Valkeata joulua..

Hui! Täällä on pimeä. Täällä on kylmä. Jääkarhut kävelee kaduilla.  

Mutta täällä on JOULU!  Ja jouluvaloja!

Mahdanko nähdä unta...

Mukavata joulua teille kaikille, jotka tälle sivulle eksytte!

Parvekekyttäilyä

 

 Suomalaisista lehdistä olen lukenut, miten siellä käydään kiivasta keskustelua parvekevaloista.  Täällä ei ole näkynyt yhden yhtäkään parvekevaloa, ei vilkkuvia eikä vilkkumattomia. Varsinkin pimeän aikaan (puoli kuudesta lähtien), kun ihmiset vetävät viimeisetkin ikkunaluukkunsa kiinni,  ei enää erota koko taloa. Jos ei olisi katuvaloja voisi kuvitella asuvansa erämaassa.

Ohoh, siinä on loppunut maalarilta tikapuut kesken! Saapas nähdä saako ne hommattua ennen presidentin vierailua. Rakennus on juuri vastapäätä presidentin asuntoa ja pressan tuloon pitäisi jo alkaa varautua maalaamalla julkisivut päätien varrelta. Sateelliittikanavat kaapataan tältä suunnalta, lautaset ovat siis parvekkeilla, jokaisella omansa tietenkin, parikin. Niitä ei ole vielä kielletty, telkkari kun on ainoa huvitus tässä maassa.

Sen sijaan jossain vaiheessa tuli kyllä määräys, ettei parvekkeella saa roikottaa mitään kaiteen yli näkyvää (sitä lautasta lukuunottamatta).  Ainakaan julkisivun puolella. Mitään muita tiloja ei kerrostaloissa kuitenkaan ole sen paremmin siivousta kuin pyykinkuivatustakaan varten. Ja siis kaikkihan täällä tuulettavat petivaatteensa ja vievät mattonsa parvekkeen kaiteelle joka aamu! Tämä siisti kuva onkin otettu iltapäivällä (lautaset on toisella puolella). Voi voi sentään! Aivan kuin ei olisi asukkaitakaan. Ei mitään kytättävää, hui kamala miten steriiliä!
Rupesinkin sitten katselemaan kattoja.

 

 Paikallinen tasakattoarkkitehtuuri on lähes hävinnyt sen jälkeen kun kiinalaiset valtasivat rakennusalan. Tekevät työt nopeammin ja paremmin kuin paikalliset työmiehet, ei siinä mitään. Yhdistettynä algerialaiseen mielikuvitukseen mitä ihmeellisempiä hattuja nousee ympäri kaupunkia kuin sieniä sateella.

Siitä pääsenkin aasinsiltaa pitkin omaan hattumalliini...

Vai olisiko se mietintämyssy... niin on käytetty, että ajatukset on jo ihan kiharalla ja aivotkin pursuaa hatun läpi ulos. Vaan jos lisään vielä korvaläpät niin ehkä sillä tarkenee yli talven. Juu juu, meilläkin on nyt semmoinen! Piti jo hakea takkikin esiin.

Mukavaa talvea teillekin! Ja hei, alkakaa kuvata tekin niitä välkkyvia parvekkeita!

Pölyjä kirjahyllystä

Ei sillä, että tässä mikään suurviivous olisi meneillään, mutta kirjahyllyä alkoi jo peittää hienoinen hiekkakerros. Siinä samalla tupsutellessani ja läiskiessäni muistin, että blogeissa kiertää tämmöinen haaste kuin Kirjat ja minä. Ainakin Uuna ja Aimarii ovat kirjoihinsa samaistuneet.
Koska jostain hämärästä syystä oma bloginikin on alkanut kerätä pölykerrosta viime aikoina, niin löin kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Haastavaksi haasteen teki se, että minulla on aika vähän suomalaisia kirjoja. Jännää kuitenkin, että sen vähäkin sopii oikein hyvin kuvaamaan itseäni. Haasteen tarkoitus siis on kuvata itseään vastaamalla kysymyksiin kirjojen nimillä.

Joten tässä minä kirjoin:

Oletko mies vai nainen?
- Tuulesta temmattu tyttöystävä - John Irwing

Kuvaile itseäsi.
- Pylsypussi ja sirosäkki - Jorma Harjunen
 
Kuinka voit?
- Vetää kaikista ovista - Eeva Joenpelto

Kuvaile nykyistä asuinpakkaasi.
- Polttavaa hiekkaa - Tapio Hiisivaara

Kuvaile työtäsi
- Katson kauas, kuuntelen - Lahden runomaraton

Kuvaile harrastuksiasi
- Kuusi muistiota seuraavalle vuosituhannelle - Italo Calvino

Minne haluat matkustaa?
- Kuljen missä kuljen - Pentti Saarikoski

Kuvaile parasta ystävääsi
- Oman elämänsä sankari - John Irwing

Mikä on lempivärisi?
- Puut, kaikki heidän vihreytensä - Paavo Haavikko

Millainen sää nyt on?
- Terassilla tarkenee - Juba: Viivi ja Wagner

Mikä on paras vuorokauden aika?
- Pyhä yö - Tahar Ben Jelloun

Jos olisit TV-ohjelma, mikä sen nimi olisi?
- Fringe - rajamailla

Päivän mietelause.
- Minkä taakseen jättää - Anne Holt

Millainen on parisuhteesi?
- Suomalainen nuorallatanssi - Desmond Bagley

Mitä elämä sinulle merkitsee?
- Kysymysten kirja - Pablo Neruda

Minkä neuvon tahtoisit antaa?
- Ilman pelkoa - Dean Koontz

Käsityksesi kuolemasta.
- Uuteen ulottuvaisuuteen - J. Krishnamurti

Mottosi

 

Uups, nyt se näki mut...

Meni vallan jalatkin solmuun säikähdyksestä. Onko ihme kun pitää kaikki kahdeksan saada tottelemaan yhtä aikaa... ja hop!

Tämä on kaiketi hyppyhämähäkki, joku niistä 109:stä täkäläisestä, jotka osaavat hyppiä, mutta eivät kutoa verkkoa - paitsi sen yhden langan josta roikkua tarpeen tullen. Kaikki eivät onneksi asu meillä. Eikä tämäkään kauaa. Kuules nyt ei auta hypyt eikä kahdeksan silmääkään... LÄTS!

Se oli sen KI-loppuisen loppu se! Muut löytyvät TÄÄLTÄ.

Tässä oli meille ihan tarpeeksi halloweenia. Oikein mukavaa kauhujuhlaa kaikille muillekin  sitä viettäville!

Lirinää

Kirjainhaasteessa etsitään NÄ-loppuisia sanoja. Tässä nyt ei näy kuin ne lirit, yrittäkää kuulla se NÄkin, vaikka en ääniefektejä saanutkaan mukaan. Voin vakuutta että hyvin kuului.

Elävien elävien viikko

 

Nyt on taas se viikko vuodesta, jolloin lammaskauppiaat valloittavat teiden varret ja kohta on määkiviä joka pihassa ja välillä parvekkeellakin. Ensi perjantaina pääsevät hengestään. Toivottavasti kukaan ei tuo meille lammasta(an) teurastettavaksi, ollaan luovuttu tuosta tavasta jo vuosia sitten ja annetaan lammas elävänä katolisen kirkon orpokodille. Mutta aina joku sukulainen on huolehtinut meidänkin puolestamme. Hohhoijaa.

Ja lauantai on sitten se sukulointipyhä (siitä ei päästä eroon)  ja sen jälkeen on vuoden suurin juhla ohi. Huh.

Kalenterikesäkin on ohi eikä rannoilla enää tarkene kuin lehmät. Eihän lämpöä olekaan kuin vaivaiset 32 ja veden lämpötilakin vain 24, hui! Lehmät eivät ui (miksiköhän?) mutta tykkäävät ruskettaa itseään, jotkut näyttävät jo yligrillatuiltakin.  Kaikki kuvat on muuten napattu liikkuvasta autosta (minähän en turhaan itseäni grillaa), joten laatu on tavallistakin huonoa huonompi.



Esikaupukialueilla lehmät liikkuvat niin kuin ihmisetkin vapaasti kaduilla. Tässä kuvassa ei tosin näy ihmisiä kun oli siestan aika. Autokuskin pitää olla valppaana, sillä onnettomuuden sattuessa syy on  lähes aina kuskissa, ei jalankulkijassa.
Mösjöö on aika tarkka kuski, ei ole vielä ketään kolhinut. Ja näkee sellaistakin mitä muut eivät ehdi. Niin kuin vaikka koiran hietikolla. Näitkö? No en.
Pysähdytään. Ai joo, niinpä näkyy, otanpa kuvan!
Odotas kun peruutan niin näkyy paremmin... KLOKS... tolppa! Tolpat eivät vietä siestaa, hoitavat hommiaan yötä päivää ja välillä näkymättöminäkin. Nyt taisi tarkka kuski innostua liikaa, uusi auto ei enää ole uusi. Aika kauan sen koskemattomuus kestikin, harvoin sitä kuitenkaan itse ensimmäisenä tärvellään.

Ja tässä se pahanonnen kuva. Etsi koira. 

 

 

Melkein syksy

Melkein näyttäisi ruskaltakin kauempaa katsoen. Korkkitammimetsä on kärähtänyt kesän aikana ja lehdet kuumuuteen kärventyneet, rungot mustina. Mutta korkkitammi ei vähästä säikähdä ja uutta vihreää jo versoo tilalle, onneksi. Näitä metsäpalojen jälkiä näkyy siellä täällä vuorten rinteillä niin kuin joka vuosi.

Vähän ylempänä ikivihreä eukalyptus yritti sekin olla kovasti syksyinen. Komeat oranssit ovat kiemuraisia  palkoja, jotka kohta muuttuvat ruskeiksi nekin.

Pohjoisen puolella kukkivat (ja haisivat) tahmahirvenjuuret. Ja katsokaapa taivasta! Jee, pilviä, kiitoksia kamalasti! Lämpötilat ovat laskeneet jo alle 30 suurimman osan aikaa ja parina yönä on ollut oikein kunnon ukkosmyrskyt. Vettäkin siis, vau!

 Melkein mustikoitakin, mutta tietenkään eivät syötäviä. Näitä kasvaa piipensaissa ylempänä vuoristossa.

Matkalla sinne osuimme santarmien tiesulkuun. Niitä on yleensä aina tietyissä paikoissa, jotka osaamme aika hyvin kiertää, mutta olivat varmaan hoksanneet sen. 

- Ajokortti ja rekisteriote  (kunnossa)

- Katsastustodistus (kunnossa)

- Koiran paperit. 

- Täh?  (Mösjöö)  Tirsk tirsk (minä). Näin jo silmissäni miten tehdään Tinallekin henkkarit poliisilaitoksella.. tassunjälki tuohon...hau hau.. Onneksi ei Juan ollut mukana, se inhoaa santarmeja yli kaiken ja olisi jo hälyttänyt paikalle koko pataljoonan.

- Rokotustodistus (ei tietenkään sellaista mukana kanneta)

Siinä sitten selvitettiin pitkään onko vai eikö meillä oikeus kuljettaa paperitonta koiraa matkassamme. Eivät kyllä uskaltaneet sitä takavarikoidakaan. Kukaan ei kysynyt minun papereitani. Hei, voisin olla vaikka laiton maahanmuuttaja! Olisitte nyt kysyneet senkin.  En nimittäin ikinä kuljeta papereita mukanani, nehän voidaan vaikka varastaa ja sittenpä vasta vaikeaksi menee.

Vielä yksi tapaaminen, jonka seurauksena rallattelin lopun päivää... oli hepokatti maantiellä poikittain.. kirjaimellisesti... jalajallanjalajalavei.  Nyt voitte rallatella tekin.

Loppukirjaimet ...lo

 Iloahan se tuottaa kun jääkaapista lehahtaa esiin koteloitunut perhonen...

Kohta ilo muuttuu kiloksi.

Tällaisia söpöjä koteloita saa yleensä mukaansa muistoksi häistä ja ne sisältävät valikoiman juhlissa tarjottuja kakkusia. Vaikka en itse päässyt juhliin, lähetettiin minulle silti valikoima omia lemppareitani, mantelisarvia, odottivat kiltisti jääkaapissa kunnes saavuin. Hyvin säilyviä, maiskis!

Muiden LO-loppuisia sanoja voi käydä katsomassa TÄÄLLÄ.

Keskusteluja maan asujaisten kesken

 - Tuu nyt jo muru pois sieltä, en minä millään pahalla! 
- Mu-hhmh.

- Bööh, pysy sitten siellä. On tässä parempaakin tekemistä kuin lepytellä mököttävää lehmää..
Ja sonni jatkoi matkaansa niin kuin vain muina miehinä voi lokkien seuratessa näytelmää uteliaina. Lehmihaikarat pyörittelivät päitään, kumman perään uskaltaisi lähteä jos kummankaan. 

Jättimerisipulit viheltelivät taivaita kohti, asiahan ei heille kuulunut. 

Mutta hih huomasitteko..sip tsupsup sup...

Tässä ei paljon muuta maailmaa huomattu. Käytettyjen kenkien myyjällä riitti selitettävää kiivassanaiselle asiakkaalle.  TUUT  TUUT! 

Käytiin siis perjantaina katsomassa mitä joelle kuuluu. Vesi oli huomattavasti laskenut sitten kevään ja väritkin olivat aika epäilyttäviä. Vihreyttä ei rannoilta kummemmin vielä löytynyt, roskia sitä enemmän. Aurinko porotti 32 astetta, joten lenkkeilyä en jaksanut pitkään harrastaa, kipin kapin takaisin viileään autoon.
Niin, meillä on nyt semmoinenkin, uusi viileä auto ( ei mitään sukua rakkaalle Range-papalle, josta emme ole raaskineet luopua).

Retrospektiivistä yksinpuhelua

Mennä viikolla puhelintolppaamme kiipesi paikallisen puhelinyhtiön huoltomies korjaamaan linjoja, kenen lie naapurin kutsumana.  Miten en sitä huomannutkaan, paikalliset refleksini  taitavat olla vielä kesätauolla ; yleensä yhden linjan korjaus katkaisee toisen. Tolppa on juuri porttimme pielessä ja jatkuvan silmäilyni alla, tai jos ei minun niin koiran. No koirakaan ei jaksanut haukkua. Yhtäkkiä vain nettiyhteyteni katkesi kesken skypetyksen.  Mies ehti karata ennen kuin ehdin hätiin. Argh!

Olen siis ollut pakotetulla nettitauolla ja on ollut aikaa fundeerata. Suuria ajatuksia itsestäni.  
1. pv. Kuten, että pakotettu katkos ei ole ollenkaan sama kuin vapaaehtoinen. Kaikenlainen pakottaminen nostaa adrenaliinitasoni hetkellisesti vaarallisiin lukemiin. Hyvä etten käynyt kivittämässä tolppaa kuoliaaksi.

2. pv. Google on ujuttanut cookien aivoihini. Näkymättömän virtanapin. Jos sitä ei voi painaa, ei mikään toimi, pyörin ympyrää ja etsin keksiäni kuin robotti ilman ohjaimia. Biibittäisin jos olisin robotti, mutta kun en niin kiroilen luovasti. En löydä päätä enkä häntää.

3. pv. Turhaan toistelen itselleni, että kiva, nyt on aikaa tehdä muutakin... mutta sen merkkivalon pitää silti vilkkua, olla olemassa, sen huomaamattomuus imee kaiken keskittymiseni. Vaikka ei tarvetta olisikaan, niin mahdollisuus on silti oltava. Elämä on kiinni mahdollisuudesta, vapaa valinta, toivo, ilman sitä ihminen kuihtuu.

4. pv.  Paitsi ei lihallisesti. Netti on silmänruokaakin. Jos sitä ei ole, pitää silmäni ruokkia suun kautta. Kummallista, mutta niin se vaan on. 

5. pv. Viidennen valituksen jälkeen aloin kehitellä murhanhimoisia ajatuksia paikallista puhelinyhtiötä kohtaan. Aloin jopa ymmärtää nuorisoa, joka mellakoidessaan tuhoaa kaiken. Turhauttavaa vaan onkin, kun mikään ei toimi.

6. pv.  Pärjään ilmankin, en siis ole mitenkään riippuvainen, ehei. Luulin, että mielikuvituksenikin on muuttanut nettiin, kun en pääse siihenkään käsiksi. On aina helppoa laittaa oma saamattomuus jonkun muun syyksi, katkera juttu huomata tämäkin piirre itsessä.

7. pv. No nyt on viikko kulunut. Valituksia on tehty 1/pv ja tänään tullaan, sanovat. Ollaan sitten passissa. Enemmän tai vähemmän kärsivällisesti joka päivä, viikossa on näet seitsemän tänäpäistä, se oikea ei  ole vielä tullut. Vakavasti harkitsin kiipeämistä tolppaan ja kaikkien johtojen  katkaisemista, koko kortteli mykäksi ja massiivinen valitusryöppy. Onneksi ei kiipeäminen enää onnistu.

8. pv. Jihuu!  Tolppamiehen paluu! Edellinen tolppamies oli näppäissyt johtoni irti, niin vähän arvelinkin. Hetki vilkasta kommunikointia parvekkeen ja tolpan välillä. Nyt on elämän vihreä valo taas napin painalluksen päässä. Huh että helpotti. Pääsen taas blogikierrokselle!

Lämmintä jaossa

Meillä on ollut riesana tämmöinen iso pallo. En enää jaksa sitä, vaan lähetän sen nyt teille, ottakaa kiinni. Se porottaa sellaista 30-40 astetta, toivottavasti ei jäähdy paljoa matkalla (pallon mukana saattaa tulla vähän hiekkaakin mutta se ei ole vaarallista).  Se tulee idän suunnalta vaikka täältä etelästä sen lähetänkin, kiertelee matkalla samaan tapaan kuin Itellan posti.
Tai siis toivon, että niin kuin Itella eikä niin kuin täkäläinen PTT, muuten en pääse siitä eroon tai te ette koskaan saa sitä.

Odottelen edelleenkin kirjapakettiani, joka on saapunut maahan jo kymmenen päivää sitten, mutta ei vielä löytänyt oikeaa osoitetta. Käännättääköhän tulli ne ensin arabiaksi.. Olisi tässä nyt hyvää aikaa lukea haukotusten välissä, sen verran ehkä jaksaisi.

Olen kyllä lukenut ahkeraan blogejanne. Suorastaan rasittavaa, miten toimeliaita ja luovia olette. Mistä te sen kaiken energianne saatte?  Jos ikinä tuon pallon saatte kiinni, niin voisitteko lähettää minulle vastalahjaksi energiapallon (viileän, huom.). Tupatkaa se täyteen sanoja,  inspiraatiota, luovuutta, aloitekykyä, topakkuutta ja mitä tehoa nyt keksittekin,  ja lähettäkää ajatuksen voimalla, kiitos.

Harmitus

Jostain kumman syystä Internet Explorer -selain ei näytä viimeistä postaustani ensimmäistä kuvaa lukuunottamatta. Sitä edelliset postaukset kyllä näkyvät ainakin suoraan linkitettyinä. Näkyivätkö ennen normaalisti IE:n käyttäjille? Tai muilla selaimilla kuin Firefox, jota itse käytän?

En osaa tehdä asialle mitään, ellen sitten kirjoita koko juttua toistamiseen IE:n puolella. No en viitsi kun siinä ei mitään niin tärkeää ollut. Niin että anteeksi vaan Explorerin käyttäjät. Toivottavasti ongelma ei ole pysyvä ja koski vain tuota yhtä postausta, muuten tässä menee taas kaikki uusiksi (ääh!).
Tämä harmitus on kirjoitettu varmuuden vuoksi Explorerilla.

EDIT 18.9.  Kiitoksia Elegia. Piti tosiaan ladata kuvatkin uusiksi. Nyt pitäisi näkyä kaikille. 

Haukotusten välillä huomattu

että persikoita on vielä puussa...

eikä lautaseltakaan lopu. Tällä määrällä pitäisi jo poskienkin silottua persikanpehmeiksi. Tai ainakin energiatason nousta niin, että jaksaisi nostaa molempia silmäluomia yhtäaikaa. Mutta ei.

Olen nukkunut tosi ahkeraan. Raikkaan piristävän (+6 astetta lähteissä) Suomi-loman jälkeen täkäläinen tunkkainen kosteus väsyttää ihan mahdottomasti. Vaikka parin ensimmäisen päivän helteiden ja sitä seuraavan mahtavan ukkoskuuron jälkeen lämpötilat romahtivat alle kolmenkymmenen, mikä siis olisi inhimillisesti ottaen ihan siedettävää. Onko sitä muka jo tullut niin vanhaksi ettei elimistö enää viikossakaan sopeudu muutoksiin... nuorempana eka viikko kului aina hurjan siivousvimman saattelemana - mutta voihan sitä tietysti ajan myötä viisastuakin.

Mösjööstä en ole niin varma. Hän kun oli saapumispäivänäni ennen kentälle lähtöä aatellut keittää tervetulokahvit valmiiksi termariin. Koneeni oli tunnin myöhässä ja kotinurkalle kääntyessä Mösjöö muisti, että taisikin unohtaa espressopannun kaasuhellalle. Tervetulleeksi toivotti kotiovella sankka savu ja hiiltynyt kahvipannu. Onneksi oli koti vielä tallella.
Niin, ehkä väsymykseni syy onkin häkämyrkytys..

Taidetta pitkin ja poikin

 Kaikkea voi kerätä, joten minä keräilen kuvia puistonpenkeistä. Eiranrannasta Birgitanpuistosta löytyi vallan tyylikkäät, ihastuin heti, tällaista enemmän, jee!  Öh, joo.  Kyseessä olikin osa virallista  veistosta,  Jussi Heikkilän Fucus. Sopii hyvin merimaisemaan.  Esittää kolmea Itämeren saarta ja reiät rakkolevää. Siitä nimikin, fucus vesiculosus, rakkolevä. Istuin silti, umpiterästä, hyvin kesti.

Näin kaunista pajuaitaa voi ihastella Kangasalla  Marjamäen pajutilalla.Sieltä löytyy kaikkea muutakin mukavaa pajutöistä sisustukseen ja kaikkea siltä väliltä.

Vaikka tämmöinen polkupyörä. Jos haluaa persoonallisen pyöräkorin niin vanhat lusikanperät voi käyttää siihen.

Tai miten olisi uusi postilaatikko.
Avattaessa se naukaisee kuuluvasti.
Varmuuden vuoksi kannattaa ensin varoittaa postinjakajaa.

Blogeissa olen katsellut kaihoten betonisia puutarhakoristeita, olen jopa harkinnut kokeilla. Kävisiköhän raparperilehden sijaan palmunlehti.. Nuo kuulatkin ovat niin kauniita. Nämä ihanuudet löytyivät Sipoosta Sälgkulla Bodenista. Kaunis vanha tila, jota on esitellyt perusteellisemmin Unelma blogissaan. Kiitos Unelmalle retkivinkistä!

 Toinen mukava pajutila löytyi Tuusulasta Koiramäen Pajutalli. Mukava retkikohde. Lapsillekin riittää ihmeteltävää possulassa ja peikkokylässä. Asuukohan salaperäinen Isopeikkokin täällä?

 

Nämä kukot olisin minäkin ottanut puutarhaani tepastelemaan. 

Kasvejakin olen käynyt tutkailemassa. Niinkin ihmeellisessä paikassa kuin uudella Musiikkitalolla. 

Katosta roikkuu 28 Suomessa uhanalaista  kasvia, niitä ei tosin erota muuta kuin zoom-silmäinen, ovat niin korkealla katossa, osana Kirsi Kaulasen teosta Gaia. Painoa terästeoksella on 2200 kiloa, toivoa sopii että kannattimet kestävät.

 

Kävin myös picnicillä Kumpulan kasvitieteellisessä puutarhassa.  Kannatti, vaikka olinkin myöhässä parhaasta kukinta-ajasta.

Silmän iloksi siellä kukoisti ainakin hauska ympäristötaide.

Onkohan kukaan lukijoistani jaksanut tänne asti? No ei se mitään, jatkan silti, tämä kun on todennäköisesti viimeinen postaukseni Suomen kamaralta.

Välillä pitää rauhoittua ja käydä kuuntelemassa ihan oikeitakin luonnon ääniä mökkimaisemissa.

Ja sitten taas jatketaan!
Kukkapilli  muistutti Talvipuutarhankin olemassaolosta, olin sen jo unohtanut vaikka käyntilistalla onkin ollut jo muutaman vuoden. 
No sinne suunta! Kullervo otti vastaan miekka ojossa.  Hän miettii siinä itsemurhaa ja pani sen toimeenkin, taiteilija vaan on pysäyttänyt kuvan juuri ennen H-hetkeä. 
Mitä tekemistä Kullervolla on puutarhan kanssa, sitä en tiedä. Taidan vain olla mieltynyt patsaisiin yleensä, kun kuvailen niitä vähän joka paikassa.
Mutta siis olihan siellä kukkasiakin...

Jos olisin kukka niin mikäs muu kuin orkidea.
Sama väritys, unohdin vain värjätä housuni vihreiksi.

Suuret kiitokset tässä nyt kaikille sukulaisille ja ystäville, jotka ovat tehneet kesästäni ikimuistoisen.
Ja tervehdys kaikille tuntemattomillekin!

Palaan näytölle sitten joskus, kun taas pääsen Algeriaan ja saan nettini toimimaan. Mukavaa syksyä kaikille!

PS.

Voi ei! Vallan unohtui. Käykää nyt vielä katsomassa valtakunnallista tilkkutyönäyttelyä. Aivan käsittämättömän taitavasti tehtyä tilkkutaidetta oli esillä Jokioisten kartanon Tietotalossa elokuussa.

Matkalla idemmäksi

Niin kuinka moni tiesi, että Suomessakin asuu kelttiläisiä?
Eivät sentään taida olla mitään sukua niille muinaisille, vaikka Keltin kylässä asuvatkin. Siellä en tosin käynyt, valkama löytyi Iitistä.

 


 Matkoillani käyn usein katselemassa kirkkoja ja käyskentelen hautuumailla, tapaamassa tuttuja tai muuten vaan. Hautausmaat ovat Suomessa niin kauniin puistomaisia, ja tuttujen määräkin niillä lisääntyy vuosi vuodelta - taidan tuntea Suomessa jo enemmän kuolleita kuin eläviä.

Iitin tasavartinen ristikirkko on valmistunut 1693. Kaunis puurakennus. Ja väri on sitten iitinpunainen.
Kirkkokansa on siellä kautta aikain jaettu eteläiseen maakansaa ja pohjoiseen vesikansaan. Sisäänkäynnit ja istuinpaikat määräytyivat saman kaavan mukaan.

Koska itään päin olimme menossa, päädyimme seuraavaksi Lappeenrantaan.

 Prinsessa Armaada toivotti tervetulleeksi kahville. Korvissa alkoi heti soida huhhei tervahöyrymme, vaan ei tämä ollutkaan se sama paatti, jolla Kaunis Veera kujersi. Se nimittäin oli nimeltänsä Uolevi,  ristittiin Prinsessa Armadaksi, yhdellä aalla, vain elokuvaa varten ja romutettiin myöhemmin. Höh!
Tämä paatti oli alunperin S/s Suomi, joka räjäytettiin Aurajoen pohjaan sisällissodan melskeissä,  nostettiin myöhemmin ylös, korjattiin ja ristittiin uudelleen Prinsessa Armaadaksi, kahdella aalla.No, historiaahan sekin..

Ihastuin Lappeenrantaan ensi silmäyksellä, vähän kuin siistitty ja laimennettu pienois-Annaba rantabulevardeineen ja mäkisine katuineen, venäläisiäkin yhtä paljon seassa. Voisin vaikka asua siellä - ainakin kesällä.
Villimiehiä ei kaupungissa näkynyt. Olivat kai kaikki ajelemassa valtateillä.  Ainakin siltä tuntui kun poistui kaupungista ja yritti käydä ihastelemassa maisemia kapeilla ja mutkaisilla teillä. Järvi-Suomessakin nopeusrajoitukset siis tarkoittavat sitä hitainta sallittua. Siinä ei paljon  maisemia ehtinyt katsella, levähdypaikatkin olivat sopivasti juuri mutkien takana niin, ettei taatusti ehtinyt jarruttelemaan ilman ketjukolarin riskiä. Hei haloo, mihin ainainen kiire!  Voisitte ainakin  jakaa matkailijoille sellaisia Varokaa turistia -kylttejä. 

Päädyimmekin sitten laivailuun, siinä ei kiirettä pidetä. Kanavia pitkin en ole ennen kulkenut, joten nyt tuli sekin aukko paikattua.
Tässä on  vajottu 12 metriä alemmaksi Mälkiän sulussa ja suuntana naapurimaa.

Viipuria pidemmällä emme käyneet ja sielläkin vain lyhyen aikaa. Olin esitutustunut kaupunkiin jo Sanomatalon näyttelyssä Sellanen ol Viipuri, mutta kun itsellä ei ole karjalaistaustaa, niin eivät paikat puhuttaneet sen syvemmin. Toki nähtävää on. Ja jos on pellavan ystävä niin sitähän löytyy..

Aurinko laskee Saimaan saaristoon.