torstai 8. toukokuuta 2014

Hei, täällähän tapahtuu!

Jestas, niin blogissa kuin tuppulassakin! Tuli sukulaisvieraita pääkaupungista, joten oli pakko kiskoa itsensä hiljaisuudesta irti ja lähteä katsomaan esplanadille asti mitä ulkomaailmassa tapahtuu.

Tästä saisi salakuvaaja sakot, kun on kuvannut poliisisetiä virantoimituksessa. Miksi niitä olikin niin paljon..
No tietenkin, toritapahtuman avajaisissa oli käynnillä kaikki pitäjän korkeimmat herrat, pitihän niiden selusta turvata.  Samaan suuntaan ei sitten muilla ollutkaan asiaa.

Paikallinen bändi antamassa rytmiä paikallisin soittimin: bendir, tarbuka.. oikeanpuoleinen puhaltelee beduiinien säkkipilliin. Jos joku haluaa tietää miltä se kuulostaa, niin klik täältä esimerkki. 

 Niin ja tapahtuma oli tietenkin Floralia, kukkaistori, tai puutarhamessut, miten vaan. Jotain viherrystäkin siis oli sekaan osunut..


Ei mitään kovin erityistä ollut tarjolla. Nuo kiemuraiset bonzait olisin kyllä huolinut. 

 Kaktuksia sinisen katon alla.

Pikkumies selvästikin vikittelee pikkuprinsessaa... 

 Tämän tyylikkään papan punaisesta kojusta löytyi mielenkiintoisia menneen ajan tavaroita. Uh, kännykkäni ei näköjään tykkää yhtään punaisesta katosta.

 Paikallinen virsu. Tuohen puutteessa kaislasta.Nätisti osasivat punoa.

Tällä vempaimelle karstataan ja kammataan lampaanvillaa, vieläkin käytössä maaseudulla.





Jee! Ihan oikeaa tuuheaa nurmikkoa, vau! Lempinurkkaukseni. Tällaista en ole täällä missään ennen nähnyt. Mahtaisko tuo kestää kesän yli... Heti paikalla olisin kyllä ostanut lastillisen, mutta pitäisi ensin kuoria puutarhani rikkaruohoista. 


Siis näistä. Rikkaruohoja riittää jo seipäälle asti. Pitäisköhän palkata puutarhuri..






24 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Niinpä taisi, kun ei löytynyt roskapostistakaan, siellä mainostettiin vain sivukaupalla anabolisia steroideja :)

      Poista
  2. Kaunis tuo kaislakenkä.

    Kaktuksista tykkään.

    Hyvä, että saat vieraita niin tulee ulkoilutettua myös kameraa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuolla oli niin paljon poliiseja, että varkaat tuskin uskalsivat tulla paikalle. Onneksi otin kännykän mukaan, sillä vieraani ehti eksyäkin kaupungin sokkeloihin :)

      Poista
  3. Minäkin tykkäsin kaktuksista. Kaislapunonta on varmaan yleistä siellä, siitähän saa kivoja rasioita.
    Toritapahtumat ovat vähän samanlaisia kaikkialla vain ihmiset ja pukeutuminen on erilaista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, ei mitään uutta näissä tapahtumissa, mutta olihan se kiva nähdä mitä uutta ovat onnistuneet kasvattamaan täällä - kuten nurmikkoa :) Kaislapunontaa olisi kiva oppia, harmi ettei täällä missään opeteta mitään.

      Poista
  4. Olipas kiva lukea taas kuulumisia! Tiirasin kaikki kuvat oikein tarkkaan. Ja kuvittelin mielessäni mitä ois käynyt, jos joku noista poliiseista olisi kääntänyt selkänsä ja sattunut katsomaan juuri kameraan...

    Tuommoista heinäseivästä en ole ennen nähnytkään. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kerran on poliisi takavarikoinut kamerani, kun vahingossa osuivat kuvaan. Seisottivat tosi pitkään tien reunassa, katselivat varmaan kaikki kuvat läpi ja tarkistivat henkilötietomme ja lopuksi pitivät aika saarnan. Palauttivat sentään kameran eikä tarvinnut heidänkään kuviansa poistaa :)
      Heh, en taida ihan vielä läpäistä heinämiehen tutkintoa, vaikka kovasti yritän prepata :D

      Poista
  5. Kertakaikkiaan, ihania kuvia! Sulle pitäisi saada sinne oikein vanha heinäseiväs, mulla olisi! Taitaisi olla rikkaruohoille liian iso ja poliisisedätkin pian innostuisivat...että mitä mitä...tällä naisella onkaan...ase? Olet kyllä melkoisen rohkea, kun uskalsit kuvata! Ole nyt taiten niiden setien kanssa, jos jo kerran ovat hlö.tietosi ylösottaneet, niillä voi olla parempi muisti kuin mulla ja sulla yhteensä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei mikään seiväs ole liian iso meidän rikkaruohoille! Nyt aloin kuvitella a) mitä Finnair tuumaisi jos lastaisin heinäseipäitä pakaasiin b) mitä tuumaisi täkäläinen tulli sellaisista ohjuksista. Taidan tyytyä harjanvarteen :D
      Minä (ja koko suomalainen sukuni) on kyllä täällä niin moniin kirjoihin tallennettu, että dementikko poliisikin tarpeen vaatiessa löytää vaikka pohjoisnavalta.

      Poista
  6. Ihan suotta kitkemään, anna vain rikkaruohojen kasvaa seipään ympärille. Somista koko komeus noilla kauniilla kaktuksilla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun ne ymmärtäisivätkin kasvaa suoraan seipään ympärille, mutta ei, kyllä ne pitää sinne kitkeä. Kaktuksia en huoli, ne ei kuitenkaan pysy pienenä, pian aikaa olisi kaktusmetsä ja niitäpä olisikin kurja kitkeä.

      Poista
  7. Kiva tapahtuma ja ihanan vihreitä juttuja:) Tykkään tosi paljon nähdä kuviasi Algeriasta:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmi niin, harvoin täällä viitsii kaupungille kännykkääkään saati kameraa ottaa mukaan varkaiden takia eikä ihmiset yhtään tykkää kuvaamisesta. Tuolla nyt onneksi voi kuvata kun ei vielä ollut liikaa väkeä paikalla, paitsi niitä poliiseja vilisemällä.

      Poista
  8. Täällä yks ja toinen tuntuu olevan hinkuna pihahommiin,
    kun en ole yksikään heistä niin olen iloinen kun sulla on rikkaruohoja...!!
    Tosta nätistä nurkkauksesta tuli mieleenainakin täällä menevät "kaunein MÖKKI"
    ymv. ohjelmat joissa olevat huvilat ei oo mökkiä nähneetkään.
    Luonnon läheisyyttä on menty hakemaan ja sitt kaikki vaan sileeks ja puut kumoon??!

    Hyviä kuvia olet taas napsinut.Olet vissiin kehittynyt salakuvaajana ja uskallat ottaa riskejä.
    Tuo poika on aivan selvästi deitti mielessä.Tosi hyvä tilannekuva. ;)
    -rusomarja-

    VastaaPoista
  9. Luojan kiitos täällä ei tarvitse pihaa silottaa kuten Suomessa, rikkaruohotkin kuolee itsestään viimeistään heinäkuussa, mutta siihen mennessä ne on kyllä jo ehtineet peittää talonkin näkyvistä :)
    Tuolla uskalsi vähän rohkeammin kuvailla, kun jotkut nuoret miehetkin ahkeraan nostelivät kännyköitään, ja oli paikalla sen verran poliiseja ettei tarvinnut pelätä jonkun sitä kädestä nappaavan, mikä muuten on enemmän sääntö kuin poikkeus.

    VastaaPoista
  10. Ihastuin heti tuohon "karstauskoneeseen". Miksi tuollaista ei Suomessa ole näkynyt? Vai onko kukaan nähnyt? Sain kerran muovikassillisen villoja (arpajaisvoitto), siis raakavillaa, pesemätöntä. Suurin osa siitä on edeleen karstaamatta, kun kädet eivät kestä. Näytän jollekin kätevälle tuon kuvan. Kiitos taas!

    Liisa (kirjautumatta G:en)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Youtubessa on muuten video miten karstaus sujuu tuolla vempaimella... https://www.youtube.com/watch?v=bfwy8YzImb8
      Olen nähnyt Suomessa vain niitä pieniä karstauskampoja, eipä niillä kovin suuria määriä jaksa vääntää, mutta ehkä niillä saa hienompaa jälkeä. Voihan villaa tosin käyttää karstaamattakin tyynyn täytteenä, täällä tehdään siitä patjoja, pestään ja nypitään. Patjan avataan vuosittain ja villat pestään ja taas kasaan. Sitä varten on olemassa oikein patjantekijöiden ammattikunta. Ennen naiset hoitivat homman itse kesäisin, olen osallistunutkin villanpesu- ja nypintätalkoisiin.
      Meinasitkohan ruveta peräti kehräämään?

      Poista
  11. Vilkkaan näköistä torimeininkiä soittoa, kukkia, muuta myytävää. Virsut olisin saattanut osta, mikäli hinnasta olisi päästy sopuun.
    Karstauskone on melko jykevää tekoa. Itse kokeilin karstata paljon kevyemmällä mallilla, joka oli pöydällä ja toimi veivaamalla.
    Mihin tuon heinäseipään heinät viet, kun ne ovat kuivuneet?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä tehdään kaikki työ pihalla, maaseudulla keittiöhommatkin, siksi tuo karstauskonekin saa olla iso ja istuttava.
      Meillä poltetaan kaikki isompi puutarhajäte, kun ei sille oikein muuta käyttöä ole. Parissa päivässähän nuo täällä kuivuu ja roihahtaa.

      Poista
  12. Onpas kyllä kiehtova toritapahtuma. Bändin pojat teki vaikutuksen. Musiikista en niin osaa sanoo... Nurmikkoa, olisitko todella halunnu, tuleppa tänne. Täällä on satanut ja lämmennyt ja nurmikko kasvaa niin että korvissa soi.
    Se kaivattu kesä tulee nyt.

    Virsut olisin minäkin halunnut. Vaikka mulla jo tuohisellaiset on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se säkkipilli soi hyvin rummutuksen kanssa, oikein rytmikästä oli, vaikka ei klipissä sitä ollutkaan mukana. Nurmikkoa olen haikaillut, mutta enpä usko että tuokaan meidän kesää kestäisi. Nyt jo alkaa viherrys muuttua ruskeaksi luonnossa, vaikka ollaan vasta kesän alussa. Mutta runsaan kuukauden päästähän pääsen jo katsomaan, miten sillä suunnalla vihertää.

      Poista
  13. Hienot bileet ja paljon tarjolla. Luulin tuota karstaukonetta kidutuspenkiksi. Onneksi olit kertonut, mikä se on :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, kyllä sillä kai tarvittaessa voisi kiduttaakin, jos omaa vähän ilkeää mielikuvitusta :)

      Poista