sunnuntai 11. tammikuuta 2015

Meinasi käydä hassusti!





Heipparallaa! Minä olen Tina, jos muistatte. Tulin kertomaan teille jännän jutun.
Minut kidnapattiin! Voitteko kuvitella, kotipihaltani! Niin sitä voi käydä, kun on näin kaunis ja kohtelias kuin minäkin.  Järkkyä, näytänkö nyt tarpeeksi  shokkiselta.
Mitä se emäntäkin siinä varoittelee, ettei saisi puhua vieraille miehille... Ensin pitää koko ikänsä olla kiltti ja kaikille ystävällinen ja sitten yhtäkkiä pitäisi käydä lahkeeseen kiinni, päättäkää jo mitä haluatte.
Olen hyvinkasvatettu tyttö, tottakai menen tervehtimään vieraita, vaikka tulisivatkin aidan yli. On siitä joskus isäntäkin tullut, kun on unohtanut avaimensa,  tuttu juttu. Moskeijan aidan kautta pääsee helposti.
Mutta törkeää, ne ruittasikin jotain ainetta kuonolleni!  Sitten nostivat minut aidan yli, ei mitenkään helposti, painan sentään lähdes 40 kiloa. Ei muuta kuin  kettinki kaulaan ja menoksi.  Pakko oli perässä tallustaa. Tai kuristua, mutta kun en ole itsemurha-altis mitenkään... ja olihan se kiva katsella vaihteeksi katumaisemiakin.

Korttelin kulmalla asuva poliisisetä oli kuitenkin tarkkana. Taisi tunnistaa minut, kukapa ei, olen sentään melkein julkkis näillä kulmilla. Jotain se huusi ja nappaajat lähtivät lipettiin, minäkin sitä säikähdin ja lähdin kettinki maata viistäen kotia kohti, poliisisetä tuli perässä soittamaan ovikelloa. Hyvä, että tuli, tassuni ei mitenkään olisi ylettynyt soittokelloon.
Vähänkö emäntä oli tyrmistynyt. Eihän se edes ollut huomannut katoamistani, ihmetteli vaan miten olen päässyt portista ulos. Siis  haloo, luuliko se, että olen vöhkinyt avaimen, kokeilisi itse miten helppoa on tassuilla kiertää avainta lukossa. Tai edes hampailla.

Kaiken kukkuraksi kielsivät minua menemästä yksin ulos. Jotain höpisivät vahtikoirista ja koiravahdeista, mitä silläkin tarkoittivat.. no ainakin joku tuli aina vahtimaan minua pihalle. Ei ne silti  haukkumaan ruvenneet, mutta oli kiva saada seuraa.  
No parin päivää sitä iloa kesti ja sitten ne taas jättivät minut oman onneni nojaa. Huomasin kyllä miksi....
 ...ovat muuranneet  metrin lisää aitaa erottaakseen moskeijan pihan ja vetäneet  - hyi kamalaa-  piikkilankaa kadun puoleiselle aidalle. Nyt pitää vierailla olla työkalut mukana, jos tänne mielivät. 
Minä tässä olen vielä kahden vaiheilla, että pitääkö kaikkia vieraita tervehtiä, ja jos ei, niin miten sen tietää  ketä ja ketä ei...

56 kommenttia:

  1. Nyt kyllä onnittelen hyvää tuuria ja neuvokasta poliisisetää. Ei tiedä minne raukka olisit joutunut, ilman pelastumistasi. Olet niin kaunis ja erikoinen, että vientiä varmasti olisi. Haukahda varalta jokaiselle :-) Meilläkin asuu sellainen nössö, että ei vastaan laittaisi, jos joku mukaansa ottaisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja minähän en hauku kuin nelijalkaisia. Rakastan ihmisiä, miksi niitäkin pitäisi haukkua. Terveisiä Nössölle, rakastetaan me vaan kaiken uhallakin, pienellä varauksella silti.

      Poista
  2. Ei kai ennätä ilmoitusluontoista haukkuakaan esittää, jos huumataan. Tarkkana on poliisi ollut, onneksesi. Hauku reippaasti vaan, kun pihaan ilmestyy tuntematonta porukkaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä talossa lappaa tuntemattomia jatkuvasti, ei ole tapana niitä haukkua, paitsi silloin kun olen sisällä enkä pääse niitä muuten tervehtimään.

      Poista
  3. Hui! Vaikka humoristisesti asiasta kirjoititkin, niin asialla on vakavakin puoli. Mihin tuommoiset varastetut koirat siellä joutuvat? Myydään eteenpäin tietämättömille vai joutuvat joihinkin koiratappeluihin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, en tämmöisiä kirjoittelisi, jos olisi huonosti juttu päättynyt. Myyntiinhän ne menee ja tuon rotuiset koiratappeluihin. Nartut voi aina pennuttaakin ja tienata lisää sillä tavalla. Kyllä voi helpotuksesta huokaista, ettei nin käynyt.

      Poista
  4. Koirat on luotettavia, ihmiset ei. Kyllä on ilo, että pääsit vikkelästi takaisin ja kotoväkesi on niin viisas, että korotti aitaa ja koristeli piikkilangalla. Täällä melkein ehdittiin säikähtää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä säikähti emäntäkin, nippa nappa ymmärsi poliisisedälle kiitos sanoa.

      Poista
  5. No huh! Koville joutui Tina ja koville joutui Emäntä! Kaikenlaisia luikureita sitä liikkuu kulmilla! Hyvä, että tuli lisää suojavarustelua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi selvittiin säikähdyksellä. Täällä liikkuu niin paljon varkaita, ettei niitä piikkilangat pidättele, mutta saavatpa edes vähän nähdä vaivaa. Koiravarkaat on oma erikoistunut ryhmänsä, tarpeellisin välinein varustautuneita.

      Poista
  6. Voi hurja! Pitaisiko teilla olla leijona pihalla, kun noin hurjan nakoinen hurtta ei riita. Tai kai sekin voitaisiin huumata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, ei ulkonäkö ainakaan riitä. Nämä oli kuulemma koiravarkauksiin erikoistunutta väkeä, joilla oli kaikki tarpelliset välineet mukana. Olivat siis jo katsoneet uhrin valmiiksi etukäteen. Hyvä ettei pahemmin käynyt.

      Poista
  7. No voi itku, miten meinasi käydä!! Olisi siitä tullut suuri itku ja poru sekä sinulle että perheellesi, jos teidät olisi erotettu. Ja mitä ne sinulle oikein suunnittelivat?? Myydä suuresta rahasta vai??
    Nyt kannattaa ryhtyä niin ylpeäksi, ettei kukaan rohkene lähestyä. Hyvä että korjasivat aitaa, että saat olla turvassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika hyvät rahat olisi saanut täällä, vaikka en oikeasti niin arvokas olekaan. Pitää kai ruveta harjoittelemaan sitä haukkumista ja opetella edes vähän epäluuloisuutta..mitenköhän se onnistuisi.

      Poista
  8. No hui hitto! Onneksi oli poliisi kohdalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äläs muuta sano! On naapureistakin jotain hyötyä.

      Poista
  9. Olipas harvinaisen reipas poliisi, jolla oli vielä nopeat refleksitkin tallella, kun huomasi tytön joutuneen todella huonoon seuraan!
    Terv. Suometar

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi täällä poliisi toimii moraalinvartijanakin. Oli vielä kotioloissa eikä virantoimituksessa, joten tuplakiitos, että vaivautui menemään väliin.

      Poista
  10. Olipa Tinalla onnea kun tuttu poliisisetä osui paikalle. Voin vain kuvitella kuinka teillä olisi murheen päivät pitkäksi aikaa jos Tina olisi joutunut rosvojen käsiin lopullisesti. Toivotaan korotetun aidan nyt pitävän rosvot loitolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika etsinnät olisi laitettu pystyyn, jos ikävästi olisi käynyt. Nyt ei ainakaan vain ohikulkeissa tule mieleen yrittää aidan yli, tietty varkaathan pääsevät mihin vaan halutessaan, kestää kuitenkin vähän kauemmin.

      Poista
  11. Voi kauhistus sentään! Onneksi oli valpas poliisi. Ei ole ihme jos on Tina-paralla pää sekaisin, että ketä nyt uskaltaa tervehtiä ja ketä ei...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tina on niin luottavainen lellikki ettei osaa epäillä ketään. Harmi sinänsä, mutta ei meidän talossa voi ihmissyöjiä pitää kun laukkaa sukulaisia jatkuvasti ilmoittamatta.

      Poista
  12. Olipa onni matkassa, että poliisi huomasi tapahtuneen.
    Siellä on kai koirilla monenlaista kysyntää.
    Nyt on kaikki hyvin ja varotoimet tehty

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakin nyt on vaikeampi tulla aidan yli. Täällä on kova kysyntä koirilla, varsinkin tuollaisilla isoilla.

      Poista
  13. Ehka pitaisi laittaa joku halytyslaite joka rupeaa ulisemaan ja sytyttaa valot pihalle jos siella hiippailee? Mutta sitten ei vosi pitaa koiraakaan ulkona. Mutta ainakin sisatiloihin tai oviin ja ikkunoihin? Ehka teilla sellainen onkin jos niita varkaita on paljon. Meillakin niita piisaa ja sen vuoksi olen tyytyvainen kerrostaloasumiseen. Eivat ainakaan ikkunoista paase sisalle. Ylimman kerroksen penthouseen oli kerran murtauduttu katon akutta, olivat paasseet sinne rappuja pitkin jotenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä tapahtui aamupäivällä 10-11 aikaan, ei ne varkaat valoa pelkää. Yöllä pihalle paistaa katuvalo suoraan, joten on valaistukin, ei sen puoleen. Varkaathan tulee sisälle miten tahtovat korkeisiin kerrostaloihinkin parvekkeita pitkin kiiveten. Meillekin toiseen kerrokseen tarpeeksi ketterät pääsevät kyllä kiipeämään ja rikkomaan ikkunan. Sen kyllä kuulee, mutta eihän ne enää välitä vaikka joku olisikin paikalla, ovat aseistettujakin. Tuommoiset riskit on aina olemassa, ei niille voi mitään.

      Poista
  14. No huh huh, on sullakin ollut jännää siellä!
    Mutta onneksi poliisisetä tunnisti sut ja näin pääsit takaisin kotiin!
    Tico lähettää sulle terkkuja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vaan, saadaan olla onnellisia hyvästä tuurista. Voi Ticoa, nuolaisenpa kirsua, kyllä se siitä.

      Poista
  15. Voi hurja, onneksi kävi hyvin!!!!

    VastaaPoista
  16. Voi kauhistus,pahasti meinasi käydä.Mutta onneksi poliisisetä tunnisti kidnapatun neidon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan ihme tuuri, että sattui huomaamaan. Olisipa tullut suru puseroon meikäläiselle..

      Poista
  17. Voi sua Tina reppana.!! Hyvä että poliisi hoiti hommansa!!
    Ootko varma että susta olis lunnaat maksettu?
    Näin hirveitä kyselee
    -rusomarja-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuskin kukaan olisi meiltä tullut rahaa vaatimaan, kyllä isäntä olisi siinä vaiheessa opettanut vähän tapoja varkaille... ehkä olisivat pennuttaneet ja myyneet niitä. Tai vielä pahempaa, yrittäneet tappeluttaa. Onneksi naapuriapu toimii.

      Poista
  18. Voi hyvänen aika. Kertakaikkiaan. Kaikkea tämä elo tuo tullessaan!! Hyvä, kun asia selvisi ja loppu hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävi hyvä tuuri kerrankin. Juu, ei sitä koskaan tiedä mitä elämällä on tarjota, ja onneksi ei kaikkea tiedäkään etukäteen.

      Poista
  19. Liityn tähän hurjittelejoiden joukkoon. Onneksi Tina pääsi kotiin. Hänen kanssaan me kommentoijatkin olemme niin kauan jo eläneet, että iloitsemme suuresti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos huomaavaisuudesta! Mahtoikohan Tina edes huomata miten pahasti meinasi käydä, onneksi naapurit ovat valppaana vaikka ei itse oltaisikaan.

      Poista
  20. Että pihastakin tullaan hakemaan toisten koiraa! Olipas hyvä, että roistojen suunnitelma meni mönkään ja Tina pelastui! terv. Delilah

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, kaikki viedään mitä irti saadaan, koiratkin, oli jo valmiiksi irrallinen tämä. Onneksi kävi hyvä tuuri ja saatiin Tina takaisin.

      Poista
  21. Hui miten jähmetyin ja järkytyin kun luin mitä kerroit ja katsoin tuota söpöä pahaa aavistamatonsa luottavaista koiran naamaa. ONNEKSI saitte koirulin takaisin !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä koira ei tiedä pahasta maailmasta mitään, olisi ollut melkoinen järkytys raukalle, onneksi kävi hyvin tosiaan.

      Poista
  22. Kannattaa puraista kaikkia ihan varmuuden vuoksi. Kiltit kyllä ymmärtävät, mutta tuhmat lähtevät karkuun. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaa-a, mahtaako pitää paikkansa tuo, pitäisi kai ilmottautua jolleki purukurssille ja ottaa selvää.

      Poista
  23. Voi herranen aika mikä juttu. Ihana kun koira pääsi takaisin kotiin, ryöstäjillä ei ollut hyvät mielessä se on varma. Hellyttävä ilme ja helpottunut olotila ainakin täällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihme tuuri kävi, ihan sanattomaksi veti. Ei koira-reppana tiedä miltä säästyi.

      Poista
  24. Hienoa että kaikki on nyt hyvin.Koira kotona.Kaikkea hyväää sinne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos RaijaAnnikki, onnellinen loppu sentään.

      Poista
  25. Huh, järkyttävää! Onneksi kaikki päättyi hyvin!
    -Maria-

    VastaaPoista
  26. Jestas sentään, dognappaus! Onneksi meni mönkään heti alkuunsa. Hienoa yhteisöllisyyttä ja valppautta kyllä poliisilta. Hattua nostan ja onneksi nappaus sai onnellisen lopun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, yleensä poliisia ei saa paikalle vaikka olisi tosi hätä kyseessä ja tuo ihan omia aikojaan hoksasi, täytyy ihmetellä ihmisen havaintokykyä. Olen kiitollinen ja lakkaan marisemasta naapurien tavasta puuttua muiden asioihin :)

      Poista
  27. Loppu hyvin, kaikki...mutta kyllä vaan humoristinen koira LOL.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jälkeen päin on aina helppo naureskella :D

      Poista