Vastaukseni otsikkoon on kyllä. Kaikissa tuotteissani on merkki (saako merkittömiä myydäkään), ja olen siitä hyvin tietoinen, sillä yleensä se on vielä läntätty näkyvästi väärään paikkaan. Eri asia sitten onko merkki miten tunnettu...
Laukku
Tämä on ehdottomasti kätevin jokapaikanlaukkuni, mitä ikinä olen omistanut. Valitettavasti se sairastui samaan murenemistautiin kuin yhdet kenkäni ja syystakkinikin. Olkaa huoleti, en käytä sitä enää. Mietin kyllä saisiko sen vielä tuunattua uuteen uskoon. Siinä oli kohdallaan ihan kaikki, pehmeys, koko, monta pikkutaskua ja pysyi hyvin olkapäällä. Eikä sillä ollut näkyvää nimeä. Se kasvoi tarpeen mukaan ja oli siis ehdoton matkoilla. Kesti vain kolme vuotta. Nyyh. Nyt minulla on korvaava musta mammalaukku, liian pienisuinen ja ruma, jonka kyljessä lukee Nabo. Yäks. Ranskalaisittain äännettynä tarkoittaa kääpiötä.
Lompakko
Musta, pehmeä, nahkainen. Se sulkee suunsa sydämellä ja avaa yhtä helposti. Rakkain lompakkoni varastettiin muutama vuosi sitten, sen jälkeen olen käyttänyt lompakkoa vain matkoilla, täällä laitan rahat taskuihin.
Korut
Ainoa koru, joita aina käytän on korvakoru. Nämä Kalevalan Onnen sydämet sain synttärilahjaksi pari vuotta sitten. Siihen asti pidin isoäidiltäni rippilahjaksi saatuja ametisteja, joista toinen lopulta hukkui. Voi päätellä, että inhoan korvakorujen vaihtamista. Joskus harvoin, hyvin harvoin tilaisuuden mukaan, saatan kyllä laittaa jotkut muutkin. Ennen pidin myös kultaista ranneketjua, ylioppilaslahjaksi saatua, mutta sekin varastettiin jo monta vuotta sitten. Koska täällä kaikki näkyvät kultakorut viedään, käytän vain rihkamaa, sitäkin vain kaula-aukon täytteenä. Aarikkaakin löytyy. Sormuksia en käytä, en edes vihkisormusta. Kaikesta päätellen en siis ole koruihminen. Ainakaan vielä... ystävät kyllä yrittävät parhaansa tilanteen muuttamiseksi.
Telkkari
Musta, iso, Toshiba 3D, olkkarissa. Sitä ei voi olla näkemättä, mutta harvoin sen avaan. Pienempi Samsung makkarissa toimittaa Mösjöön unilääkkeen virkaa. Itse katson useimmiten ohjelmia netistä.
Puhelin
Omppua käytän täällä ja Suomessa Nokia N8, jonka sain lainaksi vävyltä. Kappas, unohdin palauttaa... Näköjään kuvasta voi päätellä senkin, ettei ajallani ole Algeriassa suurtakaan merkitystä.
Kengät ja tennarit
Farkut
Tässä kohden kai odotetaan jotain kuuluisampaa merkkiä, mutta housujen kanssa on sama juttu kuin kenkienkin, kunhan sopivat. Farkut tai sen tapaiset kuitenkin. Merkeissä löytyy. Ei yhtään sinistä.
MP3-soitin
Musiikinkuljetusvälineiden päälle en ole koskaan mitään ymmärtänyt. Olkkarin Samsung-setti huolii kyllä tämänkin formaatin.
Tietokone
Pöytäkoneena Dell, Samsung-näytöllä. Läppärinä HP, joten kuten vielä hengissä.
Meikit
Siinä kaikki mitä tarvitsen. Harvoin enää näitäkään.
Kasvovoide
Tyttäreni on pitänyt minut kaikenlaisissa rasvoissa jo vuosikaudet. Turhan kalliisti sanoisin.
Sitten kylppäritavaraan, tällä hetkellä löytyy kaapista...
Deodorantti: Rexona roll-on
Hammastahna: Signal
Saippua: palana Dove ja aina myös löytyy Marseillen saippuaa, suihkugeelinäkin.
Shampoo ja hoitoaine: Kelpaa mitä löytyy. Meiltä löytyy lomalaisten jäljiltä aina jotain, näköjään tänä vuonna Timotein hoitoainetta blondeillekin. Hm.. kukahan blondi täällä on poissaollessani ollutkaan.
Suomessa ostan TreSemmén tuotteita, niitä saa sopivasti pienissä pakkauksissa reissuja varten.
Tuoksu
Minusta on täkäläisessä yliannostuksessa tullut hajuallerginen, en kestä mennä edes kemikaalikauppoihin. Tykkään kyllä hyvistä miedoista tuoksujen lehahduksista, eau de toilette riittää. Olen saanut lahjaksi vaikka mitä kalliita parfyymeja, joita en voi käyttää, onneksi niitä voi lahjoittaa eteen päin. Tällä hetkellä on ajoittaisessa käytössä nämä jostain saadut esittelykappaleet, kevyitä ja raikkaita molemmat, tuoksultaan kelvollisia.
Viinit ja drinkit
Olen ummikko tässä asiassa. Täällä hörpitään paikallisia viinejä, milloin mitäkin, pidän eniten valkkareista. Drinkeistä en tiedä hölkystä. Nuorena tilattiin vodkaa puolukkamehulla. Nykyään kavereiden kanssa snapsaistaan joskus Get 27 –minttulikööriä - yskänlääkkeeksi.
Leipä
Suomessa se on tietenkin ruisleipä. Matkalaukkuuni pakkaan Ryvitan näkkäriä, on hyvää eikä paina paljoa. Täällä patonkimaassa etsin nälkääni ohraleipää. Täällä ei todellakaan ole paljoa valinnan varaa, se on melkein tämä tai tuo.
Ruoka
Kaikki kelpaa paitsi sisäelimet. Koirammekin on nirsompi.
Jäätelö
Valion tuutit ja töttöröö. Syön jätskiä vain Suomen kesässä enkä tykkää mistään ylimääräisistä krumeluureista, enkä jäätelökakuista.
Karkit
Fazerin suklaa. Rainbow’n ranskalaiset. Leafin täytelakut. Algerialaiset minttukarkit. Korvikkeena muutkin merkit kelpaa. Paitsi ne turkkilaiset marsipaanitäytteiset suklaapallot, joita mieheni täti toi kerran kaksi kiloa.
Sänky ja lakanat
Niin, kai niissäkin jotain merkkejä voi olla, meillä näkyy vain merkkejä nukkumisesta. Ei muuten väliä, kunhan lakanat ovat viileätä, sileää puuvillaa (kyllä silkkikin kelpaisi) ja mieliisti aluslakanan kulmissa kuminauhat, niitä sanotaan täällä pussilakanoiksi. Muunlaisia pusseja ei ole saatavilla, joten ompelen peittopussit itse. Sängyllä ei ole merkitystä, tärkeämpi on patja, omani on suht hyvä ortopedinen. Aika montaa olen kokeillut, paras on ollut Hirvihaaran kartanossa, toisistaan tietämättä kaikki selkävaivaiset häävieraat tarkistivat sen merkin, jota en nyt kyllä enää muista.
Kampaaja
Käyn kerran vuodessa Suomessa. Milloin missäkin. Tulos on aina yllätys.
Lehdet
Päivälehdet ostetaan kulmalta leivänhakureissulla joka aamu, paikallinen ja valtakunnallinen. Muita lehtiä en enää luekaan. Ranskalaiset koti- ja puutarhalehdet kiinnostaisivat, mutta ovat täällä turhan kalliita. Netti riittää.
T-paita
Tykkään väljästä. Jos merkeistä puhutaan, niin lempparissani on merkki C.A.B ja rinnassa lukee Legenda. Pelastin sen vävyn roskapussista. Lempi-ei-T-paidassani on merkki N.Y.C, kälyni vanha farkkupaita, jonka otin kierrätykseeni ainakin viisitoista vuotta sitten. Kumpikin lempipaita on jo haalistunut ja kulunut, mutta edelleen käytössä. Parempia korvaaviakin toki olen saanut ja ostanut. Yleisin merkki T-paitavarastossani näkyy olevan Generous :)
P.S.
Lämpömittarini on aidosti suomalainen.
Se näyttää tänään tältä.

