torstai 9. huhtikuuta 2015

Kahvia, kiitos!

Kun ei ole mitään tähdellistä kerrottavaa eikä valitettavaakaan enää, kun vieraat jo lähtivät, niin Jaelin blogista bongasin tämmöisen haasteen, "jossa piti esitellä kahvi/teekuppinsa.Samalla piti kertoa hieman juomatottumuksistaan". Kaikkihan nyt ilman muuta haluavat tietää mitä juon ja miten...

Siis kahvia. Meillä on kolme eri kokoista mutteripannua. Pienintä mies käyttää ollessaan yksin, keskikokoinen on meille kahdelle ja isoin kun vieraatkin haluavat osansa. Kaikki olivat ihan mustia vielä tänä aamuna ja ajattelin ne kuvata tänne juuri sellaisina kaasulieden kauniiksi mustuttamina. Mutta voi ei, Mösjööllä on jonkinsortin kuudes aisti, ellei peräti seitsemäs, aikeistani tietämättä meni ja hankasi ne päivän aikana puhtaaksi!  Uskomatonta, juuri nyt vaikka ovat vuosia saaneet rauhassa mustua!!

Kahvi meillä jauhatetaan pavuista kahvikaupassa sellaiseksi kuin halutaan ja on siis aina suht tuoretta. Tähän piti laittaa kuva meidän kahvikaupasta, mutta eipä sitä taaskaan mistään löytynyt, vaikka mielestäni koko digikuvavaraston kävin läpi. Argh!
Teetä ei itse sellaisenaan paljoa juoda, minä joskus vihreää ja flunssaisena yrttiteetä, muuten juon hopeateetä. Englannissa ollessani opin juomaan teen maidolla, nykyisin hopeateeni on pelkkää keitettyä vettä maidolla :)
Ja sitten siirrytään kuppeihin..


Minun kuppini on tuo valkoinen. Mösjöö juo tuosta pienesta antiikkikupista, avioliittomme ensimmäiset kupit, ei ole kuin tuo yksi enää jäljellä ja sitä pitää varjella kuin silmäterää - sitä on haettu roskapussia myöten, kun on joskus ollut kateissa. Iso muki on minun iltamukini, juon siitä iltahörppyni eli hopeateetä tai vihreää telkkaria tuijotellen.
Olen kahvinlipittäjä. Aamulla menee yksi kuppi maidolla ja toinen tietskarin edessä mustana. Termospullo säilyttää loput ruokakahveiksi. Iltapäivällä keitetään sama satsi uusiksi.  Kaikkiaan kulutan kahvia noin kuusi kupillista päivässä, en enää litrakaupalla kuten ennen. 

En ole astioiden kerääjä, kuppeja meiltä silti löytyy montaa eri kokoa, vieraiden mieltymysten mukaan. Paikalliset vieraat yleensä juovat kahvinsa pienistä espressokupeista ja ne tarjoillaan isolta tarjottimelta maan tavan mukaan olohuoneen matalalle pöydälle. Meillä ei kateta pöytää muuta kuin vähän vieraammille, joita onneksi harvoin käy. Yleensä on käytössä tarjottimet, joilla kukin kuskaa kahvejaan ja ruokiaan mihin milloinkin haluaa, useimmiten telkkarin eteen.
 Omien kavereitteni kesken lipitämme kahvit/teet lasimukeista parvekkeella ilman sen kummempaa protokollaa kesät talvet.


Torstain herkut ja retro kattaus 70-luvun hengessä :)   Kirsikka-kangas tuukina (olisikohan Finlaysonin)  ja Sarviksen punaiset astiat.

Tästä meemistä saa muutkin halutessaan innostua ja tarjoilla minullekin kahvia, kiitos :D 



36 kommenttia:

  1. Olipas kiva kahvihetki, kiitos! Mulla sattuu olemaan just aamukahvikuppi vieressä, että hyvin sopi teemaan.

    Ihania nuo mutteripannut! Hassua, että miehesi oli saanut päähänsä puunata ne juuri samana päivänä... :-D

    Itse en juo normaalisti kuin kaksi mukia kahvia päivässä, aamulla yhden ja sitten toisen otan yleensä termosmukiin matkaani, tai jos olen kotona, niin sitten iltapäivällä kotona.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen yrittänyt vähentää kahvin juontiani, mutta kyllä se kuusi kuppia melkein aina menee, joskus enemmänkin, vähimmillään olen päässyt viiteen. Termari on niin kiva keksintö :)
      Tuo pannujen tuunaus oli kyllä melkoinen ihme, oikeesti!

      Poista
  2. Nam! Kyllä kelpaisi kuppi tuoretta kahvia tuosta metallipannusta! Kiitos :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänne vaan, parvekkeella on tilaa, tarkeneekin jo ilman toppatakkia :)

      Poista
  3. Ihana postaus ! Kahvi on hyvää ja nuo ajan patinoimat mutteripannut viehättäviä. Ekan kerran näin sellaisen Italiassa 18-vuotiaana au pairina :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Italialaiset tämän pannun keksivätkin joskus 30-luvulla, kiitos heille :) Kaasuhellalla se toimii hyvin, sähköhellalla voi olla hankalampaa.

      Poista
  4. Olisipa mukavaa istahtaa nauttimaan kuppi kuumaa kahvia tai teetä kanssasi.

    VastaaPoista
  5. Mullekin kelpais kahvi,mustana, ilman sokeria, kun sitä tarjotaan. Muuten en kahvia juo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse et siis viitsi keittää.... En osaa kuvitella maailmaa ilman kahvia, ehkä siihenkin tottuisi pakon edessä. Tarjoan sinulle kupillisen, sokeria meillä ei käytetäkään, useimmiten unohdan tarjota sitä vieraillekin.

      Poista
  6. Ihanat nuo pannut! Minä olen niin arkinen, ettei paljon postausta aikaseksi saa. Yksi perkolaattori keittää kahvin aamulla ja siitä riittää sen kolme kuppia päiväksi maidolla höystetynä, savikupista juotuna ilman pullaa. No vieraille vähän paremmin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Perkolaattorilla tulee ihan hyvää kahvia, kelpaa minulle, tuon omat pullat mukanani :) Täällä on tapana viedä kastettavat tuliaisiksi, hyvä tapa, ei tarvi emännällä olla varastossa mitään.

      Poista
  7. Kiitos kaffeesta, yritän joskus tarjota sulle meidän kupeista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä haluan sitten keskikokoisen ja isokorvaisen kupin :)

      Poista
  8. Siinä oli kaffipannu poikinensa! Itse en osaa juoda lasisesta mukista/kupista kahvia...liekö silloin ollenkaan oikeaa kaffia???

    Mukavaa keväänkulkua, vai miksiköhän te tätä aikaa siellä sanottekaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei minustakaan kahvi maistunut kahvilta ennen lasikupeista, eikä värillisistä vieläkään, mutta noista läpinäkyvistä lasimukeista olen oppinut jo juomaan. Ah, tänään oli jo 25 lämmintä astetta, loppukevät :)

      Poista
  9. Olisinpa nähnyt sinun ilmeesi, kun menit kuvaamaan kahvipannuja ja ne olivatkin puhtaat!!! Aivan uskomatonta, mutta uskon kun kerran niin sanot.
    Kiva postaus, minä ainakin luin ja katsoin mielelläni. Rentoa pitää olla ja juuri sellaista, että kuppien - ja välillä ruuankin - kanssa kuljetaan milloin mihinkin, etenin telkkarin ääreen, mutta pian jo verannalle mekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tarvinnut lähteä yllättymään, kyllä mies tuli heti ylpeänä esittelemään kun oli ne valmiiksi saanut. En vieläkään meinaa uskoa todeksi, äkkiä katsoen olisin kuvitellut että on käynyt ostamassa uudet vanhojen tilalle.
      Meillä ei olla mitenkään muodollisia, vieraatkin saa aika pitkälle sopeutua :)

      Poista
  10. Kiva että sinäkin menit tämän tekemään ja hieno mutteripannukokoelma teillä.Se minun mutteripannuni on kiiltävä mutta ei itse asiassa uusi,vaan vain liian vähän käytetty kun ei tule tarpeeksi suuri määrä kahvia sillä.Ja viime aikoina on tullut käytettyä enemmän pressopannua. Ja tuo kahvikuppisi on juuri sellaisen kunnon kahvikupillisen kokoinen:) HIenosti oli mösjöö putsannut mutteripannut jos ne kerran oli mustia ennen sitä;D

    VastaaPoista
  11. Ne pannut oli oikeesti alaosistaan ihan mustia, en edes kuvitellut että niitä enää saisi puhtaaksi :)
    En tykkää liian pinistä kupeista enkä myöskään isoista kahvimukeista, kun tarviin ne kaksi kuppiani eri tavalla nautittuna, tuo on kooltaan just sopiva :)

    VastaaPoista
  12. Vieläkö pannustasi riittää kupillinen minullekin?
    Ikinä en ole nähnyt tuollaisia kahvipannuja. Eikö nokipannukaffekin olis jotain?
    Minäkin juon kahvini aina mukista. Huushollisani ei edes ole kahvikuppeja tasseineen. Maitokin löräytetään kahvin joukkoon maitotölkistä, ei ole nekkaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En edes muista koska viimeksi olen saanut pannukahvia!
      Ei meilläkään mitään nekkoja ole, tölkki pöytään vaan. Täkäläiseille pitää se maito ensin keittääkin, joten kattilasta suoraan kuppiin :)

      Poista
  13. Kyllä kahvi maistuu.
    Minun mielikuppini, oivallinen kirpputorilöytö, muistuttaa paljon tuota sinun isokorvaista valkoista kuppiasi.
    Aamulla juodaan "café au lait", lounaalla jälkiruokana usein pieni espresso, iltapäivällä mustana pullakahvit, isäntä tykkää ranskalaisesta pullapitkosta.
    Mutteripannu nukkuu vielä talviuntaan Suomessa, mutta pääsee ensi kuussa taas porisemaan. Hyvin toimii sähköhellallakin.
    Teillä taitaa muuten olla jo kesä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 20-25 astetta ja ovat ripustaneet auringon taivaalle ilman pilvipeittoo, ihanteellinen parvekekahvi-ilma! Kuulemma mutteripannulla pitää se vesi saada heti kiehumaan tai keittää jo valmiiksi ennen kuin laittaa pannuun, kaasu on siinä mielessä parempi, levyn kestää kauemmin lämmetä ... eipä olla koskaan niin monimutkaisesti tehty.

      Poista
  14. Täytyy sanoa, että taidat nauttia tee- ja kahvihetkistä. Seurassa se maistuu vielä paremmalta : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kukapa ei! Mukavassa seurassa varsinkin. Protokollakahvittelusta en niinkään välitä :)

      Poista
  15. Kahvisi taitaa olla yhtä hyvää kaasulla keitettynä kuin ennen hellalla keitetty, pesässä oli puita ja oikea tuli. Tosin silloin en juonut vielä kahvia, mutta muistan sen tuoksun.
    Kahvia juon tänään Mokkamasterilla keitettynä ja vain kolme kertaa päivässä. Mukava haaste. Nyt olen niin väsynyt kaikesta kantamisesta ja järjestelyistä, että en jaksa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mokkamasterilla tulee hyvä kahvi, sitä minäkin Suomessa juon, tosin viikon verran kestää tottua erilaiseen kahvilaatuun. Täällä eivät osaa jauhaa niin karkeaa kuin pannujauhatus, joten ei ole meidänkään kahvi pannukahvin veroista.
      Mitähän sinä siellä olet kannellut, pitääkin tulla katsomaan, kun en vähään aikaan ole blogeissa ehtinyt kierrellä..

      Poista
  16. Kiitos Sirokko! Oli mukava kahvitteluhetki täällä blogissasi. Lainasin tuota vihreää kaunista kuppia (älä pelästy, käsittelin varoen) ja hörpin kahvin maidon kanssa parvekkeellasi. Kotona juon kahvin pienistä harmaista Airisto-kupeista tai joskus kirkkaanpunaisesta suuresta mukista, jossa on valkoinen sisus. Siihen mahtuu varmaan neljä airistollista. Moccamasterimme keittää hyvät kahvit, mutta hyvää oli kymmeniä vuosia sitten mieheni telttaretkellä nokipannulla järvivedestä keittämä kahvi, johon hän keittäessään tipautti hitusen suolaa. Siitä järvestä ei enää tekisi mieli kahvivettä ottaa. Muuten, mikä on perkolaattori? t. Delilah

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Perkolaattori toimii periaatteessa samalla tapaa kuin nämä mokkapannutkin, sitä sanottiin pulputuspannuksi ennen, varmasti muistat sellaisenkin. Ennen niissä keittettiin kahvi hellalla, nykyään ne toimii suoraan sähköllä automaattisesti.
      Meillä on mökillä usein keitetty kahvit lähdevedestä pannulla, on se vaan niin hyvää, aivan toista kuin suodattimen läpi valutettu. Järvivettä on viimeksi käytetty joskus nuorena telttaretkellä, harva järvi kai enää on niin puhdas nykyään. Tai ekä ei ollut silloinkaan, siihen ei vaan kiinnitetty huomiota :)

      Poista
  17. Voi kun ihana retro kattaus!!
    Mulle riittää nykyään kaksi mukillista kahvia ja kaikki käy kunhan on hyvää,sopivaa ja oikeanlaisesta kahvista valmitettu.
    Vaikka sitä mukia tulee aina käytettyä niin kyllä joskus kahvi maistuu tosi hyvälle kupistakin.
    Hahah. joskus sitä ajatukset kohtaa puolisonkin kanssa ;)
    -rusomarja-

    VastaaPoista
  18. Juu, aitoa ja alkuperäistä retroa :) Olin vallan hämmästynyt kun huomasin, että Sarviksenkin astioista on jo tullut keräilykohteita, kaikkea sitä!
    Täytyy sanoa, että miehelläni oikeasti on hyvin kehittynyt kuudes aisti, lukee aika hyvin ajatuksiani mutta yleensä väärissä kohdissa :(
    Sinähän olet ronkeli kahvisi kanssa, hyvää, sopivaa ja oikeanlaista... hm.. ehkei kannata meille tulla juomaan :D

    VastaaPoista
  19. Onpa täällä hyvä tuoksu...
    Kyllähän kupponen kahvia maistuu.... 2 kertaa päivässä.
    Isosta kupista hörpin kahvia ja teetä illalla vielä isommasta nalle puff kupista.

    Noin se on, että oma kuppi se olla pittää.:-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se kumma miten kotona kahvi maistuu kahvilta vain siitä omasta kupista, vieraissa kyllä kelpaa mikä vaan, jos ei anneta valita :) 2x2 kuppia olisi hyvä määrä päivässä, siihen yritän pyrkiä, mutta menee se aina yli ainakin yhden kupin verran.

      Poista
  20. Tosi kiva postaus! Pirjo

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pirjo! Kiva kun poikkesit. Ja hauskaa vapunjälkeistä :)

      Poista