lauantai 8. lokakuuta 2016

Pullisteleva torni


Luulin ensin optiseksi harhaksi, mutta ei, kyllä se oikeasti pullistelee. Annaban korkein torni, 20 kerrosta ja pari maan allakin. Valmistui pari vuotta myöhässä suuren kritiikin saattelemana. Paikalla oli nimittäin 1603 haudatun pyhän miehen mausoleumi. Joskus pyhiä on ollut seitsemänkin, mutta kuusi muuta hautaa on häväisty jo aikaisemmin, eikä tästä viimeisestäkään enää ollut kuin rauniot jäljellä.
Annabassa näitä historiallisia muistomerkkejä on tärvelty ja tuhottu surutta ihan omin voimin, vaan auta armias jos joku ulkopuolinen niitä tulee tuhoamaan. Suuri haloo nousi myös, kun perustuksia kaivaessa löytyi kolonialismin aikainen joukkohauta.
Kaikista kuolleista huolimatta torni jatkoi sitkeästi nousuaan ja siinä se nyt on,  Annaban ensimmäinen kansainvälinen hotelli Sheraton. Avajaiset olivat muutama päivä sitten.


Näyttää  soikiolta joka puolelta katsottuna, mutta kolminurkkainen se on piirustusten mukaan. Nykyajan pyramidi.




Nämä kaksi viimeistä kuvaa pöllin suunnittelijan sivulta, niistä niin hyvin näkee, miten rakennus  kukkulaltaan hallitsee kaupunkiamme. Kyllä nyt kelpaa. Tervetuloa vaan turistit! Uima-allas on ulkosalla, talvella voi olla vähän viileää..




36 kommenttia:

  1. Onpas metkan näköinen rakennus!

    VastaaPoista
  2. Onpas hieno torni,mutta vähän yksinäinen noiden muiden talojen vieressä;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ylhäältä korkeammalta kukkulalta katsottuna näyttää aika orvolta, kun alue on niin suuri. Ei sitä katutasosta huomaa juuri ollenkaan, ellei aja ihan vierestä.

      Poista
  3. No jopas on taas arkkitehdin fantasia saanut siivet alle. Onko teilla Annabassa tarpeeksi turisteja tata hotellia kayttamaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä kysymys. Kesällä ainakin riittää. Annaba oli ennen maan suurin turistikeskus, nyt yritetään nousta tuhkasta vuosikymmenien laiminlyöntien jälkeen.

      Poista
  4. Jäljittelee selkeästi Burj Al Arabia, vai mikä se nyt on. Minusta aika kivan näköinen rakennus, mutta ei ehkä oikein sovi ympäristöönsä. Uskon, että rakennus on herättänyt runsaasti mielipiteitä puoleen jos toiseenkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa tyyliä kyllä, sen valtavan purjelaivan rinnalla tämä tosin näyttää vaatimattomalta risteilijältä :)

      Poista
  5. Tuosta toisesta kuvasta huomaa, että laiva on inspiroinut arkkitehtiä..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistuttaa minustakin laivan kokkaa tuolta suunnalta.

      Poista
  6. Ooh, tykkään! Ihanaa arkkitehtuuria, vau, mitkä sulavat muodot!

    Se on tietenkin syvältä, että vanha hävitetään uuden tieltä, pah.

    Vaan en minä tuonne mene asumaan, jos tulen paikkakunnalle. Luotan sinun vieraanvaraisuuteesi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä vaan ihmettelen, kuka noita lasipintoja pesee hiekkasateiden jäljiltä...
      Meillä on tässä lähellä pikkuinen Muna-niminen hotelli, laittaisin sinut sinne pesimään niin ei moskeijahuudot aiheuta sydäriä, siitä ei nimittäin täällä selviä hengissä. Onneksi on omasta takaa ravintola niin et kuolisi nälkäänkään :)

      Poista
  7. Kaunishan tuo on. Vaatii kyllä arkkitehdiltä rohkeutta suunnitella jotain erikoista. Jos jokin menee pieleen, siitä ei pääse eroon. On sanontakin, että lääkäri voi haudata virheensä, mutta arkkitehti ei : )

    VastaaPoista
  8. Heh, tuotapa ei usein tule ajatelleeksi, mutta niin totta :)

    VastaaPoista
  9. Ihan nättihän tuo on, mutta erottuu kyllä ympäristöstään aika tavalla :). Algersissa on nähtävillä vähän samaa - upeita uusia rakennuksia keskellä niitä hieman ränsistyneempiä. Selkeästi täälläkin usein tunnutaan jäljittelevän Dubain tyyliä näissä uudiskohteissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo siis arkkitehtuurisesti Algeriastahan löytyy ihan mitä vaan, tarkoitan nimenomaan mitä vaan, ei aina niin positiivisestikaan. Nykyään halutaan suurellista ja näyttävää, siksi kai Dubaita matkitaan. Suurimmaksi osaksihan kaupungit on täällä ranskalaista kolonialismityyliä eli matalia. Itse tykkään 70-luvulla suositusta maurilais-kreikkalaistyylistä, jotka matkivat entisajan linnoituksia, siis niitä valkoisia pehmeitä kaaria ja pikkutorneja, kuten Tipasan Corne d'Or tai täällä hotelli Mountazah.

      Poista
  10. Kurjaa kun vanhaa hävitetään, mutta itse rakennuksesta tykkään kovasti. Tuolla olisi ylhäällä kiva katsella kaupunkia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinne ylös minäkin haluaisin katsomaan. Sieltä aukeaa näkymä varsinkin vanhaan kaupunkiin vähän lähempää kuin kukkuloilta. Siellä on kaiketi ravintola, joten ehkä joskus sinne voisi päästäkin.

      Poista
  11. No,jopas on rakennus!!Muttei kyllä hassumman näköinen.
    Kai siellä sentään sisälläkin on uima-allas?!
    -rusomarja-

    VastaaPoista
  12. No juu, kyllä sieltä kauneus-fitness-kylpyläosastolta löytyy sisäallaskin viluisemmille. Saunasta en kyllä löytänyt mainintaa :)

    VastaaPoista
  13. Ristiriitaisia tunteitahan tämä herättää, kun pyhälle paikalle rakennettu...
    mutta sanoisinpa että tuo varmasti hyvääkin tullessaan.
    Turismi kasvaa ja toivottavasti antaa paljon uusia työpaikkoja paikallisille ihmisille.
    Komea on rakennus, ei jää huomaamatta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakin työpaikkoja oli tarjolla ja hakijoita kaupungin täydeltä, harvat vain täyttivät vaatimukset, mutta kyllä lopulta saivat sentään henkilökunnan kasaan.
      Annaba on sellainen mafiakaupunki, että kallisarvoisista maapalstoista taistellaan kaikin keinoin. Paljon pyhempiäkin ja historiallisesti arvokkaampia paikkoja on tuhottu rakennusten alle, mutta sillä ei väliä kunhan vain ovat paikallisia.
      Toivotaan menestystä ja turismin uudelleen nousua :)

      Poista
  14. Hurjaa ettei välitetä millaiselle paikalle rakennetaan. Mutta niin, se on nykyaikaa.
    Kauas näkyy noin iso rakennus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, kun maasta on pulaa niin kaikki mahdollinen pitää uusiokäyttää.

      Poista
  15. On siinä ihmettelemistä. Huikea näky.
    Tosiaankin näyttää "pullistelevan" :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eroaa kyllä paikallisesta arkkitehtuurista huomattavasti :) Minusta se näyttää vähän siltä kuin kohta poksahtaisi...

      Poista
  16. Vähän niin kuin muovinen, vettä täynnään oleva! Melkoisia taidonnäytteitä. Mä olisin niin taikauskoinen, että olisin aivan varma, että mies kummittelee. Melkoista häväistystä. Toivottavasti laitettiin edes laatta talon seinään, että tässä alla lepää......apua

    VastaaPoista
  17. Kah, vesitorni, niinpä on, siitä olisikin täällä enemmän hyötyä. Kuule sitä mennään maailman ääriin pyhien miesten luurankojen perässä, sehän voi olla hyvä mainosvaltti, ties vaikka pyhyys tarttuisi :D

    VastaaPoista
  18. Meillä monilla täällä on selvästi kaksijakoinen mieli: Rakennus - no joo sinäsä - mutta onko sen oltava juuri tuossa.
    (Saakos noin upeasta talosta sanoa, että siitä tuli (ihan vähän) mieleen ajatus, että se vähän niin kuin näyttäisi keskisormea tuossa ymppäristössä.)
    Mutta ihan oikeasti myös, turismi on tärkeä osa kansantuloa, ei siitäkään pääse minnekään, joten kaikki koukut käyttöön.

    VastaaPoista
  19. Hahha, siltä se tosiaan näyttää (ja tuntuukin) ainakin ylhäältä päin katsottuna. Katutasosta sitä ei välttämättä edes huomaa. Täällä ei ole minkäänlaista massaturismia paitsi paikalliset lomailemassa kotimaassaan,harva heistä hotellissa asustaa, ja tietty liikemiehiä, mutta ei niitäkään sentään massoittain liiku. Saas nähdä mitä koukkuja käyttävät..

    VastaaPoista
  20. Heippa! Kyproksellakin on moisia erikoisia taloja, nyt juuri tekeillä munanmuotoinen korkea talo. Kuka tahtoo asua sellaisessa? Joku varmaan. Lämpimin terveisin Ali

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa itsellesi! Arkkitehdeilla on mielikuvitus koetuksella, kun aina pitää keksiä uutta. Mutta asunto kuin asunto, onhan se hauska sitten sanoa asuvansa vielä munassa. Sopisi hyvin väliaikaiseksi asunnoksi - kuoriutumista odotellen :)

      Poista
  21. Toivotaan, että tuosta uudesta komeasta maamerkistä koituisi paljon hyvää kaupungille. Kauniisti siinä pullistelee. Tosin minulle kelpaisi vanhakin tyyli, mutta olenkin varsinainen kalkkis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tunnustaudun kalkkikseksi minäkin, mutta no, yksi modernikin joukossa, ehkä se herättäisi muutkin unesta :)

      Poista
  22. Kylläpä pullistelee, mutta näyttävä on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuten Vilukissi tuolla edellä sanoi, kuin muovinen vesisäiliö :)

      Poista