Totaalista lomailua

Täällä sitä vielä ollaan Suomen suvessa. Parhaat puolet siitä tuli kai jo nähtyä ainakin säiden puolesta, tekee hyvää saada vaihteeksi vähän viileääkin niskaansa. Sateella alkaa taas  tietokonekin räpsytellä silmiään hitaasti ulos unestaan, johan se on saanut nukkuakin melkein pari kuukautta. Tekstin tuottamisen kanssa on edelleenkin vaikeuksia, mutta pokkarini on napsinut muutamia kuvia matkan varrelta. Tänä kesänä olen tutustunut lähemmin entisen kotiseutuni ympäristöön.

Ah niin perin juurin suomalaista maisemaa! Tämä on kesäisin ihan perinteisesti toimiva tilakin lampaineen kaikkineen, jossa eletään 1910-luvun malliin. Tammelan Korteniemeen siis, jos entisaika kiinnostaa. Syyskuun 14. siellä voi käydä opettelemassa perinteisen riukuaidan rakentamista ja syyskuun 20. vaikka osallistua pellavatalkoisiin.

 Tammelan puu-eiffel löytyy Kaukolanharjulta. 21 metriä ei ole järin korkea, mutta meikäläisen polville siihen mahtui ihan tarpeeksi puisia portaita (etten sanoisi tikapuita). Huipun puukaide ei mitenkään herättänyt luottamustani, vaikka en yleensä korkeilla paikoilla pelkääkään. Mutta ikänsä ihminen kehittyy, ehkä nyt sitten alan kehittää itselleni korkeanpaikan kammoa.

Harjulta avautuu kaunis näkymä Pyhäjärvelle ja Kuivajärvelle. Tämän saman salmimaiseman on Albert Edelfelt ikuistanut kankaalle 1889 auringonlaskun aikaan. Harju kuuluu Saaren kartanon maihin. Edelfelt oli avioitunut kartanon tyttären Ellan de la Chapellen kanssa, joten näistä maisemista on Edelfeltillä useampiakin maalauksia. 

 Ihan jotain muuta löytyy Somerniemeltä. Hiidenlinna on somerolaistaiteilija Reino Koivuniemen alunperin kodikseen rakentama ja sisältä katosta lattiaan upein puukaiverruksin koristeltu. Tutustuin paikkaan jo sen alkuaikoina 90-luvulla ja kokemus oli positiivisesti mykistävä. Nykyinen omistaja (alppihiihtäjä Uotila) aikoo panostaa enemmän turismiin ja se kyllä  jo näkyi ympäristössä (valitettavasti). Toki siellä edelleenkin on tarjolla myös taidenäyttelyitä taiteen ystäville.

Tässä kuvanottohetkellä siellä valmisteltiin vuoden 2014 Linnan Neidon valitsemistilaisuutta, vierailevana tähtenä eräs surullisen kuuluisa mäkihyppääjä, joka saapuikin paikalle melkoisessa laitamyötäisessä ja kuulemma lateli tilaisuudessa kosolti hävyttömyyksiä. Itse ei jääty niitä odottamaan, mutta seuraavan päivän paikallislehdet sen juorusivat.

Kaikenlaisissa paikoissa sitä vaan on tullut käytyäkin...

Ja mikähän se tämä vehje on?

Kaikki tietty arvasi.
Tällä tehtiin ennen jatsareihin ne kuuluisat poimuvarret.

Oli muuten mielenkiintoinen visiitti Portaan nahkurinverstaaseen, joka nykyisin on nahkatehdasmuseona. Viimeinen nahkuri lopetti toimintansa 1971, hänen lapsenlapseltaan saimme täydellisen opastuksen nahan käsittelyn eri vaiheisiin, kiitos siitä.  

Olen mieltynyt jostain syystä suomalaiseen lähihistoriaan (no, melkein jo omaani). Jos olisin arkeologi, huhkisin tietty hikimärkänä lapion kera algerialaisissa luolissa etsimässä jälkiä maailman ensimmäisistä ihmisistä. Näin vähemmän sivistettynä pääsee helpommalla.

Ajan hengessä edelleen ajeltiin häyryjunalla höyryfestivaaleille Jokioisilta Minkiöön. Pojat pääsivät kokeilemaan resiinalla ajoakin. Jännää oli. Valtavissa höyrykoneissa riitti ihmettelemistä.

Höyryjuna tarvitsi valtavan määrän puuta kulkeakseen. Sitä syntyi klapikoneella, joka sekin tietty pyöri höyryllä. Jäisi moni saunapuita paitsi, jos tuolla pitäisi halkoa, sai siinä pöllinsyöttäjä sellaisia iskuja käsivarsilihaksilleen.

Suomen kesä on täynnänsä kaikenlaista kivaa, jokaiselle jotakin. Minulle se on antoisia tapaamisia ystävien kanssa, joita harvoin näen, sukulaisvierailuita, henkeviä keskusteluja, lukukokemuksia (ah kirjasto!), matkoja menneisyyteen, iloista ja suruista kudottua nykyhetkeä, lapsia ja lastenlapsia, yllättäviä tapahtumia,  inspiroivia näyttelyitä, rauhallisia kävelyretkiä...

 

 

 välillä vain elämää sivusta tarkkaillen

uppoutuneena luontoon, tuulenvireenä lammen pinnassa

 

 

tai uppoutuneena kirjoihin. Nyt olen vihdoin lukenut mm. SusuPetalin Goottiemon kauhujen lippaan ja samaistunut perheenäidin ja aloittelevan kirjailijan 'kauhuihin'. Huumorilla höystettyä ja mainiota kielenkäyttöä... hyvä Susu! Tästä linkistä klik, niin löytyy enemmän tietoa kirjasta ja mistä sitä voi ostaa. 

 Yksin tein tieni viitat puolestaan vie tutustumaan kuurojen maailmaan. Raili Ojala-Signellin muistelmateos sisältää niin koskettavia kuin herkullisen hauskojakin tarinoita hänen elämästään kuurojen vanhempien kuulevana lapsena sekä työstään viittomakielen tulkkina. Railin tarinat avasivat  kivikuulevat korvani ensimmäistä kertaa kuurojen maailmalle, jota en ennen ollut osannut mitenkään edes kuvitella. Todella mielenkiintoista tietoa tarinoiden muodossa, kannattaa tutustua. Kirjaa voi tilata mm. booky.fi'stä tai suoraan kirjailijalta

Sähköpostiosoitteesta: raili.ojala@kolumbus.fi

Puhelimella/tekstiviestillä numerosta 0407170033

Tämä kesä on ollut erityisen suosiollinen vain pelkkään oleiluun. Kohta se on lopuillaan, kesä siis, oleilu voi jatkua muuallakin.  Minulla on vielä kolmisen viikkoa jäljellä ja seuraavaksi kipaisen Turun suunnalle. Sen kauemmaksi en jaksa tulevia suunnitella. 

Su-ätshii-omessa

Heippas vaan, täällä ollaan taas, kotomaan kamaralla ja Järvenpäässä, missä hyvä kasvaa tänä vuonna kasseissa. Oisko Kassi-Alman paratiisi..

Täällä on muitakin ihmeellisiä juttuja, kuten esim. maailman korkein tolppa, kyltistä päätellen. Paljon korkeampi kuin Dubai-torni konsaan... siitä vaan kapuamaan ylös, expertti odottaa huipulla.

No juu, huomaa ettei ole aivotyö entisestään parantunut. Flunssakin iski, kuinkas muuten täällä ikuisen jääkauden maassa.  Yksi päivä sentään paistoi aurinko ja uskalsin kamerani kanssa ulos.

Kävelykadulla soi blues ja väkeä kihisi katumarkkinoilla kuin muurahaisia. Tuntui ihan kotoiselta tungokselta. Vähän liikaakin, vaikkei sitä tästä kuvasta huomaakaan.  Niinpä seuraavana aurinkoisena päivänä eli lauantaina ajattelin kipaista Helsingissä, kun kaikki kaupunkilaiset oletettavasti ovat maalla.

   

 Vielä mitä!  Osuin keskelle parinkymmenen tuhannen ihmisen kulkuetta.

 Gay Pride. Ja paljon paljon tasa-arvolain kannattajia.  Hyvä niin, vaan eipä tyydyttänyt minun rauhallisen ja leppoisan Suomen etsintääni. Kipin kapin kodin rauhaan flunssaa potemaan. 

Olo on vielä vähän tämmöinen, mutta kyllä se tästä tokenee, kunhan saan ensin paikalliset virukset  selätettyä ja pääsen takaisin omille raiteilleni. Vähän lämpimämpi sää ehkä edesauttaisi - sitä odotellen.

Juhannusviikko meillä

Nyt tulee piiiiitkä postaus kuvia, kertokoot ne puolestaan, mitä täällä on puuhailtu lomalaisten kanssa.
Ensinnäkin päästiin vihdoinkin katsomaan sisältä vasta restauroitua basilikaamme (kuvia voi klikata isommaksi). Alkuperäisestä Pyhän Augustinuksen basilikasta on jäljellä enää raunioita, tämän uuden rakensivat ranskalaiset entisen läheisyyteen kukkulalle, josta se hallitsee upeasti nykyistä Annaban kaupunkikuvaa. Rakennuksen peruskivi muurattiin 1881 ja 19 vuotta sitä kesti rakentaa.
Restaurointi aloitettiin kolme vuotta sitten sekä ulkoa että sisältä, siihen tarvittavat 5 miljoonaa euroa kerättiin lahjoituksilla. Valtava työmäärä, kun koko rakennus oli jo pahasti vaurioitunut ja vettä satoi talvisin jo sisälläkin. Työn hoitivat ranskalaiset ja nelisenkymmentä algerialaista arkkitehtiopiskelijaa sai samalla koulutusta restaurointiin.

 Sisäänkäynnin puolelta yläosa kellotorneineen.

 Näkymä alttarille. Arkkitehtuuri on pyritty säilyttämään roomalaisen ja arabo-berberiläisen sekoituksena, mitä se oli alunperinkin Augustinuksen aikaan.

Annaban kirkko kuuluu Constantinen ja Hipponen hiippakuntaan ja sitä hallinnoi Maltan augustinolaiset. Luterilaisen silmiin kirkko vaikuttaa aika koristellulta, mutta aika vähäistä kuitenkin verrattuna katolisiin rakennuksiin yleensä. Tänne kokoontuu vuosittain muutama sata kristittyä mm. jouluyön messuun. Kirkko on avoinna vierailijoille lauantaita lukuun ottamatta joka päivä.

Oliviipuusta veistetty 150-vuotias Neitsyt Maria. Patsaita oli lukuisia, mutta ei mitenkään häiritsevän paljon.

Lasimaalauksia restauroitiin uusiksi pala palalta käyttäen alkuperäistä mallia ja mahdollisimman paljon alkuperäistä materiaaliakin. Kirkossa on kaikkiaan 130 lasimaalausta, joten pikkutarkkaa hommaa riitti. Osa lasimaalauksista on 1800-luvun lopun ornamenttia, osa Augustinuksen elämää kuvaavaa. Vastavaloon en sitten onnistunut niistä kuvia saamaan, argh. Seinillä kiersi reliefitauluina Jeesuksen elämäkerta.

Basilika kuvattuna takapuolelta vanhainkodin pihasta.Käytiin siis katsomassa myös orpojen vanhusten laitosta, jota ylläpitävät katoliset nunnat les Petites Soeurs des Pauvres, köyhien pienet sisaret. Hoitola toimii täysin lahjoitusten avulla, muslimit mielellään auttavat heitä niin rahallisesti kuin muutenkin.

Piha oli oikein viihtyisä palmuineen ja patsaineen. Alin patsas Jeanne Jugan, joka perusti sisarten järjestön vuonna 1839. Nyt en muista oliko heitä viisi vai seitsemän nunnaa tällä hetkellä, jotka tätä pitävät yllä, ja lukuisa joukko paikallisia vapaaehtoisia. Vanhuksia oli hoidossa 40. Algeriassahan ei lain mukaan saa vanhuksia laittaa hoitolaan, jos on lapsia elossa, mutta nykyään tätäkin lakia törkeästi rikotaan, jotkut jopa ovat hylänneet vanhempansa tien penkalle, josta joku armelias sielu saattaa sitten pelastaa hoitolaitokseen.
Tämä hoitola oli muuten oikein kodikas ja varmasti koko Algerian puhtain paikka. Tiedä vaikka itsekin siellä joskus asustelisin. 

Sitten vähän maallisempiin visiitteihin...

Siinä on yksi niistä yhdeksästä kuumasta lähteestä, jotka valuvat tuon kallion päältä alas. Pienestä reiästä jostakin syvältä se pulppuaa 97-asteisena. Joskus aikaisemmin olemme siinä keittäneet kananmuniakin. Nyt oli kuuma päivä ja tuolla se tosiaan tuntui, ei kyllä tehnyt mieli enää terveyskylpyyn kylpylän puolelle. Rikkipitoinen vesi myös lemusi kiitettävästi.

Jossakin välissä osui kohdalle Annaban  kesäkauden avajaiskulkue. Siinä marssivat kaikki kaupungin lasten ja nuorison erilaiset seurat ( joiden olemassaolosta en ole edes ollut tietoinen) ja kaupungin muutkin järjestöt ja palvelulaitokset. Ja tietysti myös folklorea Saharasta asti. Musiikkia ja pyssyjen pauketta, mökä oli mahtava. Ei vähään aikaan sen jälkeen korvat toimineet.

 Ehdottomasti paras joukkue oli puhtaanapitolaitoksen pojilla, jotka rymistelivät ohi roskapyttyineen :)

Nämä pojat halusivat ehdottomasti esitellä itsensä, olivat tulleet El Milasta paikallispuvuissaan.

Kotona on myös puuhasteltu ahkeraan, jätin puutarhahommia vieraillekin, ettei tule aika pitkäksi. Vävy oli lupautunut 'ajamaan nurmikon', ei vaan tiennyt etukäteen miten hieno masiina meillä onkaan.

Juotavatkin piti itse riipiä puista.

Elävää ravintoa tarjolla. 

 Juhannuskokko poltettu.

Ja tottakai ollaan myös katsottu jalkapalloa!  Ainakin siihen  asti, kunnes saatiin digiboxi tyhjennettyä kaikista kanavista. Onneksi sentään löysin yhden saksalaisen ilmaiskanavan ja voin seurata Algerian matsia Tinan  kanssa. Kumpikin ymmärretään yhtä paljon saksaa.

Haikarat ovat jo pesineet ja poikaset valmiita lähtemään. Minäkin jätän nyt pesäpuuni vähäksi aikaa ja siirryn suomalaisiin maisemiin. Villasukat on jo pakattu.

Kuulumisiin taas joskus ja oikein hyvää kesää kaikille!

Mä ja Aatu Avulias

Meidän  valkeat kesäyömme... No, on kuitenkin kesä. Vettä sataa vain silloin, kun on sopivasti saanut pestyä matot.  Ai että tuli huonosti pestyä?   Hiekkapuhallus tunnetusti puhdistaa syvältä, varsinkin kun hiekan sekoittaa veteen. Uudelleen virutus on tehtävä itse. Viruttaminen on meillä päin huuhtelua eikä mitään venyttämistä, matot on jo valmiiksi tarpeeksi pitkiä.

Kolmen ja puolen kilon käsipainot. Muskeleita on paras kehittää itselle, siivousta silmällä pitäen.  Usein olen käyttänyt apuna Mösjöön  muskeleita, mutta pyytänyt en ole sen jälkeen kun hän hinkkasi kylpyammeesta emalitkin lähes olemattomiin. Nyt häneen on taas iskenyt joku harvinainen supersiivouskärpänen. Apua, millä magialla sen saisi karkotettua! Kohta on maalitkin kaapittu seinistä!
Ja tiedättehän ne eräänlaiset aatut... hei, annatko sitä, onko meillä tätä,  siirrätkö tuota, vie, tuo,  tuu kattoon, eiks oo puhdas!!!!! Kiva sitten hypellä ylös alas  ihailemassa miehen kätösten tuloksia, kun itse vaikka roikkuu tikkailla katon rajassa ja yrittää pestä ikkunoita. Aaaargh!

Ei tehonnut, vaikka kiivettiin kukkulan noitaluolalle ja salaa lauleskelin loitsuja. Olisi pitänyt uhrata lisäksi  kana ja maalailla hennakuvioita kallioon. Kumpaakaan ei ollut mukana. Kana kyllä oli jääkaapissa, mutta valmiiksi kuolleena, sentään, odottamassa viimeistä voitelua.

 Melkein meni lonkatkin sijoiltaan kaltevalla pinnalla kiipeillessä, ja kuumakin oli... valivali.

Sitten meille vielä meinasi tulla tämmöinenkin! Äitinsä hylkäämä koiravauva, jonka aatu tietysti pelasti ja opetti tuttipullolle (ja kukahan vaan muukin suurimman aikaa). Onneksi se löysi uuden kodin yksinäisen puutarhurin luota, huh helpotus!  Tina olisi kyllä mieliisti ominut vauvelin itselleen, omistansa on jo aikaa muutama vuosi.

Mutta nyt on rauha maassa ja siivot tehty ja voipi hymyillen ottaa lomalaisia vastaan. Puutarhassa riittää heillekin hommia, jos aika käy pitkäksi. Sieltä saa vielä hyvin kerättyä lisää juhannuskokon aineksiakin, kun kaikki on kuivumaan päin. Tervetuloa!

Iloisia lomalaisia viime vuodelta :)

EDIT:  Bonuksena pakko vielä näyttää, miten aatu pesee roskapönttöä. Vaikka tiukkaa tekisikin, niin mieshän ei hevin luovuta.

Tyhjänpäiväistä horinaa

Tämä on nyt sitä, tyhjänpäiväistä horinaa, sanoisi isäni, joka aina on ollut enemmän tekojen kuin sanojen mies, tyypillinen vanhanajan suomalainen siis. Mahdoton kuvitella häntä  innokkaana heiluttelemassa käsiään  edes Suomen voittaessa jääkiekkokultaa, se on äitini rooli se. Tänä vuonna jää sekin tekemättä. Juuri kun löysin nettikanavan, joka välittää matsit suomeksi, en pääse minäkään hihkumaan kilpaa Mertarannan kanssa.  Ai niin, mutta onhan siihen vielä minimaalisen pieni mahdollisuus tänään... Latvia? Sveitsi? Erotuomarit? Ihan kohta..

Suomessa on tällä hetkellä kesempi kuin meillä. Sopii minulle. Täälläkin siihen kyllä  valmistaudutaan ja sen lähestymistä voi seurata vaikka näin...

Kun rantahiekka uhkaa kuumeta liikaa paljaalle jalalle, lähtevät dyynietanat vaellukselle kohti ruohikkoa ja kiipeävät korsille viilentämään jalkapohjiaan. Ne ovat jo nousseet korkean rantarörmän ylös suurena virtana ja etenevät hämmästyttävän nopeaan, 3-4 metriä  tunnissa, yleensä vain yön aikana. Niitä on sitten joka puolella. Telttailijat voivat aamulla nyppiä niitä pois housuistaankin.



Tämä vaeltaja nyppii vain kuivuneita heinänvihneitä ja ohdakkeita sukistaan. Luonto alkaa olla jo aika kuivassa vaiheessa.

Etuoikeutettuja vaeltajia laitakaupungilla. Jokin aika sitten jaettiin sakkoja kahdelle nuorelle naiselle, jotka kasvattivat lampaita - 24 päkää kerrostalon neljännen kerroksen kolmiossa. Nämä kantturat sentään saavat oleilla ulkosalla ja paistatella päivää rantahiekalla. Ruokansa tosin etsivät  itse pääasiassa kaatopaikalta. Tuskin kovin kummoista maitoa ainakaan tuottavat..

Jos haluaa vaeltaa ylöspäin, niin tätä rautatietä pitkin pääsee meidän parvekkeelle. Julkisivuremontti menossa. Julkisivu täällä tarkoittaa siis oikeasti vain julkisivua, ei niitä kolmea muuta puolta, jotka eivät tule julki muuta kuin naapureille. Sisätiloissa maalataan kylppäriä, sentään kaikilta sivuilta.
 

Vuoden viimeiset laukkaneilikat ja neilikkakohokit on poimittu dyyneiltä maljakkoon.

Kas, kokeilenpa ekaa kertaa myös videon laittoa tänne.. nuihh, ei mitenkään voi puhua nettinopeudesta.

Leikitkö mun kaa..