lauantai 1. maaliskuuta 2014

Maaliskuu!


Aatella, ollaan jo maaliskuussa! Sen huomaa jos ei muuten niin näistä tuliaiskakkusista, jotka kevään kunniaksi maaliskuun eka ilmestyvät tarjolle. Täällä itäisessä Algeriassa helmikuun viimeisenä päivänä kuuluu leipoa noita vinoneliöitä nimeltänsä bradj. Perinteisessä taikinassa ei ole muuta kuin kuskusryynejä ja voisulaa, välissä maustettua taatelimassaa, paistetaan pannulla. En ole koskaan tehnyt, sillä näitä ilmestyy meille muutenkin ihan tarpeeksi.


On siis paikallinen kevät. Senhän huomaa näistä joulutähdistäkin, jotka kurkottelevat kohti sinistä taivasta


ja dyyneillä tuoksuvista valkoisista piiskaherneistä, vitiretamista. Huumaavaa!


Löysimme uuden ulkoilupaikan tasangon jokivarresta, ikivanha eukalyptusmetsä, puut olivat tosi jyhkeitä. Näyttipä siistiltäkin! Ei pahemmin roskia, ei lehmiä, ei lampaita, ei ihmisiä...vau!


Ja hau! Hauvelit saivat vapaasti juoksennella, mikä lysti. Joku immeinen kyllä yritti tulla samalle apajalle, mutta kääntyi nopeasti pois, kun näki koirat.


Joku oli kaatanut lahon puun jokeen (millähän jyrsimellä). Halkaisijaltaan n. 70 cm, ei mitään pieniä nämä. 
Saapas nähdä saako puu lahota jokeen itsestään, eukalyptukset lahoaa tosi hitaasti, joten kestää, jollei joku sitä siitä pois raahaa. (Mikään ei tietenkään pidätellyt Juania rypemästä ah niin houkuttelevan mutaisessa vedessä.)



 Just, puu kerää roskat joesta, sehän sen toimenkuva onkin. (En siis voinut välttyä roskakuvalta nyttenkään, pienensin sentään ettei näyttäisi niin pahalta.)


Kevättä rinnassa eläimilläkin. Tämä (pahuksen) turkinkyyhky hyödynsi viimevuotisen mustarastaan pesän mandariinipuussamme (kotilo alivuokralaisena). Siellä se nyt nököttää hautomishommissa eikä ole moksiskaan ihmisistä, vaikka hiihtolomalaisia hyppi viikon verran puutarhassa enemmän kuin tarpeeksi. Meilläkään ei ole ollut sydäntä sitä hävittää, tehty mikä tehty, argh.


Kottaraiset käyvät täällä talvehtimassa lokakuusta maaliskuuhun. Ovat jo ehtineet tuhota oliivinviljelijöiden sadon ja valmistautuvat nyt pesintämatkalle. Kohta ne ovat siellä. Kevättä teillekin!

46 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Vähän kuin ufo laskeutuisi.. kohta ne ovat kukkapenkissäsi.

      Poista
  2. Hurja tuo viimeinen kuva!!

    Nuo taateliherkut ovat varmaan ihanan makeita, nam!

    Kevät on teillä kaunis, onneksi myös Hgissä on plussan puolella, aurinkoa, eikä lunta!!

    VastaaPoista
  3. Taatelikakut eivät muuten ole ihmeellistä kyllä ollenkaan makeita, niissä ei ole sokeria muuta kuin se taatelin oma, syötäviä siis.
    Täällä on kyllä tavanomaista kylmempi kevääksi ja taas on luvassa viikon sateet. Mutta luonto sentään viheriöi.

    VastaaPoista
  4. No te ne meidän sateet olette kaapanneet!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan varmasti, eikä ole mitään kiirettä niitä vielä sinne lähettää, ovat kiertäneet täällä ympyrää tammikuusta asti, lämpötilatkin heiluu vielä kymmenessä, talvi siis vaikka hedelmäpuut jo aloittelevat kukintaa.

      Poista
  5. Tuollaisia taatelikakkuja oli kiva kokeilla leipoa. Kuskusryynejä en voisi käyttää, mutta jotain muuta tilalle.
    Kottaraisia en ole koskaan noin paljoa nähnyt, oikeastaan niitä oli aikaisemmin paljon enemmän täälläkin.
    Mukavaa jatkoa vaan maaliskuullesi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kakkuset on kyllä helppo tehdä, varsinkin jos uunissa paistaisi, eikä ole liian makeita. Parempia niistä tulee kun laittaa jotain jauhoja sekaan, siis minun mielestäni.
      Täällä talvehtii kottaraisia joka vuosi taivaan täydeltä, tuokin parvi oli valtava ketju mutta hupsahtivat hattumuodostelmaan just kun otin kuvan.

      Poista
  6. Voi hurja mika kuva tuo viimeinen, ihan scifi! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kottaraisparvet tekevät kyllä aika uskomattomia kuvioita, niitä voisi seurata vaikka kuinka kauan, vahinko ettei ole kunnon videolaitetta.

      Poista
  7. Hui, onko tuo musta pallo kottaraisparvi? Minä vaalin täällä päässä matkaa kottaraisiani, niin kuin olisivat omiani. Pian ne saapuvat, elleivät sitten erehdy tähän varhaiskevääseen joka täällä nyt on.

    Tykkään isosti myös tuosta joulutähtikuvasta. Se on niin ihana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jo vain, kottaraispallo ja vielä pitkä letka perässä taivaanrantaan asti, kuvasta ei vaan näe kun oli niin kaukaa otettu. Uskomatonta balettia taivaalla, ihme etteivät törmäile toisiinsa kun menevät välillä ihan suppuun. Olisi siinä sinulla vaalimista jos nuo kaikki istahtaisivat hevoskastanjaasi. Kyllä ne kohta sinne lähtevät, paitsi että täällä on vielä aika viileää, ehkeivät pidä kiirettä.

      Poista
  8. Nuo tuliaiskakkuset näyttävät just sellaisilta, että saattaisivat olla mun makuuni. Ovat ilmeisesti siis makeita leivonnaisia?

    Minua ilahduttaa aina teidän koirien näkeminen, kun heillä näyttää olevan koko ajan sellainen "kieli poskella" -meno päällä. :-)

    Sopivaan aikaan on kyllä ollut kamera esillä tuossa viimeisessä kuvassa. Hieno!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika kuivia kakkusia, mutta ei ollenkaan liian makeita, syötäviä.
      Meidän koirilla on eikä vaan näytä aina melkein sellainen 'kieli poskella'-meno kun pääsevät vapaaksi luontoon, niin paljon nuuhkimista ja tutkimista. Onneksi vielä löytyy noita paikkoja, missä ne voi päästää vapaalle.
      Äkkiä yritin saada kuvaa noista kottaraisista (piti pysäyttää auto vaaralliseen mutkaankin vielä), muodostelma muuttui niin nopeaan ja hävisi kauemmas, hyvä kun ehdin tuon yhden napata.

      Poista
  9. Kaunis kevät teillä;teillä on selvästi satanut:) Ja jännät leivonnaiset,en olekaan tuollaisista kuullut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai teidän suunnalla ei ole näitä kakkusia näkynyt, ihme, joskus niinkin.
      Meillä on vielä ihan talvi, leuto mutta talvi, lämpötilat pysyttelevät 10-15 asteessa, muutamaa harvaa päivää lukuun ottamatta. Ja vettä on tullut tarpeeksi, taas viikoksi lisää luvattu joka päivälle. Ei mitään kiirettä kesään, hyvä niin.

      Poista
  10. Taitaa olla vuoden parasta aikaa siellä teilläpäin tämä kevät! Upeita kuvia! Tulekohan nuo kottaraiset tänne meille...

    VastaaPoista
  11. Ehdottomasti kevät on parasta aikaa, tosin nyt on vielä talvi kun ei lämpö millään jaksa pysyä siinä parissakympissä.
    Suomesta kottaraiset kai muuttavat suurimmaksi osaksi Englannin ja Ranskan suunnalle, ehkä niistä maista paikalliset sitten pakenevat vuorostaan tänne, lämpökin on niin suhteellinen käsite. Ja keväällä taas toisin päin :) Suomalaiset kurjet kyllä lentävät tänne asti, se on todistettu.

    VastaaPoista
  12. Meidän kolmasluokkalainen tuli eilen koulusta sanoen, että huomenna alkaa kevät ja alkoi kaivamaan kevyempää vaatetusta. On hyvin paikallinen siinä, että vuodenaika katsotaan kalenterista eikä lämpömittarista. Tänään on itseasiassa ollut yksi talven kylmimmistä päivistä.

    Mikäköhän kyyhkylajike meidän puutarhaan teki pesän vuoden vaihteessa. Sohvalta monta päivää tarkkailin, kun pesää rakensivat. Kohta siellä sitten näkyi emo munimassa. Poikaisia syntyi kolme. Ensin niitä ei missään näkynyt mutta kun kasvoivat niin alkoivat lentelemään pihassa. Koputtelivat ilmalämpöpumppua ja ikkunoita, kakkivat kaikki ikkunalaudat ja huhuilivat aamusta iltaan. Kunnes tällä viikolla niitä ei ole enää näkynyt. Taisivat lähteä pesästä.

    Terkkuja täältä rajan takaa!! Kuules mulla on yksi suomalainen tuttu kenen mies on sieltä teidän kyliltä kotoisin. Jos joskus tulevat sinne lomailemaan niin ehkä saattaisi tykkää treffaillakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä on vielä ihan talvisää täällä, nytkin hirveän kylmä tuuli puhkuu, pomppaa vaan päälle edelleen :) Katselin just sääkarttaa ja meille kiersi pilviä pohjoisesta, teille etelästä, aattelin, että siellä olisi hyvinkin lämmintä ja hiekkaista.
      Kukahan suomalainen tänne nyt haluaisi shokkilomalle tulla...mutta joo, meitä on täällä tasan kaksi sitkeää suomalaismummoa, ei lisä pahaa tee, tervetuloa vaan!
      Jokos teillä on rauhoittunut? Täällä aloitellaan nyt riehumaan huhtikuun pressanvaalien takia, jos niitä nyt voi vaaleiksi enää kutsuakaan. Tiukka poliisivalvonta varsinkin pääkaupungissa.

      Poista
  13. Joulutähdet näyttävät kovin kauniilta sinistä taivasta vasten eikä kukkaniittykään ole pekkaa pahempi, kaunsi on.
    Herkullisilta kuulostivat makeat herkut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joulutähdet jos niin voi sanoa ovat pukanneet oudon pitkää ja lehdetöntä vartta, johtuneekohan lämpimästä syksystä vai kylmästä talvesta.

      Poista
  14. Mukavalta näyttää uusi lenkkimaisemanne.
    Onpa tosiaan hassun näköinen kottaraispallo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä on ihme, jos vielä löytää tyhjää luontoa, yleensä kaikkea vähänkin vapaata maata käytetään nykyään härskisti kaatopaikkana. Olin iloisesti yllättynyt... katsotaan kuinka kauan iloa kestää.

      Poista
  15. Tuli mukava olo keväisiä kuviasi katsellessa. Kevät on mielestäni paras vuodenaika, vaikkei muissakaan moittimista ole. Vuodenaikojen vaihtelu on vähän kuin riepumatossa, jossa tummat raidat kirkastavat vaaleat. Täällä on joku onnekas jo kuullut aamuvarhaisella laulurastaan laulua, ja ensimmäiset sinivuokot on nähty. Lunta on vain rippunen siellä täällä. Uskaltaisiko jo luottaa kevään tulleen tännekin? t.Delilah

    VastaaPoista
  16. Täällä mennään vielä täkäläisittäin talvisissa lämpötiloissa, vaikka kukat jo ovatkin alkaneet kukkia ja lehtiä pukkaa lehtipuihin. Kiva toki ettei heti tule kuuma kesä.
    Nyt jo sinivuokkoja, ohos, ettei vaan takatalvi yllättäisi, lintuparatkin sinne jo tulossa kevään riemuihin. Minä aina inhosin Suomessa huhtikuuta juuri sen takia, kun ehti saada jo vähän lämmintä ja huups, yhtäkkiä taas lunta tupaan.

    VastaaPoista
  17. Mitä ihania kuvia! Koiruleista näkee että riemua riittää.!
    Vai tekevät kottaraiset siellä sellaisia tuhoja.!!
    Ja me odotellaan että joskus niitä näkisi...
    Joka paikassa taitaa olla ne omat mieliharminsa.?Jotkut täällä niin ihailee peuroja mutta vihaksi pistää sitä jonka viljat ne pistelevät poskeensa.
    Nyt tuli lunta tupaan täällä.Tai ei tupaan mutta jonkun verran kumminkin. ;)
    Pitäneeköhän vanha sanonta paikkansa "jos helmikuu ei helistä niin maaliskuu maksaa".
    Lauantaina olisi vielä hyvin pystynyt haravoimaan jos syksyllä oli homma jäänyt.:D
    -rusomarja-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistan lapsuudestani, että niitä kottaraisia oli pilvin pimein pihakoivuissamme, pesivät ahkeraan pöntöissä. Totta että viime vuosina en ole niitä useinkaan siellä nähnyt, täällä taas enemmän kanssa. Ainahan eläimistä haittaakin on jos niitä liiaksi tulee.
      Allekirjoitan tuon vanhan sanonnan vanhasta muistista, se on painajaiseni ollut aina :) Täälläkin on vuosia, jolloin lumi on tullut käymään vuorille vasta maaliskuussa, odotan edelleen...

      Poista
  18. Jestas, mitä valokuvia! Joulutähdetkin...puitahan nekin jo siellä päin. Kottaraisparvi, noin komeaa parvea en olekaan nähnyt (onneksi). Tuli mieleen ihan raamatun sirkkaparvet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niitä sirkkaparviakin täällä on aina silloin tällöin, ei tarvi Raamatusta asti hakea, onneksi nämä olivat vain kottaraisia.
      Täällä joko kasvaa kaikki puun kokoisiksi tai ei ollenkaan, viime mainittu viittaa varsinkin omiin istutuksiini.

      Poista
  19. Kyllä on kesäisiä kuvia. Joulutähtikin tuulessa keinuu. Kottaraiset lentää joukossa. Paikallista herkkua ihan ensimmäisenä. Ihania kuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämmöistä viherrystä täällä keväällä, kesällä alkaakin sitten jo maisema ruskistua.

      Poista
  20. Oli virkistävää vaellella kuviesi rannoilla ja poluilla tässä malttamattomasti kevättä ja kottaraisia odotellessa. vaikka kevät onkin meillä edellä, en vihreyteen vielä matkaa. Dyyneillä piiskaherneiden tuoksussa olisin pitempäänkin viipynyt :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tähän aikaan siellä vielä takatalven peikko piileskelee ajatuksissa. No viileää on kyllä meilläkin vuodenaikaan nähden ja vettä riittää taivaan saaveissa. Kevät näkyy, mutta ei pahemmin vielä iholla tunnu.

      Poista
  21. Tulin vain kertomaan, että linkitin blogisi äsken blogiini.

    Uskomattomat nuo kottaraiset. Niitä täällä ihmettelemme Keskimmäisen, Vävyn ja Ronttikissan kanssa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisi pitänyt olla videokamera, nuo kottaraisparvet ovat aivan uskomattomia kuviolentäjiä, yhdessä humauksessa leviää ja taas kasaantuu aina erilaisiin muotoihin. Ja niitä tosiaan on taivaan täydeltä.

      Poista
  22. Aika menee tosiaan nopeasti! Minulle nuo leivonnaiset sekä maaliskuun alkamisen juhlistaminen ovat aivan vieraita; tästä taas näkee, että eri puolilla Algeriaa on aivan erilaisia tapoja! Tuo viimeinen kuva on aivan mahtava!

    Minäkin muuten linkitin blogiisi; täällä on niin paljon hienoja kuvia ja hauskoja kertomuksia Algeriasta, että ajattelin joidenkin Algeriasta kiinnostuneiden lukijoideni saavan blogistasi paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Algeriassa on tosiaan paljon eroja eri suunnilla, heimokulttuuri ja paikalliset tavat ovat säilyneet aika hyvin. Täällä on paljon vaikutteita Tunisiasta varsinkin ruokapuolellla, kun ollaan niin lähekkäin.
      Minä linkitin sinut lupaa kysymättä, että saan ilmoituksen uusista postauksista, muuten en näköjään muista käydä kurkkimassa :)

      Poista
  23. Onko tuo pyrstötähti tosiaan kottaraisparvi?? Jo olet saanut kuvan. Täälläkin on jo tosi lämmintä, ei uskoisi maaliskuuksi. Viikonloppuna taitaa tulla lunta, toivottavasti ei tupaan asti ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo kyllä ne kottaraisia ovat, jotka täällä harrastavat ryhmätanssia, niitä on talvisin taivaan täydeltä, huikeaa katseltavaa, muistuttaa revontulten leiskuntaa, vaikkakin väritöntä siihen verrattuna.

      Poista
  24. Ihastuttavia kevättunnelmia, kukkaniittyja ja nuo joulutähdet vaikuttivat kyllä uskomattomalle, taitavat olla vähän korkeampaa lajikettä tai sitten kuvakulma ja kuvaaja narrasi ovelasti:)

    Tuntuu kummalliselta tämä talvi, jota ei oikeastaan ollutkaan, oli vain pari syksyn kaltaista tilaa yhden talvikuun molemmin puolin, kevätkään ei vaikuta oikein keväältä joten niitä lottaraisparvia odotellessa, vaikka lintu onkin kadonnut maaseudulta kokonaan, ennen sitä odotettiin pihapuunpönttöön, sillä siitä alkoi oikea kesän odotus.. kuten ehkä muistatkin "kottaraisesta vähäsen". Sitä on selitetty maaseudun muutoksella ja navettakärpästen vähenemisellä ja muulla sellaisella. Siellä niitä kuitenkin näkyi olevan. Hyvää kevättä Sinulle Sirokko, ehkä se tavalla tai toisella tulee tännekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä joulutähti on se alkuperäinen villiversio, kasvaa oikein isoksi puuksi, yleensä siinä on kyllä lehdetkin, mutta talvi taisi olla tavallista viileämpi, joten vihreys tulee vasta myöhemmin, toivottavasti.
      Muistan toki miten joka kevät odotettiin kottaraisia pihakoivujen pönttöihin ja joka vuosi ne tulivatkin, niitä oli kiva seurata. Nämä eivät kai sitten viitsi tulla enää sinne asti, taitavat jäädä Välimeren toiselle rannalle, vahinko.
      Poikani Suomessa just pääsi sanomasta, että tänä vuonna ei väliä vaikka tulisi talvi vielä huhtikuussa, kun jo monta kuukautta ovat sitä odottaneet, sittenpähän jää lyhyeksi :D Toivottavasti ei talvisyksyänne sentään jatku kovin pitkälle kesään.

      Poista
  25. Olen vähän vieraantunut blogikommentoinneista. Oikein huvittaa, kun etsin tykkää-nappulaa melkein jokaisen kuvasi kohdalla, eikä sellaista löytynyt :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaipa blogeihin saisi jotain tykkää-nappuloita, mutta en oikein tykkää niistä itse. Täällä voi käydä vapaasti, tykätä tai olla tykkäämättä, kommentin jättäminen tuottaa aina iloa,kiitos siitä:)

      Poista