keskiviikko 28. syyskuuta 2016

Nettifriikin reseptejä

Tervetuloa Algeriaan! Täällä ei saa mitään valmisruokaa, kaikki täytyy ihan itse värkätä. Kauhiaa, totuin jo Prisman tarjontaan. Sitä muistellen tehdäänpä sitten se perinteinen suomalainen kaalilaatikko.

Ensin otetaan naudan jauhelihapaketti pakkasesta ja koska on kiire nettiin,  upotetaan se kattilaan kuumaan veteen sulamaan. Liha pidetään siis pakastepussissa eikä suinkaan heitetä paljaaltiis veteen, kuten kälyni joskus teki ja ihmetteli miksi se liukeni lähes olemattomiin.

Sillä välin laitetaan hautumaan silputtu kaali ja minä rehuystävällisenä enkä niin perinteisenä suomalaisena raastan mukaan pari porkkanaa ja nauriin. Sipulia meillä ei sattunut olemaan.
Toisella kädellä laitetaan riisit kiehumaan.

Riisin ei tarvii olla näin hienosti pakattu vetoketjulliseen pussiin,minäkin  käytin vain Ben-sedän valmispussia, koska sitä ei tarvitse vahtia. Sen kypsyessä ehtii vaaratta surffailemaan netissä. 

Sitten vaan sekoitetaan rehut ja riisi keskenään, listätään loraus siirappia, ripaus suolaa ja aimo hyppysellinen yrttimaustetta. Laitetaan vuokaan ja kaadetaan munamaito päälle. Ei kun uuniin ja takaisin surffailemaan. Munakello viereen.

Kun kello soi, on laatikko lähes kypsä. Sitä maistaessa löydetään kattilaan kätketty, sulanut jauheliha. Laitetaan se jääkaappiin, ehkä mies keksii sille käyttöä.


Kasvisruoka onkin paljon nykyaikaisempaa. Ihan syötävää, ei vaan parane tarjota täkäläisille sukulaisille.

42 kommenttia:

  1. Olipas se mukava postaus! Ja hyvä kaalilaatikko tuli! - Kauniita päiviä sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli se syötävää noinkin vaikka ei ihan Saarioisten veroista :)
      Luen sanan puutarha ja omatunto alkaa kolkuttaa, kesä on kaiken kuivannut ja hommia riittäisi sillä suunnalla.

      Poista
  2. Ihana postaus, hymyilen ellen ihan naura,mutta ei saisi vahinkoja sattuu itse kullekin. Kaalilaatikko on varmasti hyvää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kyllä tällaisille vahingoille voi vapaasti nauraa, ei ne siitä sen kummemmaksi muutu :)

      Poista
  3. Hahhah, minäkin olen tehnyt joskus lihattoman kaalilaatikon, enkä todellakaan tarkoituksella!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helpotus! Melkein jo luulin olevani ainoa hattara taivaalla :)

      Poista
  4. Eikö vegaanit ole vielä valloittaneet Algeriaa(kin)?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lampaat syö vihreää, me syödään vihreät lampaat :)

      Poista
  5. Lihaton kaalilaatikko kuulostaa musta todella hyvalta! Turkissa on sellanen ruoka kun kapuska johon tulee samat aineet kuin kaalilaatikkoon mutta paistos tehdaan useimmiten pannulla, sen lisaksi on olemassa lihaton kapuska, joka on suosittu varsinkin taalla mun asuinseudulla eli eipa tuo sinun versio olisi uponnut ainakin turkkilaisille :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai mutta sitten minäkin olen joskus syönyt kapuskaa, kun olen syönyt kaaliriisisörsselin jo ennen uunivaihetta :D
      Täällä syödään kasvisruokia jonkin verran pääkaupunkiseudulla, mutta näille itäisille immeisille lihaton ei ole ihmisen ruokaa, salaatti salaattina.

      Poista
  6. Kaalilaatikkoa en olekaan syönyt vuosikymmeniin...mutta muistan että pidin siitä silloin kun vielä söin lihaa. Pitäisi kokeilla kasvisversiota :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elin melkein koko kesän valmiskaalilaatikolla, lempiherkkuani. Kasviksinenkin oli kyllä passelia ja kevyempääkin ilman lihaa, kannattaa kokeilla!

      Poista
  7. Varmaankin hyvää:) Täällä on paljon valmisruokaa,ja myös valmiiksi tehtyjä ruokia,joita myydään viikonlopun alla,erityisillä valmisruokatoreilla kauppakeskuksissa.Itse teen kaiken itse,en osta valmista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinulla onkin niin terveellinen ruokavalio etten yhtään ihmettele, että teet kaiken itse. Meikäpossu voisi syödä mitä vaan mitä helpoimmin saisi. Alan kadehtia teidän valmisruokatoria...

      Poista
  8. :-D Mutta säästyipähän ainakin lihat! Saatte nyt tehtyä melkein samalla rahalla kaksi ruokaa. :-)

    Tuli muuten mieleen tuosta jauhelihan veteen heittämisestä yksi kaverini kokkikoulusta. Jugurtti kun piti valuttaa siivilän läpi, niin tämä teki kirjaimellisesti niin, että laittoi jugurtin siivilään. Tajusi virheensä siinä vaiheessa, kun jugurtti alkoi valua siivilästä tiskialtaaseen. :-D

    VastaaPoista
  9. Hehe, jugurtti kyllä puhdistaa tiskialtaan tehokkaasti, kannattaa kokeilla :) Minkä ihmeen takia se yleensä pitää ruokaankaan siivilöidä, eikös se nyt hajoa muutenkin tarpeeksi hienoksi (taisin lintsata köksän tunneilta).
    Ja juu, lihasta muuten tuli keftaa eli lihapyörykkäpataa, kannatti säästää :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarkoitus oli siis siivilöidä jugurtti suodatinpussin tmv. läpi, jotta jugurtista valuisi liiat nesteet pois, ja siitä tulisi paksumpaa. :-)

      Nyt jäin muistelemaan köksän tunteja. Se oli kyllä ihan kauheaa sähläämistä välillä. :-)

      Poista
    2. Aa okei. Täällä on jugurtit niin paksuja ettei olisi tullut mieleenkään moinen.
      Kerran köksäntunnilla liukastuin tarjoiluvati kämmenellä, kaaduin suoraan selälleni mutta vati pysyi puuroineen roiskumatta kämmenellä. Olen siis ollut parempi akrobatiassa kuin ruuanlaitossa :)

      Poista
  10. Hyvästi surffailit ja kokkasit yhtä aikaa. Olet niin tekevä ihminen. Kerrotkin mainiosti.
    Lihaton kaalilaatikko on kyllä minun kaalilaatikkoni, ei se lihan muruja kaipaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Munakello on surffaajan pelastus :)
      No joo, ei ollut lihatonkaan huonoa, mutta kyllä se oikea sentään on parempaa minun suussani.

      Poista
  11. Alkoikin tehda mieli kaalilaatikkoa. Harmi kun isanta eika sen mahakaan oikeen kaaliruuista tykkaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on mies oppinut vasta vanhemmiten kaalilaatikolle, mutta lihattomana se ei kyllä kelpaa.

      Poista
  12. Uudesta kaalista tuleekin hyvää laatikkoa. Porkkanat ja muut juurekset ovat ihan yhtä hyviä joukossa kuin jauhelihakin. Siitä voi sitten tehdä jotain muuta.

    Sattuuhan sitä, kun netissä pitää loikkia silloin kun sinne pääsee.
    Hauskaa surffailua ....ja ruuan laittoakin :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uusi tai vanha kaali, kelpaa minulle.
      Nimenomaan 'silloin kun sinne pääsee', täällä se nettiin pääsy on jokseenkin toisaikaista. Pitäähän siitä hyötyä silloin kun mahdollista on:)

      Poista
  13. Ruuanlaitto alkaa olla haastava laji keittiössäni. Saattaa unohtua suola tai huomata ruuassa tuplasuolat. Pohjaanpalamisen riskikin on olemassa jos satun päätymään ongelle kesken kokkaamisen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noita vaaroja on kyllä keittiö pullollaan, parempi kun ei siellä usein mitään yritäkään tehdä, riskit vähenee huomattavasti. Tuo suolajuttu näyttää tosin olevan ongelmakohta miehellänikin.

      Poista
  14. Tekevälle sattuu, sanoo vanha kansa. Kaalilaatikko on hyvää ilman lihaakin.
    Surffailemisiin. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikeesti hämmästyttävän hyvää ilman lihaakin. Joissakin ruuissa sen vaan laittaa oletusarvoksi. Surffata kyllä jaksaa ilmankin.

      Poista
  15. Nauriin? Jos teilläpäin on lanttujakin, niin viherryn kateudesta! Niitä on turha kysellä täällä Kreetalla.
    Minäkin tykkään kaalilaatikosta, mutta se ei tykkää minusta, vaan aiheuttaa ikäviä vatsanpuruja - harm...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sori, tämä oli mennyt roskapostiin, huomasin vasta. Ei täällä ole lanttuja, ei kannata vihertyä :)

      Poista
  16. "Parempi myöhään kuin ei ollenkaan"sanoi se "kuuluisa entinen emäntä",kun nakkasi hiivan uuniin leivän päälle. ;)
    Oli tehokkaan oloista ruoanlaittoa ja "stressitöntä",siis et ottanut turhia paineita lopputuloksesta.
    Meillä pitäisi isännän mielestä olla 90 % jauhelihaa kaalilaatikossa, ennen kuin suostuu syömään,siis mikä KAALIlaatikko se on? ;(
    ps vink* yllättäen:pakastettu jauheliha sulaa nopeammin kylmässä vedessä.
    -rusomarja-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, meillä isäntä näkee myös kaalilaatikon lihalaatikkona :)
      Ai kylmä on nopeempi kun kuuma, yleensä käytän kylmää mutta kuvittelin 'loogisesti' että kuuma nopeempi, hyvä tietää. Poika jotain mainitsikin, että ei ikinä kuumassa vedessä, vain pöpöt siitä tykkää...

      Poista
  17. Näin syntyvät uudet ruokareseptit.:) Mikro on myös paikka, josta ainakin meillä löytyy jokin aterian lisäke joskus vasta seuraavana päivänä. Ja aina on hyvin selvitty eikä olla nälkää nähty. Kaunista syksyä sinne lämpöön tuulisesta Suomenmaasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin se mikro, sitä käytetään meillä vain valmiin lautasellisen lämmittämiseen. Lisukkeet pitää olla silmien edessä eikä piilossa, ja siltikin ne tuppaa unohtumaan.

      Poista
  18. Ihana kaalilaatikko. Pitääpä kokeilla. Munamaitoa en ole koskaan hoksannut laittaa lihattomaan enkä lihalliseen kaalilaatikkoon. Kiitos vihjeestä.
    Tuollaista touhuamista se meikäläisenkin ruuanlaitto on. Nettitaukojen lisäksi tv-tauot ja "käytä koiraa pissalla"-tauot. Meillä usein otetaan ruokaa vain kattilan päältä, kun ruoka on pohjaan palanutta. Mutta koiralle kelpaa kaikki!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin teen yleensä kaalilaatikon ilman munamaitoa, nyt kuvittelin että se kuuluu siihen perinteiseen :) Ahkeraan meillä myös kärvennetään kattiloita. Koiria on kaksi, kaikkiruokaisia nekin onneksi :D

      Poista
  19. Sirokko, mukavaa että olet taas täällä kirjoittelemassa iloksemme! Olit pitkään poissa, Suomessakin. Miten koirasi kestivät pitkän eron? Joko pikku koirasta on tullut iso koira? Sait kaalilaatikon teon kuulostamaan niin helpolta ja vaivattomalta ja kun sopivasti jääkaapin vihanneslaatikossa sattuu olemaan kaali, taidan ilahduttaa itseäni ja miestäni kaalilaatikolla. Syysterkut Suomesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koirat ovat täällä isännän hyvässä huomassa aina lomani ajan. Aikuiseksi kasvanut pikkuinenkin vielä tunsi minut ja nyt kulkee askel askeleelta perässäni etten vaan katoaisi uudestaan :)
      Kaalilaatikko sopii syksyyn, ja ilman lihaakin menee.

      Poista
  20. Hih, onkin ollut jo ikävä tuota ihanaa huumoriasi :)

    Tekisi mieli tehdä kaalilaatikkoa pitkästä aikaa. Mieheni kokkaa meillä yleensä mutta hän ei pidä kypsennetystä kaalista, joten teen sitä toisinaan vain itselleni.

    Mitä? Ettäkö sipulit lopussa? Se olisi meillä katastrofi kun rakastamme sipulia :)

    Kauhean kivoja nuo vetoketjulliset pienet riisisäkit. Ostamme joskus Itiksen etnisestä kaupasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin ihastuin noihin riisisäkkeihin. Pitää kai alkaa keräämään, jos niistä voisi vaikka tuunata jotain... Haha, lisää siivottavaa jälkipolville.
      Meilläkin useimmiten mies kokkaa, paitsi silloin kun haluan jotain suomalaista. Sipulilla tai ilman, ei siinä suurtakaan eroa ole :)

      Poista
  21. Ihanan rentoa kokkailua :). Täältä muuten löytyy valmisruokiakin - ihan jopa Ristoranten pakastepitsoja, joissa tosin oli sellainen hintalappu, että pitseriasta saisi ostettua useamman valmiin pitsan samaan hintaan. Mutta onhan nämä sentään tuotu Euroopasta :). Kovin näytti pakasteallas täydeltä enkä kyllä itsekään tuohon hintaan pitsoja ostanut. Muutenkin olen yrittänyt valmisruokia vältellä, kun täältä saa niin hyviä ja edullisia kasviksia - kasvispainotteista ruokaa olen itsekin yrittänyt tehdä entistä enemmän :). Valmiita jauhelihapihvejä olen kyllä nyt välillä ostanut, koska aamupäivisin on tosi kiire ja jotakin syötävää pitää saada lapsille puolen päivän maissa. Nuo pihvit on yllättävän hyviä - ja yllättävän edullisiakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä ostetaan joskus pakasteista vihanneksia, esim broccolia, jota ei tuoreena löydy, tai muita sesongin ulkopuolelta. Valmispitsat ostetaan leipurilta tai pizzeriasta. Valmisruokaa en ole kaupoissa nähnyt, mutta täällä ei ollakaan niin kiireisiä kuin pääkaupungissa, kaikki ehtivät ruokatunnilla kotia syömään, kaupatkin on keskipäivällä kiinni. Tai sitten ostetaan jostain pikkuravintolasta valmis annos mukaan, minunkin mieheni ostaa usein kannuun kikhernekeittoa :)

      Poista