Päijänteen rannoilla- osa 1

 

Jee, nyt se taas tuli, tilaisuus päästä paikkoihin, joissa en ole ennen käynyt!  Ihan suksilla ei tarvinnut lähteä, vaikka pari kylmempää päivää osuikin kohdalle, vaan ystäväni avasi Mitsunsa ovet ja ei kun matkaan. Kuvasta jo ainakin Lepis tietää mikä oli eka kohde, hän se on jättänytkin tämän siemenen  kaivertamaan aivojani.

 

Joutsahan se! Joutsan Teboililta saa muuten mahdottoman hyviä korvapuusteja. Kannattaa tankata itsensä ennen kuin lähtee tarpomaan Haihatuksen taidekeskuksen peltoja ja galleriaa. Siellä oli meneillään näyttely Muu maa, avoinna 4.8. asti,  pääasiassa ITE-taidetta. Wikipedia selittää sen uudelleenartikuloiduksi kansantaiteeksi. Mielikuvituksen ja luovuuden räiskettä ainakin, inspiroivaa kaikin puolin.

Saara Vallineva. Paratiisi

 Löytyykö kotoa tarpeettomia palapelejä? Ei kannata heittää roskiin, palasista voi taiteilla vaikka mitä.

Johanna Juvonen & Biagio Rosa. Mielikuvituksen hedelmiä

 Oi, granaattiomenankaan kuoria ei kannata heittää pois!  Syksyn satoa ja mielikuvituksen lentoa odotellen...

Mauri Korhonen. Ilkeän noidan talo

Tämä näkkileipäarkkitehtuuri muistutti hämmästyttävästi Annaban  keskeneräistä rakennuskantaa. Ilkeitä noitiakin löytyisi.
Ja jos en väärin muista, niin seuraavat huippuhulvattomat taulut ovat myös Korhosen käsialaa sarjasta Vanha merimies muistelee :

Rio de Janeiron favelat

Silta Kioton keisarillisessa puutarhassa

Sarjassa oli vielä taulut The Red Eiffel ja Sidneyn oopperatalo. Uskomatonta mitä kaikkea vanhoilla rintsikoillakin voi ilmaista! Haihatuksessa olisi saanut kulumaan aikaa vaikka kuinka. Joltisen sitä kuluikin, vaan etiäpäin oli kiire. 

 Kärkistensillan pylonissa kiipeili alaston mies. Onneksi ei ihan autoilijan silmän korkeudella, siinä olisi huomio saattanut herpaantua liikenteestä. Se onkin tarkoitettu lähinnä vesilläliikkujien silmille, mutta utelias kävelijäkin voi sen sillalta kurkata, veistos siis on kyseessä. Seppo Uuranmäen teos Poikittain

Matkan historiallinen osuus tuli suoritettua Luhangan Tammijärven mäkitupalaismuseossa. Siellä voi tutustua suomalaiseen elinympäristöön aina 1700-luvulta lähtien.  Varsinkin sen ajan tavaroista kiinnostuneille mielenkiintoinen kohde. Tekee terää pudottautua nykyasunnosta tuon aikaiseen tupaan ja kuvitella itsensä keskitalvella vällyihin kiedottuna uunin kupeeseen. Huh.

Minä pidän yleensä kenkäni hamaan loppuun, mutta ihan näin loppuun ei vielä ole tarvinnut.

 

 Matkamme määränpää Korpilahdella osoittautui oikein unelmapaikaksi. Kallioita, kiviä, ihania kiviä...

 

 Päijänne loiski laiskasti rantakivikkoon ja järvelle kaikui iloisten rouvien laulantaa.. männikkömetsät ja rantojen raidat.. Keski-Suomessahan oltiin.

 Hiekkaranta rohkeille uimareille... ei siis minulle, sattui ne kylmät päivät kohdalle ja minullehan kelpaa vain numerot 23:sta  alkaen.

 Espanjalaista linssikeittoa terassilla ilta-auringon paisteessa, njam! Aidoilla espanjalaisilla makkaroilla höystettynä. No,  tuo musta verimakkara vaatii minulta vähän lisää totuttelua..

 Nälkäiset sorsatkin halusivat osingoille. Emolla oli 9 pikkuista, joten lisäruokinta tulikin tarpeeseen.
. 

Odotettiin yön pimenemistä, että saataisiin kuva kuunsillasta. Hämärsihän se lopulta vähän. Keskiyön kuutamo ja mummot haamuilemassa männikössä. Mahtavaa!
Suuret kiitokset Ritvalle, joka minut tästä ihanuudesta kutsui nauttimaan!

Paluumatkasta tuleekin sitten toinen postaus, kunhan ehdin sen tehdä, toivottavasti ennen kuin korpi taas kutsuu netittömään tilaansa.

Paluu menneisyyteen

Kiitoksia mukavista lomatoivotuksista! Reippaasti loma on lähtenytkin käyntiin, läppäriä en ole paljon ehtinyt katsella ja nyt sen avaaminenkin saa jo leukapielet repeämään haukotuksista. Aika ihmeellistä, mutta aikansa kullekin touhulle, niin kai se menee.
Ja mitä tässä sitten on tullut puuhailtua. Ihan ensimmäiseksi retki  lapsuuden maisemiin. Tiedättekös muuten missä järjestetään letkunheiton MM-kisat?  Olivat menneet ohi ennen kuin ehdin mukaan, mutta Letkun kylässähän ne tietenkin kisataan. Ennätys miesten sarjassa on  raapaisun yli 17 metriä, että taitolaji sekin.

 Letku on virkeä kylä, 380 vakiasukasta, lähes 300 kesämökkiä. Entinen kansakoulunikin vuodelta 1903 on vielä pystyssä ja toimiva. Tosin vain ala-asteena enää, oppilaita yhteensä 24. Kummasti on myös pihan kalliot kutistuneet - niin pelottavan suuria kuin ne silloin olivatkin!

Sama kutistumisprosessi on tapahtunut entisen kotipihanikin kallioille. Olemme asuneet niin monessa talossa, että muistini on tallentanut tärkeyslokeroon vain niiden lähellä olevat kalliot, jokaisella talolla oli omansa ja niihin liittyvät useimmat lapsuudenmuistoni. Sieltä kai olen ammentanut rakkauteni kiviinkin.

Kylä on onnistunut pitämään myös täyden palvelun kyläkauppansa muuttamalla sen osuuskunnaksi, johon halukkaat saivat osallistua 500 euron satsauksella. Hieno juttu! Muuten olisikin kauppareissut pidentyneet kymmeniin kilometreihin.

Koska menneisyydessä käytiin, niin tottakai piti käydä katsomassa paikallisen Härkätien kesäteatterin esittämä samalle ajalle sopivasti osuva esitys Jööttiporin Jorman paluu.  60-luvun Saabikin oli löytynyt Jorman alle, tietysti kun Göteborgin keksitehtaalta tuli kotikylässään käymään. Näytelmään sisältyi yleisön ruokinta ajan mukaan eli annos uusia perunoita ja silliä, sitähän siihen aikaan kesäisin eniten syötiin.

 Menneisyydestä pulpahdin hyvin nopeasti nykyisyyteen, kun vastassa oli vallan merkillisiä otuksia.
Hyvin näiden hyökkäykseltä sentään selvisin enkä itsekään tykittänyt ketään avaruuteen. Kilttejä olivat.

Helsingissä piipahdin vain pikaisesti, monta paikkaa käyntilistalla on siellä vielä käymättä.
Ehdittiin sentään käydä patsastelemassa Eiran rannassa ja kaffella Caruselissa.

Ei mikään helppo harrastus tämä patsastelukaan. Nämä tyypit katselevat merelle ja teoksen nimi on Onni, tekijä Rafael Saifulin. Jos ette itse jaksa hankkia onneanne rantakalliolla istuen niin nämä sijaisistujat voi hankkia rantaansa hintaan 98 000 euroa. Keskimmäinen ei kuulu kauppaan.

Seuraavaksi alan lajitella kuvia Keski-Suomen lenkiltäni, siitä sitten seuraavaksi. 
Yritän toki vierailla blogeissannekin, aina kun aikaa riittää tai silmät ei lurpsahda kiinni...

Täällä ollaan taas

 

 Vanhalla nokialaisella näpätty kuva ohi kulkeissa. Entinen suomalainen simkorttini ei sopinut uuteen vempaimeeni, mutta onneksi jokaisen nurkista tuntuu vielä löytyvän näitä muille kelpaamattomia mummokapuloita tilalle, ei tarvitse lähteä mitään uusimaan.  Vanhassa vara ihan paras onkin.

Täällä sitä siis kuunnellaan hiljaisuutta. Eka yönä muistui mieleen entinen vuokra-asuntoni. Siellä joka yö klo 1 yläkerran asukas aloitti yöjuoksun, tumps tumps tumps, edes takas ja välillä muutama hyppyaskelkin. Kumma tapa hölkätä kotonaan yösydännä.

No nyt tyttären asunnossa korva tyynyä vasten alkoi yön hiljaisuudessa kuulua sama ääni

 alakerrasta. On se nyt kumma, eikö ihmiset enää vaivaudu edes ulos kävelemään. Tumps tumps tumps mutta ilman hyppyjä. Ihan tuudittavan tasainen ääni kylläkin. Jonkin aikaa höristeltyäni tajusin, että tällä kertaa kuuntelinkin omia sydämenlyöntejäni. Joopa. Että hiljaista on. Kaupungissakin.

Mitähän ollenkaan maalla. Huomenna lähden kokeilemaan mahtaako veren kohina ylittää kosken pauhun. Sivistyksen pariin palaan ensi viikolla, jolloin huostaani uskotaan pari lapsenlasta. Näin se taas lähtee loma pyörimään. Tietokone jää nyt pieneen lepotilaan, mutta palailemisiin!

Olenko vai enkö ole..

  

Juu, vielä täällä! Nettiyhteys seonnut hukkateille, mutta katkostakin näköjään selviää hengissä.  Itse asiassa tekee ihan hyvää olla tuijottamatta ruutua päivät läpeensä. Tämä porttimme pielessä seisova muinaisjäänne on siis taas kerran toimiva.Kuulemma vain muutaman päivän, kun ovat uusimassa kaapeleita, mutta jotain sekin.

Mitähän sitä sitten on tullut tehtyä tänä aikana.. ainakin poltettu juhannuskokko. 

 

Siinä paloi mukavasti kaikki kuivunut puutarhajäte. Se on kesä nyt ja kuivuminen hyvässä vauhdissa. Kesä tahtoo sanoa myös loma ja kolonisaatio. Taloamme on piirittänyt jo jonkin aikaa villien intiaanien joukko.

Muutaman sain otettua kiinnikin..

Iiik, apua, olen täällä piilossa, ei kai ne vaan tänne tule..

Mösjöö on ollut kokoamassa itselleen uutta lelua. Myi siis sen oikeasti uuden automme (johan sillä melkein vuosi ajettiinkin) ja osti 15 vuotta vanhan Opelin romun. Myönnän, nyt uudelleen koottuna todella erinomainen vuoristoauto ja kunnon tilat koirillekin.

 Ai, no minusta tämä kyllä näyttää rankkuriautolta.. eihän tässä ole edes viilennintä, saisko kattoikkunan auki, kiitos.

 

 Onneksi matkan varrelta löytyy vielä näitä lähteensilmiä vilvoitteluun. Mikä juoma-allas? Kylpyammehan tämä, vähän pieni tosin..

Viikonloppuna oli aihetta juhlaankin. Jippii jippii jippii! Nyt vihdoinkin tauko virastoissa juoksemiseen ja 10 vuoden oleskelulupa kädessä! Skool!  Terkkuja naapurimaahan, ollaanko edes jossain asiassa teitä edellä!  

Tämä taskussa lähdenkin viikon päästä Suomeen lomailemaan!
Siihen asti nauttikaa kesästä tekin!