Vaihteeksi haastetta

Haaste kulkee blogista toiseen ja haasteen saa aina alle 200 lukijan blogi. Eli tällä jaamme näkyvyyttä niin haasteen antajalle, kun haasteen saajille :).
Kiitä haasteen antajaa, vastaa hänen esittämiin kysymyksiin ja luo 11 uutta kysymystä. Sen jälkeen listaa 11 Liebester awardin ansaitsevaa blogia.                                                                                

Kiitän siis Vilukissia  tästä haasteesta ja vastailen hänen esittämiinsä kysymyksiin parhaan taitoni mukaan, vaikka en tässä nyt mitään näkyvyyttä olekaan metsästämässä. Enää.  

                                                                  

 1.Miksi kirjoitat blogia? 

Jos tätä nyt voi vielä sanoa kirjoittamiseksi... Joulukuussa tulee 8 vuotta yhteiseloa täyteen, en osaa luopuakaan.

 2.Suurin haaveesi?
Eiköhän se olisi oma kämppä Suomessa. Mitä turhia kaunistelemaan, iso lottovoittokin riittäisi, sillä saisi kämpän ja pystyisi sitä pitämään ylläkin...

Oikeesti tuollainen algerialainen kerroskotitalo isolla pihalla olisi mukava, jokaiselle lapselle perheineen oma kerros ja vanhukset alakertaan, jee! Miksiköhän lapseni eivät ole tästä innostuneita...

3.Mikä vuodenaika on mieluisin?
Kevät Algeriassa, kesä Suomessa.

4.Missä ammatissa haluaisit olla?
 Kyllä tämä eläkeläisyys riittää vallan mainiosti. Mutta jos on pakko, niin voisin olla vaikka vahtikoira....

5.Piha- vai sisätyöt (kotitöistä)?

Työt? Minulla on tämmöinen sinihilkka, joka tekee ihan mielellään. Minä teen silloin kun en katso sitä työksi, sisällä tai ulkona ihan sama.

6.Poltatko kynttilöitä?
Vain ja ainoastaan sähkökatkojen aikana. LUKSEJA MULLE! Ainakin 500.  Ei ole paljon pyydetty, jos auringonvalossakin kerran on 50 000-100 000 luksia.

7.Lyhyehkö matka liikuntaharrastukseen, valitsetko moottoroidun kulkuvälineen, vai jonkun muun? Minkä?
Olkkarissa on sohvan lisäksi stepperi, olen jaksanut sinne vielä kävellä.  Sähköpotkulauta olisi kyllä aika jees.

8.Paras liikuntamuoto?
Jalat kantaa toistaiseksi, mukavinta se on hitaasti luonnossa...

joskus sinne on vaan niin hankala päästä. Suomessa tykkään pyöräillä, pääsee helpommin ja nopeammin perille.

9.Asutko maalla vai kaupungissa?

Meidän poukama tuo ylempi ranta, osa Annaba citya, noin 640 000 ihmistä, lehmiä, kulkukoiria, villisikoja... siis kaupungissa asun.

10.Oletko ikinä laihduttanut?
Heheh, juu, joka kevät muutaman kilon, että voin taas kesän syödä rauhassa kotomaan herkkuja niin ei tarvi vaatevarastoa uusia joka vuosi.

11.Vierastatko vammaisia ihmisiä?
Saatan vierastaa yhtä hyvin ei-vammaisiakin. Se vähän riippuu, olen tosi huono keksimään small talkia tuntemattomien kanssa, olen itse se vammainen. 


Tämä haaste on kuin bumerangi, vähän väliä palaa takaisin. Nyt se on tehnyt 2½ vuotta kierrosta ennen kuin osui uudelleen kohdalleni. Olen siis ennenkin tehnyt paljastuksia täällä, silloin en tehnyt kuin yhden uuden kysymyksen, nyt en tee sitäkään. En myöskään keksi 11 uutta haastettavaa, lisää näkyvyyttä halutessanne voitte vastata näihin Vilukissin kysymyksiin tai sitten noihin linkin takana oleviin aikaisempiin kysymyksiin. Olen niin tylsä tällä kertaa.

Mihin silmäni panisin...

SusuPetal kirjoitti TÄÄLLÄ koskettavan tarinan katseista, varsinkin kännykkään tuijottelijoista, klikkaa lukemaan. Sen jälkeen rupesin miettimään asiaa täkäläiseltä kannalta, että mihin minä, mihin me silmämme pistämme, mitä katsomme. 

 Normaalisti ihminen kulkee pää pystyssä, antaa katseen kiertää ympäristössä sen kummemmin viivähtämättä vastaantulijoissa, katsekontaktia otetaan lähemmin vain tuttuja kohdatessa. Paitsi minä, joka en näe tuttujakaan elleivät huomaa puhutella tai tarttua hihasta. Väenpaljoudessa liikkuessa vastaantulijat ovat vain hahmoja, joihin yritän olla törmäämättä. 
Usein katselen maahan, sillä täällä se on täynnä kuoppia, kiviä tai muita esteitä, jotka vain odottavat kampittamistani. Ne muutamat kerrat, jolloin en ole kiinnittänyt asiaan huomiota olen syleillyt vatsallani katua. Vähemmästäkin oppii. Tasapainoaistinikin on kehittynyt enemmän silmän kuin sisäkorvan varaan,  jos katselen liikaa ympärilleni siksakkailen kuin humalainen, pimeässä olen suorastaan kompura. 

Kun tulín Algeriaan nuorena blondina, mieheni käski välttää katsekontaktia kadulla. Aika pian ymmärsin miksi. Kun väestöstä suuri osa on nuoria miehiä, jotka toimettomina viettävät aikaansa kaduilla katsellen ohikulkijoita, heittelemällä huomautuksia, yrittäen iskeä, niin pelkkä katsekontakti tulkitaan selväksi merkiksi kiinnostuksesta.

(kuva pöllitty netistä)

 The hitist. Hittisti, siksi näitä nuoria miehiä kutsutaan. Tulee arabian sanasta hit, joka tarkoittaa seinää. Siis seiniinnojailijat. Oikeaoppinen hittisti pitelee yleensä pystyssä aina samaa seinää julkisella paikalla, on suht hyvin pukeutunut ja hallitsee yhdellä jalalla seisomisen. Hänellä on ääretön kärsivällisyys seistä hievahtamatta tunteja, no ehkä jalkaa välillä vaihtaen. Hän huomioi kaiken ja vielä muistaakin - vaikka miten joku tuntematon neitonen viikko sitten ohi kävellessään oli pukeutunut samoihin vaatteisiin, hän myös huomauttaa siitä ääneen. Näitä hittistejä yleensä on rivissä iso liuta, joten ohikulkija on aikamoisessa katseiden ja kommenttien ristitulessa. Siinä oppii aika pian olemaan näkemättä ja kuulematta, katsomaan vastaantulijoitakin ohi ja läpi. 
 Hittistien tuoreempi sukupolvi saattaa välillä katsella kännykkääkin, mutta ei sitäkään niin tiiviisti, että kadulla jotain jäisi näkemättä.

Algeriassakin lähes kaikilla on jo kännykkä ellei useampikin, myös nettiyhteydellä.  Sitä käytetäänkin, mutta siitä ei ole tullut ihmisen korviketta. Sosiaalinen kanssakäyminen on täällä vielä voimissaan, ihmiset tarvitsevat toistensa fyysistä läheisyyttä, yhteistä ilonpitoa - ja puheenaiheita, joita toisen näkeminen synnyttää.

Viime mainittu saattaa kuulostaa hassulta, mutta se on se kuuluisa 'arabialainen  puhelin', jolle kännykkä on tullut vain apuvälineeksi. Miten muuten voisi olla perillä toisten asioista, ellei itse näe, kuule ja kysele, johtopäätökset voi sitten välittää eteenpäin kännykällä.
Täällä käytetään sanaa skannaus, kun tavataan toinen ihminen. Skannauksen taso on suoraan verrannollinen kohteliaisuustasoon. Kahden poskipusun välillä kohtelias tuttava on ehtinyt skannata sinut päästä varpaisiin ja takaisin ja tallentanut kaiken yksityiskohtia myöten muistiinsa. Vähemmän kohtelias antaa katseensa liukua hitaasti ylös alas ja ristiin, niin että varmasti tunnet katseen fyysisestikin liikkuvan kropallasi, vedät vatsaa sisään ja mietit, onko puserossa tahra, sauma ratkennut, nappi pudonnut... Sitten on vielä niitä häpeämättömästi tuijottajia, jotka eivät käännä päätään vaikka kuinka yrität vastaan tuijottaa. Jos joskus tarvitsisi  rikosta todistaa, niin algerialainen olisi varmasti maailman paras todistaja. Itse pystyisin korkeintaan kertomaan oliko kysessä mies vai nainen. Euroopan puolella en välttämättä sitäkään varman päälle.