maanantai 10. kesäkuuta 2013
Salakuvaaja taas harjoittelee
Käytiin ystävän kanssa laitakaupungilla etsimässä uutta huonekaluliikettä, joka huhupuheiden mukaan siellä oli avattu, täällähän ei huhua kummempaa mainontaa pahemmin harrasteta. Lukuunottamatta isoja mainostauluja, kuten tuossa talon päädyssä. Puhelinoperaattorin mainos. Minusta sopii todella hyvin katukuvaan.Tervehdin ilolla aina ohi kulkeissani.
Vanhalla kännykällä ei kovin kummoisia kuvia oteta, varsinkin jos yrittää nopeasti ja salaa jotain näppäillä.
Suurin osa kuvista menikin suoraan roskiin. Aika ärsyttävää, kun on parhaansa yrittänyt välttääkseen varjona seuraavan myyjän katseita. Taitolaji näemmä sekin, riittää opettelemista meikäläisellä.
No, ehkä näistä jotain käsitystä kuitenkin saa paikallisesta tarjonnasta.
Paikallinen maku siis suosii kiiltävää ja prameaa, mahdollisimman paljon kultaan välkehtivää... No oli siellä ihan normi astiaosastokin, länsimaista tuontitavaraa, olisi kelvannut minullekin vaan kun ei ole tarvetta.
Jokaisen hyvin toimeentulevan algerialaisen unelmamakkari... tavallisen työmiehen palkoilla ei tähän sänkyyn ole asiaa. Eivät ole löytäneet edes tarpeeksi isoa patjaa. Täällä ei ole seiniin rakennettuja kaappeja, joten iso vaatekaappi on must. Ei millään mahtunut kokonaan kuvaankaan. Kaikki huonekalut olivat niin valtavia, että esim. sohvakalusto täyttäisi meidän koko olohuoneen. Tietty hinnatkin olivat sitä luokkaa, että ostaja taatusti asuu uudessa hehtaaritalossa, jossa parikin lentokentän kokoista olohuonetta. Ihan vähän vaan liioittelen.. yhden sukulaisen olkkarissakin on viisi kokonaista sohvakalustoa. Pitäähän vieraille olla tilaa istua.
Me asumme vanhassa ranskalaistalossa, jossa huoneet ovat suomalaisten kaltaisia pieniä koppeja ja siis tyrmäävät tämmöiset suurelliset unelmat heti kättelyssä. Kaupan perältä löytyi sentään yksi minunkin makuuni sopiva juttu. Lastenhuoneen nimellä. Oi voi, sopisi niin hyvin meidän välikamariin! Paitsi että sänky oli puolentoista hengen, liian leveä yhdelle, liian kapea kahdelle.. Aitoa puutakin ja hinta sen mukainen. Koko kalusto, sänky, kaappi ja pöytä hyllykköineen 185 000 DA. Euroissa vähän vajaa 2000. Täällä normipalkatun insinöörin kolmen kuukauden nettopalkka, huh. Ihan siinä säikähdyksestä kuvaajakäsikin alkoi täristä. Laitan tärähtäneen otoksen silti niin saatte käsityksen minun niin kalliista maustani. Eiköhän siitä jotain erota..
Ei tullut ostettua yhtään mitään kaapintäytettäkään. Paluumatkalla poikettiin markkinatorilla. Luontaistuotepuolella nuori kaveri yritti väkisin myydä rohtojaan. Olisi kuulemma saanut sellaistakin, mikä kasvattaa tissejä. Jäi epäselväksi, pitkö hän meitä liian laihoina vai liian riippurintaisina..
Toisessa kojussa osui silmään tämmöinen oudon näköinen lusikoitava, tietty piti käydä utelemassa mistä on kyse. Sitä sai myös valmiiksi purkitettuna, kaksi euroa takana näkyvä 100 g pikkurasia. Vähän harmittaa kun en ostanut. Nyt saatte arvata tekin, mitä tämä voisi olla!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Taatelitahnaa?
VastaaPoistaJoskus toivoisi, että täälläkin harrastettaisiin huhuja eikä mainontaa, tympii kun ei edes löydä artikkeleita lehdistä mainosten seasta.
On hieman liian kullattua makuuni, eikä hintakaan sopisi kukkarolleni. Kävin tänään Myllypuron kierrätystavaratalossa, sieltä lähtee tuoleja viidellä eurolla, nojatuoleja parilla kympillä, sohvia viidelläkympillä. Just passeli hinta.
En kylläkään ostanut mitään.
Ei ollut taatelitahnaa.
PoistaOi voi, oispa meilläkin tuollaisia kierrätyskeskuksia, tai voisi olla että niissäkin kierrätettäisiin sitten vaan noita prameita kullattuja karmeuksia. Uh.
No toi on jotain naamaan laitettavaa, jotain levää?
VastaaPoistaKyl on tosiaan kiiltävää, vaikka entinen poikaystävä sanookin, että mä oon harakka, en kyl noista tykkää :)
Voi laittaa naamaankin.. ei kuitenkaan levää.
PoistaTuo kiiltävyys oli kuule vielä miedommasta päästä, sinä taidat ollakin valeharakka.
Heh heh,onpa rohto jos sillä saa tissit suurennettua;D Onkohan tuo lohikäärmesalvaa irtopainossa? Jotain vahaa?
VastaaPoistaTeillä näkyy olevan aika vilpoista siellä,ainakin kun katsoo mitä yläkuvan ihmisillä on päällään.Minäkään en tykkää alkuunkaan tuollaisesta kimaltelevasta ja prameasta tyylistä.Aika kalliita nuo kalusteen hinnat;entä jos menee puusepälle?
Eikö, ties mitä turvotuslinimenttiä, jolla voisi tienata miljoonia :D
PoistaEi ole lohikäärmesalvaa, vaikka siltä näyttääkin, tosin en tiedä mistä aineista lohikäärmesalva on tehty.. eikä vahaakaan.
Minä käyn kaupungilla vain viileinä päivinä, huomasitko mustan pilven, oli siis paikallinen talvi,asteita 23, eihän silloin vielä voi talvitakkia riisua, vaikka itse tarkeninkin lyhythihaisella paidalla :)
Täällä ei enää ole kunnon puuseppiä, eikä oikein kunnon puutakaan sen puoleen. Kerran piirsin yksityiskohtaisesti yhden kaapin kuvan liitoksia myöden, vaan ei, sekin tehtiin kuten tapana on ja ihan erilaiseksi kuin piti, argh. Täältä on tosi vaikea löytää mitään siedettävää huonekalua, onneksi ei ole enää vaatimuksetkaan niin suuret.
Voihan harmi...no jännän näköistä tököttiä kuitenkin...
PoistaKieltämättä jännän näköistä, varsinkin noin lautaselta tarjoiltuna :)
PoistaOlipa mukava kierros huonekaluliikkeessä.
VastaaPoistaMitähän ihmeellistä tahnaa tuo olisi, minä tietenkin varsinainen "makupeppu" kuvittelisin sen jonkinlaiseksi hunaja-hedelmä makupalaksi. :-) Taisin arvata pieleen.
Täällä kyllä jää huonekalukaupoissa usein suu auki :)
PoistaHeh, ystävänikin ensimmäiseksi lipaisi sormellaan kielen päälle, vaan ei ole syötävää tämä aines.
Toivottavasti on viikunahilloa, mutta voisi olla ihmeitä tekevää ryppyvoidettakin.
VastaaPoistaEi valitettavasti viikunahilloakaan, ihmeitä tekevä on aika lähellä, niihinhän täällä ollaan erikoistuttu :)
PoistaTuo mömmö on jotain sellaista, millä saa siveltyä tissit kiinteämmiksi sen jälkeen, kun ne ovat kasvaa röhähtäneet oikein isoiksi.
VastaaPoistaMinä sitten tykkään näistä salakuvaajan otoskierroksista. Kiitos taas, että ilahdutit! :-)
Hah hah ha.. kun ensin on kokeillut edellisen myyjän linimenttejä. Ihan kyllä suosittelisinkin käyttämään tätää sen jälkeen, kiinteyttä ei siinä mainostettu samassa paketissa kuitenkaan :D
PoistaVoi kauhistus tuota makuuhuonetta, mutta meidän tunisialaisella siivoojalla taitaa olla vähän samanlainen maku ja hän reppana joutuu katselemaan tätä meidän mauttomasti sisustettua huushollia ja varmaan ihmettelee.
VastaaPoistaEn minäkään ole uskaltanut anopin apulaista päästää meidän puolelle ollenkaan, voisi järkyttyä liikaa :D Onneksi meillä ei pahemmin käy paikallisia vieraitakaan, sukulaisille taas pitääkin näytellä köyhää :)
PoistaEi mahdu kyllä meidänkään makkariin tuo pramea kokonaisuus, eikä kukkaroonkaan :-D
VastaaPoistaTuo tahna kyllä puistattaa, laitetaan sitä sitten minne hyvänsä. Suuhun en ainakaan laita. Mielenkiintoista.
Harvalle taitais mahtua makkariin vaikka kukkaroon mahtuisikin. Mahtaa siinä nähdä kultareunaisia uniakin.
PoistaHyvä ettet maistanut töhnää, ei ole syötäväksi tarkoitettu tämä.
Minusta tuo kupissa oleva aine on vaseliinia. Meilläkin pitäisi asuntoa isontaa, mieli tuollaiset komistukset olisi vara hankkia. Mutta kiva katsoa :-)
VastaaPoistaKoostumukseltaan on kyllä vaseliinin oloista, ei yhtä pehmeää kuitenkaan.
PoistaAatteles miten olisi kiva lykätä yövieraat tuollaiseen makkariin nukkumaan :) Itse tuskin saisin unta..
Mönjää en tunnista, vaikka meidän kulttuurien sekamelskassa törmää puodeissa mitä oudoimpiin tuotteisiin. Olisiko steariinia? Samanlaisia kodin kaunistuksia löytyy myös meiltä, jos osuu oikeaan kaupunginosaan huonekalukauppaan.
VastaaPoistaSain blogisi sekä suuren osan kommenteistasi kahlattua läpi luettuani niitä ahkerasti aamulehden ja iltakirjan sijaan. Nautin erityisesti Algeria- ja tapakulttuuriosioistasi. Suurkiitos - olet tehnyt mahtavan työn maasi tunnettuuden hyväksi omasta näkövinkkelistäsi hienosti ja hauskasti kirjoitettuna. Toivon paljon lisää!
Nyt ryhdyn etsimään blogistasi mainintaa algerialaisesta naiskirjailijasta. Olikohan se tässä tai vanhassa blogissasi tai jossakin kommentissasi....
Hih, näyttää muuten ihan steariinilta, mutta ei ole.
VastaaPoistaKiitos itsellesi kun olet jaksanut lukea niin ahkeraan, harvoin tapaa noin aktiivista lukijaa.
Eeh, olenko minä joskus maininnut jotain kirjailijoitakin.. se puoli onkin tainnut jäädä aika vähälle huomiolle. Tunnetuin naiskirjailija, ranskankielinen, on Assia Djebar, saatan olla maininnut hänet jossain yhteydessä, ainakin on muutamia hänen kirjojaan hyllyssäni.. tai oli, ovat näköjään taas jääneet palautumatta lainasta. Mitään sen syvällisempää en ole hänestä kirjoittanut, taisin vain mainita ostamiani kirjoja.. tai jotain sen tyylistä.
Oletkohan tarkoituksella jättänyt kuvassa olevan paperin osaksi kuvaamatta niin ei voi lukea mitä se tarkalleen on :D Mutta jos tuo on ohje tuolle mönjälle niin siinä käsketään levittämään sitä kostealle iholle ja antaa vaikuttaa 5-10 minuuttia. Eli jokin pesutöhnä se on :D
VastaaPoistaJa eikö teillä tosiaan ole myös kiinteitä vaatekaappeja taloihin rakennettu? Kyllä meillä on.
Heh he, oottelinkin koska joku kielitaitoinen ilmestyy.
VastaaPoistaNo juu, pesutöhnä hyväksytään vastaukseksi. Oikeammin se on yksinkertaisesti vain marokkolaista saippuaa, argan-saippuaksi sitä sanoi, oliiviöljyä oli varmaan pohjana kun tuoksui miedosti oliiville. En kyllä ole koskaan ennen nähnyt sappuaa myytävän lusikoitavassa muodossa :)
Tjoo, siis täällä on perinteisesti keittiössä yksi seinään muurattu kaappi ja toinen samanlainen eteisessä, mitään vaatekaappeja ei ole kiinteinä. Joissakin uusissa kerrostaloasunnoissa on vaatehuone. Meillä ei ole kiinteänä kuin tuo eteisen kaappi, jota käytetään siivouskaappina. Ranskalaista perua nämä puutteet.
No, mä olisin sanonut että saippuaaa, hi!
VastaaPoistaIhan varmaan olisin sanonut,etkö usko?
Nää on kivoja, kun kuvaat salaa, jänniä!
Kyllä uskon sinua, olet ehkä itsekin sitä joskus tehnyt, laittanut vaan vähän siistimpiin paketeihin :)
PoistaSaippuan kuvaamiseen sain muuten ihan virallisen luvan, kuvasta ei silti paljon parempi tullut, markkinahallissa oli aika pimeää ja pelkäsin koko ajan että joku nappaa kännykän kädestäni, kun just olin saanut nuo sisustuskuvat siihen kuvattua.
Aika iäkäs ukkeli tuossa puhelinyhtiön mainoksessa. Täällähän kaikki ovat nuoria ja vetreitä mainoksissa jatietty hyvännäköisiä - on helppo samaistua nuorempiin - miellän asian niin.
VastaaPoistaKallista suhteutettuna palkkatasoon ovat siellä kalusteet. Täälä on Ikea yms sopivat jokamiehen kukkarolle.
Jaahas tuo herkullinen toffeen näköinen tahna on sitä makeaa jälkkäriainetta, jonka nimeä en muista.
Tuolla mainoksella kai yritetään sanoa, että vanhatkin voivat luuriin tarttua, eivät jää ulkopuolisiksi. Täällä vanhukset on muutenkin niin pieni osa kansaa ja heillä on oma arvostettu statuksensa, heihin pitää pitää yhteyttä, että senkin takia. Minusta kuva on kaunis ja kiinnittää enemmän huomiota kuin ainaiset nuorten kuvat.
PoistaKalusteet on täällä tosi kalliita,ja tyyli aivan eri pohjoismaiseen makuun verrattuna. Monet käyttävätkin olohuoneen asemasta perinteistä punkkatyyliä tai arabialaista patjat lattialla -tyyliä.
Jaa, no suuhunsa tuota tahnaa voi korkeintaan käyttää , jos puhuu tuhmia, se on nimittäin saippuaa, argan-saippuaa, Argania spinosa-puun öljystä valmistettu (osin), puu kasvaa luonnonvaraisena vain tietyillä alueilla Marokossa ja Algerian lounaiskulmassa.
Tuohan näyttää ihan kunnon mäntysuovalta. Sitä kun on kolmenlaista: juoksevaa, palana ja sitten mönjänä. Tosin aluksi luulin sen olevan jotain taatelimönjää :).
VastaaPoistaOlen nähnyt mäntysuopaa palana ja juoksevana mutten vielä mönjänä, ai sellaistakin siis on, hyvä tietää. Mönjissä onkin varaa valita :)
VastaaPoistaSaippuaako? Enpä sitten kuuna kullan valkeana olisi arvannut. Sitä mitä arvelin tuskin olisin kehdannut kirjoittaa.
VastaaPoistaAikas prameaa meininkiä.
Juh, onneksi saa pitää oman makunsa eikä tarvi integroitua aivan kaikkeen. Prameus on kai rikkauden merkki, pitää ainakin näyttää siltä.
PoistaNyt kyllä jäi kaihertamaan mitä olisit arvannut lautaselta löytyvän :)
Smaken ar delad som baken, sanoi ruotsalainen, ja onneksi on silla miten saisilmme muuten iloita naista kullanhohtoisista maljoista ja muusta saman kaltaisesta joka harvemmin on suomalaisen makuun.
VastaaPoistaHeh, jakautumaton baken oliskin aika hassun näköinen :) Suomalaisillehan koreus on melkein pannaan julistettu, onneksi minä esittelen näitä silloin tällöin silmän ja mielen piristeeksi, tulee edes joskus vähän aurinkokuninkaallinen olo :D
PoistaEn saippuaksi olisi arvannut. Ajattelin, että olisi jotain ötököille, että tuoksu houkuttelee ne ja jäävät ansaan.
VastaaPoistaEi ole minun makuuni tuo kammari, ei ole myöskään passelia kukkarolleni, mutta mukavaa on tuota kaikkea tarjontaa katsella.
Örk, olispa hirveän näköistä jos siinä vielä ötökätkin tallustelisivat!!
PoistaMukavaa on välillä (harvoin) kaupoissa kierrelläkin ihmettelemässä. Täällä on tapana ostella tuollaisia somistuksia häälahjoiksi, voipi sitten omistaa vaikka 5-6 samanlaista kultavaasia, joita voi sitten taas vuorostaan kierrättää seuraavalle hääparille. Joo, no onneksi emme itse pitäneet häitä..
On aina kiinnostavaa kulkea kanssasi kuvausmatkoilla! Kiitos taas! Lautasella ajattelin olevan mustekalan jäännöksiä herkuksi (?) muserrettuna, mutta eihän se ollut syötävää ensinkään.
VastaaPoistaTuo oli jo aika mielikuvituksellinen veikkaus, muserrettuja mustekalan jäännöksiä, hurjaa :) Olisihan sekin tietysti voinut olla mahdollista, mutta onneksi ei ollut, olisi varmaan tuoksukin ollut mahtava!
PoistaLuulin kyllä, että tuo olisi ollut jotain syötävää. ;D
VastaaPoistaOlisi se voinut ollakin, vaikka oliivitahnaa :)
PoistaMielenkiintoista jälleen ja kyllä kuvasi ovat aivan salonkikelpoisia ja aiheet meikäläisen mittapuun mukaan hyvin eksoottisia.
VastaaPoistaNäyttää kyllä suomalaisen silmiin aika eksoottiselta, siis jotkut asiat vielä minunkin silmiini vaikka aika paljon jo menee huomaamatta ohi.
PoistaMielenkiintoista lukea muiden maiden tavoista ja elämästä. Oma silmä kuitenkin tottuu ympäristöön niin, että joskus on vaikea keksiä Suomi-vieraille jotain amerikkalaista tai muuten erilaista. Saippuaa? Höh! Joksikin ruokatahnaksi yritin keksiä, vaan näyttäähän se mäntysuovalta LOL.
VastaaPoistaSilmä tosiaan tottuu, sehän se ongelma. Hauska sitten kuunnella turisteja, jotka kyllä huomaavat. Kuka esim. Suomessa esittelisi kerrostaloissa kahta lähes päällekkäistä ulko-ovea, se on kuitenkin seikka, johon ranskalaisvieraat täällä ensimmäiseksi kirjaimellisesti törmäävät :)
PoistaJopas on prameaa! Toi maljakkohylly tosin näytti ihan suomalaiselta kirpputorilta... Aika jotenkin kasaria, vai?
VastaaPoistaKasaria? Puutteita suomen kielen ymmärtämisessäni.. Mutta joo, täällä pitää kaiken kiiltää ja olla koreeta, muuten ei oo mitään :)
Poista