskiin, onneksi edes valokuva jäi, ja uusiahan taas luodaan joka viikko :)

      Poista
  9. Siellähän on leikitty ihan mukavasti ja samalla on siivouskin sujunut. Kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Joskus toivon, että siivous sujuisi kuin leikki. Sitä se ei kuitenkaan ole. Usein pakkopullaa.

    VastaaPoista
  10. Tiedä siitä siivoamisesta, onhan se joskus ihan kivaakin, pakkopullassa käy sitten näin että keksii kaikenlaista veruketta tilalle.

    VastaaPoista
  11. Sielusisko täällä huutelee :) ihan mun päänsisältö sanoina tuossa (paitsi, että mulla ei ole korkkipuuta vaan simpukoita ja kiviä ... ööö... jossain pöydän kulmassa). Mä en oo ihan lapsonen, mutta tulisin kyllä leikkimään heti kanssasi jos olisi vähän vähemmän välimatkaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vahinko, että on pari merta välissämme, saisit leikkiä korkkitammen kappaleillani, olisi viinipullon korkkejakin..ja kai itse pullokin löytyisi leikin päätteeksi. Muistankin joskus sinun kirjoittaneen hyvin omieni kaltaisia ajatuksia :)

      Poista
  12. Ihanan värikäs kuva.
    Onneksi et näe mitä kaikkea olen jo ehtinyt täälläkin keräillä pöytää sotkemaan. Kiviä en kuulemma enää saa tuoda sisälle kotiin vietäväksi, ehkä käpyjä sentään, nehän ovat kevyitä laukussa. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävyt ei paina mitään, eikä simpukankuoret, eikä ajopuutkaan..kivet voi laittaa puutarhaan.. Oi voi, haluaisin kyllä nähdä!

      Poista
  13. Tekemisiä ei kannatakaa ottaa kovin vakavasti. Asioilla on taipumus hoitua :) Luulee peikko.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin se on, uskon vakaasti kaaokseen, siitä syntyy aina jotain uutta - kunhan vain on kärsivällinen :)

      Poista
  14. Ihan siistii, teit silpusta taulun.
    Ja sitä paitsi siivottavat ei karkaa, mutta aurinko voi kadota ihan hetkessä, joten loistava valinta mennä puutarhahommiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Auringon mukaan on tällä hetkellä syytä juosta, se on totta, varsinkin kun ei vielä ole helle, jaksaakin.

      Poista
  15. Kodin saneeraaminen turhasta roinasta vaikeaa on. Olen (taas) yrittänyt jo kaksi päivää päästä eroon kertyneistä lehdistä ja jämähtänyt niitä lukemaan. Kaksi vuotta vanhat aikakauslehdet ovat kuin uusia ja kymmenen vuotta vanhat lehdet ovat jo melkein antiikkia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lehdet on vaikeita tapauksia, niitä ei pidä ollenkaan aukaista. Minulla taitaa olla vielä joitakin 70-luvun käsityölehtiä, niissä on olevinaan jotain tärkeää vaikka en ole varmaan kahteenkymmeneen vuoteen tarvinnut. Tuskin koskaan tulen tarvitsemaankaan, netistä kyllä jo löytää kaiken tarpeellisen silloin kun/jos sattuisi tarvitsemaan.

      Poista