lauantai 16. maaliskuuta 2013

Kevättä ilmassa


Toiveikkaana olen odotellut kevättä saapuvaksi. Yleensä jo tammikuusta lähtien on vaihtelevasti lämpimiä kevätpäiviä nauttia parvekkeella iltapäiväkahveja. No tänä vuonna talvi on ollut jokapäiväinen, sadetta, sadetta, sadetta,  parvekkeella on tullut vain pikaisesti käytyä, pääasiassa rottajahdissa. Nyt niistä ei muuten enää ole jälkiä näkynyt, ollaan kai saatu myrkytettyä kaikki korttelin rotat tai sitten ovat ottaneet opikseen.
Talvesta on seonnut myös villi joulutähti, joka vasta nyt alkaa antaa elon merkkejä. Mitä nyt pari kuukautta myöhässä.

Ensimmäiset aurinkoiset päivät saivat luumupuunkin kukkimaan. Maaliskuun alussa se yleensä aloittaa ja siitä muistan, että sen kukinta-aikaan voi sään puolesta odottaa mitä tahansa. Pari hellepäivää ja kesäpaniikki iskee. Sen verran olen oppinut, että en enää ala kiiruulla pestä ja pakata talvivaatteita piiloon. 


Seuraavana päivänä nimittäin voikin sitten jo kevät orastaa lumihangessa. Tämä yllätti perjantain luontoretkellä, torstain myrskyn rippeitä. Olin kyllä varautunut toppatakilla, mutta eipä sekään enää riittänyt. Tuuli oli jäätävä ja koleus sai luutkin kalisemaan, asteita neljä. Kukaan ei ollut tarjentunut tehdä edes lumiukkoa tien viereen.


Tänään näyttikin sitten jo näin siniseltä. 15 astetta ja aprikoosipuu viritteli nuppujaan auringonpaisteessa. Huomiseksi on luvassa 26. Valmistellaan kai jo keskiviikon kevätpäiväntasausta varten. Tämä olisi minulle se oikea kevät, aurinkoisia ja sateisia päiviä sopivasti vuoroon, ei kuitenkaan liian kuuma. Olisi vaan pitänyt alkaa jo paljon aikaisemmin.
Kevään odotusta teillekin!

32 kommenttia:

  1. Hyvällä mallilla kevät näyttää siellä olevan, siis näin kaukaa katsoen. Onkohan Telluksemme akseli jotenkin heilahtanut, kun poikkeamat keskiarvoista näkyvät tänä vuonna olevan enemmän sääntö kuin poikkeus?

    Onko tuo keväänkeltainen kukka mukulaleinikki?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se mukulaleinikki, mistä lie eksynyt puutarhaani. Nekin yleensä kukkivat jo helmikuussa. Nyt on ollut sen verran kylmää pitkään ettei luontokaan vielä ole ymmärtänyt kevään kulkua.

      Poista
  2. Lumihiutaleet ja raakalaismainen tuuli ovat kevättä tuomassa tännekin, aurinkoa näkee harvemmin. Jospa se vielä tästä iloksi muuttuu...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan varmasti iloksi muuttuu, pelkään vaan aina että iloa riittää liian vähän aikaa kun jo alkavat helteet kiusata. Tosi raaka tuuli muuten olikin, pitääkin toivoa lämmintä teille, sieltä ne tuulet tänne kuitenkin useimmiten tulee.

      Poista
  3. Ihana tuo villi joulutähti! Ei se ole niin allakasta kiinni se kukkiminen näköjään.

    Luumupuun kukat ovat myös kauniita, mutta tuo lumikasa ei enää silmää miellytä. Tuota lajia on saanut tänä talvena ihan tarpeeksi ja pitkään.

    Aurinkoista kevään etenemistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eivät katso kukat allakkaan, ei pitäisi itsekään, ihan turhaa se. Täällä vaan alkaa aina keväällä panikoida kesän tulosta, vähän kuin Suomessa sen loppumisesta.

      Poista
  4. Minä olin ehtinyt viedä talvikengät kellariin, mutta kyllä ne piti hakea taas sieltä takaisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahha, et ole vieläkään oppinut! Jos meillä käy näin niin miten ihmeessä te siltä välttyisitte!

      Poista
  5. Näitä ilmaston lämpenemisiä täälläkin olemme ihmetelleet. Talvi on ollut kylmä, kylmin 25 vuoteen, sanoo suomalainen talviasukas.
    Nyt oli kolme aurinkoista päivää peräkkäin, mutta tuuli on purevan kylmää. Toppaliivin olen joutunut hankkimaan.
    Kotona meilläkin on maassa mukulaleinikin sipuleita. Keväällä se kukkii ja sitten katoaa jo kesäksi pois.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo vuosimäärä pitää varmaan paikkansa, tosi pitkään on ollut lämpimiä talvia, vasta viime vuosina on kylmennyt koko ajan siihen mitä muistan 70-luvulta täällä.
      Totta, mukulaleinikki on kevään kukka, täällä normaalisti on pitkä kevät ja kukkii siis aika kauan.

      Poista
  6. Vaikka kuinka yritän komentaa itseäni, niin pieni kateuden siemen tahtoo vain itää sisuksissani. Meillä metri lunta ja teillä luumupuut kukkii. Huh sentään :-o
    Siltikin, kivaa kevättä ja runsaita satoja syksylle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, no ei ole ikävä sitä metristä hankea eikä varsinkaan lopputalvea, joka venyy ja venyy. Täällä sen vastapainona kituutellaan kuuma ja kuiva kesä, ei ole sitäkään ikävä, kevättä sen puoleen saisi riittää koko vuoden.

      Poista
  7. Oi ihanaa, siellä kevät jo pitkällä...täällä lunta ja lunta...no, kyllä päivisin aurinko lämmittää ja eteläisiltä rinteiltä lumi on jo vahan sulanut...:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täkäläisittäin ajatellen kevät on myöhäinen, tai ehkä sitä vain tottui lämpimiin talviin niin että nämä normiviileät tuntuvat ikuisilta, vettä on ainakin satanut yli normaalin.

      Poista
  8. Aaaah, ihanaa! Aprikoosikin kohta kukkii! On se herkullista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulin että aprikoosipuu olisi vallan kuollut kun oli niin huonovointinen viime vuonna, mutta näkyy se piristyvän pikku hiljaa, toivottavasti tulee hedelmiäkin, pölyttäjiä ei pahemmin vielä ole näkynyt.

      Poista
  9. Meillä on vielä pitkä matka siihen, mitä teillä siellä on.
    Mutta sitten kuitenkin se tulee ihan yhtäkkiä, kun sen aika on.Meinaan sekevät, hi!
    Hyvää kevättä sinne ja ihania aprikoosin kukkia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänne tulee kevät niin pikku hiljaa ettei sitä oikeastaan huomaakaan, ei ole sellaista pikaista väkevää purskahdusta kuin siellä. Kesä kyllä tulee yhdessä päivässä ja sitten valitetaankin kuumuutta :)

      Poista
  10. Siellä on jo kevät pitkällä ja kukkivia on yllin kyllin. Jos 26 astetta sää antaa on jo kesä ihan ovella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi ei tuo 26 ole vielä pysyvä lämpötila, kunhan pysyttäisiin 20 tietämillä ja aurinkoa, pliis, niin se olisi ihanteellista.

      Poista
  11. Meillä on näköjään ihan eri toiveet;minä haluan talven jatkuvan;D Tänään kuitenkin oli takuulla viimeinen talvinen päivä ja aamu alkoi 17 asteella mutta myöhemmin meni 20 yli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En minä kesää kaipaa, mutta ne aurinkoiset kevätpäivät kaiken sateen jälkeen olisi kiva saada, siis ne 20 ja vähän alle astetta. Että tarkenisi istuskella parvekkeella.

      Poista
  12. Kukkasilla on omat aikataulunsa, kukkivat silloin, kun huvittaa, mutta kyllä puutarhapuiden kukkaloisto yleensä kevättä tietää.
    Täällä ei olla vielä kevään lumoissa, yöpakkaset järjestään yli -30 ja päivälläkin -10 reippammalla puolella ja lumen määrä noin 1 metri.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua! Ei parhaassa mielikuvituksessakaan osaa kuvitella kevättä noissa lukemissa. Minä valitan vaan jatkuvista sateista..kevät on meillä kuin Suomen kesä, lyhyt, joten sen toivoisi olevan myös sopivan lämmin ja ennen kaikkea suht kuiva. Tänään oli sentään jo lämmin, mutta eikös vaan siltikin satanut.

      Poista
  13. Ihanaa, hedelmäpuut kukkivat jo siellä! Ihania nuo kuvasi! Tännekin kevät on tulossa. Auringonpaiste sulattaa iltapäivisin lumikasoja teiden varsilla, vaikka aamuisin on mittarissa ollut lähelle kahtakymmentä astetta pakkasta.

    VastaaPoista
  14. Minulle aivan loistava lämpötila 20, mutta plussan puolella kiitos! Miten äkkiä sitä ihminen unohtaakin, tuntuu kuin jouluisesta pikavisiitistäni Suomen pakkasissa olisi jo monta vuotta. Tälle viikolle on tänne luvassa aika ihanteellista kevättä, vihdoinkin. Ehkä tekin joskus pääsette eroon niistä kinoksistanne..

    VastaaPoista
  15. Lämpötilat kuulostavat siellä tällä hetkellä aika kivoilta. Täällä on jo aivan liian kuuma minun makuuni (36/23), ja viime yönä oli ilmastointi ensimmäistä kertaa käytössä. Märät pyyhkeet ja sen semmoiset oli kokeiltu jo, mutta sain niskasäryn siitä märästä pyyhkeestä.

    Miten muuten kävi, bongasitko talven aikan yhtään lumiukkoa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kääk, 36! Juuri siksi minä tästä keväästä vaahtoankin kun ne parikymmentä plussaa olis ihan riittävät vaikka koko vuodeksi.
      Bongasin lumiukon vastaantulevan auton nokkapellillä, kuvasta tuli huono, mutta taidan sen silti liittää vuoden lumiukko -kokoelmaani, kun ei parempaakaan osunut eteen :)

      Poista
  16. Noin 40 astetta lämpötilaero, täällä aamuisin parissakymmenessä huitelee pakkasmittari. Aurinko sentään paistaa ja jopa lämmittää mutta sitten taas tuulee. Ei ole lämmin tuuli ei!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aikamoinen ero, täytyy myöntää.. maistoin sitä miinusta Suomen keikallani, ei kiitos enää, valitsen nämä meidän plussat vaikka sitten märkänäkin,paitsi 40 asteen kesähelteet voisin kyllä vaihtaa miinuksiin sitten kun tulevat ajankohtaisiksi.

      Poista
  17. Kevättä on rinnassa on Kuvittelijallakin, vaikka pihassa on metriset kinokset lunta ja ulkona puhaltaa tuuli joka on viedä hiuksetkin mukanaan.

    Kukkisipa täälläkin aprikoosi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Välillä alkaa epäilyttää kevät täälläkin, nytkin taas kaatosade. Kyllä sielläkin kuulemma kylmään jalostettuja aprikoosipuita kasvaa, tuskin sentään vielä lumen keskellä kukkivat :)

      Poista