Ei mitään sanottavaa

     Irrallisia tavuja kuin änkytyksiä
     monen palapelin palasia sekaisin
     päässäni, ei niistä synny kokonaista

     ei sanoja, ei lauseita

     Mies vaihtaa kattolamppua
     näkee itsensä uudessa valossa
     se riittää.

     Minä pyörittelen rosoisia kiviä
     keräilen mykkiä sanoja
     mykäksi lauseeksi

     vanhalle varjostimelle
     uusi elämä

Kohtaamisia

Viikonloppuna lähdettiin hellettä pakoon vähän ylemmäksi. Mereltä nouseva sumu kiersi vuoren rinteet viileään harsoonsa, aurinko ei vielä ollut puskenut itseään siitä läpi, joten jaksoi vähän kävelläkin. Kivasti on alkanut jo vihertää.

Täällä ei juuri ihmisiä tapaa, mutta kaikkea muuta kyllä.  Joku luolapeikko siinä heräilee kesäuniltaan ja ärjyy uhkaavasti.

Isonenäinen metsänvartija tarkkaili tilannetta.  Aika tiukka katse kaverilla.

 Välillä tuntui siltä kuin useampikin utelias silmäpari olisi tarkkaillut. Mitä ne kaikki odotti...

Se selvisi seuraavassa mutkassa. Lehmäpariskunta seisoi tukevasti keskellä tietä. Meillä onneksi koirat hihnassa. Isäntä eturivissä Juanin kanssa. Juan esitti liikkumatonta patsasta yksi jalka ylhäällä häntä piikkinä takana. Minä Tinan kanssa taaempana, Tinalla häntä kiemuralla ilmassa ja lihakset valmiina loikkaan. Kuka väistää ja mihin,  oikealla puolella äkkijyrkkä, vasemmalla kallioseinä. Siinä sitten katseltiin tovi toisiamme.
Sonni ratkaisi asian hyökkäämällä sarvet ojossa. IIIIIIIIIK!
Ja miksikö tästä ei ole kuvaa? Siksi että paparazzi roikkui kaksin käsin Tinassa, joka ehdottomasti olisi halunnut mennä isäntänsä apuun, kun taas paparazzi vallan toiseen suuntaan. Juan väisteli sarvia parhaan taitonsa mukaan ja isäntä yritti häätää äkäistä elikkoa tiehensä, taisi välillä nakella pikkukiviäkin kun ei muuta kättä pidempää ollut saatavilla. Lopulta sonni luovutti ja kääntyi vaimoinensa sinne mistä oli tullutkin. Huh.

Raikuvat aplodit voittajille.

Siinä he vähän myöhemmin palkintokorokkeella. Tässä kohden koirat taas irti. Ja Tina, joka ei ollut päässyt täyttämään velvollisuuttaan henkivartijana, otti vahingon heti takaisin ja karkasi salamana vielä lehmien perään. Pitkävihainen tyttö. Ei auttanut kutsut ei mikään, sinne meni. Aika pitkään olikin reissullaan, ei koskaan saada tietää mitä tapahtui, ei kuulunut haukuntaa ei ammuntaa, vahingoittumattomana ja tyytyväisenä kuitenkin palasi takaisin. Luulenpa, että oli vain päässyt tarpeeksi lähelle ja todennut palan liian suureksi haukattavaksi. Saipahan oikkunsa täytettyä.

Ai että olenko merkkitietoinen?

Blogistaniassa kiertää tällainen kysely, bongasin sen Jaelin appelsiinipuusta. Kun näinä hikipäivinä ei ole parempaakaan kerrottavaa, niin teenpä henkilökohtaisia paljastuksia.
Vastaukseni otsikkoon on kyllä. Kaikissa tuotteissani on merkki (saako merkittömiä myydäkään), ja olen siitä hyvin tietoinen, sillä yleensä se on vielä läntätty näkyvästi väärään paikkaan.  Eri asia sitten onko merkki miten tunnettu...

Laukku

Tämä on ehdottomasti kätevin jokapaikanlaukkuni, mitä ikinä olen omistanut. Valitettavasti se sairastui samaan murenemistautiin kuin yhdet kenkäni ja syystakkinikin. Olkaa huoleti, en käytä sitä enää. Mietin kyllä saisiko sen vielä tuunattua uuteen uskoon. Siinä oli kohdallaan ihan kaikki, pehmeys, koko, monta pikkutaskua ja pysyi hyvin olkapäällä. Eikä sillä ollut näkyvää nimeä.  Se  kasvoi tarpeen mukaan ja oli siis ehdoton matkoilla. Kesti vain kolme vuotta. Nyyh. Nyt minulla on korvaava musta mammalaukku, liian pienisuinen ja ruma, jonka kyljessä lukee Nabo. Yäks. Ranskalaisittain äännettynä tarkoittaa kääpiötä.

Lompakko

Musta, pehmeä, nahkainen. Se sulkee suunsa sydämellä ja avaa yhtä helposti. Rakkain lompakkoni varastettiin muutama vuosi sitten, sen jälkeen olen käyttänyt lompakkoa vain matkoilla, täällä laitan rahat taskuihin.

Korut

 Ainoa koru, joita aina käytän on korvakoru. Nämä Kalevalan Onnen sydämet sain synttärilahjaksi pari vuotta sitten. Siihen asti pidin isoäidiltäni rippilahjaksi saatuja ametisteja, joista toinen lopulta hukkui. Voi päätellä, että inhoan korvakorujen vaihtamista.  Joskus harvoin, hyvin harvoin tilaisuuden mukaan,  saatan kyllä laittaa jotkut muutkin. Ennen pidin myös kultaista ranneketjua, ylioppilaslahjaksi saatua, mutta sekin varastettiin jo monta vuotta sitten. Koska täällä kaikki näkyvät kultakorut viedään, käytän vain rihkamaa, sitäkin vain kaula-aukon täytteenä. Aarikkaakin löytyy. Sormuksia en käytä, en edes vihkisormusta.  Kaikesta päätellen en siis ole koruihminen. Ainakaan vielä... ystävät kyllä yrittävät parhaansa tilanteen muuttamiseksi.

Telkkari
Musta, iso, Toshiba 3D, olkkarissa. Sitä ei voi olla näkemättä, mutta harvoin sen avaan. Pienempi Samsung makkarissa toimittaa Mösjöön unilääkkeen virkaa. Itse katson useimmiten ohjelmia netistä.

Puhelin

Omppua käytän täällä ja Suomessa Nokia N8, jonka sain lainaksi vävyltä. Kappas, unohdin palauttaa...  Näköjään kuvasta voi päätellä senkin, ettei ajallani ole Algeriassa suurtakaan merkitystä.

Kengät ja tennarit

Jokapäiväisessä käytössä vaativat jalkani eivät katso merkkiä eivätkä hintaa, eivät aina ulkonäköäkään,  kunhan löytyy sopivat ja pehmustetut. Varsinkin kantapääpehmustetut. Clarksin sandaalit ovat olleet hyvät kesäkengät. Pelkään, että hajoavat ennen kuin löydän uudet yhtä hyvät tilalle. Adidaksen ruskeat citylenkkarit kaupunkikävelyyn ja Reebokit ilmakuplat metsälenkkeilyyn. Tietty löytyy kaapista myös epämukavia merkittömiä tilaisuuskenkiä.

Farkut

Tässä kohden kai odotetaan  jotain kuuluisampaa merkkiä, mutta housujen kanssa on sama juttu kuin kenkienkin, kunhan sopivat. Farkut tai sen tapaiset kuitenkin. Merkeissä löytyy. Ei yhtään sinistä.

MP3-soitin
Musiikinkuljetusvälineiden päälle en ole koskaan mitään ymmärtänyt. Olkkarin Samsung-setti huolii kyllä tämänkin formaatin.

Tietokone
Pöytäkoneena Dell,  Samsung-näytöllä. Läppärinä HP, joten kuten vielä hengissä.

Meikit

Siinä kaikki mitä tarvitsen. Harvoin enää näitäkään.

Kasvovoide

Tyttäreni on pitänyt minut kaikenlaisissa rasvoissa jo vuosikaudet. Turhan kalliisti sanoisin.

Sitten kylppäritavaraan,  tällä hetkellä löytyy kaapista...
Deodorantti: Rexona roll-on
Hammastahna: Signal
Saippua: palana Dove ja aina myös löytyy Marseillen saippuaa, suihkugeelinäkin. 
Shampoo ja hoitoaine:  Kelpaa mitä löytyy. Meiltä löytyy lomalaisten jäljiltä aina jotain, näköjään tänä vuonna Timotein hoitoainetta blondeillekin. Hm.. kukahan blondi täällä on poissaollessani ollutkaan.
Suomessa ostan TreSemmén tuotteita, niitä saa sopivasti pienissä pakkauksissa reissuja varten.

Tuoksu

Minusta on täkäläisessä yliannostuksessa  tullut hajuallerginen, en kestä mennä edes kemikaalikauppoihin. Tykkään kyllä hyvistä miedoista tuoksujen lehahduksista, eau de toilette riittää.  Olen saanut lahjaksi vaikka mitä kalliita parfyymeja, joita en voi käyttää, onneksi niitä voi lahjoittaa eteen päin. Tällä hetkellä on ajoittaisessa käytössä nämä jostain saadut esittelykappaleet, kevyitä ja raikkaita molemmat, tuoksultaan kelvollisia.

Viinit ja drinkit
Olen ummikko tässä asiassa. Täällä hörpitään paikallisia viinejä, milloin mitäkin, pidän eniten valkkareista. Drinkeistä en tiedä hölkystä. Nuorena tilattiin vodkaa puolukkamehulla. Nykyään kavereiden kanssa snapsaistaan joskus Get 27 –minttulikööriä - yskänlääkkeeksi.

Leipä
Suomessa se on tietenkin ruisleipä.  Matkalaukkuuni pakkaan Ryvitan näkkäriä, on hyvää eikä paina paljoa. Täällä patonkimaassa etsin nälkääni ohraleipää. Täällä ei todellakaan ole paljoa valinnan varaa, se on melkein tämä tai tuo.

Ruoka
Kaikki kelpaa paitsi sisäelimet. Koirammekin on nirsompi.

Jäätelö
Valion tuutit ja töttöröö. Syön jätskiä vain Suomen kesässä enkä tykkää mistään ylimääräisistä  krumeluureista, enkä jäätelökakuista.

Karkit

Fazerin suklaa. Rainbow’n ranskalaiset. Leafin täytelakut. Algerialaiset minttukarkit. Korvikkeena muutkin merkit kelpaa. Paitsi ne turkkilaiset marsipaanitäytteiset suklaapallot, joita mieheni täti toi kerran kaksi kiloa.

Sänky ja lakanat
Niin, kai niissäkin jotain merkkejä voi olla, meillä näkyy vain  merkkejä nukkumisesta. Ei muuten väliä, kunhan  lakanat ovat viileätä, sileää puuvillaa (kyllä  silkkikin kelpaisi) ja mieliisti aluslakanan kulmissa kuminauhat, niitä sanotaan täällä pussilakanoiksi. Muunlaisia pusseja ei ole saatavilla, joten ompelen peittopussit itse.  Sängyllä ei ole merkitystä,  tärkeämpi on patja, omani on suht hyvä ortopedinen. Aika montaa olen kokeillut, paras on ollut Hirvihaaran kartanossa, toisistaan tietämättä kaikki selkävaivaiset häävieraat tarkistivat sen merkin, jota en nyt kyllä enää muista.

Kampaaja
Käyn kerran vuodessa Suomessa. Milloin missäkin. Tulos on aina yllätys.

Lehdet
Päivälehdet ostetaan kulmalta leivänhakureissulla joka aamu, paikallinen ja valtakunnallinen. Muita lehtiä en enää luekaan. Ranskalaiset koti- ja puutarhalehdet kiinnostaisivat, mutta ovat täällä turhan kalliita. Netti riittää.

T-paita
Tykkään väljästä. Jos merkeistä puhutaan, niin lempparissani on merkki C.A.B ja rinnassa lukee Legenda. Pelastin sen vävyn roskapussista. Lempi-ei-T-paidassani on merkki N.Y.C, kälyni vanha farkkupaita, jonka otin kierrätykseeni ainakin viisitoista vuotta sitten. Kumpikin lempipaita on jo haalistunut ja kulunut, mutta edelleen käytössä. Parempia korvaaviakin toki olen saanut ja ostanut. Yleisin merkki T-paitavarastossani  näkyy olevan Generous :)

P.S.
               

                            


Lämpömittarini on aidosti suomalainen.
Se näyttää tänään tältä.

Tökkii

Jepsjeps. Sitä luulee (vieläkin), että syksy tulee ensimmäisten sateiden myötä. Yhtä turhauttava luulo kuin Suomen kesän odotus. Parin viikon sateiden jälkeen helle jatkuu. Parvekkeen saunamittarini näytti tänäkin aamuna 32, sanoo sivupalkin lentokenttämittari mitä hyvänsä, minä uskon suomalaiseen saunaan. Ja omaan kroppaani, joka kieltäytyy yhteistyöstä heti kun lukemat lähtevät kolmosesta. Lenkkeilty on siis lähinnä vain autolla. 

Ja puutarhassa. Siellä on pakko pysyä liikkeessä, sillä elo-syyskuu on pistävien kärpästen aikaa. Iskevät kiinni heti kun liike pysähtyy. Argh. Varmaan olenkin jo saanut niiltä jonkun aivotuhotaudin, kun päässä humisee pelkkää tyhjää.

Varsinkin tämän  'ämpärin paluu' -kauden jäkeen humisee oikein pahasti. Kuka-joku-älykääpiö olikaan käynyt sulkemassa vesisäiliön täyttöhanan! Arvaan kyllä kuka.  Viiden kuution vesimäärän kuluttamiseen kuluu jonkin aikaa, ettei niin suuri ihme jos alkuperäinen tarkoitus onkin unohtunut kesken kaiken. Sitten vaan yhtenä päivänä hanat korisivat tyhjää ja vessanpytty yskähti nolona. Meidän tuurillamme ajoitus osui tietenkin kaupungin vedenjakelun katkolle. Niistähän ei täällä varoiteta, ovat jokapäiväisiä, tällä kertaa useampi päiväinen. Auts.
Kun ei olla vuosikymmeniin kärsitty vesipulasta kiitos säiliön, ollaan unohdettu mitä on elää kanisterivaltiossa, lahjoitettu kaikki kanisterimmekin kiertoon. No yhden jälkeen yöllä elin vielä toivossa ja kävin kurkkaamassa puutarhan hanaa, sieltä tiputti tuskin näkyvä noro, ei tarpeeksi kiipeämään säiliöön asti. Arvatkaapa vain kuka siellä sitten vietti tunnin verran odottaen yhden ämpärin täyttymistä. Seuraavana yönä käytettiin jo kaikki talon ämpärit ja pesuvadit. Ja päästiin siihen alkuperäiseen tarkoitukseenkin eli vesisäiliön vuosittaiseen puhdistukseen.
Kolmen päivän ämpäritehtailun jälkeen kaupunki avasi hanansa.  Siinä vaiheessa vesipumppumme petti. Kiva kiva. Vettä säiliössä mutta ei pumppua millä sen sieltä saisi ylös. Ämpärisessio jatkui vielä pari ylimääräistä päivää. Rupesin jo vakavasti miettimään huussin rakentamista puutarhan perälle.

Äärimmäisyydestä toiseen. Mösjöö on sen alan ekspertti. Ei voisi elää ilman televisiota, ei edes nukahtaa ilman telkkarin tuudittavaa vaikutusta. Tietysti pitää myös kokeilla kaikki kuvalliset mahdollisuudet, joita on tarjolla. Nyt sitten tuijotetaan lasit päässä ruutua. Tai kuka tuotakin turhuutta tuijottaa ja kuka ei.

Joku muu lähetti itselleen laatikollisen ilmaiskirjoja ja takaa äidinkielensä pysyvyyden ainakin passiivisessa muodossa. Ehkä näistä on paikkausaineeksi niihin aivotuhoihinkin..

Vanhan kierrätystä

Tuolla otsikolla voisin kirjoittaa itsestäni ja siitä miten tulin kierrättäneeksi itseäni talosta taloon kesäisessä Suomessa kuin entisajan ruotumummot. Niin siinä käy kun ei omista omaa kattoa. Ymmärrän varsin hyvin vesivahingon vuoksi evakossa kiertelevää ystävääni (terkkuja vaan, jaan tunteesi!). Vaikka majoittajat eivät valitakaan, niin silti sitä tuntee itsensä aina vähän ylimääräiseksi toisten huusholleissa. Mitenkähän muut ulkosuomalaiset ovat majailunsa järjestäneet?  Itse asiassa ongelma ei ollut sama silloin kun omilla vanhemmilla vielä oli tilaa majoittaa, olivat ihan tyytyväisiä kun saivat kadonneen lampaan takaisin tarhaan vähäksi aikaa. Olisivat vieläkin, mutta tilasta on puute. Haaveissani olisikin saada kämppä Suomesta, mutta pitää kai ensin kehitellä haave lottovoitosta, tehdä edes se ensimmäinen lottorivi.

 No ei nyt kuitenkaan pitänyt puhua itseni kierrätyksestä vaan kuvien. Aloin purkaa saalista kamerastani ja huomasin, että ai ai miten onkin jäänyt vallan postaamatta entisestä koulukaupungistani Forssasta, missä sentään vietin koko nuoruuteni Finlaysonin tehtaanpiippujen välissä. Anteeksi vaan, nyt sitten tuleekin paljon kuvia, vien teidät 'jokiristeilylle'. 
 

Vaikka olen asunut useammassakin kaupunginosassa, niin aina väärällä puolen jokea. Piti siis etsiä silta, jota kautta olisi lyhyin matka kouluun. Tämä silta oli silloin toiminnassa olevan kutomon alueella, kauttakulku asiattomilta ehdottomasti kielletty. Sieltä kuitenkin hurautettiin pyörillä porttivahtia väistellen ja  huuteluista välittämättä  tehdasrakennusten välistä, sillan yli ja toisesta portista ulos. Oikaisi huomattavasti.

Loimijoki jakaa Forssan keskeltä kahtia ja yhdistää samalla Finlaysonin kaksi tehdasaluetta, kutomon ja kehräämön. Kutomon rakennukset ovat nykyään kauppakeskuksena.

 Uusi silta, uusi sisääntulotie, uusia asuinalueita. Kaupunkikuva on muuttunut paljon sitten minun päivieni. Saattaisin jopa eksyä.. 

Joen juoksua seuraten kehräämön suuntaan seuraava silta on kävelysilta. Viimeksi kun tuon ylitin, siinä oli muistaakseni vielä kapearaiteisen kiskot.  Saatan muistaa väärinkin. Forssa-Jokioinen-Humppila -rautatiellä  lakkautettiin henkilöliikenne jo 50-luvulla, mutta tavarajuna kulki vuoteen 1974 asti. Tehdasalueiden välillä kulki vielä senkin jälkeen sähköveturi.  Ja Jokioisillahan kulkee vielä kesäisin höyryjuna, viimeksi olen ollut sen kyydissä kun omat lapset olivat pieniä. Pitäisikin viedä lastenlapset joskus ajelulle..

  Joki jatkaa matkaansa kohti keskustaa. Tällä tiellä ei pahemmin parane horjahdella..

 Tullaan Saunasillalle, joka on saanut nimensä sillan kupeessa joen oikealla puolella sijaitsevasta Finlaysonin saunasta ja pesulasta. Tämä kevyen liikenteen silta oli kakkoskotini koulutienä. Keltaisessa rakennuksessa joen partaalla on 1906 rakennettu Elävien kuvien teatteri, Suomen vanhin edelleenkin toimiva elokuvateatteri,  jossa vietetään kesäisin kansainvälisiä mykkäfilmifestivaaleja aidossa ympäristössä elävällä musiikilla säestettynä. Kannattaa käydä kokemassa.

Sauna ja pesula on rakennettu niin lähelle jokea, että on kierrettävä ne vähän ylempää, jos ei halua vaihtaa toiselle rannalle. Kumpikin rakennus on kunnostettu, toinen on asuntoina, toisessa on liiketiloja.

No niin, mutkan jälkeen ollaankin tultu jo kaupungin pääväylälle, Koskisillalle, ollaan ihan ydinkeskustassa,  eipä tästä kulmasta katsoen uskoisi. Sillan takana näkyy vanha kivisilta, joka toimii kevyen liikenteen väylänä.

 Samaisen kivisillan kautta kulki kolmoskotini koulutie. Forssa on puistojen kaupunki ja pyöräilijän paratiisi kesällä, täällä pääsee liikkumaan lähes pelkkien puistojen kautta ympäri kaupunkia. Mahtavatko asukkaat itse sitä tajutakaan, kaikki vaan huristelevat autolla huomaamatta yhtään mitään. 

Kivisillalta katsoen ollaankin jo tultu kehräämön alueelle, joka toimii kaupungin kulttuurisena keskuksena. Tässä kohden on taas erottava joesta vähäksi matkaa ja kierrettävä rakennukset pihan kautta.
 

 

Niiden takana kehräämönrannassa kelluu joessa entinen hinaaja, nykyinen ravintolalaiva Jannu. Vai oliko sillä joku uusi nimi... kellui kuitenkin ja ravintolakin oli entisellä paikallaan.

Kehräämönranta on Kuhalankosken patoaluetta. Koskessa oli voimalaitos, joka ennen tuotti virtaa tehtaalle. Nykyisin pato säännöstelee Tammelan Pyhäjärven vedenpinnan korkeutta. Tänne asti voisi siis tulla vesiteitse Tammelasta, yhdestäkään jokiristeilystä en ole kuitenkaan koskaan kuullut. Harmi. Täältä olisi kiva jalkamiehen puksutella paatilla vaikka takaisin sinne kauppakeskukseen mistä lähdettiinkin..

 Patosilta ja koski alajuoksulta katsottuna. Täällä näkee aina kalastajia virvelöimässä, joten kai sieltä jotain kalojakin nousee. Parkkipaikalla pidetään kesäisin konsertteja, rinne on pengerretty kivasti istuimiksi. Kävelytie nousee siis tänne ylemmäksi ja jatkuu Wahrenin puistoon.

Joki sen sijaan jatkaa matkaansa kohti vähän matkan päässä olevaa Vieremän koskea ja sieltä Jokioisille vähän isompiin koskiin päätyen lopulta Kokemäenjokeen. Minä taas kierrätin itseni takaisin majapaikkaani.