Kirjahaaste

Ritalta sain haasteen vastata kirjakysymyksiin. Lukemiseni rajoittuu nykyään lähinnä kesälomiin Suomessa, kiitos sikäläisten kirjastojen, mutta katsotaan mitä tästä haasteesta saan levitettyä… 
 
Kirja, jota luen juuri nyt
 

Tai jonka luin viimeksi, sillä tällä hetkellä en lue varsinaisesti mitään, selailen kyllä useitakin Annaban historiaan liittyviä teoksia.  Norjalaisesta Nesbosta löysin vinkin alun perin Tuulan blogista, ja viime kesänä taisin lukea kaikki Nesbot, mitä kirjastosta löytyi. Isänsä pojan ostin matkalukemiseksi maaliskuussa, muuten en enää kirjoja ostakaan. Kirjamakuni vaihtelee ajoittain ja laidasta laitaan,  viime vuosina olen ahminut lähinnä jännityskirjallisuutta, oma elämäni on kai liian tylsää. 

Kirja, josta pidin lapsena. 
 
Voi voi, kaikista. Luin kaiken minkä käsiini sain - jo ennen kuin opin lukemaan  :)
Harmitti niin, kun isosisko ja isoveli saivat aapiset koulusta. Lopulta tätini osti minulle oman aapisen ja aapiskukko muni sen väliin silloin tällöin pipareita - siitä jäi ikuinen pahe, tykkään edelleenkin napostella lukiessa.
Ensimmäinen oikea oma kirjanen (jonka nimeä en muista, mutta se ei ollut vielä Hanhiemon lipas) oli tietenkin elämää suurempi juttu.  Se alkoi lorulla, jonka kyllä muistan vieläkin ulkoa:

Katsos pikku Elliä:
hän syö kauravelliä
ja ihan yht'äkkiä
peljästyy hämähäkkiä,
jolla oli pelkästään
ikävä olla yksinään
ja siksi tuli katsomaan
mitä söi Elli tuolillaan. 

Se on Kirsi Kunnaksen runo, mutta sen opin vasta paljon myöhemmin. 


Viisikot ja Tiina-sarja olivat jossain iässä suosikkejani. Samaistuin niin satasella Tiinaan, vahinko että yhtään Juhaa ei kylän kakaroista löytynyt.
Maalla ei minun lapsuudessani usein lapsille ostettu kirjoja, joten koulun kirjasto tuli luettua läpikotaisin ala-asteiässä. Koulun kirjasto toimi samalla kyläläisten kirjastona, joten tuli luettua paljon aikuisillekin tarkoitettuja kirjoja, pelkän lukemisen ilosta.

Kuvassa 1961 painettu ranskalainen versio Seikkailujen linnasta, joka Ranskassa on laitettu Mystery-sarjaan kuuluvaksi, mutta joka siis alun perin on Adventure-sarjaan kuuluva.







Kirja, joka jäi kesken

Algerian levottomuuksien alkaessa 80-luvun lopulla Ranskan kulttuurikeskus Annabassa lopetti toimintansa ja perin heidän kirjastostaan suuren kasan vanhoja kirjoja, lähinnä lastenkirjoja. Niiden joukossa oli tämä Thomas Mannin Taikavuori, painettu 1947.    Monta kertaa olen sitä aloittanut, mutta en ole jaksanut jatkaa, pitäisi kai kokeilla suomeksi. Mutta syytän siitä nettiä. Jos sitä ei olisi keksitty, lukisin mitä tahansa paremman puutteessa.


Kirja, joka teki vaikutuksen
 
En tiedä tekeekö mikään kirja enää kovin  suurta vaikutusta. Aika pienenä lapsena löysin vanhempieni kätköistä meriseikkailua käsittelevän kirjan, oikeammin löytöretkeä.  Kirja aukaisi silmäni ensimmäistä kertaa ulkomaailmaan ja herätti valtavan kaukokaipuun. Minulla on vieläkin silmieni edessä mielikuvia kirjan tuottamista visioista, myrskyistä merellä ja oudon maailman ihmisistä. Se varmaankin herätti kipinän matkustamiseen, sellaisen pois-kipinän, josta toinnuin vasta aikuisena täällä.  Rakastan edelleenkin uusien paikkojen löytämistä, mutta matkustaa en itse viitsisi. Tässä kohden netistä on suuri hyöty.
Löysin kirjan talvella siivotessani vanhempieni asuntoa – ja kääk, siivosin sen kiertoon muiden kamojen ohella! Ei tainnut olla järki kokonaan tallella sillä hetkellä. Nyt en enää yhtään muista mikä oli kirjan nimi. Mutta Kon-Tiki kuului samanlaiseen lukukokemukseen, joten napsautan sen tähän.
 Kuvassa ranskalaisena kuvitettuna versiona vuodelta 1951.

Kirja, johon palaan uudelleen
 
Tjaa, pitäisi lukea uudestaan koko kirjahyllyni, niin on jo kaikki unohtunut. Kohta varmaan riittää yksi kirja, sitä voisi sitten lukea uudestaan ja uudestaan aina uutena eikä edes olisi väliä mistä kohtaa alkaisi.

Tuo Kolme miestä veneessä on joskus Pariisin välilaskun aikaan tipahtanut muististani Seine-jokeen. Olen päättänyt sen sieltä onkia ja palauttaa takaisin Thames-jokeen. Kirjan  huumori miellytti, se onkin ainoa asia, mitä siitä muistan. Ehkä palautuu jotain mieleen kun uudelleen aloitan. Kirjan olemassaolokin palautui mieleeni telkkarista nähdyn elokuvan Comme un avion jälkeen, veneretki sekin. Selvä vinkki siis lukea tuo kirja uudestaan.
Romain Garyn kirjoihin palaan aina vain uudelleen. Niiden hienovarainen huumori ja kielikuvat ovat jotain, mikä näköjään on vaikea kääntää. Maailman suurin pettymys oli lukea Tästä eteenpäin matkaliput eivät kelpaa suomeksi.  Niin se vaan on, että alkuperäiskielellä pitäisi ainakin jotkut kirjat ymmärtää.  Vaikka vanhemmiten muuten olenkin ruvennut lukemaan mieluiten äidinkielelläni. Englanninkielinen pokkarihyllyni ainakin saa rauhassa pölyttyä.