Pitkä litania paljastuksia

 Marja-Leena Arkea, juhlaa ja unelmia –blogista haastoi vastaamaan 11 kysymykseen. Ja kiitos myös tunnustuksesta!  Haasteeseen olen jo vastannutkin kerran, mutta mennään nyt vielä uusilla kysymyksillä.  Vähällä ette tästä kyllä selviä kun vauhtiin pääsen..

1. Jos voisit valita minkä tahansa lemmikin, niin mikä se olisi?
En ottaisi enää mitään, kaikenlaisia olen jo nähnyt. Minusta on tehty koiraihminenkin lupaa kysymättä. Onneksi ollaan samaa mieltä edes siitä, että koiran tulee olla suht iso, muuten astuisin/istuisin sen päälle. Mutta kun se (ne) jo on, niin voisin kyllä ottaa lisäksi lemmikkirobotin, joka imuroi karvat, lapioi jätteet ja täyttää puutarhaan kaivetut kuopat.

 

 Juan osaa laittaa hännän solmuun uidessa.

 Tina ui vain jalkapohjaa ja häntä sojottaa taivaalle kuin snorkkeli väärin päin.

2. Luottoleipomuksesi, jossa onnistut aina?
Onnistuminen on suhteellinen käsite. Osaan tehdä lässähtäneestä täytekakkupohjastakin syötävän  savariinin. ”Uuden ruokalajin löytyminen on hyödyllisempää ihmiskunnan onnelle kuin uuden tähden löytyminen”, sanoi itse savariinin keksijä ranskalainen gastronomi Brillat-Savarinkin.
No taatelikakkua en ole vielä koskaan pilannut - ainakaan sen jälkeen kun sain ajastimella varustetun uunin.

3. Ehdoton herkkusi?
Fazerin sininen. Maitosuklaa. Suklaa. Eikä ole ollut yhtään suklaata kotona pitkään aikaan - ilmankos ei ole energiaa bloggailuunkaan riittänyt.

4. Ensimmäisen autonne merkki?

 Heh, apelta peritty viininpunainen Citroen DS  vuosimallia 61.  Siinä oli näpsät kumikappaleet puskurissa, minkä vuoksi Mösjöö ajeli sillä vähän samaan tapaan kuin hupapuiston törmäysautollakin. Kerran se simahti illalla keskikaupungille ja piti jättää sinne yöksi. Aamulla siitä puuttui etupenkitkin. Korjauksen jälkeen Mösjöö ajoi sillä vielä muutaman reissun kaljakorin päällä istuen.
Kuva on vuodelta 1975, rannalle oltiin menossa sukulaisten kanssa ja kuten näkyy, nokkapellin nostoa harjoiteltiin jo silloin. Tästä siis sai alkunsa Mösjöön kieroutunut rakkaussuhde romuautoihin - ikuinen rakkaus, sanoisin.

5. Onko sinulla paheita joita et mainosta blogissasi?
Vaikka kuinka. Enkä edelleenkään mainosta niitä blogissani.

6. Paras päähänpistosi tällä viikolla?
Tyhjää, tyhjää, tyhjää.. eipä ole mikään pisto päähän asti päässyt viime aikoina paitsi aurinko melkein.

7. Suosikki urheilulaji?
Penkkiurheilijaksi rupean vain, jos on mukana suomalaisia tai algerialaisia, joita kannustaa. Youtubesta seuraan nyt lätkäkisoja puolen tunnin viiveellä.
Itselleni  se on tämä surffailu netin aallokossa. Ja kävelehtiminen luonnossa...

viimeksi hypähtelyä jättiruokoviidakossa...

kyykkykävelyä.karhunvatukkapusikossa



henkäilyä pellon pientareella. Eipä ole montaa  kauniimpaa näkyä kuin punaiset unikot pellolla

yksikin riittää.

8. Lemppari tuunauksesi, tekeleesi alltime?
Inhoan neulomista yli kaiken, kärsivällisyyteni ei kerta kaikkiaan riitä, siitä huolimatta olen saanut aikaiseksi yhden ison  villatakin itselleni, ihanan punainen, paksu, lämmin, ollut tarpeellinenkin Suomen talvessa. Suurin
saavutukseni ikinä, vaadin että minut haudataankin sen kanssa.

9. Mikä on riittävä määrä unta sinulle?
 6½  - 7 tuntia

10. Oletko saavuttanut elämässäsi ne joita pienenä halusit?
En muista, että olisin halunnut mitään ihmeellistä, mitä nyt laulutaitoa, mutta sitä ei voi saavuttaa. En ole koskaan asettanut itselleni päämääriä, joihin olisin sen kummemmin pyrkinyt, elämä on kuljettanut mukanaan. Huomaan, että loppujen lopuksi olen aina elänyt aika algerialaisittain, lattiatasossa päivä kerrallaan. Täällähän ei kovin tarkkoja suunnitelmia kannata tehdäkään, kunhan ryhtyy johonkin niin tapahtumat alkavat edetä omalla painollaan milloin mihinkin suuntaan, yleensä päinvastaiseen kuin alkuperin oli tarkoitus. 

11. Välistä puuttuu yksi talvihattukysymys, kun eihän meillä sellaisia tarvitse. Korvaan sen uudella kysymyksellä: Oletko koskaan varastanut mitään? 

 Tämä kysymys nimittäin nousi pintaan tuolla pellon laidalla kävellessä, kun mies poimi ohi kulkeissaan pussillisen papuja pientareelta. Tunsin heti kamalaa syyllisyyttä moisesta hävyttömyydestä ja kuljinkin hyvän matkaa edellä ettei vain kukaan yhdistäisi minua papuvarkaaseen. Heh, tuskin pellon omistaja pientareen rikkaruohojen keskeltä papuja noukkii, mutta silti.
Siinä taivastellessani mietin reaktiotani ja muistui mieleen omat varkaudet. Taisin olla 7-vuotias kun pikkuveljen kanssa varastettiin mummon kassista pipareita. Juostiin nurkanpäähän niitä syömään ja siellä minua vastaan tuli hirveän suuri musta koira, jota en tunnistanut. Olin satavarma, että nyt Jumala rankaisee minua, pyhäkoulussahan oli sanottu että jos varastaa vaikka nuppineulankin.. En vielä tänä päivänä ole varma oliko koira todellinen vai syyllisen mielikuvitukseni tuote. Silloin päätin etten enää ikinä varasta.
Pelästystä ei montaa vuotta kestänyt, kun samaisen pikkuveljen kanssa käytiin omppuvarkaissa naapurissa. Isoveli antoi meidät ilmi ja selvisin pelkällä nuhdesaarnalla vain siksi että tuli vieraita juuri ennen kuin päästiin
koivuniemen herraan asti.
Teini-ikään päästyäni asuttiin jo kaupungissa ja käytiin omppuvarkaissa isoveljen kanssa. Se oli olevinaan niin jännää niin jännää. Muutaman kerran jälkeen siinä ei enää ollut mitään hohtoa ja se jäi. Mutta aikuisikään mennessä oppi oli jo mennyt perille ja kun kerran vahingossa tuli Prismasta mukaan maksamaton suklaapatukka palasin takaisin sen maksamaan. En tieten tahtoen ole mitään ottanut mukaani edes hotelleista, vaikka monet sitäkin harrastavat. Aika yleistä muuten, tiedän, kun olen ollut hotellissa töissä.
Olen niin kauan elänyt täällä varkaiden paratiisissa, että suorastaan yllätyin rehellisyydestäni, varsinkin kun minulta on varastettu useastikin kaikenlaista. No ehkä en sentään enää palaisi takaisin kauppaan maksamaan
vahingossa mukaan tullutta suklaapatukkaa, anteeksi jo etukäteen.

 En jaa tätä haastetta eteenpäin, kun on jo monta kierrosta mennyt, mutta vastatkaa vaikka viimeiseen kysymykseeni. Onko tie rehellisyyteen ollut aina niin suora? Missä kulkee teidän rehellisyytenne raja?

Ihmeitä tekeviä rohtoja

 

Poikkesin mennä viikolla rohdoskaupassa ja silmiini osui tämmöinen hauska pallukka, näytti aivan joltain juurakolta. Nimilapussa luki arabiaksi kaff meriam, sen verran osaan lukeakin, mutta tieto ei sytyttänyt yhtään lamppua pääkopassani. Uteliaisuuteni oli suuri, joten ei kuin kyselemään.
Myyjä oli nuori kaveri, joka ei osannut sanaakaan ranskaa enkä minä ymmärtänyt hänen murteestaan muuta kuin sanan nainen. Ja hämmentyneestä olostaan päättelin, että okei, varmaas siis johonkin naisten vaivoihin tarkoitettu.
Kotiin päästyäni sitten googlettamaan. Pallukasta keitettyä teetä paikalliset naiset käyttävät lapsettomuuteen uskoen sen edesauttavan hedelmöittymistä. No eipä ihme, että pojalta meni pasmat sekaisin, meikämummo kun ei enää näytä ihan siltä että haluaisi tulla raskaammaksi kuin mitä jo on. 

Juurakolta näyttävä pallukka on oikeasti kuollut kasvi, Anastatica hierochuntica, jota myös jerikonruusuksi kutsutaan. Oksat käpertyvät kuivuessaan palloksi ja sulkevat sisäänsä nipun siemeniä. Kasvi kasvaa täällä vain Saharassa, jossa se sitten pallona odottelee ensimmäisiä sadepisaroita vaikka vuosikausia. Heti kun tarpeeksi satelee, oksat avautuvat ja vapauttavat siemenet, joista hyvin nopeasti kasvaa uusia taimia, jotka näyttävät tältä...

Tämä ristikukkaisiin kuuluva kasvi ei ole se sama jerikonruusu, jota suomalaiset puutarhakaupat myyvät. Se taas on Amerikasta koitoisin oleva Selaginella lepidophylla, jota kutsutaan ylösnousemuksen kasviksikin ja se todella herää  eloon kuukausia kuivumisensa jälkeenkin jos vaan laittaa vesiastiaan. Anastatica ei herää vaan avautuminen on puhtaasti kosteudesta johtuva mekaaninen liike, lajin säilymisen kannalta tärkeä.

Minua tietysti kiinnosti tietää mitä lääketieteellisiä ominaisuuksia tällä meidän pallukallamme on, kun sitä kerran rohdoskaupassa myydään. Google löysikin muutaman tutkimuksen, jotka todistivat kasvin sisältävän erittäin runsaasti mineraaleja mm. magnesiumia, myös antioksidantteja ja fenoleita löytyy. Tiedä sitten mitä  tekemistä niillä on hedelmöittymisen kanssa, mutta terveellisiä kumminkin, ja muualla päin maailmaa kasvi kelpaa moneenkin vaivaan. Liika-annostuksella kasvi on kuitenkin myrkyllinen. Pallukasta keitetään täällä teetä, jota täkäläiset naiset suosittelevat juotavaksi kerran viikossa.

Rohdoskaupat ovat täällä tosi mielenkiintoisia paikkoja, vahinko että kielitaitoni ei riitä kyselemään enempää eikä vanhoja myyjiä (=ranskantaitoisia) enää löydy. Noissa kaupoissa myydään kaikenlaisia rohtoja ja noituuteen tarkoitettuja aineksia. Minä olen (toistaiseksi) tyytynyt ostamaan vain yrttiteetä ja ryytineidon siemeniä..

Ryytineidon siementen (Nigella sativa)  sanotaan parantavan kaiken paitsi kuoleman. Ja paitsi lääkkeenä näitä käytetään mausteena leivässä. Ajattelin paahtaa ja jauhaa sämpylöihin, tulee varmaan oikein energiapommeja, ehkä sitten jaksan vihdoin ottaa ikkunanpesuvälineetkin käyttöön. Jos ei, niin otan riskin juoda pallukkateetä painikkeeksi. Ihmeitä odotellen.

Piilo

Hyvän piilon oli löytänyt tämä piltti. Mitä tahansa yllätyksiä voi löytyä munan alta, kun ostaa kennollisen kananmunia.  Kuulemma on maita, joissa ei tarvitse tarkistaa munakennojen sisältöä. Minä en asu siellä.
Nyt kun parvekerotista on päästy eroon niin johan piti käydä oikein kaupasta ostamassa uusia.

Kirjainhaasteessa välikirjaimet IL ja muiden vastaukset löytyvät täältä. 

Laillinen mamu

Leimailutaivas on Suomessa ja tarkoittaa paperiaskartelijoille  tuttuja messuja. Leimailuhelvetti taas on  täällä. Täkäläiset paperiaskartelijat askartelevat valtion virastoissa ja vain silloin kun on paperia saatavilla. Aika usein polo asiakas juoksee kaupunkia ympäri etsimässä virallista lomaketta epäviralliselta jälleenmyyjältä vaikka virkatodistusta varten ja vie sen sitten ao. virastoon askarreltavaksi. Ja odottaa, odottaa, että paperi kiertää kaikki Helvetin portaat, jotta saisi sen taas käsiinsä täytettynä erilaisilla leimoilla.

Joskus saa käsiinsä vain väliaikaisen leimapaperin. Minulla on menossa jo toinen väliaikainen oleskelulupapaperi,  jota käyn leimauttamassa poliisilaitoksella uudelleen joka kolmas kuukausi. Myöhästymisestä joutuu putkan kautta oikeuteen, niin kävi eräälle ystävälleni. Vähältä piti ettei minullekin, kun unohdin koko maaliskuun välistä. Onneksi olivat empaattisia ja hyväksyivät tekaistun sairauden. Ja ottaen huomioon myös sen, että olen sentään anonut ja odotellut sitä uutta virallista 10 vuoden lupaa jo vuodesta 2011.. hyvässä lykyssä sekin ehtii umpeentua tässä odotellessa. Mutta nyt voin taas hengittää laillisesti  kesäkuun loppuun asti.

Kesästä muuten veikkaavat täällä tavallista helteisempää (ääh).  Ainakin talvi on ollut tavallista kylmempi ja kevätkin antoi odottaa itseään.
Siitäköhän johtuu, että appelsiinipuussa pörisevät mehiläiset tipahtelevat pökertyneinä maahan, ovatko niin nälkiintyneitä että syövät itsensä kuoliaiksi vai mistä moinen uusi ilmiö?  Myrkkyjä ei ainakaan meillä ole käytetty, joten se ei voi olla syynä. Outo juttu.
Tai ehkä ne pökertyvät pelkästä kukkien huumaavasta tuoksusta...minäkin melkein.

Viikon kuntoilupäivä

Amiraali löi siivillään tahtia tamariskipuussa. Vasen.. vasen.. vasen yks kaks..

Joki päättyy tähän. On siis kevät eikä vesi enää laske mereen asti, vain vedenpinta tekee laskua. Tamariskimetsikkö on jo takana päin ja alkuverryttelyt tehty.

Alkaa reisilihasten vahvistaminen. Ylös alas ylös alas... näyttää mukamas helpolta..

Todellisuudessa saa kiivetä oikein kunnolla, dyynit ovat aika jyrkkiä ja korkeita, vaikka sitä ei kaukaa katsoen uskoisikaan. 

 Jopa neliraajapunnerruksia jyrkemmissä kohdissa, takareiden venytyksiä kun hiekka luisti alta pois..

ja yksi huh-hu-huippu kohta taas valloitettu...olisiko viimeinen.. sydänlihas jo aika kovilla.

Hiekkakin kukkii, aina yhtä uskomatonta!

Höh, mitä, tännehän olisi päässyt autollakin perille!  Juan on tosi laiska kuntoilija, sellainen hyötyliikkuja että pitäisi motivaationa olla vähintään lauma lampaita joita ajaa takaa. 

Mutta tulihan se palkinto sentään. Vesijumppaa, johon toistaiseksi tarkenee vain Juan. Voi, miten muikean onnellinen ilme herralla olikin!

Minä poimin paluumatkalla palkinnokseni tuoksuvia tähdikkejä - valkovuokkojen korvikkeeksi.
Kevät jatkuu taas ensi viikolla, vaikka nyt tähän väliin tulikin pari märkää vilupäivää.