sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Kohtaamisia

Viikonloppuna lähdettiin hellettä pakoon vähän ylemmäksi. Mereltä nouseva sumu kiersi vuoren rinteet viileään harsoonsa, aurinko ei vielä ollut puskenut itseään siitä läpi, joten jaksoi vähän kävelläkin. Kivasti on alkanut jo vihertää.
Täällä ei juuri ihmisiä tapaa, mutta kaikkea muuta kyllä.  Joku luolapeikko siinä heräilee kesäuniltaan ja ärjyy uhkaavasti.
Isonenäinen metsänvartija tarkkaili tilannetta.  Aika tiukka katse kaverilla.

 Välillä tuntui siltä kuin useampikin utelias silmäpari olisi tarkkaillut. Mitä ne kaikki odotti...

Se selvisi seuraavassa mutkassa. Lehmäpariskunta seisoi tukevasti keskellä tietä. Meillä onneksi koirat hihnassa. Isäntä eturivissä Juanin kanssa. Juan esitti liikkumatonta patsasta yksi jalka ylhäällä häntä piikkinä takana. Minä Tinan kanssa taaempana, Tinalla häntä kiemuralla ilmassa ja lihakset valmiina loikkaan. Kuka väistää ja mihin,  oikealla puolella äkkijyrkkä, vasemmalla kallioseinä. Siinä sitten katseltiin tovi toisiamme.
Sonni ratkaisi asian hyökkäämällä sarvet ojossa. IIIIIIIIIK!
Ja miksikö tästä ei ole kuvaa? Siksi että paparazzi roikkui kaksin käsin Tinassa, joka ehdottomasti olisi halunnut mennä isäntänsä apuun, kun taas paparazzi vallan toiseen suuntaan. Juan väisteli sarvia parhaan taitonsa mukaan ja isäntä yritti häätää äkäistä elikkoa tiehensä, taisi välillä nakella pikkukiviäkin kun ei muuta kättä pidempää ollut saatavilla. Lopulta sonni luovutti ja kääntyi vaimoinensa sinne mistä oli tullutkin. Huh.

Raikuvat aplodit voittajille.

Siinä he vähän myöhemmin palkintokorokkeella. Tässä kohden koirat taas irti. Ja Tina, joka ei ollut päässyt täyttämään velvollisuuttaan henkivartijana, otti vahingon heti takaisin ja karkasi salamana vielä lehmien perään. Pitkävihainen tyttö. Ei auttanut kutsut ei mikään, sinne meni. Aika pitkään olikin reissullaan, ei koskaan saada tietää mitä tapahtui, ei kuulunut haukuntaa ei ammuntaa, vahingoittumattomana ja tyytyväisenä kuitenkin palasi takaisin. Luulenpa, että oli vain päässyt tarpeeksi lähelle ja todennut palan liian suureksi haukattavaksi. Saipahan oikkunsa täytettyä.


32 kommenttia:

  1. Hui,no olipa kohtaaminen! Onneksi ei käynyt mitenkään ja Tinakin sai (ehkä )kostettua;D
    Ensimmäinen kuva ihana,kuin taulu! Ja teillä noin vihreää! Odotamme sateita jotka ehkä joskus suvaitsevat tulla...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vuoren rinteillä alkaa jo vihertää, täällä alhaalla on aika kuivaa vielä, varsinkin parin helleviikon jälkeen, päästiin sentään jo 27-28 tietämiin.
      Olisi kyllä ollut kiva nähdä miten Tinan 'kosto' sujui, yksinään ei ehkä rohkeutta riittänyt kovin läheiseen kontaktiin :D

      Poista
  2. Voihan sonni, olipa kohtaaminen. Onneksi selvisitte kaikki naarmuitta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minussa ei ainakaan ole pisaraistakaan härkätaistelijan verta, ei edes lehmipaimenen, mutta sen olen tiennyt aina.

      Poista
  3. Huh!! Olipas seikkailu. Sonni sentään älysi antautua, vai antoiko lehmä käskyn ... nyt ukko kotio!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lehmä kyllä kääntyi kiltisti ympäri ja alkoi löntystellä takaisin päin, taisi meinata että ukkojen juttuja, antaa olla :)

      Poista
  4. Sinä se aina löydät kaikkea kivaa luonnosta. (Minä löydän vain kalsareita :-D)

    Onneksi selvisitte kaikki ehjin nahoin. Tuollaiset tilanteet ovat kyllä pelottavia, kun ei yhtään tiedä, miten eläimet reagoivat. Mistähän mahtoivat lehmät olla kävelylle lähteneet?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä on vuorilla lehmiä jotka terroristivuosina jäivät metsiin ja villiintyivät sille tielleen. En ole varma oliko nämä niitä, vuoristolaiset muutenkin antavat lehmiensä laiduntaa vapaana. Sonni ainakin oli oppinut pitämään puoliaan. Mieluummin bongaisin kalsareita kuin vihaisia sonneja :)

      Poista
  5. Kyllä olikin aikamoinen kertomus, hui!
    Hienoja peikkoja muitakin löysit matkan varrelta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, kyllä meidänkin metsissä asustelee kaikenlaisia otuksia, muitakin kuin äkäisiä lehmiä :)

      Poista
  6. Olisin juossut karkuun sitä härkää ja se olisi tietty häntä pystyssä juossut perässäni.
    Harvoin täällä tulee lehmä vastaan.
    Koirista saattaa olla vartijaksi, jos oikein ankara vastus tulee. Onneksi ei käynyt kuinkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä teki minunkin mieleni juosta karkuun, mutta kun koira veti toiseen suuntaan. Siinä kyllä olisi saanut juosta aika pitkälle ennen kuin tuli vastaan paikka jonne kiivetä. Nuo lehmät ei yhtään pelkää koiria, minä aina pelkään että tallovat koirat tai seivästävät sarvillaan.

      Poista
  7. Luolan aavehan se siinä venytteli raajoihinsa voimia! Melkoinen seikkailu, koskaan ei tiedä, mitä sonnit tekee (puhun nyt niistä elikoista), jestas, jos olisivat lähteneet peräänne! Ja kun ei tiedä, mitä kaikkea pusikoissa lymyää...sellaisiakin jotka taputtavat vain itelleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hi, nuo lehmät taitaa olla täällä yleisin villieläin, ja villisiat, mutta ne mieluummin pysyttelevät päivisin piilossa, ihminen taitaa olla se vaarallisin mahdollinen pusikossa lymyäjä.

      Poista
  8. Eläimet osaa yllättää. Onko siellä tavallistakin, että sonni ja lehmä kuljeskelee noin vain vapaalla?
    Olipahan hurjalta vaikuttava kohtaaminen, pysyy varmasti mielessä iät ja ajat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lehmät (ja sonnit) saavat täällä itsekseen kuljeksia missä mielivät, etsiä ruokansa mistä löytävät, esikaupunkialueella niitä näkee myös roskia tonkimassa. Maaseudulla niihin törmää vähän joka paikassa. Sitten tuolla vuoristossa on niitä terroristivuosina sinne jääneitä lehmiä, jotka ovat villiintyneet, en tiedä olivatko nämä niitä vai muuten vaan laiduntamassa. Saman pariskunnan olemme nähneet siellä ennenkin, mutta onneksi kauempaa.

      Poista
  9. "on alkanut jo vähän vihertää", kun lumi jo kohta peittävi maan... hassua :)

    VastaaPoista
  10. Jännittävä tilanne ja kohtaaminen. Samaa miekin kuin edellinen .... vihertää, täällä pian valkoistuu! Ihanat lämpöasteet. Aiemmin oli hieno esittely Forssasta, jossa en muistaakseni ole piipahtanut, ohi vaan.

    VastaaPoista
  11. Taisi jo siellä valkoistua, ainakin pohjoisemmassa. Ja meilä kun toivotaan ettei aurinko enää tappaisi alkavaa viherrystä :)
    Forssa jääkin silleen sopivasti ohimenoteiden keskelle, kannattaa poiketa kahville, siellä kuulemma avattiin juuri uusi Jokioisten leipomon kahvila, namia!

    VastaaPoista
  12. Aikaimoinen seikkailu teillä siellä vuoripolulla oli, hui! Onneksi kaikki päättyi hyvin!
    Delilah

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen vähän lehmäpelkoinen, ovat niin suuria rohjakkeita ja tuntuu että tallovat just alleen. Tuo oli sellainen sonnimullikka, jonka ilmeisesti piti vähän näyttää voimiaan. Ja meidän koirathan eivät toimi millään tottelevaisuusasteella kun on vieraista elikoista kyse.

      Poista
  13. Olipa hauska ja vähän vaarallinenkin seikailu! Sinulla on kiva tyyli kertoa ja minusta on kiva katsella kuvia muualta maailmasta!

    VastaaPoista
  14. Huh,olipa elävästi kuvvattu tapahtuma! Kyllä tästä ilman kuviakin sai hyvän "kuvituksen"
    Kivoja kuvia on nää mitä olet saanut kameralle. :)
    Vai miten se nykyään pitäisi sanoa kun ei voi sanoa että filmille.?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen huomannut, että yllättävissä tilanteissa en koskaan osaa ajatella kameraa, puuttuu tyystin se paparazzin kyky, on monta maukasta tilannetta mennyt ohi sen takia.
      Digiaikaan kun kuvia voi ottaa pilvin pimein ei oikein voi edes sanoa että on kuvat kortilla :)

      Poista
  15. Kuvittelin itseni asemaasi, tuskin kamera olisi ensimmäisenä tullut mieleen. Upeita kuvia.

    Täällä kerrotaan urbaania legendaa miehestä joka kohtasi karhun. Oli vetäissyt taskustaan kameransa, mutta käsi oli tärissyt niin ankarasti ettei kuvaa yrityksestä huolimatta tullut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän naurattikin, kun kirjoitin tätä, kuvittelin nimenomaan, miten etelämpänä voi tulla vastaan leijona tai sarvikuono ja Suomessakin susi, karhu, hirvi, villisika, täällä vain lehmiä ja korkeintaan tuo villisika :) eikä niitäkään ymmärrä kameraan tallentaa.

      Poista
  16. Seikkailustanne on jo näköjään aikaa, mutta tämän kaltaiset tarinat elävät pitkään, joten ei haittaa vaikka luin tämän vasta nyt. Huh! Onneksi tilanne ratkesi molempien voitoksi, eikä kumpikaan osapuoli pahemmin haavoittunut, edes yksinäinen tilanteen tarkistaja lopussa. Hyvä näin.
    Terveisin, Uuna

    VastaaPoista
  17. Näkyypä tosiaan sekin, ettei tänne ole tullut mitään uutta kirjoitettua pitkään aikaan.. blogistania on jäänyt viime aikoina vähän heikolle seurannalle, mutta joskus pitää tehdä muutakin.

    VastaaPoista
  18. Vastaukset
    1. Oli, harvemmin sitä härkätaisteluun joutuu osallistumaan :)

      Poista