Löysin tämmöisen hienon marmoripuhelimen perinnekorukaupan vitriinistä. Ei ollut myytävänä. Harmi, se oli kuulemma vielä ihan toimiva. Olispa kiva soitella tuommoisella! Olisi se komea pelkkänä koristeenakin, ei sen puoleen.
Tarkoitus on kyllä valaista teitä vähän algerialaisesta korallista, siksi suuntasin tuonne kauppaankin kännykkä sopivasti valmiina taskussa.
Koralli kuuluu osana berberien perinnekoruihin, jotka yleensä tehdään hopeasta tai pronssista, lisukkeena saattaa olla myös värikästä emalia, kuten tuossa rannerenkaassa.
Kaupassa ei tietenkään saanut kuvata, joten oli pakko ostaa itselleni hopeinen sormus (8 e), että sain puheliaan myyjän takahuoneeseen puhdistamaan sitä (vähän liikaakin kirkastui). Sormuksessa on kaksipäinen haarukka, joka berberien aakkosissa vastaa kirjainta yaz eli latinalaisittain z. Symboliikalta se tarkoittaa vapaata ihmistä, ei siviilisäädyltään vaan elämänmalliltaan. Tietty berbereille, jotka yhä joutuvat taistelemaan kulttuurinsa puolesta, sillä on poliittinenkin merkitys.
Corallium rubrum, punainen koralli. Sitä löytyy Algerian rannikolta lähes puolet koko maailman varastoista, arvokkaimmat juuri täältä Annaban ja Tunisian rajan välistä. Parhaimmat laadut menevät vientiin ja kotimaan koruntekijöille jää sitten se heikompi laatu. Aika usein myös väärennetty.
Korallin keruu on täällä ollut kiellettyä jo 15 vuotta, sillä liiallisen keruun vuoksi sen pelättiin loppuvan, jos sitä ei suojeltaisi. Kieltolain aikana tapahtui sitten se mitä yleensäkin, punaisen kullan salakauppa alkoi kukoistaa. Syntyi varsinainen korallimafia, jonka johdossa ovat tuntemattomina pysyvät paronit. Heidän alaisinaan uskotut välittäjät, jotka vuorostaan värväävät hankkijat. Välittäjä rahoittaa paatin ja välineet, hankkijat ovat köyhiä tai vankilasta päässeitä, jotka ottavat riskin kiinnijoutumisesta. Annaban lähirannikoilla liikkuu jo noin tuhat alusta nopean rikastumisen toivossa. Kun ottaa huomioon, että yksi paatti voi tuoda 1-4 kiloa korallia päivässä ja myyntihinta korallin laadusta riippuen 120-12 000 euroa/kilo, niin rikastuminen voi olla hyvinkin äkillistä. Siinä paikallisissa dinaareissa laskien köyhän kaverin osuus voi olla päivässä enemmän kuin insinöörin kuukausipalkka. Sen eteen voi vallan hyvin viettää pari kolme vuotta vankilassakin välillä.
Korallin salakeruu on melkoista merenpohjan ryöväystä ja tuhoamista. Täkäläiset käyttävät vielä välineenäänkin jo kauan sitten kiellettyä Pyhan Andrean ristiä, mikä katkoo korallit ja jättää suurimman osan palasista verkkojen ulkopuolelle hukkaan.
Kieltolaki vain siis pahensi asiaa ja valtio onkin nyt miettimässä, miten korallin keruun saisi avattua uudestaan ja lailliseksi elinkeinoksi. Ja tulot valtion kassaan tietenkin. Heh, aikamoinen haaste maassa, missä salakauppa kukoistaa vähän joka sektorilla ja ylimmät paronit piilottelevat valtion ylimmässä portaassa.
Mitäpä sitä ei blogisti tekisi bloginsa hyväksi. :-) Onneksi ei tarvinnut ostaa vaikkapa timantteja, vaan selvisit tuolla sormuksella. Hieno on, eikä ollenkaan kallis (ainakaan täkäläisittäin ajatellen).
VastaaPoistaMielenkiintoista oli lukea korallin salakaupasta. Ei ollut minulla harmainta hajua tuommoisestakaan.
Täytyy välttää menemästä kultakorukauppoihin :)
PoistaKaikessa missä raha liikkuu tuntuu aina olevan jotain hämärää seassa, alan epäillä.
No hyvä että salakuvaaja valistaa meitä näin mielenkiintoisessa asiassa.Kaunista korallia,mutta surullista että salakeruu tuhoaa jäljellä olevat korallit.:(
VastaaPoistaNiinpä, kaikkien meren aarteiden kanssa on vähän sama juttu, liika riisto tyhjentää meren. Lakeja on olemassa, mutta ei niistä näytä kukaan välittävän.
PoistaKieltolait eivät todellakaan ajaa asiaansa, todellakin useimmiten syntyy enemmän tuhoa aikaan kuin hyvää.
VastaaPoistaSilmä hieman vierastaa tuota punaista korallia, vaikka kyllä yhdet korvikset voisin ottaa. Ja tuon sormuksen nappaisin heti, vapauden puolesta!
Tuo koralli on pikkuisen tummempaa kuin kuvassa, jouduin vähän kirkastamaan kun kaupassa oli niin pimeää ja kännykässä huono kamera, mutta onhan se oranssinpunaista silti. Minäkään en ole koskaan siitä innostunut, mutta ehkä jo alan tottua, voisin jonkun pienen ripustuksen ottaakin.
PoistaJuu, kuvaamisen vapauden puolestakin kannatti uhrata kahdeksan euroa :)
Kauniin punaista korallia. Olen nähnyt vain sitä ns korallinpunaista eli lempeän vaaleanpunaista korallia.
VastaaPoistaSiellä on tuo kamerakielto kovassa huudossa, mikähän siinä on, että esineitäkään ei voisi kuvata.
Sen ymmärrän, jos ihmisiä ei saa kuvat, mutta esineet.
Kaupoissa ei yleensäkään saa kuvata, kai ne pelkää että sen jälkeen lähetetään varkaat paikalle. No niitä nyt on muutenkin liikkeellä.. kotiapulaisen huusholli juuri eilen käännettiin ylösalaisin ja vietiin kaikki rahat ja arvoesineet.
PoistaIkävää että kaunista korallia tuhotaan :( Ehkä pitää jättää ne korut kauppaan vaan.
VastaaPoistaKoralli kyllä lisääntyy, tuo punainen jo 2-3 sentin mittaisena, mutta kasvaa tosi hitaasti, joten pitäisi rajoittaa keräilyä ja kerätä edes oikeaoppisilla välineillä. Kalastuksen kanssa on vähän sama juttu vaikka se onkin aika pienimuotoista täällä, ei noudateta kalaustusaikoja eikä paikkoja eikä näin anneta kalojen rauhassa lisääntyä.
PoistaKyllä se niin on, että kaikki kaunis ja hyvä on kiellettyä :)
VastaaPoistaNiinhän se. Pitäisi opetella pullosukellusta niin voisi mennä keräämään niitä ylimääräisiä turhia jämiä merenpohjasta..
PoistaTykkään sormuksestasi.
VastaaPoistaMielenkiintoinen on ihminen ahneudessaan, eikä tunnu kylläkseen saavan.
Ahneus tekee ihmisestä lyhytkatseisen, hetkessä eletään ja kaikki tänne heti, tulevaisuutta ei kukaan jaksa ajatella. Surkeaa.
PoistaPunainen koralli on niin kaunista etta se menisi kaupaksi vaikka ostajat tietaisivatkin siita kaiken kielletyn.
VastaaPoistaNiin, tiedetäänhän sitä monesta muustakin asiasta mutta ei olla kuulevinaan, jos itselleen voi jotain hyötyä saada. Toisaalta ei ostaja aina voi olla varma onko raaka-aineet saatu laillisesti vai ei.
Poistaniin ihanan punainen tuo koralli!!
VastaaPoistaOn se, kauniin oranssin punaista, väri vaihtelee vähän kasvupaikan mukaan.
PoistaOlipa mielenkiintoine postaus.Voiskohan tällä "päteä" jossain :)
VastaaPoista(vaikken mä kyllä mitään muista sitten kun pitäisi)
Se on se kysynnän ja tarjonnan laki,tässä (kin)jutussa ?
Koralli on kivan näköista mutta en tota nyt pakiparastani lähtisi hankkimaan.
Puhelin on aika mageen näköinen.
-rusomarja-
Heh, seuraavaksi kun näet jollakin korallikorun alat heti puhua miten se on ryöstetty ja salakuljetettu jostakin :D Juu, eipä sitä viitsisi kukaan kerätä jos ei kysyntää olisi ja raha liikkuisi.
PoistaMinä olisin mieliisti kokeillut tuota puhelinta käteeni, että kuinka kauan jaksaisi kannatella luuria korvallaan, nyt jäi sekin asia vaivaamaan :)
Taas opittiin uutta. Muistan jo heti sinut löydettyäni googlanneeni berberit.
VastaaPoistaIdässä opin, että kaikki on kaunista, mikä kiiltää. Siksi tuo rannerengaskin on minun mielestäni tosi kaunis, vaikka en itse sitä varmaan käyttäisikään (kun en käytä muitakaan rannerenkaita...) Kun se on vielä vähän tummemmassa käsivarressa kuin tällaisissa kaamoskalpeissa, niin jo loistaa...
Tuo sormus on oikeasti kauniskin ja sen päälle vielä siinä on tuo sanoma :)
Niin totta. Silmä tottuu aika pian mihin hyvänsä ja värinpuutos alkaa vaivata, jos on kauan steriilin valkoisessa ympäristössä. Siihenkin sitten tietysti taas ajan kanssa tottuu.
PoistaOvelapa olit ja mielenkiintoinen oli tämä punaisen kullan juttu, mafia salakuljettaa korallin ja pesee sen lailliseksi kuten monet muutkin jutut. Korallien suojelun ymmärrän hyvin, mutta niin on ihminen korean perään, että nätiltä näyttivät, ehkä vähän liiankin räikeiltä, johtuu ehkä taustasta kuten mainitsit tuossa yllä.
VastaaPoistaEi todellakaan ole noin räikeän oranssinpunainen luonnonvalossa, vähän menee tiileen päin.
PoistaSitä tosiaan alkaa miettiä, mitä kaikkia luonnonvaroja tässä maailmassa ryövätään ja pestään puhtaaksi rikollisten toimesta. Harvemmin kenenkään rikkaudet on täysin laillisin keinoin hankittu.
Jos laittaisi sinne muovisia koralleja rosvottavaksi :)
VastaaPoistaMitenkähän ne juurtuu, etteivät lähde kellumaan ulapalle...
PoistaHieno on antiikkipuhelin, harvoin enää näkee. Kauniin punaisia koruja.
VastaaPoistaMinä tykkäisin vanhasta puhelimesta, mutta taitavat olla jo museokamaa.. no mutta kohtahan on museotavaraa kaikki seinäpuhelimet. En muuten pääse kommentoimaan blogiisi wordpressin kautta, kumma juttu..
PoistaKauniita! Kiitos! Puhelimenkin ottaisin ja haluaisin!
VastaaPoistaYstävyys ei ole trendi
se ei seuraa muotia,
siitä ei saa korkoa, eikä eläkettä.
Silti se on elämän paras sijoitus!
Isosti halauksin ystävänpäivää toivottaen, t. Vilukissi
Niin minäkin haluaisin tuommoisen puhelimen, mutta eivät myyneet! Ystävänpäivä meinasi vallan unohtua, onneksi ystävät muistavat sijoittaa. Halauksia sinullekin!
Poista