Hei, täällähän tapahtuu!

Jestas, niin blogissa kuin tuppulassakin! Tuli sukulaisvieraita pääkaupungista, joten oli pakko kiskoa itsensä hiljaisuudesta irti ja lähteä katsomaan esplanadille asti mitä ulkomaailmassa tapahtuu.

Tästä saisi salakuvaaja sakot, kun on kuvannut poliisisetiä virantoimituksessa. Miksi niitä olikin niin paljon..
No tietenkin, toritapahtuman avajaisissa oli käynnillä kaikki pitäjän korkeimmat herrat, pitihän niiden selusta turvata.  Samaan suuntaan ei sitten muilla ollutkaan asiaa.

Paikallinen bändi antamassa rytmiä paikallisin soittimin: bendir, tarbuka.. oikeanpuoleinen puhaltelee beduiinien säkkipilliin. Jos joku haluaa tietää miltä se kuulostaa, niin klik täältä esimerkki. 

 Niin ja tapahtuma oli tietenkin Floralia, kukkaistori, tai puutarhamessut, miten vaan. Jotain viherrystäkin siis oli sekaan osunut..

Ei mitään kovin erityistä ollut tarjolla. Nuo kiemuraiset bonzait olisin kyllä huolinut. 

 Kaktuksia sinisen katon alla.

Pikkumies selvästikin vikittelee pikkuprinsessaa... 

 

 Tämän tyylikkään papan punaisesta kojusta löytyi mielenkiintoisia menneen ajan tavaroita. Uh, kännykkäni ei näköjään tykkää yhtään punaisesta katosta.

 Paikallinen virsu. Tuohen puutteessa kaislasta.Nätisti osasivat punoa.

Tällä vempaimelle karstataan ja kammataan lampaanvillaa, vieläkin käytössä maaseudulla.

Jee! Ihan oikeaa tuuheaa nurmikkoa, vau! Lempinurkkaukseni. Tällaista en ole täällä missään ennen nähnyt. Mahtaisko tuo kestää kesän yli... Heti paikalla olisin kyllä ostanut lastillisen, mutta pitäisi ensin kuoria puutarhani rikkaruohoista. 

Siis näistä. Rikkaruohoja riittää jo seipäälle asti. Pitäisköhän palkata puutarhuri..

Pääsiäinen hakusessa

Virvoin varvoin tuoreeks terveeks... persikan tuoksuiseks?

Sinivuokkoja?

Valkovuokkoja?

Pajunkissoja?

 Pääsiäisnoidat lennolla?

Mämmitehdas?

Pääsiäistipuja?

Lammaspaisti karkasi.

Onneksi löysin sentään pääsiäismunakätkön!

OIKEIN MUKAVAA PÄÄSIÄISTÄ KAIKILLE!

Kesäaikaan on siirrytty

Sen huomaa jo villiintyneistä peltokehäkukistakin. Ihanan vihreä tupas puutarhassani rikkaruohojen kera. Eihän näitä tohdi pois siivota, tukevat toinen toisiaan.

Amaryllikset kukkivat. Vierailevat lapsukaiset katkaisivat niistä nupuillaan olevat varret, mutta hyvin nuo näyttävät aukeavan pelkän vedenkin voimalla. Punaiset parvekeryllikset sentään säilyivät ruukuissaan.

 Kesäaikaan on siirtynyt myös paikallinen poliisi. Saatiin jokin aika sitten sakot tässä rantakadulla. Kadulle on ilmestynyt ohituksen kieltävä valkoinen viiva, näkeehän sen nyt sokeakin, pimeälläkin, vaikka uutta kesämaalia ei ole vielä päälle ehditty laittaakaan.  Kävin kuvaamassa saman paikan päivänvalossa. Toki se hyvin näkyy, jatkuva viiva, selvästi...

Tänä aamuna tuli toiset sakot kotikadulla. Ovat laittaneet kielletyn ajosuunnan merkin kadun toiseen päähän. Sitä on vaikea havaita, kun lähtee matkaan kadun keskivaiheilta. Poliisilla on ilmeisesti tarve kartuttaa kesälomakassaansa.
Sakot tarkoittaa täällä sitä, että poliisi takavarikoi ajokortin ja rekisteriotteen, ne voi sitten myöhemmin hakea takaisin asianomaisesta poliisipiiristä maksamalla tietyn summan (pärstäkertoimen mukaan). Kovin kaukaa kotoa ei kannata sakkoja haalia.

Tässä kohden ei saatu sakkoja. Kesä ei ollut vielä edennyt tarpeeksi pitkälle.

Meillähän ei siirrellä kelloja suuntaan eikä toiseen, mutta joudutaan sopeutumaan muiden siirtelyihin. Iltavapaani lyheni tunnilla, kun telkkari alkaa syytää iltaohjelmaa (=seuraamiani sarjoja) jo kahdeksalta, ne ranskalaiset kanavat siis. Aikaero Suomeenkin kasvoi kahdeksi tunniksi.  Ei sillä, että siitä mitään haittaa olisi, kunhan sen muistaa puhelimeen tarttuessaan.

Joka kevät tulee myös yksi vuosi lisää algerialaiseen historiaani. Jessus, nyt tuli pyöreät 40!  Niihin mahtuu monenlaista eloa ja kaikenlaista poliittista ilmapiiriä. Ratkaisevat hetket taas huhtikuussa käsillä. Uutta kymmentä (ja pressaa)  ja sen seurauksia odotellen:
Kippis teillekin! 

Somemummo julkkistelee

 

Otin selfien, että huomaisin itsekin vielä olevani. Siis somessa.  Tällä lukeudun nyt niiden omahyväisten, julkisuushakuisten narsistien joukkoon, joilla ei ole omaa elämää elettävänä muuten kuin tulla huomatuksi somen kautta. Luin sen tänään suomalaisesta lehdestä. Mutta ei tämä mikään nuorten etuoikeus ole, älkää luulko, osaa ne mummotkin.
 Huomatkaa myös pukeutumiseni. Päivän asu.  Raiskin toppatakki sen olla pitää, sillä tarkenee hyvin napapiirin talvessa ja nippanappa täälläkin. Piti myös hyvin vettä. Ja hihatkin tarpeeksi pitkät hanskattomia käsiä suojaamaan, kaikkea kun ei tullut ajatelleeksi mukaan ottaa.
Ihan näyttäisi siltä kuin otsachakrakin olisi omasta hyväisyydestäni kirkastunut, mutta valitettavasti se on vain suolainen vesitippa kameran linssissä.
Näytän kovasti takaa-ajetulta, mutta todellisuudessa takaa ajoi vain tuuli. Voimalla tönikin, täytyy sanoa.

 Maisema on näyttänyt tältä jo pari viikkoa.Jossain siellä lahden takana on kotini. Kuka hullu vaan lähteekin myrskyiselle merenrannalle vesisateessa. Paitsi se julkisuushakuinen somemummo...



 Tuuli oli sellainen, etteivät aallotkaan tienneet minne päin olisivat suunnanneet, menivät sitten ristiin rastiin aika jylinällä. Eka kertaa näin myös, mitä kirjaimellisesti tarkoitetaan vaahtoavalla merellä. Vaahtoahan syntyy joskus makean ja suolaisen veden yhtyessä eli niin kuin tässä jokisuussa. On kuin joku olisi kaatanut täyden lastin pesupulveria veteen  ja käynnistänyt pulsaattorikoneen. Sitä vaahtoa kertyi paikoin runsaastikin rannalle ja lenteli tuulen mukana kuin lumipalloja ikään. Yritin kyllä kuvata tätä yksipuolista  pommitusta, mutta en onnistunut.

Kaiken harmauden keskellä sain sentään värikkäitä lähikuvia. 

 Ja voi voi, tarttuiko taas mukaan värikkäitä simpukoitakin.

Eikä tullut taivaaltakaan väritöntä vettä, vaikka harmaalta näyttikin.
Pala Saharaa oli taas laskeutunut pihallemme sateen mukana. Punertavaa kuravelliä joka paikassa, äh.
Tervetuloa lapioimaan!

Maaliskuu!

 

Aatella, ollaan jo maaliskuussa! Sen huomaa jos ei muuten niin näistä tuliaiskakkusista, jotka kevään kunniaksi maaliskuun eka ilmestyvät tarjolle. Täällä itäisessä Algeriassa helmikuun viimeisenä päivänä kuuluu leipoa noita vinoneliöitä nimeltänsä bradj. Perinteisessä taikinassa ei ole muuta kuin kuskusryynejä ja voisulaa, välissä maustettua taatelimassaa, paistetaan pannulla. En ole koskaan tehnyt, sillä näitä ilmestyy meille muutenkin ihan tarpeeksi.

On siis paikallinen kevät. Senhän huomaa näistä joulutähdistäkin, jotka kurkottelevat kohti sinistä taivasta

ja dyyneillä tuoksuvista valkoisista piiskaherneistä, vitiretamista. Huumaavaa!

Löysimme uuden ulkoilupaikan tasangon jokivarresta, ikivanha eukalyptusmetsä, puut olivat tosi jyhkeitä. Näyttipä siistiltäkin! Ei pahemmin roskia, ei lehmiä, ei lampaita, ei ihmisiä...vau!

Ja hau! Hauvelit saivat vapaasti juoksennella, mikä lysti. Joku immeinen kyllä yritti tulla samalle apajalle, mutta kääntyi nopeasti pois, kun näki koirat.

Joku oli kaatanut lahon puun jokeen (millähän jyrsimellä). Halkaisijaltaan n. 70 cm, ei mitään pieniä nämä. 
Saapas nähdä saako puu lahota jokeen itsestään, eukalyptukset lahoaa tosi hitaasti, joten kestää, jollei joku sitä siitä pois raahaa. (Mikään ei tietenkään pidätellyt Juania rypemästä ah niin houkuttelevan mutaisessa vedessä.)

 

 Just, puu kerää roskat joesta, sehän sen toimenkuva onkin. (En siis voinut välttyä roskakuvalta nyttenkään, pienensin sentään ettei näyttäisi niin pahalta.)

Kevättä rinnassa eläimilläkin. Tämä (pahuksen) turkinkyyhky hyödynsi viimevuotisen mustarastaan pesän mandariinipuussamme (kotilo alivuokralaisena). Siellä se nyt nököttää hautomishommissa eikä ole moksiskaan ihmisistä, vaikka hiihtolomalaisia hyppi viikon verran puutarhassa enemmän kuin tarpeeksi. Meilläkään ei ole ollut sydäntä sitä hävittää, tehty mikä tehty, argh.

Kottaraiset käyvät täällä talvehtimassa lokakuusta maaliskuuhun. Ovat jo ehtineet tuhota oliivinviljelijöiden sadon ja valmistautuvat nyt pesintämatkalle. Kohta ne ovat siellä. Kevättä teillekin!