Mää mää lampaani

Paitsi että minulla ei ole lampaita, ei edes pehmoleluna. Villojakaan ei meidän huushollista ole löytynyt sen jälkeen, kun lapset syntyivät ja todettiin allergisiksi. Villaton koti Algeriassa on lähes tuntematon käsite, villa  nimittäin on ensisijainen täyte patjoissa ja tyynyissä, puhumattakaan villalangoista kudotuista tekstiileistä ja matoista, perinteisistä vaatteistakin.
Lammasta löytyy myös lautaselta, lähes jokainen perinteiden ruoka tehdään lampaanlihasta, varsinkin täällä itäosissa maata. Appeni aikanaan sanoi, että se on heidän kasvisruokansa, syöhän lammas vain kasveja. Liha onkin täällä todella hyvää, ei ollenkaan liian rasvaista, parhaimmat palat tulevat ylätasangon kuivilta aroilta, luomutuotetta. Lampaita kasvatetaankin pääasiassa lihaa varten, villat tulevat sivutuotteena.

 Patjanpesupäivä

Vielä nykyäänkin monen morsiamen perinteisiin kapioihin kuuluu lampaanvillapatjat. Joskus alkuaikoina täällä ihmettelin, miten ihmeessä kadulla jatkuvasti näkyy avopakettiin lastattuja muuttokuormia, no ne oli niitä kapiokuormia, joissa aina hyvin esillä muutama patja. Niitä varten oli pitänyt hommata metreittäin kangasta ja säkeittäin lampaanvillaa. Patjoja käytetään paitsi vuoteissa myös olohuoneessa sohvaa korvaavilla banketeilla, niille on hyvä majoittaa yövieraatkin.
Melkoinen lauma lampaita tarvitaan villojen luovuttajaksi, jos laskee, että 2-hengen patjaan kuluu paksuudesta riippuen 20-30 kg villaa, jota yhdestä lampaasta saadaan keskimäärin 1,2 kg. Suurin villan luovuttaja Ouled Djellal- rodun uroskaan ei 3,5 kg enempää tuota. Keritsiminen tapahtuu keväällä 15.5 lähtien ja yleensä se tehdään vielä vanhanaikaisilla keritsemissaksilla.

Villan työstäminen kuuluu tietenkin naisille. Keritty villa pitää pestä, puhdistaa ja karstata ennen käyttöä. Nykyisin sitä myydään jo puhdistettunakin, mutta vanhempi väki ei siihen aina luota. Villapatja on hyvin hoidettuna lähes ikuinen. Hoito tarkoittaa, että se silloin tällöin puretaan ja pestään. Kuvassa apulainen on pesemässä anopin patjaa, anoppi päsmärinä vahtii vieressä :)
Pesty villa valutetaan ja levitetään kuivumaan alustalle pihalle, muutama päivä siinä menee vaikka auringosta ei pulaa olekaan.

Sitten haetaan paikalle kiertävä patjantekijä. Heitä löytyy tiettyjen katujen varsilta pukit ja tarvikkeet valmiina odottamassa asiakkaita. Siinä jälleen yksi katoamassa oleva ammatti, joka on tähän asti siirtynyt isältä pojalle vaan harvemmin enää nuorelle kelpaa. Tyypillinen kiertävä patjantekijä on nykyään vanhempi mies. Toki täällä on patjatehtaitakin, kaupoista saa kaikenlaisia valmispatjoja, jos ei halua kotitekoiseen panostaa.

Hyviä sormivoimia tarvitaan, että saa villasta puristettua reunuksen.

Ja että villat pysyvät paikoillaan, niin vielä villanapit.. 

ja hop,  siinä se.  Palkaksi lämmin ateria ja parikymmentä euroa.