perjantai 1. marraskuuta 2013

Ensimmäinen marraskuuta

Annaban ainoa katolinen kirkko, Pyhän Augustinuksen basilika, kukkulallaan upouudessa hohdossaan. Kolme vuotta remonttia  ja onpa taas kaunis, pitäisi mennä joskus kuvaamaan lähempää ja paraatipuolelta.
Jokin aika sitten sain kirkolta henkilökohtaisen kirjeen: "Sallikaa meidän esitellä hoitokotimme, joka ottaa vastaan köyhiä ja orpoja vanhuksia. Kiitos ihmisten anteliaisuuden, pystymme takaamaan heille ruuan, vaatteet, lääkkeet, lämmitetyn tilan talveksi, jne...."  Eka rivin luettuani ajattelin, että auh, joko ne nyt tarjoaa minullekin vanhuspaikkaa! Meinaako ukko heittää minut ulos ennen aikojaan.. 
No ei sentään, katolisten sisarten ylläpitämä vanhainkoti vain etsi lisää lahjoituksia remonttia varten. Hyvin he saivatkin kerättyä,  niin täkäläisiltä kuin eurooppalailtakin, viisi miljoonaa euroa upposi korjauksiin. Suuret avajaiset olivat pari viikkoa sitten, taisi siellä olla läsnä Suomen suurlähetystön väkeäkin, erään lehden vierasluettelon mukaan ainakin.
Tänään marraskuun ensimmäinen päivä katolinen maailma juhli kaikkien pyhimysten päivää, heillä niitä riittää, muun muassa tuolle kirkolle nimensä antanut Augustinus. Katolisen perinteen mukaan ensimmäisenä päivänä kunnioitetaan pyhimyksiä ja vasta toinen päivä muistellaan kuolleita. Nykyään Ranskassa ainakin taitavat jo kunnioittaa ja muistella molempia samana päivänä.
Pyhäinpäivä vuonna 1954 sai Ranskassa nimekseen Punainen Pyhäinpäivä, kutsutaan myös veriseksi pyhäksi.  Silloin nimittäin alkoi Algeriassa virallisesti vapaussota Ranskan vallasta. Ensimmäinen marraskuuta on täällä vuoden suurin virallinen juhlapyhä ja sillä kunnioitetaan kaikkia vapaussodassa menehtyneitä marttyyreita. Päivää ei silti kummemmin juhlisteta muuten kuin liputtamalla, muutamia poliittisia istujaisia lukuun ottamatta.

Tänä vuonna päivä osui tavalliseksi perjantaipyhäksi, ylimäärisiä vapaapäiviä ei siis tullut. Kesähelteet onneksi  loppuivat, joten päätimme lähteä aarteenetsintään rannalle.

Paljon mahdollisuuksia...

 Kas, Nessiekin oli tullut Skotlannista tänne lomalle


Simpukkakukka ajopuulla



Pyhäpäivät ovat pitkiä, joten järjestettiin vähän vapaa-ajan virikettä toimettomina ajeleville miehille. Vai oliko se Opel itse, joka päätti testata vieläkö kansasta löytyy yhteishenkeä, meni ja upposi tienpenkan hiekkaan. Syvälle. Ensimmäisinä ehtineet kuusi miestä eivät riittäneet. Tarkennetaan nyt vielä, että nelivedolta näyttävä ei välttämättä ole kuin kaksiveto, tai tässä tapauksessa jopa monityöntö.
Onneksi täällä ei ole pulaa uteliaista. Riittää, että seisahtuu tien viereen ja koht sillään tarjotaan apua. Ei tarvinnut edes vilautella valkoista mamma hädässä -vilkkuani. Tiellä kulkevat autot alkoivat pysähdellä yksi toisensa jälkeen ja kohta oli meininki kuin markkinoilla. Lopulta osui paikalle sellainenkin, jolla oli vetonaru mukana, ja hii-hop, veto ja työntö, sievästi nousi. Päästiin kotiinkin.
Ja juu, kyllä tästä kansasta edelleenkin löytyy tarvittaessa yhteishenkeä ja  avuliaisuutta. Mot.



33 kommenttia:

  1. Aika masentavan näköinen roskakasa tuo ranta. Simpukkakukka on kyllä kaunis.

    Suomessa saattaisitte olla vieläkin tuolla hiekassa... No, kyllä täälläkin sentään jotkut auttavat, mutta aika usein vain mennään ohi. Paitsi silloin, kun oli vielä nuori ja nätti niin tarjottiin apua pyytämättäkin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on sellainen ranta, jonne merivirrat heittävät kaiken merestä löytyvän irtaimen, myrskyjen jälkeen näyttää sitten tältä tai vielä pahemmalta.
      Suomessa pitäisi aina olla kännykässä tiepalvelun (vai mikä se on nimeltään) numero, ja kai se sitten olisi maksullista palvelua. Täällä ei sellaista ole, ihmiset ovat tottuneet auttamaan toisiaan.

      Poista
  2. Meilläkin on pyhäinpäivä, kun täällä on enemmän katolisia kuin protestantteja. Voi kauhistus tuota roskamäärää rannalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai en tiennytkään että siellä on niin paljon katolisia, aika yllättävää.
      Jep, meri on täynnä roskaa, joka sitten ajelehtii tietyille rannoille.

      Poista
  3. Onpa kamala roska siellä rannalla...mutta sieltähänm voi löytää vaikka mitä aarteita , tosiaan.
    Simpukkakukka on niin kaunis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Myrskyn jälkeen voi rannalta löytää mitä tahansa, joskus ruumiitakin, hui onneksi ei ole osunut kohdalle.

      Poista
  4. Kauniilla kukkulalla on kirkko. Hyväntekeväisyys on kirkolla hallinnassa, luulisin, että eivät kerää verotuloja kansalaisilta. Ei liene siellä valtion ja kunnan verolistoilla.
    Mielenkiintoinen ranta, ajopuut saattavat olla joskus keräiltäviä ja tietysti simpukat.
    Siellä on fiksuja miehiä, auttavat noin hyvässä yhteishengessä. Arvaat varmaankin kuinka Suomessa päristeltäisiin kaasu pohjassa ohi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enpä muuten tiedä maksavatko katoliset kirkollisveroa.. Muslimit keräävät ne almuina ja kerran vuodessa jokaisen kuuliaisen muslimin pitäisi lahjoittaa tietty osuus palkastaan moskeijalle, kukaan sitä ei tule väkisin kuitenkaan perimään, se on ihmisen ja hänen uskonsa välinen asia.
      Täällä tosiaan osataan vielä auttaa, onneksi. Tuokin oli aika vilkasliikenteinen tie, ei tarvinnut minuuttia kauempaa odotella.

      Poista
  5. Upean näköinen kirkko,kukkarot taisivat avautua monessa paikkaa tuota korjausta varten.
    Aika roskainen ranta tosiaankin vaikka muuten kaunis.Ja onneksi toimi yhteistyö niin että Opel pääsi kotiin asti:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä paavia myöten herui ropoja tuolle kirkolle, ja monilta täkäläisiltä yrityksiltä myös, mutta se onkin historiallisesti arvokas monumentti, jonka ympäristössä on Augustinuksen aikaisen kirkonkin rauniot.
      Merivirrat kuljettavat tuolle rannalle kaiken mahdollisen irtaimen, siksi siellä mielellään ulkoilemmekin :) . Nuo on viime myrskyn jälkeisiä, jee, meille siis on vihdoinkin tullut syksy!

      Poista
  6. Vastaukset
    1. On on, kaikkea kivaa löytyy :D Unohdin vielä laittaa simpukkameren, pitääkin lisätä..

      Poista
  7. Positiivinen postaus; aarteita rannalla ja kirkko kukkulalla, lähempänä taivasta kuin jos olisi alemmas rakennettu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirkko hallitsee hyvin ympäristöään, se on tainnut ollakin yksi pyrkimys aikanaan.

      Poista
  8. En tiedä, mutta tuntuu kuin elämästäsi siellä ei puuttuisi vivahteita. Tuonne simpukkalajitemaan haluaisin päästä, muut mahdollisuudet eivät sytyttäneet. Hyvää Pyhäinpäivää sinulle :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tietynlaisia vivahteita :) Voi kuule, tuolta rannalta löytyy vaikka mitä hauskaa, ajopuitakin tekisi mieli kerätä vaikka kuinka, osaisi vaan tehdä niistä jotain, mahdollisuuksia täynnä.

      Poista
  9. Vaihtelevaista elämää sinulla.
    Mielenkiintoinen ja hauska postaus.
    Hyvää Pyhäinpäivää!

    VastaaPoista
  10. Valkoinen kirkko kukkulalla taivasta vasten. Eihän ole kauniimpaa olemassakaan. Teillä on siellä mielenkiintoinen ympäristö ja elämä - toisin kuin täällä harmaudessa : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin tykkään valkoisista kirkoista. Helsingin tuomiokirkkokin hohtaa niin kauniisti laivalla saapuvien silmiin, todella kaunis näky se. Harmaata on nyt täälläkin, kun vihdoin alkoi sade, mutta hyvin tervetullut sade kaiken kuivuuden jälkeen.

      Poista
  11. Hiiop niin nousi yhteistyölla opel, hyva niin ja jai varmasti lopulta hyva mielikin kun yhteishenkea löytyi. Mereen kylvetaan kamalat kasat roskaa, eikös jossain Atlantilla seuraa roskalautta, jolla taitaa olla jo melkoisesti kokoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valtamerissä on jättimäisiä jätepyörteitä useampia, yksistään Japanin tsunami taisi saada aikaan yhden lautan. Siellä kelluu vaikka mitä kodinkonetta sun muuta, miljoonia tonneja jätettä, kilometrejä pitkä ja kymmenen metriä paksu lautta, kamalaa jos se johonkin rantautuisi, ei merta enää näkyisi, hui. Välimerikin on pullollaan muoviroskaa, kuten kuvastakin näkyy, sellaisia lauttoja ei kai sentään tarvi odottaa..

      Poista
  12. Aina yllättävä ranta teillä siellä. Eikä tieltä kannattane poiketa hiekalle! Hyvää pyhäinpäivän iltaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitäisi tosiaan katsoa vähän paremmin mihin pysähtyy, hiekka voi olla hyvinkin upottavaa.
      Joillekin rannoille ajautuu kaikenlaista roinaa, tuo on yksi niistä 'mielenkiintoisista'. Johonkin ne roskat sieltä rannaltakin häviää - jos ei muuten niin viimeistään kesäkuussa siivotaan talviroskat pois.

      Poista
  13. Herranjestas tuota rantaa! Mulle iski taas himo askarrella, kun näin nuo kaikki simpukankuoret. Mitä kaikkea kivaa niistä saisikaan tehtyä. No, mulle ei kyllä tule mitään mieleen, joten ensin pitäisi ehkä vähän googletella.

    Monityöntö. :-D Tuotahan voisi käyttää jonkin auton markkinointikikkana. Ei varmasti olisi muissa automalleissa samanlaista ominaisuutta. :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Askartelu tekee hyvää silloin kun ei ajatus juokse, käsillä tekeminen käy terapiasta. Joo, minullakin on simpukankuoria vaikka myytäväksi asti, en vaan ole keksinyt mitä niistä tekisin..
      Heh, monityöntö tuskin houkuttelisi paljon asiakkaita :D

      Poista
  14. Tutulta näyttää tuo ranta, mutta vielä tutummalta Pyhän Augustinuksen kaunis basilika, jossa olin kauan sitten muistorikkaassa pääsiäismessussa.
    Kun muutimme takaisin Suomeen, oli muuttolaatikko puolillaan simpukankuoria, onneksi niitä näyttää jääneen vielä rannallekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Simpukat ei näytä merestä loppuvan, onkohan se hyvä merkki.. Tuosta kirkosta tuli nyt tosi nätti, näin lehtikuvia, en ole itse sinne asti vielä päässyt.. ihan kuin olisi kaukanakin..

      Poista
  15. Oih mikä simpukkaranta!!

    Meilläkin on viiden päivän loma koululaisilla. Ollaan ihan vain kotinurkilla harrastellen ja laiskotellen. Ei viitsi kauheasti ihmisten ilmoilla liikkua kun terroriuhkat ovat aika suuret tällä hetkellä. Tällä viikolla pamahti ihan lasten koulun takana. Huh.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ollaan seurattu lehdistä teidän tilannetta, ja muisteltu samaa aikaa meillä, toivottavasti ei herkeä niin pahaksi. Rajoilla tosin liikehtii paljonkin, etelässä. Hurjaa jos siirtyvät lomakohteisiinkin.

      Poista
    2. Viime viikolla pamahti hotellin edessä. Sisään oli yrittämässä. Mutta muuten on ollut hiljaista.

      Poista
  16. Oikeastyaan hyva etta roska rantautuu - siten sen saa meresta pois (etenkin jos ? joku keraa sen pois.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä ne viimeistään kesäkuussa kerätään.. ellei meri ota omiaan takaisin siihen mennessä :) Tuo ranta ei kyllä ole varsinainen uimaranta virtausten takia, ei siis ensimmäisenä siivouslistalla.

      Poista