maanantai 31. maaliskuuta 2014

Kesäaikaan on siirrytty


Sen huomaa jo villiintyneistä peltokehäkukistakin. Ihanan vihreä tupas puutarhassani rikkaruohojen kera. Eihän näitä tohdi pois siivota, tukevat toinen toisiaan.



Amaryllikset kukkivat. Vierailevat lapsukaiset katkaisivat niistä nupuillaan olevat varret, mutta hyvin nuo näyttävät aukeavan pelkän vedenkin voimalla. Punaiset parvekeryllikset sentään säilyivät ruukuissaan.



 Kesäaikaan on siirtynyt myös paikallinen poliisi. Saatiin jokin aika sitten sakot tässä rantakadulla. Kadulle on ilmestynyt ohituksen kieltävä valkoinen viiva, näkeehän sen nyt sokeakin, pimeälläkin, vaikka uutta kesämaalia ei ole vielä päälle ehditty laittaakaan.  Kävin kuvaamassa saman paikan päivänvalossa. Toki se hyvin näkyy, jatkuva viiva, selvästi...

Tänä aamuna tuli toiset sakot kotikadulla. Ovat laittaneet kielletyn ajosuunnan merkin kadun toiseen päähän. Sitä on vaikea havaita, kun lähtee matkaan kadun keskivaiheilta. Poliisilla on ilmeisesti tarve kartuttaa kesälomakassaansa.
Sakot tarkoittaa täällä sitä, että poliisi takavarikoi ajokortin ja rekisteriotteen, ne voi sitten myöhemmin hakea takaisin asianomaisesta poliisipiiristä maksamalla tietyn summan (pärstäkertoimen mukaan). Kovin kaukaa kotoa ei kannata sakkoja haalia.


Tässä kohden ei saatu sakkoja. Kesä ei ollut vielä edennyt tarpeeksi pitkälle.

Meillähän ei siirrellä kelloja suuntaan eikä toiseen, mutta joudutaan sopeutumaan muiden siirtelyihin. Iltavapaani lyheni tunnilla, kun telkkari alkaa syytää iltaohjelmaa (=seuraamiani sarjoja) jo kahdeksalta, ne ranskalaiset kanavat siis. Aikaero Suomeenkin kasvoi kahdeksi tunniksi.  Ei sillä, että siitä mitään haittaa olisi, kunhan sen muistaa puhelimeen tarttuessaan.

Joka kevät tulee myös yksi vuosi lisää algerialaiseen historiaani. Jessus, nyt tuli pyöreät 40!  Niihin mahtuu monenlaista eloa ja kaikenlaista poliittista ilmapiiriä. Ratkaisevat hetket taas huhtikuussa käsillä. Uutta kymmentä (ja pressaa)  ja sen seurauksia odotellen:
Kippis teillekin! 


30 kommenttia:

  1. No ei noita todellakaan voi kitkeä pois, kun ovat niin kauniit. Juu ihan selvä viiva. Näkeehän sen sokeakin otsallaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakin on vihreää puutarhassa :)
      Juu, näkyy se, varsinkin pimeällä oikein hyvin :D

      Poista
  2. 40 vuotta, se on paljon se!

    Kesäajalta näyttää kyllä kuvissasi, ihanan vehreää.

    On kyllä niin valkea viiva, että ihan silmiä häikäisee!

    VastaaPoista
  3. On se paljon, melkein liian paljon..
    Eikä muuten ole häikäisevä viiva mistään kohden poikki ei :D

    VastaaPoista
  4. Meillä siirryttiin kesäaikaan torstain ja perjantain välisenä yönä ja heräsin klo 5 eikun klo kuudelta...
    Ihanasti kukkivat teillä nuo kukat.Meillä samat kukat kukkivat myös ,vähän joka puolella,mutta kun ei sadetta tullutkaan vaikka luvattiin niin eivät kyllä kauan kestä.,Tänään hieman suutuin kun meidän ja seuravaan talon ruohopläntistä ajettiin kaikki kauniit keltaiset luonnonkukat pois.
    Olet sinä jo aika kauan ollut tuolla Algeriassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä on ollut todella vaihteleva sää, pari aurinkoista päivä ja taas sadetta, auringossa päästään pariin kymppiin, muuten lähes talvista viileyttä ilmassa. Kukkia on kiva katsella edes sen vähän aikaa kun kestävät.
      Kauan olen täällä ollut, mutta juuria en ole kasvattanut :)

      Poista
  5. Keväiseltä näyttää, summertime alkoi täälläkin. Ja tämä omituinen maaliskuu ja talvi on loppumassa joten räntäsateita odotellessa:) Ompa Sinulla tovi siellä jo vierähtänytkin, kyllä 40 vuoteen mahtuu kaikenlaista ja Algeria vaikuttaa aina niin eksoottiselta. Täällä Kaakonkulmalla tulee kuulosteltua vain tuon veli Venäjän touhuja, linnuntietä on suunnilleen 70 kilsaa tuohon rajalle. Taloudellisesti tilanne ehkä vaikuttaa eniten, samoin kuin tulevaan ydinvoimalaprojektiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai sinulla on melkein saman verran rajalle kuin meiltäkin, eri maa tosin, meillä vaan tuo piskuinen Tunisia onneksi, muut rajat olisivatkin vähän arvoituksellisia, varsinkin Marokon vastainen.
      Olet siellä sitten vähän kuin eturintamalla, jos hulluus tästä vielä leviää, toivotaan ettei. Talous tietty kärsii, onhan se naapuri tärkeä kauppakumppani, ja kun ei siellä nyt muutenkaan niin perin loistavasti näytä talousasiat sujuvan. Mutta missähän muuallakaan nykyään, paitsi ehkä Kiinassa.

      Poista
  6. 40 vuotta, onnea pitkasta urasta siella! siihen mahtuu varmasti yhta jos toista. Meilla pain poliittinen ilmapiiri on sekava, odotellaan mita tuleman pitaa. Vai on siina keskiviiva, kylla saa ihan tihrustaa etta huomaa, kaikkea ne poliisit keksii...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vuosiin tosiaan mahtuu kaikenlaista eikä nytkään maan tilanne mitenkään seesteiseltä näytä, samanlaista liikehdintää näkyy olevan silläkin suunnalla. Minähän olen täältä jo kerran lähtenytkin sotaa pakoon, lapset jäi sille tielle, itse palasin takaisin. Ei elämässä aina voi pysyvyyteen luottaa, Suomessakaan, mutta jos on valinnanvaraa, niin yleensä valitsee sen lapsille turvallisemman vaihtoehdon. Toivottavasti tilanteet ei nyt kuitenkaan riistäydy kokonaan käsistä ja saatte pitää kotinne ja kotimaanne.

      Poista
  7. Keväinen kukkaloisto siellä näkyy jo olevan. Täälläkin olemme kesäajassa, vaikka edes termistä kevättä ei ole "julistettu" ja säätiedoissa puhutaan normaalista talvikelistä teillä. Kun näitä kuuntelee, ei oikein tiedä mikä vuodenaika oikein onkaan menossa. Pakkasta on nytkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika omituinen vuosi säällisesti ollut vähän joka puolella. Siellä varmaan on heitetty arpaa moneen otteeseen kesä- ja talvirenkaiden välillä, onneksi ei sitä tarvitse täällä miettiä, sen verran kesä on aina.

      Poista
  8. Aika jännät liikennesäännöt teillä, ei käy aika pitkäksi, kun aina on vaihtelua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, ei koskaan tiedä minkä rikkeen on mahtanut tehdä..

      Poista
  9. Onneksi olen täällä, korttini olisi noiden viivojen ja merkkien takia jatkuvasti katkolla. Tai tarvitsisin uudet lasit. Onneksi sinulla on kesäkukat, ne lohduttavat iloisen keltaisina. Olen tullut ikään jossa täkäläiset voikukat edustavat minulle pieniä aurinkoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi on oma korttini jo mennyt vanhaksi, ei täällä auta lasitkaan.
      Kehäkukat mnelkein vastaa täällä voikukkia, antaa kaikkien kukkien kukkia, ei minun hoivissani paremmat lajit viihdykään :)

      Poista
  10. Onpa siellä poliisi kovin innokas ja etuajassa, ei näykynyt valkoista viivaa. Tosin poliisin kanssa on turha väitellä, hän on aina oikeassa.
    Voi että siellä jo vihertää ja kukkii

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Väittelemällä voi vain vaikeuttaa papereittensa takaisin saantia, niin se vaan on, tai sitten pitää luoda sopivia suhteita.
      Täällä alkaa juuri nyt paras kukinta-aika, ei se kauaa kestää, mutta vuoron perään sentään jotain kesäkuuhun asti.

      Poista
  11. Sinulla se kukkii muukin kuin peltokehäkukka. Käy niittämässä taulu näkyviin, kunhan se peittyy poliisin mieleiseksi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika nuivasti on viime aikoina kukkinut :) Niittämisessä onkin ideaa... mutta mahtaako siitä sitten tulla peräti pidätetyksi, jos nyrhii valtion ruohoja, tai väittävät vielä että olen merkkiä tuhrinutkin..

      Poista
  12. Ihanan kesäinen ja rehevä kehäkukkapenkkisi, älä vain koske, äläkä päästä vieraita lapsia liian lähelle.
    Liikenteessä täytyy olla silmät auki ja joskus kolmaskin silmä, ei sitä muuten pärjää.
    Onnea tasavuosikymmenille :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä tuota penkkiä enää voi kitkeäkään, ovat kasvaneet niin pitkiksi, että kaatuvat jos tuet pois repii. Vihreys se on tärkeintä!
      Juu, se kolmas silmä on erinomaisen tarpeellinen, omani taitaa olla umpeen muurautunut.
      Kiitos kiitos, vielä sinnitellään :)

      Poista
  13. Monta ja monenlaista kesää oletkin jo ehtinyt Algeriassa nähdä. Lisää jännitystä luvassa jo tässä kuussa.
    Ah, ne tarkkasilmäiset viskaalit, poliisit, tullimiehet ja mitä niitä nyt onkaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jännitys senkun tihenee... heh, ihan kuin täällä jotain positiivisia muutoksia saataisiin aikaan uhoamisesta huolimatta.
      Noilla mainitsemillasi virkamiehillä on oikein skannersilmät, on se nähty, vaikka ei paljon muuta nähdäkään.

      Poista
  14. Eipä meilläkään siirretä kelloa, mutta nyt on enää kuusi tuntia aikaeroa Suomeen. Jos nyt oikein laskin. Tokio sinänsä on vähän väärällä aikavyöhykkeellä kun kesällä nousee aurinko ennen neljää ja kuuden-seitsemän välissä illalla on jo pilkkopimeä. Helposti voisi siirtää yhden tunnin eteenpäin, tai kaksikin.

    VastaaPoista
  15. Onpa hassu päivän pituus siellä, mahtavatko olla kaikki aamuvirkkuja. Täällä riittää nyt valoa kuudesta seitsemään, minun puolestani voisi ihan hyviä siirtyä tunnilla eteenpäin. Tosin ei sitä aurinkoakaan kyllä kesällä kaipaa yhtään enempää lämmittämään..

    VastaaPoista
  16. Voi mikä ihana kukkaketo! Mun lempparikukkiani ovat kehä- ja auringonkukat! Melkoista sukkulointia sielläpäin erilaisten asioiden välillä. Pitää kyllä aivotoiminnan toiminnassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika villiä eloa niin kukkasilla kuin ihmisillä :)

      Poista
  17. Peikko on varmaan tullut vähän sokeaksi, kun se ei nähnyt mitään valkoista viivaa siinä kuvassa. Mutta se uskoo kyllä varsinkin jos poliisi niin sanoo. Siellä on kesä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olenkin aina kuvitellut, että peikot näkevät paremmin pimeässä, päiväsaikaan kirkkaus sokaisee muutkin kuin peikot. Ei ole oikea kesä vielä onneksi, kevät kevät!

      Poista