Mää mää lampaani

Paitsi että minulla ei ole lampaita, ei edes pehmoleluna. Villojakaan ei meidän huushollista ole löytynyt sen jälkeen, kun lapset syntyivät ja todettiin allergisiksi. Villaton koti Algeriassa on lähes tuntematon käsite, villa  nimittäin on ensisijainen täyte patjoissa ja tyynyissä, puhumattakaan villalangoista kudotuista tekstiileistä ja matoista, perinteisistä vaatteistakin.
Lammasta löytyy myös lautaselta, lähes jokainen perinteiden ruoka tehdään lampaanlihasta, varsinkin täällä itäosissa maata. Appeni aikanaan sanoi, että se on heidän kasvisruokansa, syöhän lammas vain kasveja. Liha onkin täällä todella hyvää, ei ollenkaan liian rasvaista, parhaimmat palat tulevat ylätasangon kuivilta aroilta, luomutuotetta. Lampaita kasvatetaankin pääasiassa lihaa varten, villat tulevat sivutuotteena.

 Patjanpesupäivä

Vielä nykyäänkin monen morsiamen perinteisiin kapioihin kuuluu lampaanvillapatjat. Joskus alkuaikoina täällä ihmettelin, miten ihmeessä kadulla jatkuvasti näkyy avopakettiin lastattuja muuttokuormia, no ne oli niitä kapiokuormia, joissa aina hyvin esillä muutama patja. Niitä varten oli pitänyt hommata metreittäin kangasta ja säkeittäin lampaanvillaa. Patjoja käytetään paitsi vuoteissa myös olohuoneessa sohvaa korvaavilla banketeilla, niille on hyvä majoittaa yövieraatkin.
Melkoinen lauma lampaita tarvitaan villojen luovuttajaksi, jos laskee, että 2-hengen patjaan kuluu paksuudesta riippuen 20-30 kg villaa, jota yhdestä lampaasta saadaan keskimäärin 1,2 kg. Suurin villan luovuttaja Ouled Djellal- rodun uroskaan ei 3,5 kg enempää tuota. Keritsiminen tapahtuu keväällä 15.5 lähtien ja yleensä se tehdään vielä vanhanaikaisilla keritsemissaksilla.

Villan työstäminen kuuluu tietenkin naisille. Keritty villa pitää pestä, puhdistaa ja karstata ennen käyttöä. Nykyisin sitä myydään jo puhdistettunakin, mutta vanhempi väki ei siihen aina luota. Villapatja on hyvin hoidettuna lähes ikuinen. Hoito tarkoittaa, että se silloin tällöin puretaan ja pestään. Kuvassa apulainen on pesemässä anopin patjaa, anoppi päsmärinä vahtii vieressä :)
Pesty villa valutetaan ja levitetään kuivumaan alustalle pihalle, muutama päivä siinä menee vaikka auringosta ei pulaa olekaan.

Sitten haetaan paikalle kiertävä patjantekijä. Heitä löytyy tiettyjen katujen varsilta pukit ja tarvikkeet valmiina odottamassa asiakkaita. Siinä jälleen yksi katoamassa oleva ammatti, joka on tähän asti siirtynyt isältä pojalle vaan harvemmin enää nuorelle kelpaa. Tyypillinen kiertävä patjantekijä on nykyään vanhempi mies. Toki täällä on patjatehtaitakin, kaupoista saa kaikenlaisia valmispatjoja, jos ei halua kotitekoiseen panostaa.

Hyviä sormivoimia tarvitaan, että saa villasta puristettua reunuksen.

Ja että villat pysyvät paikoillaan, niin vielä villanapit.. 

ja hop,  siinä se.  Palkaksi lämmin ateria ja parikymmentä euroa.

Mitä jäi mieleen toukokuusta

No missä se taas kuhnii? Hei, tule jo!

 Ei se tule. Turha odottaa. Juan sanoi irti vartiointisopimuksensa 15.5. ja jätti meidät seikkailemaan ihan itseksemme mukanamme vain mukavat muistot. 

Bou Namoussa -joen ranta oli Juanin lempipaikka. Sattumoisin myös viimeinen retkikohteemme Juanin kanssa. Voi että olikin autuaallista pulikoida vedessä! 

 Kyllä nyt tuntuu olo vähän haikealta itse kullakin.

Toukokuu hurahti ohi ilman suurempia positiivisia tapahtumia. On ollut vaikeuksia saada järjestymään anopin kotihoito lomani ajaksi. Täällä ei ole kunnallisia palveluja tarjolla, jokainen hoitaa omat vanhempansa. Meillä käy aamuisin kuutena päivänä viikossa yksityinen kotihoitaja, jonka kanssa on yritetty sovitella aikoja ja palkkoja. Monen kiristävän mutkan kautta.. Ei se ole helppoa täälläkään jos ei Suomessakaan. 

Sitten ainoa täkäläinen suomalaisystäväni sai lievän aivoinfarktin, onneksi vain lievän ja siitä selvittiin lähes tulkoon säikähdyksellä.  

Jääkiekossakaan ei saanut kauaa jännittää kotimaan puolesta.  Euroviisuista puhumattakaan.

Että olipa tylsä toukokuu.

Ai mutta jotain hyvää sentään...

Ruotsi voitti euroviisut

...ja Suomi berbeuroviisut!

Algeriassa järjestetyn eurooppalaisen  kulttuurin festivaalin valloitti suomalainen Stina. Pääsi jopa suurimman sanomalehden pilapiirtäjän ikuistamaksi. Stina oli täällä kiertueella laulamassa berberien musiikkia berberikielellä, kuulemma erinomaisen hyvin niin äänellisesti kuin ääntämyksellisesti. Berberimaailma on siis valloitettu viimeistä berberikorvaa myöten, hienoa! 

Taas meni kuukausi

  1954 ja 2015. Miksi kehittää hyväksi havaittua. 

Tämä on siis meidän kaasupömpeli ennen ja nyt. Tuon kautta kaupungin kaasu tulee putkia pitkin maan alta meille. Pömpeli hajosi kuukausi sitten, sen voi korjata/vaihtaa vain valtion sähkö- ja kaasulaitos Sonelgaz. Sitten kun haluavat tulla. Kuukauden odotuksen jälkeen vihdoin löytyi tyyppi, joka tunsi tyypin, joka tunsi tyypin, joka on kaasulaitoksella töissä. Niin peri paikallista. Pömpeli saatiin vaihdettua!
Ehdittiin olla kuukausi ilman hellaa ja kuumaa vettä. Ostettiin pieni sähkölevy, jolla saatiin lämmitettyä vettä ja opittiin peseytymään pesuvadissa. Jääkylmä suihku ei ole meikäläisen heiniä. Ehti tulla saunaakin ikävä, vaikka en saunaihminen olekaan.
Mutta jee, nyt kaasua taloon! 
 Paitsi, että kaasulla toimiva kuumavesivaraajakaan ei enää toiminut. 

Se pömpeli taas on kylppärin seinässä tehtävänään hoitaa keskuslämmitys ja kuuma vesi. Parikin tyyppiä ehti käydä sitä korjaamassa, mutta ei vaan tullut kuntoon. Palkka kyllä kelpasi. Tämä kolmas lopulta tiesi, että yhtä pientä ruuvia pari astetta kiertämällä viuuh vaan paineet korjaantuu. . Piti arvata mikä ruuvi. Oi kiitos!  Arvatkaas kuka lillui kylvyssä puoli ehtoota.

Hyvä, että ehdin sen kuuman kylvyn ottaa ajoissa, seuraavana päivänä sitä ei enää tarvinnutkaan, sillä Sahara puhalsi vuorten yli ja lämpötila nousi hetkessä 41:een asteeseen. Kylmä vesikään ei enää ole kylmää. Nyt istutaan sisällä jäähdyttimen viileydessä ja toivotaan, että sähköt pysyy.

Onneksi en ehtinyt pestä ikkunoita ennen Saharan vierailua, ja nythän taas onkin liian kuuma semmoiseen ponnistukseen. Ajankulukseni olen kiroillut lentoyhtiöitä, jotka ovat poistaneet listoiltaan ne ainoat lennot, joilla Annabasta pääsi Suomeen vain yhdellä vaihdolla saman päivän aikana. Nyt pitää lentää ensin pääkaupunkiin ja aikataulu on tosi tiukka. Ottaen huomioon, että paikallinen lentoyhtiö myöhästelee joskus päivätolkullakin. Melkein käy kateeksi pääkaupungissa asuvia.

Ettei nyt tulisi taas pelkästään valitettua, niin laitetaanpa sentään värikkäitä luontokuviakin. Ehdittiin käydä tasangolla ennen kuin kuumuus kävi tappavaksi.

punanätkintä ja valkoista bellardiaa

keltaista kakkaraa  ja violettia neidonkieltä, joku ukkokin on sinne koirineen eksynyt

Ja oi, näin hienon betoniämpärin olivat työmiehet unohtaneet keskelle polkua!  En raaskinnut sitä varastaa
vaikka mieli tekikin, tyydyin ottamaan kuvan poimimistani piiskaherneistä.

Mukavaa kesän alkua kaikille!

       

Kahvia, kiitos!

Kun ei ole mitään tähdellistä kerrottavaa eikä valitettavaakaan enää, kun vieraat jo lähtivät, niin Jaelin blogista bongasin tämmöisen haasteen, "jossa piti esitellä kahvi/teekuppinsa.Samalla piti kertoa hieman juomatottumuksistaan". Kaikkihan nyt ilman muuta haluavat tietää mitä juon ja miten...

Siis kahvia. Meillä on kolme eri kokoista mutteripannua. Pienintä mies käyttää ollessaan yksin, keskikokoinen on meille kahdelle ja isoin kun vieraatkin haluavat osansa. Kaikki olivat ihan mustia vielä tänä aamuna ja ajattelin ne kuvata tänne juuri sellaisina kaasulieden kauniiksi mustuttamina. Mutta voi ei, Mösjööllä on jonkinsortin kuudes aisti, ellei peräti seitsemäs, aikeistani tietämättä meni ja hankasi ne päivän aikana puhtaaksi!  Uskomatonta, juuri nyt vaikka ovat vuosia saaneet rauhassa mustua!!

Kahvi meillä jauhatetaan pavuista kahvikaupassa sellaiseksi kuin halutaan ja on siis aina suht tuoretta. Tähän piti laittaa kuva meidän kahvikaupasta, mutta eipä sitä taaskaan mistään löytynyt, vaikka mielestäni koko digikuvavaraston kävin läpi. Argh!
Teetä ei itse sellaisenaan paljoa juoda, minä joskus vihreää ja flunssaisena yrttiteetä, muuten juon hopeateetä. Englannissa ollessani opin juomaan teen maidolla, nykyisin hopeateeni on pelkkää keitettyä vettä maidolla :)
Ja sitten siirrytään kuppeihin..

Minun kuppini on tuo valkoinen. Mösjöö juo tuosta pienesta antiikkikupista, avioliittomme ensimmäiset kupit, ei ole kuin tuo yksi enää jäljellä ja sitä pitää varjella kuin silmäterää - sitä on haettu roskapussia myöten, kun on joskus ollut kateissa. Iso muki on minun iltamukini, juon siitä iltahörppyni eli hopeateetä tai vihreää telkkaria tuijotellen.
Olen kahvinlipittäjä. Aamulla menee yksi kuppi maidolla ja toinen tietskarin edessä mustana. Termospullo säilyttää loput ruokakahveiksi. Iltapäivällä keitetään sama satsi uusiksi.  Kaikkiaan kulutan kahvia noin kuusi kupillista päivässä, en enää litrakaupalla kuten ennen. 

En ole astioiden kerääjä, kuppeja meiltä silti löytyy montaa eri kokoa, vieraiden mieltymysten mukaan. Paikalliset vieraat yleensä juovat kahvinsa pienistä espressokupeista ja ne tarjoillaan isolta tarjottimelta maan tavan mukaan olohuoneen matalalle pöydälle. Meillä ei kateta pöytää muuta kuin vähän vieraammille, joita onneksi harvoin käy. Yleensä on käytössä tarjottimet, joilla kukin kuskaa kahvejaan ja ruokiaan mihin milloinkin haluaa, useimmiten telkkarin eteen.
 Omien kavereitteni kesken lipitämme kahvit/teet lasimukeista parvekkeella ilman sen kummempaa protokollaa kesät talvet.

Torstain herkut ja retro kattaus 70-luvun hengessä :)   Kirsikka-kangas tuukina (olisikohan Finlaysonin)  ja Sarviksen punaiset astiat.

Tästä meemistä saa muutkin halutessaan innostua ja tarjoilla minullekin kahvia, kiitos :D 

Mieleni minun tekevi

Tulin todistamaan, että täällä vielä olla ruikutetaan, vaikka mieli tekisikin lähteä pilvien mukana kauas muualle laulamahan. Kuten näkyy takkia ei vielä ole tarennut pois riisua, tuuli on sen verran kylmä vaikka aurinko paistaisikin.
Täällä on talvilomien aika, ei mitään tekemistä pääsiäisen kanssa, sattui vain osumaan samaan aikaan. Ja meillä on taas lomaillut sukulaisia enemmän kanssa.
Kuka vielä selittäisi mikä ihmeen vietti vaivaa 8-vuotiaita lapsia. Siis vietti heitellä kaikkea mahdollista aidan yli naapuriin. Siinä hommassa on jotain aivan älyttömän hauskaa. Ja se näyttää olevan vuoron perään  jokaisen sukupolven harrastus samassa iässä, kerran ainakin pitää kokeilla. Muistan kyllä itsekin, kun omat lapseni olivat pieniä ja talvilomalla serkkujen kanssa heittelivät maahan pudonneita hedelmän alkuja aidan yli ja voi sitä kikatuksen määrää kun naapuri huomasi.  Joukossa oikein tyhmyys tuplaantui.
Nykypolvet heittelevät kivenmurikoita ja mätiä hedelmiä samaisen naapurin pihalle, huomattavasti suurempi riski rikkoa ikkunoita tai vanhingoittaa ihmisiä, ja volyymit ovat entistä kovempia.  Naapuri kyllä muistaa kaiken kymmenien vuosien takaakin, muistuttaa meitäkin. 
No pojat saivat tietysti rangaistuksensa, kävivät pyytämässä anteeksi ja siivosivat naapurin pihan. Toivottavasti ymmärsivät kerrasta. Naapuri toivottaa edelleenkin hyvää huomenta, seuraavaa kasisarjaa odotellen....

On siis ollut vilkas talviloma. Anopin apulainenkin otti hatkat, ei kestänyt enempää. Sanoi kyllä tulevansa takaisin loman jälkeen. Argh! Voisinpa minäkin! Miten sitä ennen nuorempana kesti paljon suurempaakin sakkia ja jopa nautti seurasta,  kai sitä on aikojen saatossa hermosäikeet kutistuneet ja haurastuneet. Soppakauhakin on alkanut painaa liikaa. Kuuloni valitettavasti on vain herkistynyt....

Mutta Hyvää Pääsiäistä teille muille ketä siitä saatte nauttia, toivottaa vanha äkäinen akka.