perjantai 8. helmikuuta 2013

Taas perjantai

 
 Täällä on ollut tosi talvi ja vettä roiskinut joka päivä, ei ole pahemmin ulos tehnyt mieli. Meillä on ollut vieraita Ranskanmaalta, joten aika on kulunut rattoisasti muutenkin. Tänään nähtiin sentään vilaus aurinkoa ja lähdettiin tarpomaan rannalle. Välimeri möyrysi hurjana ja tuuli oli viedä mennessään, suolakuorrutus oli taattu eikä sitä huuhtonut edes ne muutamat vesipisarat, jotka sattuivat taivaalta tipahtamaan.

 Meri loiskahti välillä yli laitojensakin ja varomattomat koirulit saivat kunnon surffikyytiä. 

Tämmöinenkin otus siellä hiekalla mönki. Meikäläistähän kiinnostaa tutkia eritoten, mitä kaikkea meri oksentaa rannalle. Ajopuuta olisi ollut vaikka myyntiin, yritin olla keräämättä.

Tämmöinen pyöreä palli teki mieli ottaa puutarhajakkaraksi, mutta sitä vahti niin ilkeän näköinen otus, että jätin ottamatta. Ja olihan se vähän painavakin kannettavaksi.. 



Tyhjin pussein en silti taaskaan selvinnyt, pieni oksankarahka tarttui käteen ihan väkisin, ja noita vesipestyjä korkkitammen kappaleita, joita olen kerännyt ennenkin. Eihän sitä tiedä, jos joku päivä iskee oikein kunnon inspiraatio ja saan niistä aikaankin jotain. En muuten ole ainoa, joka tämöiseen roskaan on mieltynyt, sen todistaa tämä googlen sivu. Olisi mistä mallia ottaa..


 

36 kommenttia:

  1. Voi mahdoton noita meren aarteita, eihän noita mitenkään voi sinne jättää, talteen ne on kerättävä. Kauniita sileitä jännittäviä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei voisi jättää ei, mutta kaikkea ei voi, kun muuten alkaa tilat loppua keräilijän kotona.

      Poista
  2. Olipas teillä tyrskyt tuolla! Meillä taitaa olla talvi jo ohi;ei ole enään kylmää vaan viileää....Aika kivat kivet olet löytänyt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika hurjasti myrskysi, rahtilaivatkin olivat kaikki suojautuneet lahdenpoukamaan kun eivät päässeet lähtemään. Viikon säätiedotus lupaa sateita edelleen joka päivälle, on ollut tosi märkää ja viileää jo kuukausi pötköön. Minun puolestani saa jatkuakin, kesä tulee kumminkin hyvin nopsaan.

      Poista
  3. Hienot merimaisemat.
    Kiitos linkistä, otin sen muistiin. Koskaan ei tiedä milloin inspis iskee, eikä malleja löydy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole malleista pula, kunhan vaan iskisi se inspis..

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Eikö vaan :D Näillä aarteilla ei tosin pääse rikastumaan.

      Poista
  5. Vihreänä kateudesta sanon muina naisina, että voi..Tuolta en tyhjin pussein kotiin selviäisi. (Saako niitä kerätä mukaan?) Onhan ne meren tuomia, joten..
    Ihania ovat, minua ei haittaisi myrsky, eikä suolapärskeet!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tokihan roskia saa kerätä, sehän on vain rannan siistimistä. Voin hyvin kuvitella mitä kaikkea saisitte niistä aikaiseksi Naskartelijan kanssa.. alan jo kadehtia pelkkää mielikuvaa.

      Poista
  6. Komeaa luonnon taidetta noukittavksi. Toivottavasti kirkastuu pian.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei toivoa kirkastumisesta, voisi taas lähteä bongailemaan lumiukkoja..

      Poista
  7. Täälläkin tuulee vimmatusti, aurinko tosin paistaa, mutta tuuli on kylmä.

    Kivoja löytöjä teit rannalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rannat on mielenkiintoisia talvimyrskyjen aikaan, täällä kun ei vuorovesiä pahemmin ole - onneksi.

      Poista
  8. Suolahoitohan tekee varmaan hyvää iholle!

    Voi, mitä materiaaleja, miten pystyit olemaan keräämättä noita ajopuita???

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suolahoito ei ainakaan hiuksille sovi, uh. Juu, ajopuiden jättö rannalle kaduttaa vieläkin.. tarvitsen ehdottomasti oman 'siirtolapuutarhan' maalta, jonne voisin siirtää kaiken mielenkiintoisen.

      Poista
  9. Mitenkäs minulta on mennyt tämä postaus ihan ohi. Hitsi kun heti innostuin noista meren aarteista! Täytyy vaan sanoa, että onneksi meillä on Intiassa meri sen verran kaukana (400-500 km), että ei voi ainakaan joka päivä käydä aarteita hakemassa. :-D Ja onneksi täällä Suomessa meri on tukevasti jäässä, niin ei voi täälläkään käydä aarteenetsintämatkalla. On nimittäin kaikenlaisia aarteita jo ihan tarpeeksi. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eihän noista voi olla innostumatta.. tilan puute onneksi estää suuremmat 'hankinnat' meilläkin. Asutpa kaukana merestä, jotenkin olen kuvitellut että loikoilet jossakin Intian valtameren lähettyvillä (vaikka olen kartastakin katsonut, mutta mielikuva on vahva silti). Ai ai siellä sitä poimittavaa vasta olisikin, pitäisi opetella sukeltamaankin..

      Poista
  10. Sitä täällä kuvittelee, että teillä olisi ainainen auringonpaiste siellä. Vaan ei. Mutta meren antimmia ja veden muovaamia näkyy riittävän. Eivätkä kuvista päätellen näytä olevan mitään hippusia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on ollut kyllä poikkeuksellisen auringoton jakso, ihan hyvä niin, sitähän tulee kohta riittämää yli oman tarpeen. Meri on todella antelias, rannalla kävelijällekin :)

      Poista
  11. Ihania roskia!!! Noista saa aikaiseksi vaikka mitä!

    VastaaPoista
  12. Sirokko, Sinulla on silmää luonnon tarjoamille aarteille! Voi Sinua onnellista, saat kuljeskella koiriesi kanssa merenrannalla aina, kun haluat! Olisipa minullakin koira ja meri, hätätilassa koirakin riittäisi. Tai meri.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, ajatella, minulla sisämaan kasvatilla olisi vaikeuksia elää ilman merimaisemaa, vaikka muuten en vesielementistä tykkääkään. Yön 'hiljaisuudessa' mietin, miksi täällä on aina taustamelua, mutta sehän on tuo meri joka kohisee taustalla, joskus enemmän joskus vähemmän, viime päivinä kuin kaukainen ukkosen kumu. Horisontin puute alkaa aika pian ahdistaa. Mutta olen selvästi vain talvirantaihminen :)

      Poista
  13. Meri on miälenkiintoisia juttuja täynnä. Ja otuksia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon mielenkiintoista huuhtoutuu rannalle, onneksi ei eläviä eläviä.

      Poista
  14. Oikeita aarteita. Noita on jännää kerätä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisi olisi, oi oi kun olisikin.. olisipa vaan tilaa.

      Poista
  15. Voisitko selittaa miksen ole kaynyt taallla pitkaan aikaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmaan siksi kun täällä on yhtä kylmää ja märkää kuin sielläkin, ettet vaan olisi kateuttasi sitä tänne päin lähettänytkin :) En minäkään ole kovin usein sinne tarennut tulla..

      Poista
  16. Hyvää ystävänpäivää sinne merenrannalle, Sirokko!

    VastaaPoista
  17. Eihän keräilijä voi luonnollensa mitään :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä minä yritän sentään.. ainakin melkein parhaani.

      Poista
  18. Niin hienoja aarteita meri onkin pullollaan!

    VastaaPoista