torstai 2. huhtikuuta 2015

Mieleni minun tekevi


Tulin todistamaan, että täällä vielä olla ruikutetaan, vaikka mieli tekisikin lähteä pilvien mukana kauas muualle laulamahan. Kuten näkyy takkia ei vielä ole tarennut pois riisua, tuuli on sen verran kylmä vaikka aurinko paistaisikin.
Täällä on talvilomien aika, ei mitään tekemistä pääsiäisen kanssa, sattui vain osumaan samaan aikaan. Ja meillä on taas lomaillut sukulaisia enemmän kanssa.
Kuka vielä selittäisi mikä ihmeen vietti vaivaa 8-vuotiaita lapsia. Siis vietti heitellä kaikkea mahdollista aidan yli naapuriin. Siinä hommassa on jotain aivan älyttömän hauskaa. Ja se näyttää olevan vuoron perään  jokaisen sukupolven harrastus samassa iässä, kerran ainakin pitää kokeilla. Muistan kyllä itsekin, kun omat lapseni olivat pieniä ja talvilomalla serkkujen kanssa heittelivät maahan pudonneita hedelmän alkuja aidan yli ja voi sitä kikatuksen määrää kun naapuri huomasi.  Joukossa oikein tyhmyys tuplaantui.
Nykypolvet heittelevät kivenmurikoita ja mätiä hedelmiä samaisen naapurin pihalle, huomattavasti suurempi riski rikkoa ikkunoita tai vanhingoittaa ihmisiä, ja volyymit ovat entistä kovempia.  Naapuri kyllä muistaa kaiken kymmenien vuosien takaakin, muistuttaa meitäkin. 
No pojat saivat tietysti rangaistuksensa, kävivät pyytämässä anteeksi ja siivosivat naapurin pihan. Toivottavasti ymmärsivät kerrasta. Naapuri toivottaa edelleenkin hyvää huomenta, seuraavaa kasisarjaa odotellen....

On siis ollut vilkas talviloma. Anopin apulainenkin otti hatkat, ei kestänyt enempää. Sanoi kyllä tulevansa takaisin loman jälkeen. Argh! Voisinpa minäkin! Miten sitä ennen nuorempana kesti paljon suurempaakin sakkia ja jopa nautti seurasta,  kai sitä on aikojen saatossa hermosäikeet kutistuneet ja haurastuneet. Soppakauhakin on alkanut painaa liikaa. Kuuloni valitettavasti on vain herkistynyt....

Mutta Hyvää Pääsiäistä teille muille ketä siitä saatte nauttia, toivottaa vanha äkäinen akka.


38 kommenttia:

  1. Kuinka kummasti lohduttaa tämä kirjoitus :)))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuinka lohduttavaa kuulla. Itse jo mietin, että kehtaako tämmöistä ruikutusta edes julkisuuteen lähettää...

      Poista
  2. Hyvää pääsiäistä myös sinulle!

    Kuullostaa jotenkin omakohtaisesti koetulta tuo tekstisi. Sitä kun ei omasta kodistaan pääse oikein minnekään, vaikka ei enää mitenkään jaksaisi vunukoiden pyyntöjä toteuttaa. Toisten lähdettyä ehtii juuri ja juuri siivota noin ylimalkaan, käydä täyttämässä jääkaapin, pestä lakanat jne. , kun seuraava satsi on jo matkalla. Samaa hermosäikeiden kutistumista havaittavissa siis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos. Olen ajatellut, että hermosäikeet haperoituu samaa tahtia kuin muukin kroppa. Välillä täytyy oikein ihmetellä itseään, että miten ihminen voikaan muuttua, mutta ei vaan enää jaksaisi, kun on omat lapsensa ja muut sen ikäluokan serkut saanut vihdoin pois jaloistaan.

      Poista
  3. Taitaa meillä kaikilla olla mukalana omat kommertvenkkimme, jotka ei aina ole olleet aikuisten mieleen.
    Ei ole vierasta minullekaan tuo ajan saatossa kutistuneet hermosäikeet. Tosin harvakseltaan ihan kireälle asti.
    Kotetaan ottaa iisisti. Sinä siellä, minä täällä, joka olen lupautunut pilkkikisoihin lettujen myyntikojuun letunpaistajaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joopa, kyllä sitä vielä muistaa omiakin lapsuuden toilauksiaan...kaikista ei edes jäänyt kiinni :)
      Onneksi mikään ei ole ikuista. Oi oi, sinähän olet ottanutkin ison pestin itsellesi, mikäs sen parempaa kuin kuuma lettu kylmällä jäällä, aika määrän saat varmaan vääntää.

      Poista
  4. Onneksi meillä on pieni suku ja sekin asuu lähellä, niin ei tarvii kauheesti ketään passata. Hyvää Pääsiäista kuitenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kyllä se tässä hyvin menee vaikka välillä korvien välissä keittääkin. Onneksi on sentään kaksi kerrosta, ei kukaan palellu pihalle vaikka ovesta ulos potkisikin... korkeintaan nälkään nääntyisivät.

      Poista
  5. Hyvää pääsiäistä Sirokko!
    Minulle sopisi tuo takatalvi,sillä vaikka eilen satoi niin aika lämmintä on.Jopa 15 astetta tuntuu nyt lämpmältä helmikuuhun verrattuna sillä nyt on jo enemmän kosteutta.Toivottavasti pojat ottivat opiksensa. Täällä taas on pari vintiötä joilla oli pyromaanisia aikeita,piti pitää heille puhuttelu ja toivottavasti viesti meni perille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jael. Sinä se osaat huolehtia niin kulman kissoista kuin vintiöistäkin :) Pyromaanileikit onkin jo vähän vaarallisempia, muistan että täälläkin ensimmäisessä serkkusatsissa oli yksi asiasta innostunut, piti aina kätkeä hyvin tarkkaan kaikki sytytysvälineet.

      Poista
  6. Siellähän on oikea pääsiäistunnelma ;-DDD Mukava, että joku uskaltaa tuoda sen julki. Oikein hyvää Pääsiäistä, kyllä elämä voittaa :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitähän trulleja täällä ollenkaan liikkuu. Mutta juu, elämä voittaa aina ja hiljaisuutta osaa tosiaan arvostaa lomien jälkeen :)

      Poista
  7. Hyvää Pääsiäistä sinne myös.

    VastaaPoista
  8. Hyvaa paasiaista Sirokko! Toivottavasti jo helpottaa vieraiden kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anu. Ei ihan vielä, mutta pian.. harjoittelen syvään hengitystä.

      Poista
  9. Nuoruus ja villiintyminen, kai ne kuuluvat yhteen. Minä saan kyllä viettää tosi rauhallista pääsiäistä, siis yksin. Ehtiipähän ulkoilla kunnolla räntäsateessa. Tänään aurinko pilkahti ihan kuin kiusallaan.
    Hyvää Pääsiäistä sinullekin ja kiitos :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Selma!
      Niin, joka iässä omat kommervenkkinsä, kaikkea pitää kokeilla. Jotenkin vaan tuntuu, että vanhemmiten on jo ohittanut entisen toleranssirajansa.. Siellä sujuu pyhät sitten toisessa ääripäässä, ei sekään tietty aina kivaa olisi, mutta välillä sitä yksinäisyyttäkin kaipaa tosissaan.

      Poista
  10. Hyvää pääsiäistä, sukuloisista huolimatta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyväähän se, kaikesta huolimatta, kiitos vaan. Ei pitäisi valittaa kun kesällä taas pääsen loisimaan itsekin :)

      Poista
  11. Oi, sosiaalisuuden riemua!

    Minä jatkan tätä omaa, rauhallista ja lähes äänetöntä eloani :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hetkellisesti kadehdin sinua. Lähdenkin tästä etsimään rauhallista metsää :)

      Poista
    2. Älä eksy metsään!
      Kyllä kotisohva puut voittaa.

      Poista
    3. Ei meillä edes ole niin suuria metsiä että niihin eksyisi...

      Poista
  12. Hyvää Pääsiäistä! Lepo vaan. Eemelistäkin tuli kunnanjohtaja, vaikka keksi kaikelaisia kepposia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, nuo vekarat kyllä tulevat tiensä hyvin tallaamaan, löytyy niistä sen verran ytyä :)
      Kiitos toivotuksista, metsälenkki rauhoitti kummasti.

      Poista
  13. Ei sitä vaan enää jaksa kovaa hulinaa, mutta ei ihan näin rauhallistakaan tarvitsisi olla : )
    8-vuotiaille maailma on yksi iso leikkikenttä. Muistan itse, kuinka kävimme kurkkimassa maaseudulla pimeällä naapuritalon ikkunoista sisään. Olipa jännää ja asukkaiden kannalta tosi ikävää. Onneksi eivät huomanneet.
    Hyvää pääsiäistä : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mayo. Joku kultainen keskitie olisi hyvä. Kyllä sitä on moneen otteeseen ehtinyt ajatella omia lapsuuden toilauksiaan, siihen aikaan kiinni jäämisestä seurasi ,koivuniemen herraa, joten aika äänettömästi piti toimia, nykyään silläkään ei näytä olevan väliä :)

      Poista
  14. Luulen, että monissa meistä asuu välillä se väsynyt ja kyllästynyt vanha äkäinen akka, varsinkin noissa kuvailemissasi harmittavissa tilanteissa. Voin vain kuvitella sukulaisvierailut siellä vallitsevassa kulttuurissa. Toivottavasti kevään tulo kääntyy kaikin puolin parempaan suuntaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Loppua kohti mennään ja rauha saapuu. Onhan tässä oikeesti hyviäkin puolia, aika ajoin vain keittää liikaa :)

      Poista
  15. Täälläkin on oikein villityksenä potkia palloa meidän muurin yli pihalle, minkä jälkeen poikajoukko ilmestyy parvekkeen alle huutelemaan, josko voisimme palauttaa pallon heille. Viimeksi kävi köpelösti, kun Max ehti repiä erään pojan ihkauuden pallon ennen palautusta. Ehkä poika oppi jotain... Tai sitten ei... Omat lapsemme eivät ole tässä suhteessa vielä algerialaistuneet eli muurin yli heittely/potkiminen ei näytä kiinnostavan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin asui ennen takapihan puoleisessa naapurissa lauma lapsia, joiden suurin huvi oli heitellä jotain meidän pihalle. Niiden piha on samalla korkeudella kuin meidän parveke, joten usein lensi parvekkeelle palloa, kiveä, milloin mitäkin. Oli sitten hauskaa kun saivat minut palauttamaan vaikka pallon. Puututtiin asiaan vasta kun alkoivat heitellä roskia takapihalle :)

      Poista
  16. Ihana kuva autoilevasta koirasta :D

    Meidän pihaan lensi muutaman vuoden ajan kaikenkokoisia palloja; sählypalloista jalkapalloon. Naapuritalojen pojat ja heidän kaverinsa juoksivat niiden perässä ja kiipeilivät aidallamme. Mutta ei siitä sen enempää jotta ei ala verenpaine nousta. Mainitut pojat ovat nyt aikuisia. Rauha vallitsee vihdoin seudulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika aikansa kutakin. Siellä on niin matalat aidat, että on helppo loikkia ylikin. Eihän se kivaa ole missään nimessä jos vieras porukka pihassa säheltää ja kiljuu.

      Poista
  17. Olisko siinä jotain ns.extremeä kun ei tiedä mitä siellä aidan takana on tai mitä sieltä tulee?
    On kuitenkin aita onneksi välissä.. ;)
    Ymmärrän sua tuossa sukulaisjutussa täysin.
    Niin se on,kuulo tuntuu herkistyvän vanhemmiten .. (ennen kuin se menee?)
    -rusomarja-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kai se on vaan kielletty hedelmä, on sitten jännää kun saa härnättyä naapuria ja voi vaikka jäädä kiinni .) Onneksi on korkea aita välissä, ei taitaisi muuten olla naapurin ikkunoista mitään jäljellä.
      Hahha, pitääkö tässä nyt ruveta valmistautumaan kuurouteen, jos on jo menossa se viimeinen pyrähdys. Kyllä minun sentään pitää kuulla vielä pitkään kun mieheltä se jo on hyvää vauhtia menossa, jaetaan iän tuomat vaivat kummallekin tasapuolisesti niin pärjätään pidempään :)

      Poista