maanantai 1. heinäkuuta 2013

Olenko vai enkö ole..

  
Juu, vielä täällä! Nettiyhteys seonnut hukkateille, mutta katkostakin näköjään selviää hengissä.  Itse asiassa tekee ihan hyvää olla tuijottamatta ruutua päivät läpeensä. Tämä porttimme pielessä seisova muinaisjäänne on siis taas kerran toimiva.Kuulemma vain muutaman päivän, kun ovat uusimassa kaapeleita, mutta jotain sekin.

Mitähän sitä sitten on tullut tehtyä tänä aikana.. ainakin poltettu juhannuskokko. 


Siinä paloi mukavasti kaikki kuivunut puutarhajäte. Se on kesä nyt ja kuivuminen hyvässä vauhdissa. Kesä tahtoo sanoa myös loma ja kolonisaatio. Taloamme on piirittänyt jo jonkin aikaa villien intiaanien joukko.
Muutaman sain otettua kiinnikin..


Iiik, apua, olen täällä piilossa, ei kai ne vaan tänne tule..

Mösjöö on ollut kokoamassa itselleen uutta lelua. Myi siis sen oikeasti uuden automme (johan sillä melkein vuosi ajettiinkin) ja osti 15 vuotta vanhan Opelin romun. Myönnän, nyt uudelleen koottuna todella erinomainen vuoristoauto ja kunnon tilat koirillekin.

 Ai, no minusta tämä kyllä näyttää rankkuriautolta.. eihän tässä ole edes viilennintä, saisko kattoikkunan auki, kiitos.

 Onneksi matkan varrelta löytyy vielä näitä lähteensilmiä vilvoitteluun. Mikä juoma-allas? Kylpyammehan tämä, vähän pieni tosin..


Viikonloppuna oli aihetta juhlaankin. Jippii jippii jippii! Nyt vihdoinkin tauko virastoissa juoksemiseen ja 10 vuoden oleskelulupa kädessä! Skool!  Terkkuja naapurimaahan, ollaanko edes jossain asiassa teitä edellä!  

Tämä taskussa lähdenkin viikon päästä Suomeen lomailemaan!
Siihen asti nauttikaa kesästä tekin!  










28 kommenttia:

  1. Onnittelut oleskeluluvasta, saat olla taas 10 vuotta rauhassa.
    Villi-intiaanit pitäneet varmaan kiireisenä...

    Ihanan kylvyn koira (Juan?) löytänyt :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, juu ette osaa kuvitellakaan kuinka suuri helpotus tuo lupa on, tähän asti on saanut juosta vähän väliä hakemassa milloin mitäkin lappusta.
      Kiiruusta en täällä niin tiedä, mutta ÄÄNEKÄSTÄ on, korvatulpat pitää kohta hakea.

      Poista
  2. Tervetuloa Suomeen sen uuden luvan kanssa !

    VastaaPoista
  3. Viestinlinjojen asennustyön lopputulos näyttää taiteilijan tekemältä, ihan selvästi johtoinstallaatio.
    Siellä byrokratia työllistää varmaankin ison, ison joukon ihmisiä - päättelin tuosta oleskelulupa-asiasi monimutkaisuudesta, vaan nyt saat elellä huoletta 10 vuotta.
    Tervetuloa Suomeen.
    Meillä kaupungin talous kituu ja yritetään lomauttaa ja irtisanoa ihmisiä säästöjen ja paisuvan alijäämän takia. Tietää kai myös byrokratian supistumista - toivoakseni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Johtoinstallaatio on, en tosin ole varma onko siinä ollut johtoajatusta ollenkaan..
      Totta, hyvä puoli byrokratiassa on, että se tosiaan työllistää monen monta ihmistä - jos ne kaikki vaan viitsisivät tehdä sen työnsä. Tuokin kortti on päivätty pääkaupungissa valmiiksi jo helmikuussa, puoli vuotta vain kesti siirtää se tänne Annabaan..

      Poista
  4. Ihana postaus taas. Sinun huumorintajusi on kyllä ihan vertaansa vailla. :-)

    Kyllä sitä muuten mahtuu uimaan pienempäänkin altaaseen; meillä oli lapsena pihalla uima-altaana vanha kylpyamme. :-D

    Onnea oleskeluluvan johdosta! Saadaanhan sielläkin jotain aikaiseksi. ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin on muuten vanha kylpyamme puutarhassa, tähän asti olen pessyt siinä van mattoja - otin korkin pois etteivät intiaanit keksi mennä siihen hukkumaan :)

      Poista
  5. Onnittelut! On varmasti valtava helpotus saada oleskelulupa-asia taas järjestykseen. Joskus harmittaa täällä koto-Suomessakin kaikkinainen anominen, eikä kyseessä edes ole lupa asumisesta, vaan paljon pienemmästä. Ketä tuo Tina (?) ujostelee kuvassasi, noita lapsiako?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella helpotus, täällä on kaikki paperijuttu tehty niin huisin vaikeaksi.
      Tina suorastaan rakastaa leikkiä lasten kanssa, mutta joidenkin kanssa leikit menee joskus niin rajuiksi että Tina pitää parempana mennä vähäksi aikaa piiloon :) Jännä kyllä, miten koirakin jo osaa valita leikkinsä lasten iän mukaan, isompien kanssa yhtä, pienempien kanssa toista, ja ihan pienten kanssa vain makaa kärsivällisesti paikallaan riepoteltavana.

      Poista
  6. Ihana amme löytyi koirulille. Oikein hyvää loma-aikaa ja matkaa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos!
      Vähän oli Juanin itseään soviteltava, että mahtui ammeeseen :)

      Poista
  7. Ei tunnu sikäläinen posti pitävän kiirettä. No, ei Itellakaan aina edes tuo/vie postia perille. Onnittelut oleskeluluvasta. Minä ottaisin heti ainakin pari kopiota johonkin hyvään piilopaikkaan, jota en sitten tietenkään enää tarvittaessa muistaisi. Tervetuloa Suomeen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Täällä ei mitään tärkeitä papereita kannata postitse lähettää, kyllä ne liikkuu muilla keinoin. Kaikki tiedot meikäläisestä sormenjälkiä myöten on jo niin monessa poliisin portaassa että sekunnissa saisivat selville kenestä on kyse.. jos joskus haluaisivat. Heh, minä olen jo kantapään kautta oppinut ettei kannata mitään tärkeää piilottaa, kassakaappi olisi ainoa sopiva kätkö.

      Poista
  8. Oikein hyvaa lomaa! Suomessa ja muuallakin.

    VastaaPoista
  9. Vastaukset
    1. Kiitos kiitos, toivottavasti siellä ei enää ole liian helteistä!

      Poista
  10. Onnittelut, toivottavasti tulee 10 viskaaleista vapaata vuotta.
    Tervetuloa Suomeen. Minkä aikaa viivyt täällä? Meillä jäljellä vielä kolme auvoista kuukautta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ah juu, johan tätä vapautta on ehditty odottaakin.
      Te olettekin saaneet nauttia mukavaista helteistä siellä, onneksi vilvoittavien vetten vierellä. Minä aion viipyä pari kuukautta kuten tavallista, enemmänkin kelpaisi, mutta kun ei ole sitä omaa kämppää..

      Poista
  11. Ihan hyvää tekee olla välillä koneelta pois ja olipa melko vempain tuo yläkuvan"sähkötin" :) Koiruus oli varsin ihana, kuten aina ennenkin, varsinkin tuo ei kai ne vain tule tänne ilme:) ja tuo viimeinen:) Kumma että ukot hurahtavat aina autoihin, tosin tässä elämänvaiheesa se ei enää sillä tavalla kosketa minua kuin joskus ennen..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Auto taitaa olla monelle miehelle se ainoa harrastus työn jälkeen. Minulle ihan sama mikä kottero on alla, kunhan kulkisi.
      Vasta hiljattain olen oppinut, että nettilomastakin voi nauttia, vaikka sen yllättävyys aina ottaakin päähän, yleensä tulee juuri silloin kun on tekevinänsä jotain tuiki tärkeää nettitoimintaa :)

      Poista
  12. Sinnikäs oleskeluluvan odotuksesi viimein palkittiin, onnittelut!

    Toivottavasti Suomen lomastasi tulee oikein rattoisa! Mustikkaisten metsien, pesevien vesien, meren, järvien, maauimaloiden yms. houkuttelemana minäkin sinne aina kesälomallani päädyn.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jees kiitos!
      'Pesevien vesien', hih, niin totta monessakin suhteessa :) Varsinkin järvestä noustessa tuntee itsensä vallan puhtoiseksi, ihan toista kuin kahlaaminen suolaisesta merestä uimapuku hiekkaa täynnä. Vesien lämpötiloista voisi kyllä vähän valittaa..

      Poista
  13. Voi mahotonta! Sähköjohdot, juhannuskokko ja koirulin kurkkaus nurkan takaa :) Tervetuloa Suomeen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo taitaa kaikki olla puhelinjohtoja, sähkötolppa kyllä nättää samanlaiselta mutta on korkeampi :) Suomeen juuri saavuin, kivan kesäistä täälläkin.

      Poista
  14. Niskakarvat nousi pystyyn sähköjohdoistasi, hyvänen aika, heh. Oikein mukavaa kesää!!! Ja lomaa! Ja oleskeluluvastakin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, nuohan on vain puhelinjohtoja.. tosin sähkötolpat näyttävät samanlaisilta. Jeh,kiitos, täällä sitä ollaan, hiljaisuuden sydämessä..

      Poista