lauantai 15. marraskuuta 2014

Ripaus paikallista sairaanhoitoa

 Karvankasvua odotellen

Olenkin jo aikaisemmin kirjoitellut täkäläisistä eläinlääkäreistä täällä Annabassa. Suuri juttu, jos löytää jonkun, joka uskaltaa antaa koiralle edes rokotuksen. Yhden tikanheittäjäkokemuksen jälkeenkin jouduttiin antamaan rokotus itse. No nyt on löydetty sentään pätevä siihen hommaan.
Tinalla on taipumus valeraskauksiin ja viime kesänä todettiin nisäkasvain.  Pitää leikata, sanoi tämä samainen tohtori, mutta Annabassa ei sellaista tehdä, pitää viedä pääkaupunkiin. Siis mitä, 600 kilometrin päähän?
Aikamme asiaa ympäriinsä kyseltyämme rumpujen säestyksellä, sillä täällähän ei ole puhelinluetteloa, josta asian voisi tarkistaa, kuulimme eräästä vanhasta eläinlääkäristä, joka saattaisi homman hoitaa. Sinne siis,  otettavahan se riski on. Mösjöö hoiti homman kesällä, kun olin Suomessa. Kasvain lähti, mutta parrei olisi poistaa myös munasarjat, sanoi tohtori, myöhemmin.
No se myöhemmin tuli nyt. Tina-parka joutui toistamiseen leikeltäväksi. Minä kyllä ajattelin, että kohdunpoisto olisi ollut aiheellista myös, mutta no. Operaatiossa saatiinkin poistettua vain yksi munasarja, ei päästy käsiksi toiseen... höh, mitä hyötyä.. pitää katsoa myöhemmin sitten toinen, sanoi.
Koira tuotiin anestesiassa kotiin ja  oli koko illan niin tajuton, että luulin jo hengenlähdön koittaneen. Tohtori sentään soitteli kotiin vähän väliä ja kyseli vointia. Onneksi seuraavana aamuna Tina oli taas oma itsensä. Karvaton laikku kyljessä ja pitkä parsittu viilto. Me 60 euroa köyhempiä.  Halpaahan se oli, mutta toista kertaa en enää tähän rumbaan lähde, tuli mitä tuli.

Onneksi ollaan itse säästytty sairauksilta ja leikkauksilta, sillä ihmishoito ei ole täällä kovinkaan paljon paremmassa hallussa sairaaloissa, vain muutaman kerran on jouduttu pikaisesti käymään.   Sairaalat ovat toki ilmaisia, mutta riskillä sinne mennään yleensä vasta pakon edessä. Lääkärit ovat yrittäneet lähettää hälytyssignaaleja ylemmälle tasolle, mutta turhaan. Nyt ovat asian edistämiseksi perustaneet facebooksivun Hopitaux algeriens, bienvenue en enfer. Suomeksi sanottuna Algerialaiset sairaalat, tervetuloa helvettiin. Julkaisevat siellä kuvia sairaaloista ympäri maata, youtubesta löytyy videoitakin. Lainasin luvatta muutaman kuvan ihan vain siksi, että osaisitte asettaa asiat oikeaan mittakaavaan....

Tippapullo. Hätätapauksessa tehtaillaan itse vesipullosta.

Saksilla vesipullosta saa myös happinaamarin. Yleisessä käytössä.

 Erään sairaalan keittiö
.
Ymmärrettävää, miksi omaiset käyvät ruokkimassa potilaansa omilla ruuilla. Yleensä, jos potilas tarvitsee vaikka verta, niin sekin on omaisten hankittava/annettava. Harvoin on tarpeeksi varastossa.
Aika järkyttäviä kuvia netistä löytyi historiallisista koneista ja hygieniatasosta puhumattakaan.


Eräs synnytyssali, noin 50 synnytystä päivässä. Täällä ei kehity supersairaalabakteereita.

Synnytysosastoillakin äidit joutuvat jakamaan vuoteensa paitsi lapsensa kanssa usein myös toisen äidin kanssa.. eipä siellä päivää kauempaa sitten ollakaan. Synnytysklinikoita on kyllä yksityisiäkin, mutta vaikeampien ongelmien sattuessa niissä ei ole sairaalavalmiuksia.  Mitä sillä sitten tarkoitetaankin.  Viranomaisten mukaan ebolaankin ollaan jo valmistautuneita.
 Näin täällä. Mutta ei hätää, taas miljoona uutta algerialaista syntyi viimeisen vuoden aikana.

59 kommenttia:

  1. Uskomatonta. Vaikka olen lukenut sikäläisestä elämästä blogistasi vuosia, en olisi uskonut, että siellä ihan noin alkeellista on. Viimeinen kuva on aivan kauhea. Synnyttäisin ennemmin kotona, vaikka en muuten kotisynnytysten kannalla olekaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ja tämä oli vain pintaraapaisu, en laittanut linkkiä, mutta youtubesta näitä löytyy.. Julkiset sairaalat on täysin laiminlyöty, onneksi synnytysklinikoita on yksityisiä ja ne ovat ihan kohtuullisen kuntoisia, tosin liian kalliita köyhemmille. Muuten kannattaa pitää terveydestään huolta.

      Poista
  2. Loppupuolella piti laittaa jo silmät kiinni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen katsomaan youtubesta lisää aina ennen kun on tarvetta lähteä terveyskeskukseen jonottamaan :)

      Poista
  3. Tina ressukka,toivotavasti ei tarvitse enään mennä tuollaisen,ja paranemisiin.Aika uskottoman retuperällä on tuo teidän terveydenhuoltonne;niin eläinten kuin ihmistenOvatko yksityisklinikat sitten hyviä,vaikkei sairaalavalmiuksia olekaan? Hieman tulee mieleen sairaalat Venezuelassa,josa joku sanoi minulle että kun menee sairaalaan niin ei voi olla varma pääseekö sieltä pois...tosin taitavat ne olla ihan hyviäkin algerialaisin verrattuna.Täällä on pakollinen terveysvakuutus,tulojen mukaan,ja olen hyvin tyytyväinen,jopa niin että olen miettinyt että jos palaisin Suomeen,niin kyllä jäisin kaipaamaan tätä terveydenhuoltoa täällä,joka onkin rankattu neljänneksi tehokkuudessaankoko maailmassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen aina kadehtinut teidän sairaanhoitoanne, siis ihan suomalaisenakin. Täällä saatiin vasta hiljan lupa perustaa yksityissairaaloita, taitaa yksi kuubalainen olla jo toiminnassakin jossain päin maata. Klinikoita kyllä on, mutta ei niissä mitään leikkauksia tehdä, paitsi keisarinleikkauksia joka toiselle äidille. Ei ne kaikki sairaalatkaan nyt ihan noin huonossa kunnossa ole, mutta eipä paljon puutukaan.
      Tinan leikkaavalla lääkärillä oli tosi siisti hoitohuone onneksi ja leikkaus, se mitä leikkaatiinkin, meni tosi hyvin. Lääkäri soittelee edelleenkin kotiin ja kyselee vointia, vaikka siitä on jo yli viikko aikaa.

      Poista
  4. Toivottavasti Tinan ei tarvi mennä enää leikkauksiin, koville ottaa.
    Pidän peukkuja myös Teille, että pysyyye yerveenä.
    Pelottavaa on tällainen sairaudenhoito ja terveyspaövelut.
    Tuolla todennäköisesti saa sairaalabakteerin, kun täälläkin saa, vaikka ollaan paljon edellä välineissä ja hygieniässä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä ei ole sairaalabakteereita, ne kun viihtyvät vain ylipuhtaissa tiloissa, normibakteereista ei ole pulaa, mutta ihmiset ovat kai jo immuuneja niille. Minä olen saanut sairaalabakteerin vuosia sitten Suomessa, piti sieltä asti hakea.
      Täällä ei tosiaan kannata sairastua eikä ainakaan hevin sairaalaan lähteä.

      Poista
  5. Ei voi kun sanoa, hui hitto! Onneksi oon Suomessa.

    VastaaPoista
  6. Tinalle voimia ja toivotaan etta ei tartte enaa leikkauksia, tosin ehka han on paremmissa kasissa kuin kansa valtionsairaaloissa? Taallakin oli aika kenkut olot ( ehka edelleen jossain kaukaisissa kylissa) valtionsairaaloissa ennen mutta nykyisin ovat yleisesti ottaen ihan hyvia vaikka onhan taallakin valtionsektorilla viela puuttensa, yksityiset on korkeatasoisia mutta joutuuhan siita sitten maksamaankin. Kuvat on kylla aika hurjia, perusmattimeikalainen on niiden jalkeen ehka suht tyytyvainen suomalaiseen sairaanhoitoon....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tina leikattiin todella siistissä kabinetissa yksityisellä, siinä mielessä ei valittamista, ja onnistuikin hyvin. Tina on täysin toipunut, itsellä kesti kauemmin.
      Tällä vasta hiljan saatiin lupa perustaa yksityissairaaloita, ainakin yksi kuubalainen oli jossain päin maata ellei valtio ole sitä jo ominut. Yksityisiä klinikoita kyllä on joka nurkalla, mutta niissä ei kovin paljon leikellä, paitsi synnytysklinikoilla. Ja no yksityinen silmäklinikka leikkaa myös. Hinnat ovat huikeat näissä rahoissa. Ja kaikki parhaat lääkäritkin ovat lähteneet muihin maihin. Yksityinen ei siis välttämättä ole parempi muuten kuin puhtaudessa (paljon sekin).

      Poista
  7. Ei kauhistus!! Niin tosiaan, onko yksityiset klinikat ja sairaalat kauhean kalliita?

    Tinalle pikaista parantumista! Minka rotuinen ja ikainen han nyt on? On kylla sen nakoinen etta en teidan pihalle tulisi, jos Tina on siella irti. Se kai on tarkoituskin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuten edellä kerroinkin, täällä ei vielä ole yksityissairaaloita kuin tuo yksi, ehkä vielä toiminnassa. Klinikoita kyllä on, mutta hoidot rajoitettuja ja onhan ne tosi kalliita tavallisellekin palkalliselle, jos pitää kauan siellä maata. En kyllä osaa kertoa hintoja, mutta keisarinleikkaus yksityisellä klinikalla maksaa noin 500 euroa, mikä on hyvin palkatun insinöörin kuukausipalkka dinaareissa. Tavallinen palkollinen tienaa noin puolet siitä.
      Tina on 6-vuotias kanariandoggi eikä sen kiltimpää ja lapsirakkaampaa koiraa olekaan, mutta onneksi vieraat eivät sitä tiedä :)

      Poista
  8. Ja meillä valitetaan jonotusajoista, lääkärien kiireistä ja maksuista. Hygienia taso näyttää aivan toisesta maailmasta kuin mihin olemme tottuneet

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ongelmansa kullakin, vain hieman erilaisia. Mitä sitten palvelulta odottaakin, suhteellista kaikki. Rahalla pärjää aika pitkälle tällä mantereella, varakkaimmat käyvät hoidattamassa itseään Ranskassa.

      Poista
  9. Tiinalle rapsutuksia ja pikaisia tervehtymisiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Korvanjuurea kutitettu, hauveli voi jo vallan mainiosti ja odottaa kieli roikkuen pääsyä pallopeliin.

      Poista
  10. No voi hyvät hyssykät! Nyt kyllä järkytti. Tinalle toivotan terveyttä ja iloisia päiviä ilman lääkäreitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus on hyvä luoda silmäys maapallon toisen puolen todellisuuteenkin.
      Kiitos, Tina voi jo hyvin ja toivottavasti terveys kestää jatkossakin - itse kullakin.

      Poista
  11. Ei niin hamassa menneisyydessä Kreikassakin sairaalasta ei perinteisesti palattu ja jos palattiin, kohdeltiin lähinnä zombina. Välillä asiat olivat ilmeisesti vähän paremmalla tolalla, tosin ilman sukulaisia sairaalaan joutuva potilas oli ja on yhä pakotettu palkkaamaan bulgarialaisen tai romanialaisen "apuhoitajan", koska sairaanhoitajat suorittavat vain lääkärin määräämät lääketieteelliset toimenpiteet.
    Eurooppalaisella kela-kortilla saattaa kuulemma saada parempaa hoitoa, kun lasku voidaan lähettää Suomeen. Kriisin myötä on pulaa materiaaleista ja lääkkeistä nukutusaineita myöten, mutta ihan eetteriin ei ole tarvinnut palata. Ja MRSAsta on olemassa jo kreetalainenkin kanta, joten sairaalaan joutumista kannattaa vältellä viimeiseen asti.
    Terv. Suometar, joka pitää jatkuvan matkavakuutuksensa visusti voimassa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai sielläkin vielä sukulaiset hoitaa apuhoitajan hommat, täällä joskus joutuvat yöpymäänkin potilaansa luona, jos tarvii hoitoja yön aikana. Materiaali- ja lääkepula tuntuu olevan loppumaton, osan sairaalan henkilökunta varastaa sitä mukaa kun/jos uutta tulee (myyvät pimeillä markkinoilla eteenpäin). Tänään juuri oli lehdessä, että syöpähoidotkin on jo pelkkää placeboa. Mitään epidomioita ei oikeesti tarvittaisi lisäksi. Sinulla kuitenkin onnea vakuutusten kanssa kun olet Euroopan puolella.

      Poista
    2. Yöpyminen sairaalassa on täälläkin ihan normaalia. Samoin se, että sukulaiset kiikuttavat näytteitä leikkuusalista patologille. Yksi sukulainen harvoin riittää, koska hommia riittää.
      Terv. Suometar

      Poista
    3. Haha, 'yksi sukulainen harvoin riittää'... tuo on niin totta, siksi sairaalat ovat kuin markkinatoreja :)

      Poista
  12. Tina-parka! :-(

    Ja nuo kuvat katsottuani olen sanaton. Tulee taas mieleen, että miten naurettavista asioista me täällä Suomessa valitetaankin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikka varmaan olet nähnyt kakenlaista myös Intiassa..

      Poista
  13. Tosi mielenkiintoinen postaus, vaikkakin olen myös järkyttynyt! Tuli tunne, että puhummeko edes samasta maasta. Olemme nimittäin joutuneet viemään lapsia Algeriassa lääkäriin pariin otteeseen. Pelkäsin kohtaavani jotakin kuvien kaltaista, mutta kaikkea muuta! Mielestäni lapset saivat parempaa hoitoa kuin Suomen arvauskeskuksessa! Ja siis ihan valtion terveyskeskuksessa kävimme, vaikkakin meillä on kattava matkavakuutus eli yksityisellekin pääsemme tarpeen vaatiessa. Miehen sisko sai palovammoja valtavan laajalle alueelle ja pelkäsin, että on hengenlähtö lähellä, mutta niin vain paisteli reilun viikon päästä taas leipiä ja parantui hyvin. Eräälle Ranskasta vierailulle tulleelle sukulaisille tehtiin hengenpelastava leikkaus sotilassairaalassa. Uskon, että erot maan sisällä ovat valtavan suuret! Oletko muuten itse synnyttänyt Algeriassa? Synnytyskertomukset ovat kyllä olleet karuja

    VastaaPoista
  14. Yksi järkyttäväkin kokemus kyllä on; miehen veljenpojan haava ommeltiin ilman puudutusta :(! Kyseessä siis lapsi :(.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arvasinkin että tulet reagoimaan tähän :) Kyllä, Alger'ssa on parhaat sairaalat, sotilassairaala erinomainen. Tuo synnytyssali on Constantinesta. Jotkut kuvat Alger'n Mustapha Pachasta. Joka sairaalassa on puutteita, hygieniataso vaihtelee. Todella erinomaisia lääkäreitäkin on vielä jäljellä, varsinkin pääkaupungissa. Mieheni veli joutui käymään paikkaamassa katkenneen käsivartensa Ranskassa uusiksi, kun Annabassa tekivät siitä jäykän 90 asteen kulmaan, nyt se toimi täydellisesti. Tyttärelläni on solisluut 'liimattu' päällekkäin, ystäväni vauva (ja kolmisenkymmentä muuta) kuoli kun lämpökaapit lakkasivat toimimasta jne jne.
      Terveyskeskukset on eri kuin sairaalat, suht siedettäviä siis. Ei olla pahemmin tarvittu, kun kun suvussa on lääkäreitä omasta takaa.
      Tietty on suuria eroja pääkaupungin ja syrjäisten paikkojen terveydenhoidolla. Mutta käypä youtubessa tai facebookissa katsomassa tuota lääkärisivustoa, kyllä rahasta on pulaa vähän joka kolkassa. Tänään juuri kertoivat lehdessä, että syöpähoitoihinkin annetaan placeboa kun oikeat lääkkeet on loppu.. siis Constantinessa, jonne Annabankin syöpäpotilaat lähettään.

      Poista
    2. Jonkun verran olen etukäteen lukenut sairaanhoidontasosta ja esimerkiksi suhteellisen korkea äiti- ja lapsikuolleisuus on ollut tiedossa. Syöpähoidoista minulta on kyselty moneen otteeseen, kun tietävät äitini selvinneen syövästä. En siis ollenkaan epäile, etteikö taso ole paikka paikoin juurikin kuvien kaltainen. Mutta alueelliset erot tosiaan ovat suuria myös. Tutustuin itseasiassa kaksosiin, jotka opiskelevat lääkäreiksi, ja he varoittivat, ettei lasten kanssa kannata matkustaa esim. Saharaan pienille paikkakunnille, koska lasten sairastuessa kunnon hoitoa ei ole saatavilla. Toisaalta esim. tämä suurlähetystön suosittelema sairaala vaikuttaa hienolta : http://www.cliniquealazhar.com/

      Poista
    3. Tabletti pätkii kesken viestien :)... Jotenkin yhteiskunnan eriarvoisuus on kyllä aivan valtava - tässäkin asiassa!

      Muuten, Suomessakin pieniltä paikkakunnilta puuttuu usein eläinlääkäriasemat, joilla pystyttäisiin tekemään vähänkään vaativampia leikkauksia. Meidän koiranpennun jalka leikattiin aikoinaan kahdesti Lahdessa monen sadan kilometrin päässä kotiseudulta. Mukava kuulla, että Tina on paranemaan päin!

      Poista
    4. AlAzhar on yksityinen klinikka, vaikka näyttää omaavan melkoiset sairaalavalmiudet, hieno paikka.Täälläkin on klinikat siistejä, mutta niissä ei ole kaikkia sairaalakoneita. Ja hinnat on todella korkeat. Riippuen mitä tehdään, niissä saa pulittaa satojatuhansia dinaareita. Nuo kuvat on julkisista sairaaloista, ja tietysti tarkoituksella kuvattu retuperäpaikkoja nimenomaan rahoituksen saamiseksi. Mutta voin sanoa, että se mitä olen käynyt esim. Annaban sairaalassa niin ei ole kaukana tuosta todellisuudesta.
      Ongelma on myös se, että yksityisillä klinikoilla toimivat lääkärit toimivat usein myös julkisissa sairaaloissa, joista sitten esim. leikkausten jälkeen lähettävät potilaat yksityiselle puolelle maksullisiksi asiakkaiksi saamaan parempaa hoitoa. Rahastusta siis. Ei köyhillä ole siihen varaa, joten hoito on sitten sen mukaista.

      Poista
    5. Rahastuksesta vielä. Yksityisillä klinikoilla lähes kaikki synnyttäjät ohjataan keisarinleikkaukseen. Miksikö? Alapääsynnytys 15 000 DA, leikkaus 50 000 DA.
      Ja jäi tuolta välistä pois, että omat lapseni olen synnyttänyt Suomessa. Raskausseurannan kävin täällä yksityisellä gynekologilla, oli tosi pätevä. Vahinko, että on jo jäänyt eläkkeelle.

      Poista
    6. Mies on tuosta kertonutkin, että yksityisellä tehdään tosi usein keisarileikkaus. Hänen perustelunsa oli, että maksukykyiset naiset itse toivovat leikkausta, mutta uskon enemmän sinun perusteluusi.

      Enpä kyllä haluaisi noissa oloissa synnyttää! Itse tulin jopa Saksasta Suomeen synnyttämään; raskaudenseura hoidettiin Saksassa yksityisellä ja erittäin pätevää oli sielläkin. Jos tämän hetkiset opintoni liittyisivät selvemmin terveydenhuoltoalaan, olisi tämä äitiysterveydenhuollon tilan tutkiminen ollut itseasiassa eräs opinnäytetyöni aihevaihtoehto. Tosin vähän tuntuu, etten olisi tainnut saada tutkimuslupaa...

      On tosi hyvä, että tällaiset kuvat leviävät, koska eihän tällaista saisi olla missään! En jaksa ymmärtää myöskään lääkäreiden etiikkaa; tarvikkeiden varastamista ja asiakkaiden rahastamista. Vaikka toisaalta alan palkkaus on toki koulutukseen nähden aivan liian alhainen.

      Tuonne yksityisklinikalle en toki edes haaveilisi pääseväni hoitoon ilman kattavaa matkavakuutusta; on se sen verran kallista. Toki alkaa aina vain enemmän tuntua siltä, että matkavakuutuksen tärkein kohta on se evakuointi tarvittaessa Suomeen! Ranskan sukulainen lennätettiin pelastavan leikkauksen jälkeen yksityislennolla Ranskaan toipumaan juurikin hyvän vakuutuksen johdosta.

      Kiitos ajatuksia herättäneestä postauksesta!

      Poista
    7. Toki monet naiset haluavatkin keisarinleikkauksen, jos sitä mainostetaan kivuttomana ja riskittömänä vaihtoehtona. Tiedän useamman, jotka ovat valinneet sen juuri siksi.
      Minustakin on hyvä, että näitä kuvia levitetään, kyllä kansalla on oikeus edes ihmismäiseen hoitoon. Toivottavasti joskus parantavat julkisiakin tiloja.
      On tosin valittamista Suomessakin julkisella puolen, kun yhä enemmän vaan satsataan yksityisiin ja silti köyhyys kasvaa sielläkin humisten työttömyyden vuoksi.

      Poista
  15. Huh, huh. Parantamisen varaa on terveydenhoitoalalla.
    Tinalle hyvää toipumista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jonnekin ne rahat häviää muualle kuin terveydenhoitoon täälläkin, olisi jo korkea aika jotain tehdä.
      Tina voi jo hyvin, kiitos kysymästä, reipas tyttö!

      Poista
  16. Huh, parempi yrittää päästä terveenä hautaan tuolla teilläpäin!

    Voi Tina-reppanaa, toivottavasti nyt leikkaukset on ohi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sydänkohtaus on täällä yleensä se nopein tapa, siitä ei juuri ketään ehditä pelastaa.

      Poista
  17. Järkyttävintä tässä kaikessa on se, että niin lääkkeillä kuin sairauksien hoidoilla tehdään rahaa joka puolella. Ymmärrän kyllä, että toiminnan täytyy olla kannattavaa, mutta esim. Suomesta yksityisten lääkäriasemaketjujen rahojen kierrättäminen laillisesti, mutta epäeettisesti, verojen välttämiseksi on minusta käsittämätöntä. Mutta eihän minulta kukaan kysy. Sanon nyt kuitenkin. :(

    Tosi hyvä postaus, kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja yksityisiin hoitoihin ollaan menossa koko ajan vaan enemmän samalla kun kansa köyhtyy ja tarvetta olisi julkisiin, niin täällä kuin Suomessakin. Veronkierrosta on tullut kai jo hyväksytty tapa vähän joka alalla, kun siihen ei kukaan tunnu voivan puuttua.

      Poista
  18. Voi Tina raukkaa.
    Olen ollut siinä luulossa että yhdellä avauksella mahd.paljon eikä tommosta "silpomisrta".
    Kaameita kuvia ! Raha ratkaisee täälläkin ,aina vain enemmän....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin minäkin luulen, tiedä sitten mikä oli syy. Ellei nyt tule uusia kasvaimia, niin muuten ei kyllä oteta uusintoja.
      Niinpä, raha ratkaisee joka puolella nykyään.

      Poista
  19. ed.anonyymi oli -rusomarja-

    VastaaPoista
  20. Karua ja surullistakin on kuvien kertoma. Hidasta on kehityksen kulku, ei taida riittää rahaa sairaanhoitoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taaksepäin on menty koko ajan joissain asioissa, rahareikiä on aivan liikaa, ja niitä ylimääräisten reikien tekijöitäkin.

      Poista
  21. jaa-a...ei oikein tiedä, mitä nyt sanoisi...melkoisia kokemuksia, kertakaikkiaan. Synnytyssairaala...uskalla laittaa kuvaa yhdelle tuttavan tyttärelle, joka saa ihan näinä päivinä pikkuisensa. Voi hyväänen aika...toivottavasti pidät päiväkirjaa. Jaa, saahan tästä blogistakin eräänlaisen päiväkirjan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mykäksihän tämä vetää itse kunkin, varsinkin jos joutuu potilaana sisään.. onneksi ei ainakaan vielä ole ollut tarvetta, mitä nyt on katkenneita solisluita käyty paikkaamassa.

      Poista
  22. Hurjalta näyttää teillä hoitolaitoksissa. Minäkin kävin täällä jokivarren pitäjän terveyskeskuksessa ilmoittautumassa, että tänne nyt on muutettu. Hieno on terveystalo täällä kuviisi verrattuna. Toivottavasti pysytte terveenä vastakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Terveenä toivoo pysyvänsä tai sitten pysyä hyvissä varoissa, että voi mennä yksityiseen laitokseen. Siistinäkin taso on kyllä aivan toista kuin Suomessa.
      Aika kauan saitte odottaa ennen kuin ilmoittauduitte, minä luulin,että kaikki sujuu automaattisesti, sähköisesti, ilman että itse aina tietääkään muuttaneensa..

      Poista
    2. Luultavasti nimemme jo oli siellä kirjoissa, mutta jouduin allekirjoittamaan sellaisen paperin, jonka avulla sairauskertomukseni saa tilata entiseltä terveystalolta. Terveystiedot eivät vielä siirry automaattisesti. Lääkereseptit saa jo sähköisesti suoraan apteekkiin, hyvä niin.

      Poista
    3. Minä ajattelin, että terveystiedot ovat jo kaikki jollakin keskuskoneella, josta missä päin Suomea tahansa lääkäri voi ne tarvittaessa poimia, mutta tietty, lupahan siihenkin pitäisi olla,ettei nyt kuka tahansa niitä katselisi.

      Poista
  23. Onpa kerta kaikkiaan kurja tilanne siellä sairaaloissa, jos jopa tiputuspullot pitää itse askarrella! Täällä Jordaniassa jouduimme kerran viemään vatsataudin vuoksi heikossa kunnossa olleen tyttäremme sairaalaan ja saimme kyllä muuten ihan kelvollista hoitoa (vip-palvelua ulkomaalaisuutemme vuoksi), mutta vuode, jolle lapsi piti asettaa makuulle tiputusta varten, oli täynnä edellisten potilaiden aiheuttamia tahroja ja jo se yksin inhotti minua kovasti. Sääliksi käy naisia, jotka joutuvat synnyttämään tuollaisissa tiloissa kuin postaamassasi kuvassa, paitsi kuva lienee otettu synnytyksen jälkeen ENNEN siivousta; kai siellä Algeriassakin sentään siivota osataan ;) Eräs täkäläinen valtion sairaalaviranomainen sanoi kerran, että jos menet valtion sairaalaan terveenä, tulet sairaana ulos, ja jos taas menet sairaana, tulet kuolleena ulos. En kyllä tiedä onko tilanne oikeasti niin paha (enää nykyisin).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Materiaalipula vaivaa julkisia sairaaloita, vesipullo on ihan kätevä korvike hätätapauksissa, hoitohenkilökunnan pitää vaan olla kekseliästä. Tuo synnytyssalikuva on varmaan otettu synnytyksen jälkeen. Tosin suomalainen ystäväni synnytti täällä julkisessa sairaalassa vuosia sitten ja sanoi, että siellä ne oli edellisten synnyttäjien 'jälkeiset pesuvadissa lattialla. Tahti oli sen verran nopea, ettei kukaan synnytysten välissä ehtinyt siivota (mahtoiko yrittääkään). Täällä tosiaan valtion sairaalaan mennään vasta viime hädässä, ja jos eivät voi tehdä mitään niin lähettävät kotiin kuolemaan, turha viedä petipaikkaa niiltä, joille vielä voi tehdä jotain.
      Sanomattakin selvää, että kotihoito on täällä omaisten vastuulla. Varakkaammat voivat palkata apulaisen elleivät itse pysty.

      Poista
  24. Oho, ei tosiaan ihan heti toivoisi siellä sairastuvansa. Onneksi Tina-hauva on paranemaan päin. Kiitos varsin avaavasta kirjoituksesta ja kommenteista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaksoit lukea! Tänne voi tulla extreme-matkailemaan, jos kaipaa lisää elämyksiä :)

      Poista
  25. Heippa rajan takaa ;)

    En jaksa lukea kaikkia kommentteja yllä.

    Mutta aika järkyttävää. Ei kyllä ole täällä ihan noin hurjaa sairaanhoito edes julkisella puolella. Yksityispuolella on sistimpää ja hienompaa kun edes Suomessa. Kahdessa isossa leikkauksessa olen ollut kahden vuoden aikana ja hyvin tyytyväinen olen ollut kaiken kaikkiaan hoitoon. Julkisella puolella tosiaan vähän vanhemmat varustetasot yms mutta en kyllä noin järkkyjä viritelmiä olen nähnyt. Mä olen myös synnyttänyt täällä Tunisiassa siististi.

    Terkkuja teille. Joko on talvi saapunut sinne?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siellähän panostetaankin terveysturismiin ja monet eurooppalaiset (kuten algerialaisetkin) hoidattavat itseään Tunisissa. Ranskan tv:ssä tuli dokumenttikin siitä joskus. Täällä on julkinen mennyt tosi heikoksi, yksityiset kyllä on suht hyviä, mutta ne hinnat!
      Talvea tässä pidellään, hirveitä ukkosmyrskyjä ja kaatosateita on riittänyt kiitettävästi, ylemmillä paikoilla on tullut luntakin. Normi talvi siis.
      Sinusta ei olekaan kuulunut mitään vähään aikaan, silloin tällöin kurkkaan blogiisi. Kiirettä taitaa pitää. Hyviä vointeja koko porukalle!

      Poista