Yllätys pinaattipuketissa

Tämmöinen pöllähti pöydälle pinaattipuketin mukana, kun olin juuri lopettanut leipomisen.  
EEEEEI!  Ei meille enää yhtään elukkaa, oli kuinka söpö hyvänsä, EI! 
Sekunnissa ehti vilahtaa silmissäni koko faunaattinen historiamme, ne koirat, linnut, kalat, puput ja hamsterit, gerbiilit, kameleontit, kilpikonnat, apina, gaselli, gepardi, tulikohan siinä kaikki... villeimmistä olenkin jo kirjoittanut tarkemmin TÄÄLLÄ. Nyt ei enää yhtään elukkaa tähän huusholliin  (madame kehittelee ennakoivaa kriisiä). 
No Mösjöö toi tämän vain pikaiselle visiitille. Muka. Kaverin marsu, eikö olekin kiva...
Josta kaveri varmasti haluaa päästä eroon, kyllä tämä jo arvataan,  mutta EI tule meille!  Turha yrittää ujuttaa.

Tinakin katsoi jo epäilevällä silmällä, että mikäs tuo on, olisikohan se varmuuden vuoksi syötävä pois siitä häiritsemästä.

Marsua meillä ei ole ennen ollut eikä ole nytkään. Akat voitti tämän kierroksen.

Kurinpalautus

 

Hei me tanssitaan!

 Kimppakivaa, jee!

Tosijytää. Nyt saa jo loppua tämä pelleily. Piste seuraa...

 

                                                                 
 Mitähän kuria kuvittelitte palautettavan. Vuosi vaihtui, mutta itsekuria se ei ainakaan tuonut bonuksena. Saamattomuus ehti jo tarttua blogiinikin. 
Onnistuneen kaappien tyhjennyksen jälkeen siirryin pään  tyhjennykseen. Nyt kun kaikki on tyhjennetty, voin taas alkaa puhtaalta pohjalta. Eli pääasiasta.

Siis ne hiukset, ne mielestäni kuvastavat ihmistä muutenkin kuin elintavoiltaan. Huonot nekin, tunnustan, mutta sen lisäksi olen huono päättämään, vetkuttelen ja vitkuttelen melkoisen tovin. Aivan kuin hiuksenikin. Eivät vieläkään ole oppineet päättämään suoran ja väärän välillä.
Vauvahiusta pukkaa vanhasta hiusmuistista vauvakiharana, sellaisena itsepäisenä, joka päättää kasvaa ihan eri suuntaan kuin pitäisi. Kunnes vähän kasvettuaan ymmärtääkin  kasvaa oikoseen. Mutta myöhäistä lopputulosta ajatellen, kun niitä vauvakiharoita kuitenkin pukkaa koko ajan lisää. Onni tietysti sekin, kallonmuotoni ei kaljua kestäisi.

Kampaaja kuvaa kuontaloani kohteliaasti pehmeän taipuisaksi. Oikeasti se tarkoittaa kosteusmittarilla varustettua luontuvaa pörröä. Mitä kuivempaa sitä innokkaammin vauvavaiheiset pyrkivät ylöspäin vanhempien litistyessä turvallisesti makuuasentoon. Heti kun kosteus nousee, vauvavaiheiset alkavat heitellä kuperkeikkoja ja vanhemmatkin nostavat päivään. Volyymi vähintään kaksinkertaistuu. Itse siinä katselen peiliin ja ihmettelen, miksi ei ihmiselle ole voitu antaa suoraa, kiiltävää kruunua päänahan peitoksi. Olen aina kadehtinut pitkien hiusten lennokasta heilahdusta vähimmästäkin liikkeestä. Meikäläisen heilahduksiin vaaditaan vähintään neljän boforin apupuhallus.

Tietysti, jos viitsisi vähän nähdä vaivaa, mutta olen laiska laittamaan hiuksiani. Niiden pitäisi pesun jälkeen pysyä ruodussa ilman apuvälineitä.  Kaikenlaisia tahmeuksia geelien ja lakkojen muodossa inhoan yli kaiken. Paitsi, että hiljan ystäväni esitteli Capilyksen kampausvahaa, joka ei tuntunut yhtään inhottavalta käsissä. Ajattelin kokeilla samaa, joten kauppaan!
No, se oli tietenkin jo loppu, joten otin korvaavan hiustenhoitoaineen kokeiltavaksi (kuva yllä). Paras ostos ikinä! Kyllä marokkolaiset osaavat tämän homman. Nyt minullakin on sileät ja kiiltävät hiukset, jee!  Edelleenkin vauvanpehmeät ja luontuvat, mutta liikahduksen boforiasteikolla kaksi. Vielä kun saisi sitä kampausvahaa, niin ehkä tulisi minustakin kaikin puolin suora ihminen.

Ja tämä oli ihan ilmaista mainosta kaikkien pörröpäiden iloksi ja vain uuden vuoden kunniaksi.

Onnellista vuotta 2014

 

ei ole kynnystä vanhan ja uuden välissä

ei merkkiä palaa takaisin tai astu yli

ajan virrassa liu’un ohi

 ympärilläni muistot menneestä 

toiveet tulevasta

Taas on yksi vuosi kulutettu loppuun. Kuudes blogivuosikin täytetty. Suhde blogiin on jo kuin vanhalla avioparilla, kaikki tarpeellinen on sanottu, mutta hiljaa yhdessä olisi silti vielä kivaa. Mitenkähän se blogin suhteen toimii.. mietinpä sitä ensi vuonna, seitsemän olisi sentään parempi kuin kuusi.

Toivotan kaikille sydämellistä tulevaa vuotta ja onnea kukkuroittain matkaanne!

Joulua!

Miss' sypressit tuoksuvat talvellakin..

Tässä kyllä tuoksuu seetri ja tähän typistyy meidän joulunviettomme. Tapaninkaffet tosin juodaan ulkolaisten ystävien kesken ja se on siinä. Itsekseni kuuntelen joululauluja kun siltä tuntuu, lahjoja ei jaeta eikä mamma ole laittanut kystä kyllä enempää kuin muinakaan arkipäivinä. Meillä ei ole vietetty joulua sen jälkeen kun lapset lähtivät kotoa eikä ole tunnetta sitä yksin viettääkään. Minusta joulu kun on sellainen mukava seuraleikki, joka vaatii ympäristönkin osallistumista. Tunnelmaa valmistellaan jo varhain jouluvaloineen, markkinoineen ja lauluineen, mieluusti vielä lumihiutaleiden leijuessa taustalla. Viime jouluna sitä oli kiva käydä katsomassa Suomessa, täällä en sitä enää kaipaa. En ole korttejakaan lähetellyt moneen vuoteen, mutta kiitän niitä, jotka siitä huolimatta muistavat minua.

Tässä nyt toivotan teille kaikille yhteisesti, niin ystäville, tutuille kuin tuntemattomille lukijoillenikin

        MITÄ PARHAINTA JA TUNNELMALLISINTA JOULUA! 

 

Öljyä rattaisiin

 

 
Vihdoinkin! Kaupunkimme on siirtymässä tietotekniikkaan! Siis ihan kohta voi olla henkilötiedot koneella ja vaativammankin asteisen virkatodistuksen voi(si) saada asuinkunnastaan eikä tarvi sitä lähteä anomaan  synnyinpaikaltaan. Puhumattakaan muista virallisista papereista, joiden jonottamiseen ja odottamiseen kuluu aikaa muutamasta tunnista muutamaan kuukauteen. Käteen saattaa saada lopulta käsinkirjoitetun lomakkeen, hyvässä lykyssä kopion kera,  kalkeeripaperilla saatu aikaan se ihme.  Kuka vielä muistaa kalkeeripaperin... niitä käytetään täällä kaikissa virastoissa, missä vaan lomakkeita tarvitaan. Lomakkeetkin kyllä ovat aika usein loppu, krooninen paperipula.

Yleensä papereissa on vielä virheitä, joiden korjaamiseen kuluu muutama kuukausi lisää. Minunkin mieheni on sinnikkäästi kirjattu siviilisäätyyn naimaton, mutta sehän on oma vikamme, kun emme silloin ammoin jaksaneet juosta pääkaupungin ulkoministeriössä kirjauttamassa itseämme. Algerian lähetystö ei sitä hommaa hoida, vaikka heidän kirjoissaan olemmekin Suomessa vihitty pari ja virallisen perhekirjan omistajia. 
Vähän kyllä ihmettelen, miten mieheni viimeisessä virkatodistuksessa siviilisäädyksi oli muutettu  eronnut. Olenkohan missannut jotain? Vai onko jo sen verran vanha mies ettei voi olla enää naimaton. Seuraavassa minut kai sitten jo kolkataan hengiltä ja saadaan merkintä leski.
Toisilla taas eroaminen voi olla hankalaakin.  Eilen laukkukaupassa eräs herra kertoi, että hänen paperissaan oli merkitty aviopuolisoksi hänen appensa. Kesti viisi kuukautta, että sai eron appiukostaan, vaikka lain mukaan moinen liitto ei täällä edes ole sallittu. Näitä byrokratian helmiä kyllä riittää, ei tule puheenaiheista pula.

Mutta oottain aikaa parempaa. Saadaanhan me jo 3G-verkkokin, Annabaan luvattu kolmen vuoden sisällä. Ja kuulemma ensi vuonna voisi ehkä jo maksaa nettilaskunsakin netin kautta! Jee!

Kunhan ei valuisi tarpeelliset öljyt hukkaan...