maanantai 24. syyskuuta 2012

Lämmintä jaossa


Meillä on ollut riesana tämmöinen iso pallo. En enää jaksa sitä, vaan lähetän sen nyt teille, ottakaa kiinni. Se porottaa sellaista 30-40 astetta, toivottavasti ei jäähdy paljoa matkalla (pallon mukana saattaa tulla vähän hiekkaakin mutta se ei ole vaarallista).  Se tulee idän suunnalta vaikka täältä etelästä sen lähetänkin, kiertelee matkalla samaan tapaan kuin Itellan posti.
Tai siis toivon, että niin kuin Itella eikä niin kuin täkäläinen PTT, muuten en pääse siitä eroon tai te ette koskaan saa sitä.

Odottelen edelleenkin kirjapakettiani, joka on saapunut maahan jo kymmenen päivää sitten, mutta ei vielä löytänyt oikeaa osoitetta. Käännättääköhän tulli ne ensin arabiaksi.. Olisi tässä nyt hyvää aikaa lukea haukotusten välissä, sen verran ehkä jaksaisi.

Olen kyllä lukenut ahkeraan blogejanne. Suorastaan rasittavaa, miten toimeliaita ja luovia olette. Mistä te sen kaiken energianne saatte?  Jos ikinä tuon pallon saatte kiinni, niin voisitteko lähettää minulle vastalahjaksi energiapallon (viileän, huom.). Tupatkaa se täyteen sanoja,  inspiraatiota, luovuutta, aloitekykyä, topakkuutta ja mitä tehoa nyt keksittekin,  ja lähettäkää ajatuksen voimalla, kiitos.

41 kommenttia:

  1. Kiitos vaan, nyt on meillä sopivasti +22C, ei tarvi enempää lähettää.

    VastaaPoista
  2. Tänne kelpaa lämpöinen pallosi, mittarissa 8 astetta, mutta kun vielä sataa kylmää vettäkin niskaan. Valtava kurkiaura, johon oli liittynyt monia pikkuauroja, lensi aamupäivällä päämme yli kohti etelää. Ettei vaan olisi tulossa sinne sinne suuntaan. Tuli vähän haikea olo. No, puolen vuoden päästä ne jo tulevat takaisinpäin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No se sade ei välttämättä ole kivaa. Toivon teille kirpakan kuulasta ja aurinkoista syksyä, sellaista kuin se parhaimmillaan siellä voi olla väriloistossaan. Täällä on kaikki vielä kuolleen ruskeaa, helteiden pitäisi loppua että saataisiin edes vähän vihreyttä tilalle. Kurjet kulkevat tätä kautta, usein pysähtyvät järviseudulla, niitä odotellen.

      Poista
  3. Kiitos, mutta älä vain tänne tuota lähetä. :-D Mulle on tässä kosteassa reilussa kolmessakymmenessä enemmän kuin tarpeeksi. Saisi kyllä jäähtyä.

    Energiapallon kyllä lähetän sinnepäin mieluusti. :-) Yritähän kestää siellä kuumuudessa. Vieläkö sitä kauan jatkuu? (Kai sentään joskus viilenee?)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viikon säätiedote lupaa tätä samaa, voi ei sentäs! Toivottavasti edes tuuli kääntyy, etelätuulesta saan aina päänsärkyä. Kyllä pitäisi jo lokakuussa helpottaa, mutta onhan tätä joskus kestänyt joulukuuhunkin asti. Energiapalloa odottelen kiitollisena!

      Poista
  4. Odotellaan tätä valopalloa, mutta taitaa lennellä hitaasti. Voi olla, että saapunee vasta helmikuun hangille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, näkyy olevan vähän hidas liikkeissään..mutta ei menetetä toivoo.

      Poista
  5. Tasan ei käy onnenlahjat. Täällä koleuden ja sateen keskellä mieluusti maistaisi välillä lämpöä ja aurinkoakin, mutta ei, sitä iloa ei ole meille suotu. Nyt, tässä ja nyt lähetän sinulle voimapommin, tunnet sen viileänä tuulahduksena ympärilläsi :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedä niistä onnenlahjoista, koskaan ei taida olla hyvä missään. Voimapommi ei vielä ole ehtinyt perille, mutta odotan haavi valmiina.

      Poista
  6. Kiitos, nappasin tuosta keltaisesta mollukasta palasen.
    Tuulen (ja ehkä vesipisaroidenkin) mukana lähetän sinne pohjoisen viileää isnpistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti otit ison palan. Kiitos, meille saisi tulla vettäkin, ei yhtään haittaisi, lotina on oikein inspiroivaa.

      Poista
  7. Täältä tulee energiapallo, ota kiinni, hups! Eilen olin ihan vatsa kippurassa näyttelyn takia, mutta nyt kun taulut ovat Helsingissä, olen jo ihan hyvillä mielin. Enkä tarvitse enää niin paljoa energiaa, joten voin lähettä sinulle osan. Minulla on vaikeuksia päättää, kirjoitanko, kuvaanko, maalaanko??? Ota siis osa, niin saan rauhan :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos, nyt rupean oikein ahneeksi ja imen energiaasi varastoon, varmasti sinä selviät vähemmälläkin, vaikka tekisit kaikkea kolmea samaan aikaan. Menestystä näyttelyyn!

      Poista
  8. Meilläkin on vielä keskipäivällä kuumaa,jolloin itsekin olisin energiapallon tarpeessa,.Illalla sitten vain jotain 25 astetta,mikä on jo suuri helpotus elokuuhun verrattuna. Toivottavasti sitä viileetä tulee,sekä teille että meille!
    Ja että myös kirjasi tulevat sieltä tullista....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yöllä täälläkin ollaan samoissa lukemissa, ihan siedettävää, mutta täällä ei tähän aikaan vuodesta voi enää liikkua ulkona pimeän aikaan. Kirjoja odotan lähes yhtä innokkaasti kuin syksyäkin.

      Poista
  9. Ei kiitos!!!! Mulle alkaa niiiiiiin riittämään tämä puoli vuotta putkeen kestänyt helle. Meillä oli tänään +44 ja kosteusprosentti yli 60!! Ei vaan enää yhtään jaksaisi ja haluan jo syksyn!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinä olet ollut siellä koko kesän, apua! Täällä on puhallellut kuuma aavikkotuuli ja vuorilla on taas maastopaloja, kuivaa ja kuumaa siis joka suunnalta. Luulin jo selvinneeni kesästä, mutta ei näköjään, samaa luvassa ainakin vielä viikko.

      Poista
  10. Tuolle pallolle olisi kyllä käyttöä, samoin sille energiapallolle. Eli rohmuan itsekkäästi kaikki pallot, muah! ;D

    Itsekin odottelen erästä pakettia. Ei ole hajua, missä kiertelee, mutta eipä ole ainakaan täällä näkynyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jonkun ajatuspallosta pirskahti tänne sentään pilviä ja lämpökin vähän laski, painostava ilma tosin. Energiapallot ei vielä ole ehtineet perille, mutta jos sinä ne siellä välistä vedät niin turhaanpa odottelenkin :(((

      Poista
  11. Et kyllä lähetä koko palloa Elegialle Naapurisaarelle. Pistä se puoliksi, minulle toinen puoli ja Elegialle toinen. Meille riitää kyllä 20 astetta ihan hyvin. Ei olla niin kovin kuumaan totuttu.
    Ylimääräistä energiaa minulla ei juuri nyt ole sinulle antaa, mutta kunhan hana taas aukeaa, niin voin lähetää paluupostissa pari oikein vetistä ja märkää pilveä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elegia meinaa rohmuta kaikki pallot mennen tullen.. meidän pallosta varmasti riittää teille molemmille, se ei tänään näyttäytynytkään joten on varmaan jo matkalla sinne, odottelen niitä märkiä pilviä vastikkeeksi, tänäpäiset eivät jaksaneet sataa.

      Poista
  12. Upeita nuo hiekkaveistokset pääkuvassasi! Nyt vasta löysin tänne, kun olen keväästä asti ollut milloin täydellä, milloin lievällä nettipaastolla. Ottaisin kyllä tuon loistavan pallon tänne omalle reviirilleni vaikkapa kuukaudeksi porottamaan, jos vain kiinni saisin, mutta meillä on niin viikennyt, että ikävä kyllä talvi on tulossa, vaikka syksyä vielä vietetäänkin.

    Voimia ja intoa Sinulle sinne kaikkeen. Elämällä kuitenkin on puolensa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. siis on viilennyt, ei viikennyt, mitä se sitten lieneekään... Nytkin aamunlämpötila vain +7 astetta ja puolipilvistä. Ei kuitenkaan sada.

      Poista
    2. Itse kukin on ollut nettipaastolla enemmän tai vähemmän ja silloin tällöin, tekee välillä hyvää. Hiekkaveistokset näin tänä kesänä eka kerran livenä Lappeenrannassa, en olisi niin mahtaviksi uskonut, hienoja olivat.
      Elämällä on puolensa niin kuin säälläkin, jotain hyvää ja jotain huonoa, mutta sellainen viileä aurinko välillä kuulostaisi kivalta :)

      Poista
  13. Kiitos, otan mielelläni pallon vastaan. Olen viluinen villasukissakin paleltaa ja sataa, sataa, sataa
    Minulla ei ole valitettavasti mitään palloon laitettavaa, ellet halua maata sohvalla unelmoimssa aamusta iltaan, sen kyvyn omaan todella hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, minullakin taitaa olla tuo sohvafilosofinen kyky.. terveellistähän sekin, sanovat tietäjät.

      Poista
  14. Peikolta piäni lumipallo :) Ole hyvä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, peikko! Laitan sen pakastimeen ja sivelen silloin tällöin.

      Poista
  15. Kiitos kuumapallosta, mieluusti otan sen vastaan. Paluupostissa saat muutaman plusasteen kirpeää syysilmaa. Yöpakkasia myös. Lumia tässä jo odotellaan, joten hetkellinen kuuma-aalto passaisi oikein hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirpeää syysilmaa odotellessa, postin kulku tuntuu olevan kovin hidasta, mutta silmissäni näen jo tunturien ruskan.

      Poista
  16. Ei aina tarvitse olla toimelias tai luova, vaikka sellainen olotila ihanaa onkin. Minä toivon, että räkä- tai nuhapallot eivät tule sinne. Häädän niitä omasta kodistanikin pois.

    Lähetän sinulle kirkkaanpunaisen muovisen pallon, joka pomppii hyvin. En tiedä, onko siinä energiaa, mutta ehkä tulet siitä muuten vain iloiseksi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hui, räkä- ja nuhapallot, pois pois! Joskus sentään olisi kiva olla toimeliaskin.. mutta nyt piristyn, alan ainakin pomppia punaisen pallon perässä, koirulikin tuli kovin iloiseksi :)

      Poista
  17. Pienen pientä sateen ropsusta voi lähettää sinulle. En vielä paljon, kun sitä ei paljon vielä ole. Kevyehkön tuulen hipaisun voi lähettää. suuret terveiset voin lähettää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, vettä onkin hiljalleen ripeksinyt öisin, aurinkoa se ei vielä ole pysytynyt sammuttamaan.

      Poista
  18. Olin Suomessa kuukauden kesän alussa. Ymmärrän väsymyksesi. Minä en meinannut päästä päiväjarjestykseen kahteen kuukauteen. Veto pois täysin. Toivoa sis on sinullekin, kunhan vain aikasi haikailet. Koska vähän haikeatakin se oli jättää kaikki sinne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta tuo, ja mitä enemmän vanhenee sitä pidempi aika kuluu palautumisessa, kai se on sama haikailutaudin kuin normitautienkin kanssa. Kahden kuukauden Suomi-pötkön jälkeen minulta kuluu sitten varmaa neljä kuukautta..mutta toivoa jees.

      Poista
  19. Onpa kirkkaanhehkeät värit kuvassa, ainakin minun koneellani. Sitruunaa ja kirkasta sinistä. Oikein kauniit sävyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On ihan sitruunankeltaista aurinko, kyllä. Sitruunat tosin ovat vielä vihreitä, mutta kellastuminen on niillä toiveissa.

      Poista
  20. Ei kannata ottaa paineita näisä kirjoitteluista, kiva kun silloin tällöin kuullaan kuulumisia. Koetan ottaa kopin tuosta pallosta ja lähetän paluupostissa, ei Itellan, energiaa sinne roppakaupalla!

    t. Markka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos energiapallosta. Kyllä ne vaan toimivat, heti tuntuu olo paljon pirteämmältä kun näin moni on lähettänyt positiivisia ajatuksia.

      Poista